Volvo Vietti 46

Suomen Volvo-kerhon jäsenjulkaisu toukokuu 2022

Vietti 46

Volvo 740

etsi parasta kotia tä Tykkää meis a!

Facebookiss

21

t 20 o j a s i m u t n o o Kok

lissa o o r ä ä p t t e Volvo Du

444 PV

ntoon

ajoku ö t y ö il r o t e p Rom

sa

PV 51 Via Doloro

1

Vietti 46 Suomen Volvo-kerhon (PV-kerho ry:n) jäsenjulkaisu Julkaisija: Suomen Volvokerho, Koulukatu 1 C 31 80110 Joensuu

Suomen Volvo-kerhon hallitus vuonna 2021: Puheenjohtaja Jukka Huovinen, Joensuu huovinen.jukka@gmail.com puh. 0407707994 Varapuheenjohtaja Eetu Ekonen, Jyväskylä eetu.ekonen@gmail.com puh. 040 7529 231 Jarmo Lehtonen, Ylöjärvi jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi puh. 0400 919 544 Tomi Pirttimäki, Tampere tomi.pirttimaki@gmail.com puh. 0400 896 014 Toivo Susi, Jyväskylä toivosusi.susi@gmail.com puh. 0400 512 1331

Jäsenasiat hallitus@suomenvolvokerho.com

Lehden taitto ja ulkoasu: Ville Ruuska/Artruska Oy www.artruska.fi

Paino Kirjapaino Hermes, 2022

Kannen kuva

Eetu Ekonen Säärijärven kokoontumisajot 2021 Volvo 740 Turbo Intercooler

2

Puheenjohtajan palsta

Kirjoitelkaa kerholaiset Reilut kaksi vuotta sitten korona rantautui Suomeen ja siitä alkoivat jatkuvat rajoitukset säätelemään jokapäiväistä arkeamme.

Epätietoisuus siitä, miten tapahtumia pystytään jatkossa järjestämään, sai monet perumaan tapahtumat kokonaan tai siirtämään ne vuodella eteenpäin. Tuleva kesä näyttää lopultakin olevan ensimmäinen kesä pitkään aikaan, joka päästään toteuttamaan koronasta huolimatta normaalisti. Syksyllä alkanut bensan hinnan nousu on saanut allekirjoittaneen miettimään, miten kauas tapahtumiin enää pystyy ajamaan museomallin tekniikan omaavalla autolla, vaikka nyt olisikin tapahtumia tarjolla. Koronauutiset vaihtuivat järkyttäviin uutisiin Ukrainasta, hetkessä koko Euroopan turvallisuustilanne alkoi huolestuttaa. Viimeiset vuodet olleet todella poikkeuksellisia ja nyt on toivottava tilanteen rauhoittumista niin viruksen kuin sodankin suhteen.

Volvo-kerhon jäsenmäärä on viime vuosina hiipinyt ylöspäin, tänään 10. huhtikuuta on kirjoilla 1 169 jäsentä. Toi-

votan uudet jäsenet tervetulleeksi kerhoon! Kerhon suurin ponnistus on tämä lehti, Volvo-Vietti. Lehti julkaistaan kaksi kertaa vuodessa, aineisto on täysin jäsenten itsensä tuottamaa. Toivoisinkin jäsenten rohkeasti tarttuvan kynään ja kirjoittamaan juttuja meidän rakkaaseen lehteemme. Lehteä olisi paljon mukavampaa toimittaa, jos juttuja ropisisi sähköpostiin syksyisin ja keväisin roppakaupalla. Auton esittely, joku pieni vinkki, kuvakertomus, mikä vaan käy! Jos sinulla on joku ehdotus miten lehteä tai koko kerhon toimintaa voisi parantaa, niin kerro siitä hallitukselle. Kerho on jäseniä varten.

Kirjoittamista suosittelen myös meidän kerhon keskustelufoorumille, www. suomenvolvokerho.fi/foorumi. Keskustelufoorumilta näet myös ajantasaiset tiedot tulevista tapahtumista. Foorumille pitää rekisteröityä erikseen, hyvä käytäntö olisi käyttää nimimerkkinä omaa nimeäsi tai jäsennumeroasi, niin ylläpitäjä osaa tunnistaa sinut kerhon jäseneksi.

Pysykää terveenä!

Jukka Huovinen

Aineistoa kerholehteen Olisiko jutun juurta, muttei oikein uskallusta kirjoittaa?

Otahan vain rohkeasti kynä ja paperia tai nykyisiä kirjoitusvälineitä esiin ja juttua tulemaan.

Jutun kirjoittajat palkitaan!

Kerholehteen otetaan mielellään kerholaisten tarinoita. Aihepiiri voi olla hyvinkin laaja, kunhan se vain liittyy tavalla tai toisella Volvo -harrasteeseemme. Jos epäilet, etteivät possessiivisuffikset ja relatiivipronominit ole kohdallaan, niin unohda ne. Toimitukselle kelpaa juttusi sellaisena kuin sen olet kirjoittanut. Se oikoluetaan, eikä mahdollisista virheistä rangaista tai sidota häpeäpaaluun. Tärkeintä on se, mitä haluat meille kertoa.

Kerro meille itsestäsi, Volvo-historiastasi, tapahtumista ja sattumuksista Niksi-Pirkan vihjeitä tai mitä tahansa, mikä on jäänyt sinulle mieleen. Juttusi löytää varmasti lukijoita myös jäsenistä.

Lähetä tekstiä rohkeasti julkaistavaksi.

Jos meillä ei ole juttuja, ei ole lehteäkään, sillä se on meidän kaikkien yhteinen aikaansaannos ja ei kun kirjoittamaan!

Kerholehdessä julkaistaan jäsenistön kirjoittamia Volvo-aiheisia juttuja.

Materiaalin voi toimittaa sähköpostilla kerholehti@suomenvolvokerho.com

4. Volvo 740, joka etsi parasta kotia 8. Via Dolorosa Porvoosta Varkauteen 14. Rompetorilöytö 444 PV ajokuntoon 18. Kesän 2021 kokoontumisajot 20. Kesän avausajelu Karviaan ja Kurikkaan

Muistathan mainita tekstissä kirjoittajan ja kuvaajan nimet, myös kuvateksit otetaan kiitollisina vastaan!

22. Etuautoilua Leivonmäellä

HUOM! Kaikki aineisto on jäsenistön tuottamaa. Lähetä aineisto viimeistään 1.11. 2022 mennessä.

Jokaisesta lehdessä julkaistusta jutusta 20 € lahjakortti Motonettiin.

Haluaisitko säästää luontoa ja yhdistyksen postikuluja?

Kerro meille jos haluat jäsenkirjeen s-postiisi:

23. Pikkaset: Huoltovinkki Amazonin omistajille 24. Volvo Duett Hamsterien maassa 26. Rannikkoturneita Amatsoonilla 29. Kokoontumisajot 2022 30. Talwiajot myrskytuulessa 32. Pikkujoulut Savutuvan Apajalla 33. Amazon Treffit Imatralla

hallitus@suomenvolvokerho.com

Muistathan ilmoittaa osoitteenmuutoksista kerholle (postiosoite ja sähköpostiosoite).

Sisällysluettelo:

Valokuvien tulee olla hyvälaatuisia ja mahdollisuuksien mukaan alkuperäiskokoisia, että laatu riittää lehteen.

Sähköinen jäsenkirje

Onko osoitteesi muuttunut?

Vietti 46

Voit tehdä päivityksen myös kerhon nettisivuilla omilla tunnuksillasi tai lähettämällä tiedon hallitus@suomenvolvokerho.com

34. Lähde Vromiin 35. Kerhoillat 3

Volvo 740, joka etsi parasta kotia

Hieman reilu vuosi sitten Lehtosen Jammiin oli otettu yhteyttä ja kyselty tietäisikö Jammi uutta omistajaa kysyjän vanhempien 740-Volvolle.

4

Volvo 740 Turbo Intercooler (1984) Moottori 1986 cm3 Vetotapa RWD Käyttövoima Bensiini Teho 158 bhp/118 kW Kulutus: 10 L/100km Huippunop.: 195 km/h 0 to 100 km/h 9.4 s

u…

u Jatk

Välittäjästä tulikin omistaja Jammihan laittoi viestiä eteenpäin, ja viestin kyllä luin, mutta heti ei oikein isommin sytyttänyt tunteita. Soitin sitten kuitenkin ja puhelimessa selvisi, että vanhukset oli lopettelemassa autoilua ja autolle haluttiin mieluiten harrastajakoti.

Autohan oli siis ”pikkukoneinen” B200ET -moottorinen, katiton 160hp ja M46 nappivitosella varustettu.

Sain omistajan puhelinnumeron ja sovittiin treffit samalle päivälle, olihan auto varsin lähellä, 2.5 km päässä. Kun saavuin paikalle, ei autoa näkynyt, mutta vastaavasti pihassa oli toinen 740 Turbo: toinenkin kerholainen, sanotaan nyt leikkisästi vaikka Nikke, oli tullut katsomaan autoa ja olivat parhaillaan koeajolla.

i Kerhossamme on 75 kpl Volvo 740:a (Turboja 15 kpl)

5

Hydrat alla ja puunattuna.

Kotvasen kuluttua koeajaja saapuikin kaupan kohteella ja itse vuorostani esittelyjen jälkeen lähdin koeajolle. Auto vaikutti varsin tukkoiselta, mutta hyvin alkuperäiskuntoinen se oli, jopa hieman patinoitunut. Vanhalla parilla auto oli ollut yli 20 vuotta, viimeiset 10 vuotta ulkona, kun olivat myyneet omakotitalonsa ja muuttaneet kerrostaloon.

Minulle ja Nikkelle kerrottiin auton historia ja esiteltiin mapillinen kuitteja ja muun muassa tankkausvihko. Juteltiin niitä näitä ja omistaja kertoi, ettei ollut autolla juurikaan itse ajanut, oli kohta pian auton hankinnan jälkeen saanut aivoinfarktin ja viimeiset 20 vuotta kuljettajana oli toiminut vaimo. Autolla oli viimeisen vuosikymmenen aikana tullut parhaimpina vuosina 2000 km ja joinakin vuosina vain muutama sata kilometriä. Jutustelun aikana kävi selväksi, että nyt ei haettu sitä parasta hintaa vaan parasta kotia – harrastajaa, joka laittaisi auton hienoon kuntoon.

6

Mielessäni alkoi herätä kiinnostus, vaikka kattoverhoilu roikkui perinteisesti, maalipinta oli himmentynyt, merkit puuttui kontinluukusta ja sammaltakin jo kasvoi kattokouruissa ja kylkilistoissa.

Tämähän voisi olla sellainen helppo pikaprojekti sekä vara-auto. Ei näitä alkuperäisiä tiilikeulaturboja kohtuullisilla kilometreillä (273 tkm), manuaalilaatikolla ja ilman kattia enää puissa kasva. Jos auto menisi yleiseen myyntiin, niin ostaja löytyisi puolessa tunnissa, todennäköisesti joku nuorison edustaja. Ei sinänsä nuorisossa mitään vikaa ole, mutta en vaan halunnut tätä yksilöä nähdä levitetyillä peltivanteilla, keltaisilla kalvoilla sumuvaloissa ja laikatuilla jousilla.

Koitin lukea merkkejä Nikken naamalta, varmaan pohti mielessään samoja asioita. Eikä tässä tietenkään verenmaku suussa aleta kerhokamun ja vielä työkaverin kanssa autosta kilpailemaankaan.

En vaan halunnut tätä yksilöä nähdä levitetyillä peltivanteilla, keltaisilla kalvoilla sumuvaloissa ja laikatuilla jousilla.

Myyjä kysyi, oltiinko autosta kiinnostuneita ja mitä tarjottaisiin. Annoin Nikkelle mahdollisuuden tarjota ensin, olihan hän ensin paikallakin- Eipä sieltä alkanut tarjousta kuulumaan, niinpä möläytin ilmoille omani, perustelin sitä maalipinnan ja sisustan kunnolla, sekä parin viikon päästä kylmenevällä leimalla. Myyjä ei enää ollut autoa halukas katsastamaan.

Kauppoihin tarjoukseni ei siltä istumalta johtanut, koska kuulemma niin moni oli autoa halunnut ostaa jo kun se vielä oli aktiiviajossa ja heidän numeronsa otettu talteen tulevaisuutta varten.

Meni muutama päivä ja Heikki, auton myyjä, soitti perään. Olin ihan varma, että Nikke on tarjonnut autosta enemmän kuin minä tai sitten joku aiemmin ostohalukkuutensa ilmaissut, mutta näin ei sitten ollutkaan.

Tottakai myyjä kysyi korottaisinko vielä tarjoustani, mutta kun en niin tehnyt niin ilmoitti, että kaupat tehdään tarjoamallani summalla. Lähdin samantien kävelemään kotoa automaatin kautta myyjien luo. Kaupat menivät perinteiseen malliin, juotiin kahvit, kauppasumma käteisellä ja käteltiin päälle. Tein myös lupauksen, että kun auto on siistitty, niin haen heidät ajelulle ja käydään jäätelöllä.

Edelliset omistajat käytetty jäätelöllä.

Hakupäivän kuva edellisestä kodista.

Matkalla kerhon ajoihin Saarijärvelle.

Uudelleen verhoiltu nahkaratti.

No, nyt minulla oli 740 Turbo Muutaman päivän vaan ajelin ja koitin katsoa voisiko olla jotain korjattavaa katsastusta varten. En löytänyt mitään varsinaista vikaa, joten ei muuta kuin leimalle. Autokin tuntui piristyvän kun ensin varovaisesti ajeli muutaman pidemmän reissun ja sitten antoi vähän enemmän lenkkaria. Johannesta näiden kanssa perinteisesti on käyty morjestamassa ja Johannes tsekkasi auton tarkkaan, eikä löytänyt mitään liikennekelpoisuutta estävää, joten ajot jatkuivat.

Samalla tein hieman suunnitelmia auton varalle, mitä kaikkea säilyttäisin ja mitä haluaisin muuttaa, kuitenkin niin että muutokset eivät estä mahdollista museokatsastusta tulevaisuudessa.

Roikkuva kattoverhoilu pitäisi korjata ensitilassa, niinpä varovasti purin kattopahvin irti ja vein verhoilijalle. Samalla rasvailin kattoluukun kaikki mekanismit ja pitkään käyttämättä ollut sähkökattoluukkukin elpyi toimintaan. Andresilta Tallinnasta löytyi alkuperäinen

Kattoverhoilu uusittuna. lisävaruste-nahkaratti vähän köyhän oloisen kumiratin tilalle. Andres käytti ratin vielä verhoilijalla nahkanluonnissa ennen kuin lähetti sen minulle.

Toinen muutos minkä autoon halusin, koska olin aina pitänyt alkuperäisiä Draco-vanteita vähän tylsän näköisinä, laitoin ostoilmoituksen 16” Hydrista. Löytyikin todella siisti sarja hyvillä renkailla ja kaupat tehtiin.

Maalipintaa koitin puunailla, mutta en saanut sitä omia standardeja vastaavaksi. Tätä kirjoittaessa on museotarkastuskin suorittamatta, koska kumpikin takakylki ja takaluukun kansi pitäisi maalauttaa mielestäni uudestaan.

Autossa on äänentoistona lähes auton ikäinen Panasonicin RDS -radiokasettisoitin ja 10 levyn cd-vaihtaja ja sähköantenni. Nämä on autoon hankittu vuonna 1991! Vaikka alkuperäiset soittopelit olisivatkin hienot niin toisaalta nämä lähes oikean ikäiset kalliimman luokan soittimetkin istuvat uutena kalliiseen autoon.

Näillä eväillä ajeltiinkin viime kesä ja autohan toimi hienosti. Reilu 5000 km tuli lisää mittariin, enemmän kuin oli tullut monena edellisenä vuotena. Kerhon ajoissakin tuli käytyä, alle 8 litran keskikulutuksella muuten! Nyt Volvo uinuu talviunta, mutta haaveissa on päästä kohta herättelemään sitä. Ajot saattaa nykyhinnoilla jäädä huomattavasti vähemmäksi kuin viime kesänä, museorekisteröimällä saisi sentään käyttömaksun pois kuluista.

Katsotaan saisiko aikaiseksi tehdä ne muutamat puuttuvat pikkujutut valmiiksi. Autolla ei tietääkseni monia omistajia ole, uutena sen on ostanut yksityinen urheilulääkäriasema Helsingistä, tämän jälkeen se on ollut Vehoniemen automuseon johtajattaren, Suutarisen Leilan siskon perheellä ja sen jälkeen Heikki Salmella ja nyt minulla.

Teksti ja kuvat: Ville Koskenniemi Ps. Nikke, olet ne munkkikahvit velkaa, auto on edelleen omistuksessani?

7

Via Dolorosa Porvoosta Varkauteen Volvo PV51 1938:n reissu 40-v. Kokoontumisajoihin 2016

i 8

Kerhossamme on 2 kpl Volvo PV51:a

Juttuja ei ole liialti tyrkyllä ja kukapamuu noita kirjoittelisi kuin me kerholaiset.

Tarinan kerronnan haasteita Aloitin kirjoittamisen 2016 aikalailla heti Varkauden reissun jälkeen, kun kaikki oli tuoreessa muistissa. Jatko jäi kesken lähinnä kuvien puuttumisen takia, vai olisko ollut jotakin mukamas tärkeämpää.

Onneksi joitakin kuvia on jäljellä ja muutaman kuvan rekonstruoin, jotta tapahtumista saisi paremman käsityksen.

Jutun loppuunsaattaminen sai sysäyksen kuusi vuotta reissun jälkeen, kun Koskelan Arto kyseli tarinaa Kerholehteen. Juttuja ei ole liialti tyrkyllä ja kukapamuu noita kirjoittelisi kuin me kerholaiset.

PV51 pakattu lähtövalmiiksi ja kaikki vielä siistissä järjestyksessä

Perjantai 1.6.2016 - oireita ja huoltohommia sekä yllätys Varkauden reissun ongelmat alkoivat jo ennen matkaa. Olin kuunnellut kevään aikana moottorin käynnissä jotakin epämääräistä. Sivuventtiili-kuutosessa (EC-moottori) käyntiongelmat havaitsee suhteellisen helposti. Alkuun oireet olivat pieniä ja harvassa, enkä yrityksistä huolimatta päässyt "juurisyyn" jäljille.

Varoilta pakkasin extra-varaosat, työkalut sekä muut tarpeelliset matkatavarat kyytiin ja perjantaina hyvissä ajoin PV51:n keula suunnattiin Porvoosta kohti Varkautta.

Pääsin 10 km, ennen kuin piti ensimmäisen kerran pysähtyä remonttihommiin – ei tosin oman auton, vaan kaverini Keijon Cadillac oli hyytynyt sähköjen hiipumisen takia linja-autopysäkille.

Se ei ladannut ja mun käynnistyskaapeleilla saatiin kytkettyä Keijon vara-akku Cadillacin akun rinnalle, minun 6V akusta ei apuja ollut. Cadillac käynnistyi, mutta käynti muuttui epävarmaksi heti kun apuakun otti irti. Keijo soitti lähellä asuvalle tuttavalleen, siellä saatiin Cadillacin oma akku lataukseen ja näin varmistettua paluumatka kotitalliin.

Huoltoseisokin jälkeen PV51:n matka jatkui. Ajaessa kuunneltiin "sydän syrjällään", mitä tapahtuu, aavistus al-

9

Lauantai 2.6. – lisää oireita, enemmän huoltoa

PV51 huoltohommissa heti alkumatkasta koi muuttua selkeämmin kuultavaksi ja ajossa tuntuvaksi nykimiseksi. Volvo oli pysäytettävä useamman kerran pysäkille tai levähdysalueelle – ja konepelti auki.

Pätkiminen viittasi wanhan liiton kaasaripelissä sytytyspuoleen. Yhden pysähdyksen aikan otin hanskat käteen ja nypin tulpanjohtoja yksi kerrallaan irti löytääkseni, mikä sylinteri kuudesta kiukuttelee. Syyllinen ei ollutkaan tulppa vaan tulpanjohto, jota taivuttamalla käynti tasaantui tai heikkeni. Muuttamalla johtojen reittiä jakajalta tulpalle sain kun sainkin koneen käymään jotakuinkin siististi.

Hanskat sekä työkalut takaluukkuun ja tien päälle Pikakorjaus auttoi, vaikka ei sytytys kunnossa ollut. Tuumailin, että näillä mennään Varkauteen ja korjaillaan johtoja

perillä. PV51 veikin Varkauteen, mutta tulpanjohto-ongelman jälkeen totesin varakuljettajan puoleisen takajarrurummun olevan kuumempi kuin kuskinpuolella… hmmm.

Arvelin kuumenemisen johtuvan käsijarruvaijerin kireydestä ja uskoin löysäämisen riittävän. Käsijarrun 100% pito molemmilla puolilla ei ole välttämättömyys, katsastuskin sallii max 70% eron.

Perillä sattui hieno yllätys, kun Kuntorannan respassa olkapäähän koputettiin.

Koputtaja oli opiskelukaverini Saku, jota olin nähnyt viimeksi 90-luvun alussa.

Saku ajoi tuolloin mattamustalla PV 544 + tupla weber -yhdistelmällä ja itselläni oli punainen Amazon + D-Jet. Ei siinä voinut "pikkujuttujen" takia ruveta huoltoja tekemään, Sakun kanssa piti päivittää tilanteita parinkymmenen vuoden ajalta, kerhon lipunnostosta ym. asiaan kuuluvasta puhumattakaan.

Lauantai-aamuna laitteet tulille ja eiköhän se taas käy huonosti, vaikka illalla leiriin ajellessa toimi hienosti. Aamukosteutta oli järven rannalla reilusti, joten ajattelin, että ehkä tuo tokenee kun kone lämpenee ja aurinko alkaa lämmittää.

Aikaakaan ei ollut enää huoltoihin, joten PV51:n keula kohti starttialuetta. Jonoon järjestäytymisen aikana käynti koheni.

Annoin odotellessa käydä tyhjäkäynnillä ja asettelin johtoja.

Ajolenkki meni ilman suuria ongelmia ja matkalla auttelin muita haasteidensa kanssa: etsittiin Volvo-dealerin pihassa jarrucleanerin avulla imuvuoto Amazonista.

Leirille palatessa totesin, että käyntiongelmat eivät ole poistuneet ja takajarrurumpu lämpenee edelleen, joku taisi "jarruhihnan tuoksusta" huomauttaakin. Löysäsin käsijarruvaijeria reilummin, etsin tulpanjohtojen katkoskohtaa yleismittarin avulla (johdon ydin on silkkaa kuparia). Kaksi viallista johtoa löytyi, katkokset olivat niin lähellä tulppia, että johtojen lyhentäminen riitti. Avautumiskulmaa ja ennakoita tarkastelin, mutta säädöistä ei vikaa löytynyt.

Lauantai-ilta meni "wanhan" kaavan mukaan ja muillakin oli pientä remonttia.

Tulpanjohtojen korjailua ja sytytyksen säätöä.

10

Caravaanarit ovat saaneet leirin pystyyn

Volvoja paikallisen Volvo liikkeen - Avain Vaunun pihalla Olin ajatellut kyyditellä kerholaisia, mutta päätin olla kiusaamatta PV51:stä enempää. Olihan kotimatkaa reilu 300 km.

Sunnuntai 3.6. - paljon oireilua, huoltoa ja kauhunpaikkoja Sunnuntaiaamuna auton pakkaus ja keula kohti Porvoota. Liikkeelle päästyä alkoi sataa kaatamalla, joten remontti tien päällä ei kiinnostanut. Nyt huomasin käyttöjarrun olevan mallia "painuu pikkuhiljaa lattiaan". Mitä helkkaroidia?

Lauantain käyntiongelmat jatkoivat pahenemistaan. Pahimman sateen rauhoituttua jatkoin tulpanjohtojen tutkintaa levähdys- tai tukinlastauspaikoilla.

Joku kerholainen kävi apua tarjoamassa, mutta siinä kohtaa vaikutti suht' hyvältä.

Pysäytykset ja jarruttelut piti suorittaa vähillä polkimen pumppauksilla, josko jarrut riittäisivät Porvooseen saakka. No ei riittäneet, poljin kolahti lattiaan Mikkelin ja Kouvolan välillä. Kone pätkii koko ajan pahemmin ja ei ole jarrujakaan, meinaa jo ahdistaa.

Seuraavaksi loppui bensa muutama kilometri ennen ABC Tuohikottia, tietysti ylämäkeen. Piti tankata Ristiinan Nesteellä, mutta ko. risteyksessä hidastusrampilla moottori sammui vaihtamisen yhteydessä, kun jarrutuksia piti vältellä. Lähti sentään käyntiin loppuvauhdin avulla, mutta huoltoasema meni ohi.

Muu liikenne oli takapuskurissa kiinni ymmärtämättä, että mulla oli "hytti täynnä käsiä" pelkästään risteyksissä kääntyillessä. Vilkkua piti käyttää on ja off, ei ollut automattisesti palautuvaa suuntavilkkua.

Moottori veti ryypyn avulla viimeisiä bensoja kaasarista ja jarruista toimi hädin tuskin se kuskin puolen käsijarru.

Onneksi löytyi linja-autopysäkki, jossa ei ollut reunakaidetta ja sain auton paikalleen ajamalla etupyörän ojanpenkalle

ja vetämällä käsijarrun hampaat irvessä viimeiseen pykälään. Pakon sanelema huoltopaikka ei ollut optimaalinen tulevia toimenpiteitä tehdessä, mutta oltiin onneksi pois liikenteen jaloista. Puuust!

Varakanisterin 5 litraa ei nostanut bensanpintaa tankissa riittävästi, joten en saanut keksintöä käymään. Auton vekslaamista keula alamäkeen tai edes vaakaan ei uskaltanut ruveta mäen nyppylän takana yksinään tekemään. Tällä tuurilla mäen takaa tulisi rekka tyyliin "rajoitinta vasten", kun ollaan Volvon kanssa keskellä tietä poikittain.

Tuumaustauon jälkeen poistin ilmanputsarin ja sain moottorin käymään suihkuttamalla jarru cleaneria putken

PV51:n käyttöä jarrucleanerilla kautta kaasuttimeen. Teippasin putken kiinni keulaosan tukirautaan siten, että toinen pää meni kaasuttimeen ja toinen pää oven raosta jarrucleaner-pullolle.

Onneksi ei tullut enempiä imuvuotoja tutkittua kerholaisten autoista ja cleaneria oli vielä jäljellä.

Sain PV51:n tulille akun osoitellessa jo luopumisen oireita (käyntiongelmat eivät olleet hävinneet) ja siirrettyä ABC Tuohikotin tankille. Jätin koneen käyntiin käsikaasun avulla n. 1500 - 2000 rpm "tyhjäkäynnille" ja joku saattoi katsoa tankkaustouhua ihmetellen.

Tankattuani siirsin keksinnön tasaiseen parkkiruutuun jatkon suunnittelua varten. Sammutin moottorin kaiken uhallakin, olihan auto jo turvallisessa paikassa trailerihakuakin ajatellen.

Jarruongelmien syyksi arvelin, että takajarrusylinterin mäntä oli vuotanut nesteet pikkuhiljaa pihalle. Kun löysäsin käsijarruvaijerin kuumenemisen takia, mäntien liikkumatila rummun sisällä kasvoi, taempi kenkä "töni" niitä toiseen laitaan ja männän tiiviste pääsi vuotamaan (tiivisteinä on sellaiset kartiokumit). Jarrunestettä ei ollut mukana, mutta yllättäen huoltamolta löytyi sitä hyllystä matkamuistokippojen ja muun "tärkeän roinan" seasta.

Tuohikotin ABC:lta on Kouvolaan noin 35 km, joten päätin soitella velipoikaa apuun, mutta Joni oli rippijuhlissa, eikä se "kortti" ei vetänyt. Pirautin kaverilleni Janille ja kysyin, josko ehtisi Motonetistä hakemaan uudet tulpanjohdot, mutta Janilla olikin omasta takaa laatikollinen eripituisia johtoja.

Jania odotellessa kiersin huoltamon ympäri ja etsin katosta jarrujen korjaamiseen, kun vettä satoi kaatamalla, etupuolella oli katos vain tankkaajille. Takaa löytyi katettu lastauslaituri ja sain luvan lainata sitä huoltohommiin (iso kiitos ABC Tuohikotti!). Nyt piti saada PV51 parkista takapihan lastauslaiturille, eikä käynnistykseen tarvittu kuin suhteellisen pieni ”sahaus”.

Lastauslaiturilta löytyi pistorasia ja sain luvan ladata akkua huollon aikana. Olisi minulla ollut ladattu akku takakontissa, mutta miksi turhaan vaihtamaan.

Katoksen alla tunkilla takapyörä ilmaan ja käsijarruvaijerin kiristys, onpahan taas käsijarru molemmissa pyörissä lämpenemisen uhallakin.

Toivoin, että mäntä tiivistyisi ja nesteet pysyisivät sisällä. Mukana oli rummun ulosvedin ja työkalut 11

PV51:n käynnistystä jarrucleanerilla.

takapyörän/jarrujen purkuunkin, mutta ei huvittanut ruveta isoon remonttiin.

Ongelmaksi tuli, miten saa täytettyä jarrunestesäiliön? Säiliö on samaa valua jarrupääsylinterin kanssa ja akkutelineen sekä ohjausakselin/simpukan alla/takana moottorin ja runkopalkin välissä. Sinne ei sovi 0,5l jarrunestepullo puhumattakaan nesteen kaatamisesta säiliöön. Uudemmissa PV:ssä säiliö on tuotu helppoon paikkaan ylös tukipeltiin, kehitys kehittyy vai miten sen menee?

Minulla oli mukana litran muovipullo, jonka korkissa letkunpätkä ja bensaletkua sekä kupariputkea em. "hässäkän" liittämiseksi yhteen. Ne oli alun perin sitä varten, että jos bensapumppu hajoaa pahassa paikassa, saa litran bensaa kaasuttimen yläpuolelle. Tosin bensapulloviritelmissä on tulipalon riski varsinkin, kun kipinäpuoli jo temppuili.

Sain väsättyä letkuliitoskorkista pienen 12

Singer osui paikalle apua tarjoamaan

tratin ja jatkoksi noin metrisen letkun.

Teippasin "erikoistyökalun" keulaosan tukirautaan ja kaadoin varovasti tratin läpi nestettä säiliöön. Ylivalumisen varalta rypistelin paperin tratin alle, että en tuhoaisi nestettä läikytellessä konetilan maalausta.

Jarrunestesäiliö oli taas täynnä ja jännityksellä kokeilemaan, löytyikö käyttöjarrut vai pitikö vielä ilmata tai ruveta isompaan remppaan. Pumpatessani nestettä kiertoon Jani tuli tulpanjohtojen kanssa ja käyttöjarrutkin löytyivät.

Olin ymmärtänyt jättää käyttöjarrun rauhaan, kun poljin meni ekan kerran lattiaan, Jani oli varoilta ottanut lukkopihtejä mukaan, jos olisi tarvinnut tukkia vuotava takajarrusylinteri pois piiristä. Nyt alkoi toivo herätä, matkahan voisi jatkua omin voimin. Tulpanjohdot paikalleen ja auto käymään, moottori kävikin yllättävän hyvin. Tarjosin Janille viinerikahvit ja kiittelin ABC:n henkilökuntaa avusta.

Akku jäi vielä kaffen ajaksi latautumaan.

Keula jälleen Porvoota kohti ja kun PV51:ssä oli jarrut, ei tarvinnut "rystyset valkoisena" ennakoida joka mutkaa tai risteystä. Käyntiongelma ei ollut ratkennut, vaan paheni pikkuhiljaa.

Niska kyyryssä kohti uusia haasteita -ajatuksella painoin kaasua tihenevässä sateessa. Isoja tyylipisteitä auton käynnistä ei ollut jaossa, eikä ulkonäöstäkään. Matkat sadekelissä rekkojen ja muun liikenteen seassa jättivät harmaan kerroksen koko Volvon päälle. Jopa konehuone oli tulipeltiä myöden harmaa, kun tuota myöhemmin siivoilin takasin edustuskuntoon. Konehuoneen sotku johtuu ko. keksinnön harvasta jäähdyttimenkennosta, jonka perään on yh-

distetty "kylmäilmakuivurin" kokoinen tuulettajan propelli. Se imee tehokkaasti etumaastosta kurat ja puhaltaa ne pitkin konehuonetta.

Matka eteni koneen pätkiessä ja kun pääsin Koskenkylään reilun 20 km päähän kotoa, pysähdyin vielä kerran korjailemaan käyntiä. Pysäkillä jätin käsikaasulla kierrokset taas 1500 - 2000 rpm kieppeille. Konepelti auki ja säätämään, no ei se paremmaksi muuttunut, eikä uusien tulpanjohtojen kääntely mihinkään vaikuttanut.

Pysäkillä havahduin, että mitäs pärinää nyt alkoi kuulua? Mikä ihme tälle vielä tuli?

Sitten keksin, että viereen pysähtyi Singer – ei ompelukone vaan kaksipaikkainen roadster kyydissään pariskunta 40-luvun tyylikkäissä ajovarusteissa.

Herrasmies-kuljettaja kysyi tarvitsenko apua, josta kohteliaasti kieltäydyin, oltiinhan lähes kotona.

Ihmettelin puolestani, kuinka he osuivat paikalle sunnuntai-illan tihkusateessa? Pariskunta oli paalamassa Singerillä SAHK:n ajoista – muistaakseni Vesijärven ympäri.

On tämä wanhojen autojen harrastus hieno laji, kun yli merkkirajojen ollaan apua tarjoamassa. Kerroin heille oman seikkailuni, ennen kuin päätettiin jatkaa matkaa tahoillemme.

Porvossa taas - vieläkin vastustaa…!?!

Oli aika hieno fiilis, kun käänsin PV51:n keulan kotipihaan. Ennen talliin ajoa päätin huuhtoa painepesurilla enim-

On tämä wanhojen autojen harrastus hieno laji, kun yli merkkirajojen ollaan apua tarjoamassa.

Katkojankärjet olivat kuluneet Ahaa -elämyksiä ja huoltohommia Huoltojen jäljiltä oli jo havaittavissa pientä epäjärjestystä mät kurat pois, kun seuraavalle viikolle oli sovittu jutun teko Mobilisti-lehteen.

Sammutin moottorin, putsailin Volvon päällisin puolin ja enää siirto pihalta talliin – starttausta ja starttausta – taukoa ja lisää starttausta, ryyppyä, kaasun pumppausta ja… Ei millään konstilla käymään, siihen se stoppasi 30 m tallista!

Ei auttanut muu, kuin hakea uudet katkojankärjet ja vaihtaa ne kellon lähennellessä puolta yötä, EC hörähti käyntiin ennen kuin kerkes kunnolla starttinappulaan koskea!

Ei se vielä ihan kohdillaan ollut, mutta niin hyvin ei ollut käynyt hetkeen. PV51 talliin, itse suihkuun ja nukkumaan, olihan maanantaina työpäivä.

Maanantain töiden jälkeen aloin tutkia jakajaa ja totesin kondensaattorin simahtaneen sen verran totaalisesti, että alapuolelta oli pursunnut eristeenä ollutta jäykkää tervaa muistuttavaa mönjää.

Konkkavika ei tienpäällä näy, jos ei katso laitetta alhaaltapäin, mutta ongelman huomasi helposti jakajan ollessa irrallaan. Katsoin tarkemmin, missä kunnossa katkojankärjet mahtoivat olla ja sieltä se koko ajan huononeva käynti sai konkreettisen juurisyyn.

Nyt olikin pääteltävissä, miten kokoajan lisääntyneet käyntiongelmat etenivät: 1. ensin meni tulpanjohto > kone tärisee ja heiluu 2. meni toinen tulpanjohto > tärinä ja heiluminen lisääntyy

3. kondensaattori alkoi "kyllästyä" pätkiviin tulpanjohtoihin ja löi lopulta "hanskat tiskiin" 4. konkan luovuttamisesta seurasi sitten piikin + montun "louhinta" katkojankärkiin 5. kun kärjet oli tarpeeksi huonot, satunnaisesti kipunoiva "lento" viimein loppui.

Volvo ajettiin kotiin, vaikka "keskivertoa" enemmän vastustelikin. Nyt on aina toinen jakaja säädettynä mukana ja jakajassa sekä kannessa merkki ennakoiden saamiseksi kohdalleen ilman mittareita.

Reissun jälkeisellä viikolla oli melkoinen "savotta" saada PV51 teknisesti sekä edustuksellisesti kuntoon Mobilistin jutun ja videon tekoa varten.

Jutun osoite https://www.mobilisti.fi/ ykkonen-on-ulkona/ (1/2017) sekä meidän kerholehdestä Volvo Vietti nro 36.

Mobilisti jutun teon yhteydessä tehty video puolestaan löytyy ao. www-linkin takaa Youtube:sta https://www.youtube. com/watch?v=I1P8hVSxTag (löytynee myös haulla "VolvoPV51").

Teksti ja kuvat: Sami Kyttälä

Kerholaisten Volvoja Varkauden torilla kesällä 2016

13

Rompetorilöytö 444 PV ajokuntoon Keski-Suomen Mobilistit järjesti ennen bussimatkoja Ruotsiin, Falunin rompepäiville. Kivoja reissuja.

Matkaan lähdettiin torstaina kohti Turkua, josta illalla laivaan ja aamulla oltiin Tukholmassa. Perjantaina käytiin eri vuosina eri museoissa, useimmiten jossain automuseossa ja illaksi saavuttiin Faluniin. Porukka kävi jo perjantaina tekemässä löytöjä, kun ensimmäiset myyjät levittivät tavaroitaan. Lauantai oli varsinainen tapahtumapäivä ja hotellista aamupalan jälkeen lyhyt kävelymatka myyntialueelle. Lauantaina lähdettiin ajamaan takaisin kohti Tukholmaa ja Suomea, jossa vierailtiin vielä sunnuntaiaamuna Turun rompepäivillä ennen kotiinpaluuta.

Olin monta vuotta haaveillut 444 PV Volvosta. Sitten vuonna 2010 se oli keskeneräisenä projektina myytävänä Falunin rompetorilla. Katselin autoa ja yritin jututtaa myyjää, mutta yhteistä kieltä ei tahtonut löytyä. Huonolla kouluenglannilla oli vaikeaa, eikä myyjä osannut englantia sen paremmin. Sitten soitin ystävälleni Koskelin Jukalle ja kysyin tulkkausapua. Ojensin puhelimen myyjälle, joka ilahtui, kun Jukka puhuikin ruotsia. Saimme kaupan sovittua ja maksoin käsirahan sekä kruunuissa, lisäksi euroina.

Ensivaikutelma rompepäivillä

Kahden viikon päästä oli Tukholmassa toiset rompepäivät ja läksimme Jukan ja Timon kanssa autoa hakemaan. Myyjä oli luvannut tuoda auton 1000 kruunun korvausta vastaan sinne. Itse jätin trailerin Turun satamaan ja ostin sille parkkilipun, jonka laitoin muovipussiin ja teippasin trailerin aisaan. Kotona olin tehnyt metrisen hinauspuomin, jolla oli tarkoitus vetää PV laivaan. Olin siis varannut vain kaksi autopaikkaa.

Kun sain PV:n talliin ja rupesin tutkimaan sitä, totesin että täytyy hitsata paikat kiinni. Päällepäin auto oli siisti ja maalattu valmiiksi, mutta edellinen hitsari oli vain hepannut lattian paikat pisteillä kiinni.

Lattiapeltejä oli tehty suorasta pellistä.

Kävin tutun puusepän luona jyrsimässä urat filmivaneriin, jonka avulla jäykistepokkaukset syntyivät. Kiilasin vanerin pohjaa vasten tunkin avulla ja naputtelin tarvittavat pokkaukset lattiapelteihin.

Osia metsästin monta vuotta, muun muassa puskurit olivat huonokuntoiset.

Pikkuhiljaa projekti eteni ja Jukka tilasi puuttuvia osia Ruotsista, mm. uudet verhoilukankaat, jotka asensin itse. Kesällä 2014 oli katsastuksen aika. Taipaleen Jyrki tarkasti PV:n museorekisteriin ja Meidän Katsastus Oy maantielle.

14

Olin monta vuotta haaveillut 444 PV Volvosta. Sitten vuonna 2010 se oli keskeneräisenä projektina myytävänä Falunin rompetorilla.

i Kerhossamme on 26 kpl Volvo 444 PV:a

Välirahalla laittaisit nykyisen auton kuntoon ja se on kuitenkin Volvo!

Puomin kanssa laivaan menossa Kun järjestimme Volvo kerhon kesätapahtumaa 2014 Ränssiin, PV oli vielä teippikilvissä, koska veropäätös ei ollut ehtinyt. Veroa tuli verrokkiautona toimineesta V40 ikähyvityksien jälkeen noin 4,90 € ja koska alle 10 € veroa ei peritä, tuli verottajalta vain paksu paperinippu laskelmia ilman laskua. Hyvä niin.

PV:llä on sen jälkeen ajettu joka kesä maltillisesti. Tähän mennessä pisin matka suuntautui Joensuun kesäkokoontumiseen, jossa latausrele alkoi temppuilla, mutta paikallisten avulla päästiin kotia. Tilattiin Englannista elektroninen sisus säätimeen ja nyt lataa pitäen jännitteen tarkemmin ja virta riittää paremmin. Tämä uusi säädin

Talwiajoissa 2017

mahtui vanhan säätimen sisään eli ulkonäkö ei muuttunut. Myös talvella on ajettu osallistumalla Talwiajoihin.

Teksti ja kuvat: Mauri Ekonen

Volvo 444 PV B4B (1943-) Moottori 1414 cm3 Vetotapa RWD Käyttövoima Bensiini Teho 42 bhp/32 kW Paino: 875 kg

15

B4B konehuone

Entisöityä sisustusta Katsastuskunnossa 2014

16

Mutta sehän on käsijarru. En käytä sitä ikinä, eikä sitä ajossa tarvita.

Kytkin pitää auton paikallaan ja tässä automaatissa on lukitseva P-asento.

Volvo -kevätrompetori Tule ja tuo kaverisikin.

Grilli ja pannu kuumana Pirkanmaan V-palvelun pihalla Sorvajärventie 416, 34110 Lakiala 21.5.2022 klo 9.00–16.00, Tervetuloa!

Myy itsellesi tarpeetonta Volvo-tavaraa ja hanki vielä tarpeettomampaa tilalle!

Lisätiedot: Jouni Jokinen 0400 472321 jouni.jokinen@v-palvelu.fi

Yrittäjä!

Osuuko yrityksesi kohderyhmään Volvo-henkinen autoileva kansanosa?

Olisiko tässä paikka Sinun yrityksellesi?

Seuraava Volvo Vietti 47 ilmestyy joulukuussa

Varaa ilmoitustilasi nyt!

Ilmoitushinnat: 1/4 sivu (90x123) 125€ 1/2 sivu (A5 vaaka) 200€ 1/1 sivu (A4) 300€ Takakansi (A4) 400€ (Hinnat painovalmiille aineistolle)

Varaukset ja lisätiedot: hallitus@suomenvolvokerho.com Valmis ilmoitusaineisto: PDF (300dpi + bleed 3mm) Ilmoitusvalmistus/kysy lisää: ArtRuska Oy /p. 040 515 2868 ville.ruuska@artruska.fi 17

Kesän 2021 kokoontumisajot

Vielä kerran muistoja viime kesän kokoontumisajosta. Tapahtuman pääpaikkana oli Keski-Suomessa sijaitseva Ahvenlammen leirintäalue.

Poikkeuksellinen maailmanaika aiheutti hieman jännitystä järjestelyihin, mutta loppujen lopuksi kokoontuminen saatiin järjestymään. Mäntykankaalla sijaitseva leirintäalue tarjosi hyvin tilaa, kuten myös lauantain vierailukohteet. Ennakkoon ilmoittautuneita oli 60 henkeä ja kun lauantaina ruokailijoita oli 68, oli senkin suhteen historiallista. Helpottaa huomattavasti järjestelyitä, kun tietää ennakkoon paljonko osallistujia on tulossa. Hyvä me!

13.8.

Perjantai ilta oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, joten mikäs siinä oli terassilla istuskella kesäiltana. Kerholaisia saapui pitkin iltapäivää ja autojakin tutkittiin muun jutustelun ohessa. Lipputankoa paikalla ei ollut, joten sen kanssa jouduttiin hieman soveltamaan. Lippu saatiin 18

kuitenkin liehumaan narun ja tikapuiden avustuksella kahden puun väliin. Iltaruoka tarjoiltiin suoraan grillistä ulkosalla ja tarjolla oli perinteistä grillimakkaraa sekä ryynäriä ja lihapiirakoita. Lisukkeena oli ketsuppia, ”tavallista sinappia” ja ”nenäkarvasimallista”. Viron sinappi, kun saattaa tuntua nenässä asti, jos sitä ottaa reilummin…

Perinteinen yhteissauna jätettiin tällä kertaa väliin, jolloin pienennettiin tartuntariskiä. Onneksi osassa mökkejä oli saunat, joissa matkan pölyt saattoi pestä pois pienemmissä porukoissa.

14.8.

Aamu alkoi ykkösrastilla, joka oli Receptionin läheisyydessä automallin tunnistustehtävä. Siinä piti tietää mistä Volvo-mallista mikäkin osa oli alkujaan läh-

töisin. Osia oli koottu melko kattavasti eri malleista, joten useimmille ainakin yksi osa oli tuttu omasta autosta.

Tänä vuonna kokoontumisajot oli järjestetty muutenkin hieman aiemmista vuosista poikkeavasti. Aamulla ei järjestäydyttykään ikäjärjestykseen perinteistä autoletkaa varten, vaan alkuinfon jälkeen siirryttiin rastille numero 2A. Järjestäjiä lukuunottamatta säilyttiin kuivina, kun vettä alkoi sataa lähes heti alkuinfon jälkeen. Vilppu vastasi sen järjestelyistä ja Eetu toimi lähettäjänä tälle ajorastille, jossa kurvailtiin koivuklapien väleistä siksakkia kääntöpaikalle ja sieltä stopille parin sadan metrin matka. Käännöksen sai suorittaa vapaalla tyylillä, osa peruutti ja osa vain teki yksinkertaisen U-käännöksen.

Vilppu otti aikaa ja antoi virhepisteitä oikaisuista ja maahan asetettuihin polt-

Mäntykankaalla sijaitseva leirintäalue tarjosi hyvin tilaa, kuten myös lauantain vierailukohteet.

Iäkkäämpi ajokalusto oli hakeutunut taidekahvilan seinän viereen ja oven suuhun, jotta jokainen huomaisia ja osaisi kunnioittaa vuosien tuomaa arvokkuutta.

19

Tärkeä on tämä säe, älä kulje, jos et näe

Evästuvalla topuihin osumisista. Nopeiten ja sujuvimmin tämän lyhyen reitin suorittanut sai 10 pistettä ja 5 sekunnin porrastuksella loput 9p, 8p, 7p jne...

Rasti 2B oli heti kohta 10 m päässä, jossa Petri pyysi ajamaan mahdollisimman tarkasti 5 metriä eteenpäin lähdössä annettu musta kasvomaski silmillä! Hankalaahan se on jos ei näe eteensä? Ja ihan oikein, et saa ajaa autoa, jos et näe eteesi! ”Tärkeä on tämä säe, älä kulje, jos et näe” Osa kieltäytyi ajamasta ja he saivat tältä rastilta täydet 3 pistettä. Muut jäivät ilman pisteitä, mutta saivat kuitenkin jatkaa ajoreitille suurta tarkkaavaisuutta jatkossa noudattaen.

Ajoreitille lähdettiin tällä kertaa siis auto kerrallaan rallista tuttua tiekirjaa noudattaen, joten kartturi oli tarpeen.

Tarkkana sai olla, osa taisi ajaa hieman eri reittiä navigaattorin opastuksella, kuin mitä ajo-ohjeiden mukaan ajaneet autokunnat. Perille kyllä kaikki pääsivät, mutta osa pidempää tai huonompaa reittiä. Ensimmäinen ajo-ohjeen tarjoama vapaaehtoinen pysähdys oli Maapallopatsas, johon sisältyi mielenkiintoinen tarina.

Seuraava pysähdys oli Pylkönmäellä, josta saattoi ostaa vanhan ajan maalaiskahvilasta virvoketta tai lämmikettä.

Pieni vesisade ei ajomatkalla niin paljoa haittaa, mutta kolmas pysähdys, eli Kirkkovuoren näkötorni jäi osalta sen vuoksi käymättä. Tämä näkötorni on tiettävästi maailman korkein hirsirunkoinen rakennus, käsittäen 100 hirsivarvia. Yli 20 metriä korkeasta näkötornista avautuu 20

hulppeat näkymät Pääjärven yli Karstulan keskustaan. Näkötorni avattiin matkailijoiden käyttöön 28.6.2008 ja sinne johtaa 350 m luontopolku. Paikalla on myös kalliolaavu ja luontokirkko.

Päivän pääkohde oli automuseo “Wanhat Wehkeet” Karstulassa. Autoja saapui reitiltä tasaiseen tahtiin ja osallistujille jaettiin pihaan kääntyessä ajotarrat.

Seuraavaksi oli mahdollisuus tutustua museon näyttelyihin, joihin sisältyi paljon muutakin kuin vain autoja – tai sitten sai testata tietojaan rastitehtävillä 3 ja 4.

Viimeisimmät pääsivät jo suoraan syömään saapuessaan paikalle ajoreitiltä.

Sade taukosi ja päästiin tutkimaan millaisia autoja tänä vuonna ajoihin oli osallistumassa. Vanhin oli jälleen Samin PV 51 vuodelta 1938 ja uusimmat tältä vuosituhannelta. Kahta Volvoa kuljetti naispari, ajokkeina heillä 262 ja C70.

Wanhat Wehkeet Automuseo Näyttelystä löytyy yli 100 ajoneuvoa eri vuosikymmeniltä, sekä erilaisia näyttelyitä, kuten vanha koululuokka, hammaslääkäri ja Lottamuseo. Näin ollen nostalgiasta kiinnostuneille löytyy myös paljon muuta katseltavaa kuin ajoneuvot.

Ajoneuvot on entisöity ja niistä vanhimmat on valmistettu 1920-luvulla. Harvinaisuuksiin kuuluvat mm. Morris Oxford Bullnose Touver sekä T-Ford Touring vuodelta 1926. Moottoripyörien ystäville ihastusta herättää Harley Davidson vuodelta 1917 sekä Punainen Lokakuu vuo-

delta 1930. Museon yhteydessä on myös Museoravintola, jossa voi tauon aikana palata menneiden vuosikymmenten tunnelmiin.

Museolla oli tarjolla lounas, joka sai kehuja ja hyvää se olikin.

Kolmosrastilla tarvittiin muistia ja/tai tietoa, jotta esillä olleille osille löytyi oikeat vuosimallit.

Neljännellä rastilla tunnistettiin osia, joita ei ihan joka päivä näe, mutta jotka osalle ovat harrastuksen myötä tutuiksi tulleet autoja purkaessa ja laittaessa. Yksi osa oli kompa, se kun ei ollut autosta ollenkaan vaan maatalouskoneesta.

Illan tullen tuuli yltyi ja vettäkin satoi taas vaihteeksi. Onneksi saatiin lainata Receptionin eteen pystytettyä telttaa.

Kovimmat tuulenpuuskat sammuttivat muurikkapolttimetkin muutaman kerran. Illalliseksi grillattiin jälleen makkaraa ja yllätykseksi tarjolla oli tänä vuonna myös ihan oikeita muurinpohjalettuja jälkiruuaksi, nam! Jos eilen grillimestari oli suosittu kaveri, niin tänään ahkerat letunpaistajat veivät kyllä voiton kirkkaasti.

Jonoa oli pitkälle iltaan ja taikinaa kului yli kymmenen litraa. Siinä sitä riitti paistettavaa. Kiitokset tytöille!

Vanhin oli jälleen Samin PV 51 vuodelta 1938 ja uusimmat tältä vuosituhannelta.

Katsastus Rastitehtävien vastaukset ja tulokset käytiin läpi ennen kuin oli Toivo Suden vuoro esiintyä kitaransa kanssa. Mainittakoon, että jokaiseen kysymykseen joku tiesi oikean vastauksen, joten ylivoimaisen hankalia tehtävät eivät olleet. Toki kenelläkään ei menneet kaikki täysin oikein. Eniten pisteitä kerännyt autokunta pääsi ensimmäisenä valitsemaan mieleisensä palkinnon yhteistyökumppaneidemme lahjoittamista tuotteista. Kiitokset heille kerhomme sponsoroinnista!

Hyvässä seurassa aika kuluu nopeaan ja iltakin hämärtyi pimeäksi. Ennen kuin grilli ja lettuvehkeet oli siivottu pois, vuorokausi oli jo vaihtunut.

15.8.

Sunnuntai valkeni eilistä kirkkaammassa säässä. Aamulla vielä vaihdettiin juttuja ja kyseltiin missä päin Suomea kokoonnutaan ensi kesänä? Monivuotinen perinne rikkoontui, kun yleensä se on päätetty

lauantai-iltana saunassa. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä ja kun saatiin vielä positiivista palautetta, voidaan tapahtumaa pitää onnistuneena.

Yhteistyökumppanit Jyväskylän Varaosakeskus Oy Varaosamaailma AD Jkl Coronaria Oy Hämeen auto Jkl Muisteli Eetu Ekonen

Wanhat Wehkeet tarjosi silmäniloa ja maittavan lounaan.

21

Etuautoilua Leivonmäellä Kutsun käydessä päätimme lähteä ulkoiluttamaan Eetun kultakimpaletta, Volvon 353 B-ryhmäläistä, Leivonmäellä 12.2.2022 järjestettyyn harrasteralliin.

Etuautona meidän tehtävänä oli ajaa rallin reitti läpi ennen varsinaisia kilpailijoita ja tarkastaa sulkujen sekä yleisön olevan asianmukaisilla ja turvallisilla paikoilla.

Reitti tulisi selvittää läpi varmasti, mutta kuten säännöissäkin sanotaan,”kilpailunomaisesti”.

Leivonmäellä ajoimme auton trailerilta ja pienen ihmettelyn jälkeen kävimme kilpailun katsastuksessa, jossa tarkistetaan auton turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Sen jälkeen lähdimme viiden erikoiskokeen reitille. Ensimmäinen erikoiskoe oli vauhdikasta metsäautotietä, hyväpintaista, mutta roudan aiheuttamia röykkyjä oli yllättävän paljon. Muutamassa kohden perä pohjasi pahemman kerran ja jouduimme varomaan, ettei laitteet rikkoituisi. Ajamisen osalta vähäiset testikilometrit tuntuivat. Ei ole helppoa

Nopealla osuudella huippunopeudet kipusivat yli 160 km/t

22

lähteä ajamaan lähes kylmiltään melkein 400 hevosvoimaista takamoottoriautoa piikkipyörillä jäiselle metsäautotielle.

Ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen käväisimme huollossa ja jatkoimme reitillä eteenpäin. Toinen erikoiskoe oli kisan pisin, 18,6 kilometriä. Erikoiskoe koostui useista erityyppisistä teistä, jotka olivat käsittämättömän hyväpintaisia ja joiden reunat oli vuorattu korkeilla lumipenkoilla. Muutamassa kohdin oli runsaasti katselijoita ja koitimme tarjoilla heille leveitä linjoja sekä Volvon 5-sylinterisen turbomoottorin hienoa äänimaailmaa.

Kolmas erikoiskoe oli alle kymmenen kilometriä. Sen loppupää oli erittäin kapeaa ränniä ja sen ajoimme varoen. Pätkän keskivaiheilla, nopealla osuudella huippunopeudet kipusivat yli 160 km/t. Aika vauhtia jäisellä pikkutiellä.

Erikoiskokeen jälkeen oli jälleen vuorossa huolto, minkä yhteydessä tankkasimme auton ja miehistön. Erikoisuutena huoltotauolla oli järjestäjän japanilainen siviiliauto, joka jostain syystä kulutti polttoainetta niin paljon, että he lainasivat meiltä

polttoainetta päästäkseen takaisin kilpailukeskukseen.

Neljäs ek oli kokonaisuudessaan isoa rallitietä, jolla sai kokea rallin huumaa.

Kuljettajakin alkoi päästä vauhtiin ja eteneminen tuntui rallin ajolta. Isolla tiellä erikoiskoe on nopeasti ajettu, kun 12 kilometrin pätkään menee aikaa hieman päälle kuusi minuuttia. Viimeinen erikoiskoe oli kilpailun lyhin, hieman päälle kahdeksan kilometriä. Tie oli tuttua edellisestä Leivonmäen kisasta ja nautittiin siitä koko rahan edestä. Erikoiskokeen maalista oli lyhyt matka Leivonmäen kylälle ja kilpailun maaliin.

Jälleen yksi hieno moottoriurheilupäivä takana. Auto toimi moitteetta, eikä tuntunut olevan moksiskaan päivän koettelemuksista. Vaikka auto on monilta osin itse rakennettu, niin lähes kaikkeen tekniikkaan liittyvään on käytetty eri Volvojen tehdastekoisia osia. Ehkäpä tässä syy auton toimintavarmuuteen.

Eetu ja Vilppu Kuva: www.nutpix.com, Niko Lindholm

Pikkaset kerholehti@suomenvolvokerho.com

Huoltovinkki Amazonin omistajille Tässä pieni huoltovinkki Volvo Amazon omistajille tai tämähän sopii lähes kaikkiin autoihin, joissa on erillisripustus edessä.

Volvo Amazonin ohjausta on aina pidetty vähän hakevana ja raskaana varsinkin kaupunkiajossa ja tähän on saatavilla todellista helpotusta parilla eurolla ja parikymmentä minuuttia uhrattua vapaa-aikaa.

Volvo Amazonin ja lähes kaikkien muidenkin autojen alatukivarren alapallonivelet kantaa 100%:sti koko auton etupään painon ja rakenteelisesti tuo pallonivelhän on väärinpäin. Palloon tulee vetovoima, joka pyrkii vetämään sitä pois pesästään, vähän niin kuin takapainoisesti lastattu perävaunu, joka pyrkii nostamaan aisaa vetokoukusta.

Tämän vuoksi hiljattainkin uusittu alapallonivel nopeasti hiertää pallon kaulaan uran, koska kantava pinta-ala on todella pieni ja koko etupään paino vetää pallon kaulaa pesän reunaa vasten ja uudessa ”kestorasvatussa” alapallonivelessä ei juurikaan tuota rasvaa edes ole.

Niinpä nyt alapallonivelelle tehdään oma rasvanippa, helppo homma, joka onnistuu keneltä vaan kotikonstein.

Rasvanipaksi sopi esimerkiksi suora M6-kierteellä oleva nippa ja tätä varten porataan keskelle pohjalevyä 5 mm:n reikä ja jo poratessa tulette huomaamaan, että rasvaa ei ole ollenkaan nivelen sisällä!

Toisissa nivelissä on valkoinen nailon-välilevy ja tämänkin läpi porataan niin syvälle, että nivelen kuulaan asti törmätään , tämän jälkeen kierretään M6 kierretapilla kierteet ja nippa ruuvataan paikalleen. Nipan kiristäminen kannattaa tehdä varoen, koska tuo pohjalevy on yleensä 1,25 mm peltiä niin siihen ei montaa kierrettä mahdu, eli kellosepän varovaisuutta tarvitaan.

Myöskin rasvaus rasvaprässillä tehdään varoen, koska nivelen suojakumi

ei kovaa painetta kestä. Tästäkin selvitään, kun silmämääräisesti tarkkailee suojakumia prässäyksen yhteydessä. Jos suojakumi silmämääräisesti näyttää paisuvan, niin valmista tuli.

Rasvanippojen asennus onnistuu helpolla myöskin autoon päin, kun nostaa keulaa esimerkiksi 30 cm niin hyvin mahtuu tekemään vaikka kaikkiin ohjausniveliin. Ainoastaan yläpalloniveltä varten joutuu ottamaan etupyörät pois.

Juuri rasvatulla etupäällä ajo-ominaisuudet ovat ihan omaa luokkaansa. Tulette sen huomaamaan, koska esimerkiksi ohjaussimpukasta oikealle etupyörälle menee neljä niveltä ja jos viides eli alapallonivel on kuiva ja takertelee niin ohjaus on tyypillinen Amazonille; hakeva ja epätarkka ja leveimmille vanteilla / renkailla tämä vaan korostuu.

Myöskin taskuparkki onnistuu nyt ”kukkakeppi”-käsivarsilla, yhdellä kädellä!

Näin saadaan Amazoniin 11. rasvanippa, kun laskee mukaan apusimpukan nipan, mutta ehdottomasti juuri tuo alapallonivelen rasvanippa on oleellisin, koska siihen kohdistuu myös auton etupaino.

Kuinka usein nämä sitten kuuluisi rasvata? 2500 km on aika hyvä huoltoväli ja sen itsekin huomaa. Kun ohjaus alkaa taas ahdistaa ja varsikin alapallonivelen suhteen, niin nosta etupäätä tunkilla niin, että etupyörät on juuri irti maasta ja käännä pyörät siihen suuntaan, jota puolta rasvaa kerrallaan. Kymmenen minuutin homma ja valmista tuli.

Toinen vinkki on se että rasvaprässin letku kannattaa jatkaa liitospalalla ja toisella letkulla, niin ei tarvitse koko prässin kanssa mennä auton alle.

JARI PELLAS

23

Volvo Duett kavereineen Hamsterien maassa Elokuvista tunnetaan perinteisesti tähdet ja tähtöset, ohjaaja, sekä kenties joku muu, ehkä tuottaja. Harvoin muistettujen joukkoon nousee esimerkiksi Volvo Duett ja moni muukin rekvisiitta häipyy unholaan.

Ylöjärven harrastajia lähestyttiin loppukesällä Markku Pölösen uuden Hamsteri-filmin tiimoilta. Keskeiseen rooliin tarvittiin auto, joka edustaisi 1960-luvun alkupuolen tarjontaa. Auton pitäisi olla arpajaisvoittajalle sopiva, ehkä jopa kevyesti urheilullinen. Sana levisi, mutta kriteereihin istuvia tarjokkaita ei ollut liiaksi. Itse hamsteri kulkee tiettävästi selvästi kevyemmällä kalustolla.

Sattumalta allekirjoittanut oli juuri tutustunut Porin mies Risto Setälään, jolla oli komea Duett, vaikkei toki maan ainoa punavalkoinen. Setälä lienee kokeneemmille harrastajille kerhon aiemmilta vuosilta tuttukin. Värväsin Ristoa tarjoamaan Duettiaan, jota olin jo esitellyt kaveripiirissä ja parin välivaiheen jälkeen Raumalla kauppiaan autona uransa aloittanut TDO-9 oli valittu elokuvan pääosaan – ainakin näin Volvo-ihmisten näkökulmasta. Joku muu saattaa toki olla pääosan esittäjästä eri mieltä.

24

Duett lähti trailerilla Tampereelle kuvauksiin, joissa sitä ajoivat näyttelijät ja muu elokuvaväki. Jatkoa seurasi, kun kuvauksiin tarvittiin sivuosa-autoja päätähden lisäksi. Rohkenin tarjota omaa 444-Peeveetäni joukon jatkoksi. Eihän palkaton kuvausvapaapäivä keskellä kiireistä arkea kovin hyvä idea ollut, mutta olisi ihan mielenkiintoista nähdä elokuvan tekoa livenä ja myös elokuvista kiinnostunut jälkikasvu voisi liittyä seuraan.

Lopulta sain ihan kohtuullisen kulukorvauksenkin, piti vaan osata pyytää härskisti.

444:n elokuvarooli kesti lokakuisen aamupäivän ajan. Mukana oli lisäksi MB190 ja joku mieto 30-lukuinen rodi, joka kohtauksessa esitti itseään originaalina, sekä lopulta myös Riston Duett.

Tästä nelikosta loihdittiin elokuvaan ruuhka, jonka sekaan soviteltiin lauma jalankulkijoita. Tämä kaikki tapahtui kaatosateessa, joka taas loihdittiin nostimen

päästä vesiletkuilla. Myös kuvaus tehtiin nostimen päästä, ainakin pääosin. Näin se rodikin saatiin sopimaan kohtaukseen – konetilansahan oli sivulta avoin.

Niin me sitten ajoimme aamupäivän kolmen ja neljän auton jonossa läpi jalankulkijaruuhkan. Autot tekivät ympyrän yhteen suuntaan ja ajoivat takaisin jonon perään. Kävelijät tekivät vastaavasti samanlaisen, mutta lyhyemmän, lenkin toista kautta. Aina välillä pidettiin ohjeistustauko ja välipalaakin oli tarjolla. Meitä ohjasi apulaisohjaaja ja itse iso päällikkö seurasi sivummalla. Näin sitä keinotekoista todellisuutta luodaan.

Duettin elokuvatähteys kesti pari kuukautta, vaikka muut kuvaukset jatkuivat pidempään. Volvo palveli uransa moitteetta ja miksi ei olisi palvellut: vahva auto, joka on hyvin kunnostettu. Kuvausjärjestäjä Petri Kyttälä kertoi, että autosta pidettiin, erityisesti pieni kääntösäde oli tehnyt väkeen vaikutuksen. Toisaalta

Keskeiseen rooliin tarvittiin auto, joka edustaisi 1960-luvun alkupuolen tarjontaa

Duett, Risto Setälä ja Petri Kyttälä 60-luvun koneen heikko alavääntö oli ollut nykyturboihin tottuneille ihmisille yllätys – mäen päällä olleelle kuvauspaikalle kiipeäminen oli tiemmä vaatinut odotettua enemmän alkuvauhtia.

Taiteilijalle visuaaliset asiat ovat tärkeitä. Pölösellekin Duetin valintaan oli kuulemma vaikuttanut paljon juuri näyttävä väritys. Ohjaajan aiemmat Volvo-kokemukset ovat kuulemma olleet lähinnä tummia PV-malleja. Kyttälän arvion mukaan Duett tuleekin näkymään elokuvassa varsin paljon.

Mitään muutoksia autoon ei tarvinnut tehdä kuvauksen takia. Kattotelineeseen kiinnitettiin tosin välillä lisävaloja, jotta

ulkomaailma näyttäisi aurinkoiselta, kun auton sisällä kuvattiin. Vastaavasti etupenkki oli välillä irti, jotta kuvaaja ja kamera mahtuivat paremmin sisään.

Tämän hetken tiedon mukaan Hamsteri ilmestyy valkokankaalle vuoden 2023 puolella, joten jäämme odottamaan.

Teksti: Jussi Heervä

Kuvat: Risto Setälä ja kirjoittaja.

25

Rannikkoturneita Amatsoonilla Korona ei kadonnut viime kesänäkään eli meidän perhe ei lähtenyt Etelä-Ruotsiin, vaan kohteita alettiin taas katsella kotomaasta. Edelliskesällä kierreltiin itäistä Suomea Punkaharjulta Kuhmoon ja veri veti edelleen siihen suuntaan, ainakin Kymenlaaksoon. Minultahan jäi 2021 Amazon-treffitkin väliin, kun isänmaa kutsui poikaansa riviin. Vaimo halusi kuitenkin kierrellä länsirannikkoa, joten tasa-arvon nimessä lähdimme sinne. No, kyllä sieltäkin katseltavaa löytyy.

Ensimmäinen reissu tehtiin jo toukokuulla, kun vaimon lomat oli siroteltu pitkin suvea. Otimme tukikohdaksi Vaasan, jossa olimme tosin olleet edelliskesänäkin, mutta vielä oli katsottavaa jäljellä. Tarkoitus oli tutkailla rannikon saaria, joten Vaasasta tehtiin ensimmäinen retki Maalahdelle Bergöhön. Maisemat olivat ihan ok ja kahvia sekä evästä sai Bergö Ahl -kyläkaupan baarista. Jos aikaa on rajallisesti, ehkä kannattaa laitella muita saaria edelle.

Seuraavasta Vaasa-aamusta kehut vaimolle, rouva halusi paikalliseen ostosparatiisiin ilman minua mököttämässä vieressä. Yksin ja hylättynä suuntasin Vaasan automuseoon. Sekä brittiautojen teemanäyttely että vakiokattaus olivat puhuttelevia, tarjolla on mm. 830-sarjan

Vaasan automuseo

ambulanssi ja melko tiukaksi kutiteltu Kisa-Amazon. Museota ei voi kuin suositella, siellä on aika paljon katseltavaa myös naisväelle.

Saaristoteema jatkui Raippaluodolla, jossa oli jo paljon enemmän katseltavaa – mehän tietenkin ajelimme suunnilleen kaksihaaraisen saaren jokaisen yleisen tien loppuun. Eteläisen Söderuddenin kärjestä löytyi kohtuullinen ruokapaikka, ja Kvarken-panimon tehdas myymälöineen. Puolivälissä oli sopivasti käsityökahvilaputiikki, josta sai jälkiruokakahvit – ja tarpeellisia tuliaisia. Kirkonkylä on pohjoisemmalla niemellä ja laiska ajaja löytää sieltäkin Kvarkenin putiikin. Pohjoisniemeltä löytyy myös paremman tason ravintoloita peräti kaksi kappaletta, Skaliverkista ja Svedjehamnista, joka vaatii ajelun ihan pohjoiskärkeen. Saarel-

ta löytyy myös yöpaikkoja ja jopa lasisia igluja. Raippaluodon silta on melkoinen kokemus, varsinkin kovalla tuulella.

Keskikesällä suuntasimme pohjoisemmaksi, aluksi Kokkolaan. Matkalla testasimme myös Jari Mäen kaupan – tuon Koskenkorvalle nousseen pienen palan Ameriikan ihmemaata. Olihan se kokemus, mutta tokkopa minusta vakioasiakasta tulee. Mukaan tarttui sentään sopivasti Jussi-käsidesiä sekä tuumakokoinen lenkkisarja.

Yöpaikka Kokkolassa oli proosallisesti Neste-aseman yläkerrassa – ihan oikein luit – siellä oli siis hotelli. Missään muualla ei ollut tilaa, kun oltiin vähän myöhään liikkeellä varauksien kanssa. Keskusta oli kuitenkin sopivan kävelyn päässä ja vanhan kivitalon takapihalta löytyi erinomainen ruokapaikka, Nera, puiseen va-

Shellillä

26

Raippaluodon iglut

Hailuodon kirkko ei ollut minun makuuni.

Hailuodon panimo sen sijaan oli. jaan piilotettuna. Seuraavana aamuna kiertelimme kaupunkia vielä autolla ja löysimme hienon vanhan Shell-aseman, joka tiettävästi oli kaupungin vanhin yhä toimiva. Edelleentoimivuus oli tosin vähän niin ja näin, vanhan mittaripihan takanurkassa kyhjötti automaatti ja itse aseman rakennuksessa oli autokoulu.

Kokkolasta löytyy mukava pihavohvelikahvila keskellä Neristania eli vanhoja puutalokortteleita. Kahvila oli tuttu jo edelliskesältä, jolloin yhytimme muuten jostain vanhan kaupungin pihalta P5A-Roverin. Kun omistaja oli paikalla, rohkenin tunkea pihalle asti ihmettä katsomaan. Vaikken ole yhtään konemies, niin kyllä ihmisen pitää joskus nähdä kuuluisa sekaventiilikuutonen ihan elävänä. Autosta löytyy juttua SAHK:n edelliskesäisestä lehdestä.

Ykspihlajaankin olisi päässyt risteilylle, mikä olisi sopinut kesän teemaan, mutta aikataulu ei nyt antanut myöten. Jääköön jotain tulevillekin kesille. Matka jatkui parin kirpputorin kautta kohti Oulua ja yöpaikkaa.

Hailuodon tiehaaran ohi on tullut ajettua monet kerrat, mutta enää ei ajettu ohi, vaan uutena aamuna suuntasimme kohti lauttarantaa. Lauttamatkalla Perämeri muistutti olevansa ihan oikea meri, HGV sai niskaansa riittoisan suolakylvyn, vaikkei tuuli ollut edes erityisen kova.

Hailuodon ympärillä ei ole juuri muita saaria, joten aaltoja riittää. Vähän kyllä itketti, kun ei autoa kattotelineineen voinut mihinkään pikapesuunkaan ajaa.

Saareen päästyämme pyyhkäisimme samoin tein länsipäähän Marjaniemeen.

Samalla silmäilimme kohteita kaikessa rauhassa ajettavalle paluuajolle. Marjaniemen kärki on avomeren rannalla, joten siellä sai nauttia navakasta merituulesta, tosin ajoittaisessa tihkusateessa.

Paikalta löytyi myös pieni turistiputiikki, luotsiasemasta tehty hotelli ravintoloineen sekä toinenkin ravintola. Lisäksi siellä oli majakka, jonne pääsi tutustu-

Hailuodon majakka

Hailuodon kirkko

Kahvitauolla maan – vaimo kiipesi, minä säästelin keväällä leikattua polveani. Frans, se toinen ravintola valikoitui lounaspaikaksi.

Takaisin ajelimme kaikessa rauhassa ja tarkastimme mm. pari pihakirppistä. Alkaa vaan olla kotona tavaraa niin paljon, että aika harvoin enää löytyy ostettavaa – silti veri vetää katselemaan. Hailuodon kirkko on rakennettu 70-luvun alussa ja muistuttaa tyyliltään lähinnä Asterix-taloa. Ei ollut oikein minun makuuni. Hailuodon panimo sen sijaan oli: valikoima oli mielenkiintoinen, ja pullot jännästi peräti kolmen vartin vetoisia. Kun tuotteet olivat myös pääosin luomua, niin

tukeva iltaolut olisi suorastaan ekoteko.

Illaksi palailimme Ouluun ja seuraavana päivänä torikahvien jälkeen ohjelmassa oli ajelu kotiin.

Kun vauhtiin oli päästy, teimme vielä yhden yön Amazon-turneen Uudenkaupungin, Kustavin, Askaisten ja Naantalin maisemiin. Kiertelimme Vartsalan meriasemat, Laura Peterzenin kaupat jne. Mannerheimin syntymäkoti, Louhisaaren kartanolinna, jäi nyt väliin, mutta suosittelen paikkaa siellä käymättömille.

Meille nuo kulmat olivat jo ennestään pääosin tuttuja, joten pääkohteeksemme valikoitui Taivassalo, josta yleensä

Marjaniemessä

27

Kustavi

vain ajetaan läpi. Viiasten kartano oli uusi tuttavuus, ja löytyipä sieltä Maanpuolustusmuseokin. Paikkaa voi suositella isä-poika -kohteeksi. Kaikkea saa käpälöidä, ja isille on tarjolla loistava tilaisuus kerätä miespisteitä poikien silmissä.

Ajatus oli yöpyä Kustavissa jossain kivassa yöpymössä, mutta viime hetken varaajille myytiin eioota. No, oli Naantalin kylpylän kattohuoneistokin ihan OK yöpaikka. Paluumatka Naantalista oli päämäärätöntä hortoilua perillepääsyä peläten – edessä kun oli loman loppu.

Syyskuu tarkoittaa yleensä mobiilisesongin nopeaa alasajoa, mutta meillä ei: vaimonhyväkäs keksi jostain Åålannissa vietettävän sadonkurjuujuhlan eli Skördefestin. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta, mutta elämä on oppimista.

Netistä löytyi karttaa sekä ohjelmaa ja kohteita näytti olevan ympäri saarta. Pidensimme viikonlopun alkamaan perjantaina ja annoimme Finnlinesin kuljettaa itsemme Långnäsiin.

Ensimmäiset kohteet olivat jo matkalla Maarianhaminaan, joten tunnelmaan päästiin vajaan vartin ajon jälkeen, Amalias Limonadfabrikin ja Mercedes

Ahvenanmaalla

28

Chokolaterien antimilla, Limsan ohessa myynnissä oli myös coctaileja. Tarjolla oli ylämaankarjasta jalostettua pikaruokaa pikkunälkään. Ennen päivällistä kiertelimme hiukan Maarianhaminan ympäristön kohteita. Tunnelmallinen päivällispaikka oli - kerrankin - jo etukäteen varattu Maarianhaminan Pursiseuralta.

Paikka on se kaupungin lauttasatamasta näkyvä punainen idyllinen puutalo.

Lauantaipäivän käytimme kohteiden kiertämiseen ympäri saarta, emmekä olleet ainoita: Getassa, suurimman kohteen parkkipaikalla oli satoja autoja. Väkeä oli alkuasukkaiden lisäksi niin Ruotsista kuin Manner-Suomesta, sekä omilla autoilla että tilausbusseilla. Tarjolla ja näytillä oli kaikkea mahdollista maatiloilta, mutta myös muualta. Saaren molemmat panimot, Stallhagen ja Clearwater, olivat tietenkin mukana ja lisäksi löytyi antiikkikauppaa, omenamehupuristamoa, kahvilaa, museota jne. Olin kuvitellut, että tapahtumassa näkyisi myös paikallista harrastekalustoa, mutta montaa vanhaa autoa en nähnyt. Yksi Amazon sentään löytyi – ja kaikista maailman asioista omistaja halusi minulta neuvoja

ylivaihteen ongelmiin – minähän en tunnetusti ole saanut omaani toimimaan.

Lauantaikierros päättyi Clearwater-panimon terassille. Maarianhaminasta emme sitten löytäneet vapaata ruokapaikkaa kuin hotellin alakerran pitseriasta, joka oli aika kaukana Michelin-ravintolasta. Skördefest-turistit ja kulmakunnan oma väki olivat täyttäneet kaikki kuppilat. No, onhan pikapitsakin ruokaa. Sunnuntaina aikaa riitti enää pieneen kiertoajeluun Maarianhaminan liepeillä, olihan niitä paikkoja jo nähtykin.

Illan ohjelma oli hankkiutua kotiin.

Tunnustan, että veri vetää edelleen Ruotsiin Amatsoonin kotikonnuille. Ainakin Öölanti ja Skåne pitää nähdä, mutta muuallakin on katsottavaa, Wrommia unohtamatta. Kahden Korona-kesän Suomi-ajajelut niin idässä kuin lännessä ovat kuitenkin vakuuttaneet minut siitä, että kotimaasta läytyy katsottavaa vielä monelle Amatsooni-ajelulle. Ehkä seuraava kohde on Etelä-Karjala ja Kymenlaakso tai Turun ja Ahvenanmaan saaristo tai… Aika näyttää.

JUSSI HEERVÄ

Kesäkuussa Raaseporin Tammisaareen

Suomen Volvo -kerhon kokoontumisajo järjestetään vuonna 2022 Raaseporissa, Tammisaaressa 10-12.06.2022. Keskuspaikkana toimii Tammisaari Camping, www.ek-camping.com, joka sijaitsee kauniin Hagenin luonnonpuiston vieressä noin 2 km kaupungin keskustasta osoitteessa Ormnäsintie 1, 10600 Tammisaari.

Leirintäalueella on mahdollista majoittua mökissä, teltassa ja autossa. Mökkejä on eri kokoisia ja laatuisia; 2- tai 4-hengen yöpymismökkejä ja 6-hengen mökkejä, joissa on parempi varustelu ja sauna.

Lisätietoa mökeistä ja hinnoista löydät leirintäalueen nettisivuilta ja varauksen voit tehdä soittamalla numeroon 0192414434 tai sähköpostilla info@ek-camping.com.

Leirintäalueen mökkejä on valitettavasti rajoitettu määrä, joten on mahdollista, että kaikki halukkaat eivät mahdu majoittumaan niissä.

ALUSTAVA OHJELMA Perjantai 10.6.2022 • Saapuminen Tammisaareen • Majoittuminen • Omatoimista tutustumista kaupunkiin • Grillausta leirintäalueella

Leirintäalueen välittömässä läheisyydessä on kuitenkin muita majoitusmahdollisuuksia: https://motelmarine.fi/fi/, Kammantekijänkatu 4-6, 10600 Tammisaari, p. 019 2413833 https://hotelseafront.fi/, Valkovuokonkatu 2, 10600 Tammisaari, p. 019 2461500 https://www.kaupunginhotelli.fi/fi/, Norra Strandgatan 1, 10600 Tammisaari, p. 019 2413131

rattoisaa yhdessäoloa, sekä loppumattomia tarinoita Volvo -harrastukseen liittyen.

Kokoontumisajojen ohjelma täsmentyy lähiaikoina ja se sisältää tutustumista paikallisiin nähtävyyksiin mahdollisesti jopa ajojen tai rastiajojen merkeissä,

Varaa majoitus mahdollisimman pian

Lauantai 11.06.2022 • Aamiainen • Klo 9:00 Lähtö päivän ajolenkille Mahdollinen Reitti: Lähtö Ormnäsin leirintäalueelta • Raaseporin rauniot (15 km) • Fiskarsin kylä (25 km) • Lounas Wi-Box tai Fiskars • Tenhola (20 km) • Rintamamuseo (25 km) • Leirintäalue tai joku parkkipaikka Tammisaaressa (15 km)

Toimi ripeästi ja Ilmoittaudu kokoontumisajoihin sähköpostilla hallitus@suomenvolvokerho.com Vahvista sähköpostilla hallitus@suomenvolvokerho.com, osallistutko illalliselle lauantaina 11.06.2022 ja kuinka monen henkilön voimin.

• Klo 19 Illallinen Villa Smakhus, www.villasmakhus.fi, Seminaaripolku 6, 10600 Tammisaari, p. 0400 790339.

Buffet -illallinen, jonka hinta-arvio on 30-40€ / henkilö. Tiloissa ei ole anniskeluoikeuksia.

Sunnuntai 12.06.2022 • Aamiainen • kotimatka omaan tahtiin

29

Talwiajot myrskytuulessa On synkkä ja myrskyinen aamu – siis lauantai 26.3.2022 kun starttaamme puolisoni Eetun kanssa kohti Laukaata ja Keski-Suomen Mobilistien järjestämiä Talwiajoja.

Edellinen yö on ollut talvimyrskyä kerrakseen ja aamun tseggaus päivän säätietoihin povaa tuulen olevan kovimmillaan puolenpäivän aikaan, ennustus sanoo 8 m/s.

Minulle Talwiajoihin lähtö on ensimmäinen, Eetulle kukaties, kuinka mones.

Työnjako on ollut alusta asti selvää, Eetu ajaa, minä kartturoin – lähtöpaikalle osaamme paljasjalkaisina keskisuomalaisina ilman sen kummempaa navigointia. Allamme on jo useita erilaisia kilpailuja nähnyt vuoden 1983 Volvo 240.

Vuoden 1950 ja sitä vanhempien autojen lähtöpaikka on Petäjävedeltä Kyläsepästä, mutta meidän nuorikollamme lähdemme Laukaasta, läheltä Peurungan kylpylää. Aamupalaa naamariin, kilpailumateriaalit matkaan, kisanumero etupuskuriin ja olemme valmiita lähtöön.

Tunnelma pellolle tehdyn jääradan varressa on lämmin hyisistä olosuhteista huolimatta. Lähtönumerolla 68 starttaamme ensimmäiselle rastitehtävälle, jäärata-ajolle. Kierrämme jääradan sukkelaan turhia aikailematta ja reitillä pysyen – totta kai. Jälkikäteen saamme kuulla myös selostajan todenneen Eetun ajon olevan oikeaa jäärata-ajon meininkiä. Tätä kirjoittaessa emme tiedä radan ajamiseen kulunutta aikaa suhteessa muihin osallistujiin, mutta kerskumatta liikaa uskallan sanoa, että päivän hitaimpia emme olleet.

30

Jääradan jälkeen pääsemme reitille.

Olen saanut perehdytyksen ajo-ohjeiden lukemiseen, mutta tällä kertaa ohje poikkeaa perehdytyksessä olleista. Alkuhämmennyksen jälkeen olen taas kirjaimellisestikin kartalla. Kuskin luottamus kartturiin on kova enkä sitä luottamusta haluaisi tässä kohtaa kolautella.

Mukavia pikkuteitä kierrellen ja kaarrellen ajelemme Nyrölän ajoittain jylhienkin maisemien kautta Petäjäveden koululle, jonka pihassa kuskeja apukuskeineen odottaa kuuma keittolounas. Paikalla käy leppoisa puheensorina, kun paikalla olevat osallistujat sekä jokunen paikallinen katsoja kiertelevät ihmettelemässä autoja. Lounastauko on ripeä ja noudattanee virallisempia lounastaukojen pituuksia ihan luonnostaan. Pitkää ruokataukoa ei tarkene pitää.

Säiden säätäjä taitaa olla ollut valppaana Talviajojen suhteen – eihän viime viikkojen +10 asteen huittella pyörineet lukemat auringonsäteiden kera olisi aitoa Suomen talvea, eihän? Onhan kokemus talviajosta autenttisempi, kun lukema pyörii miinuksen puolella, terästettynä terhakoilla tuulenpuuskilla, jotka lennättävät kumoon useamman kertakäyttö-

Jäärata-ajon meininkiä

(kuva: Riina Pekkala)

Kukapa sen tietää, miten olisivat renkaat pitäneet, jos en olisi ollut kyydissä?

Autossa lämmin. Ulkona hyytävä tuuli.

lasin sisältöineen autojen konepelleille ja taitaapa jonkun keittolusikkakin kulhosta kiitää muualle kuin lounastajan suuhun.

Kun keitto vielä lämmittää sisäisesti ja jälkkäriksi on napsittu muutama pala evääksi otetusta suklaalevystä, voi hyvillä mielin jatkaa ajelua.

Pikkutiet mukavine maisemineen idyllisissä maalaismaisemissa jatkuvat. Seuraamme maisemia ja teiden varsia odottaen rastitehtäviä – minulle on lupailtu kokeneempien taholta, etteivät tehtävät vaadi välttämättä autoalan osaamista.

Rastitehtäviä ei kuitenkaan lopulta tule.

Ajeltuamme noin 120 km pitkän reitin päädymme lopulta onnellisesti maaliin hotelli Keurusselän pihaan. Saamme pienen laatan muistoksi päivästä. Vielä kierros autojen seassa ihmetellen menneiden vuosikymmenten hienouksia.

Meidän osaltamme oli tullut aika läh-

teä paluumatkalle ennen illallista. Ilmoille kantautuvissa keskusteluissa kuulen kaipausta rastitehtävien perään. Olisin kovin mieluusti niihin tutustunut itsekin enemmän, sillä olihan roolini päivän ainoaksi jääneessä jääratatehtävässä loppujen lopuksi aika pieni – vai oliko? Kukapa sen tietää, miten olisivat renkaat pitäneet, jos en olisi ollut kyydissä?

Koska emme jääneet päivän loppu-osuuteen, jäimme paitsi myös tietoa lopullisista tuloksista. Kutkuttelemaan jäi tieto, miten pärjäsimme. Kutkuttelemaan jäi myös, millaisia rasteja reiteillä olisi voinut olla.

Ensikertalaisen kokemus päivästä jäi reilusti plussan puolelle: sopivanlainen irtiotto arjesta, hyvässä seurassa hyvien eväiden kera lämpimässä autossa mukavissa maisemissa. Mikseipä sitä voisi toistekin lähteä tällaiselle reissulle, ehkä jo ensi vuonna?

Kirjoittanut Anna Ekonen Kuvat: Eetu Ekonen, Anna Ekonen & Riina Pekkala

31

Pikkujoulut 18.12.2021 Savutuvan apajalla

Kerhon pikkujoulut järjestettiin viime vuonna 18.12. Savutuvan apajalla, Keski-Suomessa, Päijänteen rannalla. Keli oli talvinen ja aurinkokin näyttäytyi.

Paikalle saapui noin 20 ruokailijaa, joista muutama ei (vielä?) kuulunut kerhoon.

Harrasteikäisellä kalustolla paikalla oli vain muutama, 240 ja Duett edustivat kerhon autokantaa tällä kertaa. Tapahtuma alkoi klo 12 paikan esittelyllä ja alkuglögillä. Saimme kuulla mielenkiintoista tietoa paikasta ja sen rakennuksista. Alueelle on siirretty vanhoja rakennuksia ympäri Keski-Suomea ja vanhin rakennus oli yli 250 vuotta vanha ulkohuussi. Kaikkiaan niitä on yli 30, paikalle on tuotu kaikentyyppisiä rakennuksia ja museoikäistä tavaraa. Oli-

32

pa rannassa pari halkoproomuakin.

Seuraavaksi päästiin ruokailemaan ja meille oli tällä kertaa varattuna ”Muorin menu” perinteisen jouluaterian sijaan.

Pääruokana oli mm. savustettua karitsaa kahvikermakastikkeella ja mustaherukkahyytelöllä tai härkäruukkua. Molemmat maistuivat koskenlaskija-kermaperunoiden kera. Oli myös porkkanalaatikkoa, salaattia, graavikalaa, jälkiruokana piparimoussekakku ja metsämarjamelba. Ruoka oli todella maittavaa ja sai paljon kehuja, ihan kuin Ränssin kievari vuosi sitten.

Kahden aikaan aloitettiin kerhon syyskokous, jossa suunniteltiin ensi vuotta ja kerhon toimintaa optimistisesti, josko

päästäisiin tauon jälkeen osallistumaan autonäyttelyihinkin? Kesän kokoontumispaikkaa pohdittiin ja kuka järjestää ensi kesänä ja minnepäin Suomea. Kerhotuotteiden myynnin uudelleen aloittamisesta keskusteltiin, mutta koska aktiivista vetäjää siihen ei ole löytynyt, on ajateltu etsiä yhteistyökumppania, joka myisi sopivia tuotteita kerhon logolla nettikaupan kautta.

Kolmelta siirryttiin katsomaan rantasaunaa ja osa jäi saunomaan. Kokoontumisajokeskustelu jatkui ja mietittiin jos Keski-Suomessakin aloitettaisiin kesällä kuukausittaiset tapaamiset? Ennen viittä loputkin olivat jo matkalla kohti kotia kylläisinä ja tyytyväisinä.

Amazon Treffit Imatralla Syyskuisena perjantai-iltana alkoi Imatralla liikkua tavallista enemmän ”ei paikallisia” Amazoneja, mikä aiheutti hieman ihmetystäkin paikallisessa väestössä. Onneksi asiaa oli muistettu kuitenkin valottaa paikallisille kertomalla sosiaalisen median syövereissä seuraavana päivänä järjestettävistä Volvo Amazon Treffeistä.

Pieni, mutta aktiivinen Amazon-harrastajien porukka eteläisestä Karjalasta oli anonut mahdollisuutta järjestää Amazon Treffit hieman totuttua idemmäksi. Siihen annettiin vihreää valoa niin aikaisemmilta järjestäjiltä, kuin kentältä muilta harrastajilta. No eipä muuta kuin härkää sarvista ja tapahtumaa ideoimaan.

Vaikka yllä vaani koronan musta pilvi, päätettiin kuitenkin varovasti järjestää ulkotilaisuus. Onneksi rajoitukset olivat juuri höllentyneet sopivasti, eikä alueellisestikaan tilanne ollut sillä hetkellä mikään kauhean huono. Omaa varovaisuutta koetettiin pitää niin järjestellessä, kuin itse tapahtumassakin.

Järjestävä osapuoli oli ennakoinut olevansa tyytyväisiä, jos saisi paikalle 40 ajoneuvoa, ollaanhan aika sivussa valtaryhmittymistä harrastajia. Tilanne alkoi aika pian näyttää siltä, että 40 ylittyy. Erilaisten, eri ikäisten ja eriväristen Amazonien saapuessa Imatran ABC:n parkkipaikalle alkoi ympäristökin herätä siihen, että nyt tapahtuu jotain hienoa ja paikalla on paljon kaunista katsottavaa. Väkeä ja kalustoa valui pikkuhiljaa lisää ja järjestelevien harrastajien ilmeet olivat tyytyväiset. Lopulta paikalla laskettiin käyneen 62 Amazonia.

Näitä kelpasi kuvailla ja ihastella kuivassa, vaikkakin hieman jo viilenneessä säässä.

Paikalle saapuneiden Amazonien kotipaikat olivat ympäri Suomea. Matkaa oli taas tehty satoja kilometrejä, että päästiin viettämään aikaa muiden harrastajien ja tuttujen kanssa. Kauimmalta paikalle saapuneen Amazonin tittelin ja pokaalin pokkasi itselleen Janne Ranta Pellosta.

Matkaahan kertyi 800 km per sivu, mutta senhän MEF-17 selvitti leikiten.

Yleisö ja tietysti Amazonien omistajatkin apukuljettajineen saivat äänestää paikalle tulleista autoista, sitä kaikkein mieluisinta Amazonia. Monien autojen joukosta oli vaikea valita yhtä ja ainoaa, mutta kuitenkin ääniä saatiin laskettavaksi reilu annos. Siinä hetken laskeskelun jälkeen pystyimme paljastamaan parkkipaikalla olleille tuloksen. Vuoden 2021 Amazon Treffien suosituimmaksi Amazoniksi valittiin Patrik Hannulan musta neliovinen kaunotar VIL-12, jolla hän oli saapunut Lohjalta.

Iltapäivästä otettiin vielä Amazonit letkaan ja tehtiin pieni ajelu Ympäri Imatraa.

Ajo kulki osittain myös Imatranajojen Grand Prix katurataa (joka kastettiin juuri

nimellä Jarno Saarinen Circuit Imatra).

Letka Saapui lopulta Rauhaan Etelä-Karjalan Automuseolle, jonne oli järjestetty osallistujille vapaa pääsy. Museon pihalle kokoontuneet autot olivat hieno näky. Saattaahan sinne joskus eksyä isompi porukka muitakin Volvoja? Ensi kesänä Etelä-Karjalan Automuseolla on tarkoitus järjestää ns teemalauantaita eri valmistusmaiden mukaan. Ehkä ruotsalaisten autojen päivälle kokoaa sopivasti erilaisia Volvoja. Päivämäärät tulee esille Etelä-Karjalan Automuseon sivuille (www.ekautomuseo.fi) ja facebookiin.

Järjestelytoimikunnan puolesta kirjoittaja kiittää Amazon-harrastajia ja muitakin Volvo-harrastajia kaluston ylläpitämisestä ja innosta osallistua tapahtumiin.

Erityisesti kiitetään Auto-Kiltaa, Suomen Amazonkerhon ”perinnerahastoa”, Imatran ABC:ta ja Etelä-Karjalan Automuseota Treffien tukemisesta.

Teksti ja kuvat Pasi Sotarauta p.s. Ensi syksynä Treffataan Porissa 10.9.2022. Eli sinne kaikki kykenevät paikalle!

33

Lähde Vromiin 19-23.8.2022 Hyppää bussin penkille ja nauti mukavasta reissusta yhdessä sielunveljien kanssa!

Suomen Volvokerho ja Pyhimyskerho on toiveikkeena järjestämässä bussireissua Ruotsin suurimpaan Volvo tapahtumaan Vromiin. Matkalla pyritään pysähtymään tutuissa kohteissa, JB-Purkamo, VP-autoparts ja Ecris/GCP.

Alustava matkaohjelma Pe 19.8.

18.30 kokoontuminen Turkuun (paikka ilmoitetaan myöhemmin) 20.55 Viking Grace lähtee kohti Tukholmaa.

La 20.8

Aamulla Tukholmassa. Päivän aikana ajellaan Jönköpingiin. Matkalla käymme esim. Gcp, JB autopurkamo Jönköpingissä. Majoittuminen Scandic Plaza Börås.

34

Su 21.8

Aikainen herätys ja kohti Vrom-2022 tapahtumaa. Illalla ajo Boråsiin ja yö Scandic plaza Borås.

Ma 22.8

lähtö aamupäivällä kohti Tukholmaa.

Matkalla voimme käydä esim tutustumassa museoihin 20.00 Viking Glory lähtee kohti Turkua.

Sitovat ilmoittautumiset 12.6 mennessä.

Matka vaatii 20 lähtijää toteutuakseen.

Ilmottautumisia toivotaan mahdollisimman nopeasti, vaikka näinä aikoina on vaikea suunnitella lomamatkoja. Tarkempi matkaohjelma tarkentuu vielä ja niistä ilmoittellaan sitten ilmottautuneille. Jos sinulla on tiedossa matkalla oleva mielenkiintoinen kohde niin vinkkaappa siitä meille järjestäjille.

Ti 23.8.

Aamulla klo 7.35 Suomen Turussa.

Ilmoitathan nimesi, toimiva sähköpostiosoite, syntymäaika (pp.kk.vvvv), puhelinnumero.

Hinta 384€/hlö 2hh

Ilmoittautumiset:

Sisältää laiva ylitykset 2h hytissä, hotelliyöpymiset aamiaisella 2hh, bussikuljetukset (oma bussi mukana Turusta)

huovinen.jukka@gmail.com Tarkempia tietoja matkasta antaa: Miika Koskinen 0400 828 926

Kerhoillat Kerhoillat ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Paikalle ei tarvitse saapua Volvolla.

Ikä tai sukupuoli eivät myöskään ole esteenä, joten ota nyt tavoitteeksi käydä lähimmässä kerhoillassa ainakin kerran tämän vuoden aikana. Kerhoilta katkaisee mukavasti viikon - iltakahvia ja pullaa ei juuri paremmin voisi nauttia.

Pääkaupunkiseudun kerhoillat

Kuopionseudun kerhoillat

Kajaaninseudun kerhoillat

kuukauden kymmenes päivä klo 18. perjantai, lauantai tai sunnuntain sattuessa kohdalle kerhoilta on seuraavana maanantaina.

Tikkurilan Neste, Niittytie 2, Vantaa Yhteyshenkilö: Antti Kilpijärvi, puh. 045 6780 544 antti.kilpijarvi@suomenvolvokerho@com

Kuopion kerhoillat ovat kuukauden kolmas sunnuntai klo 18 Rastaantien Teboililla

kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18 Kajaanin ABC:lla Yhteyshenkilöt: timo.paakkonen@suomi24.fi, puh 044 0177 390 petrihuovinen@msn.com, puh. 040 7284 745

Tampereenseudun kerhoillat Tampereen seudun kerhoillat joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 17.30 kokoontumispaikka Tampereen Käyttöauto, Lokomonkatu 25. Tampereen seudun kerhoillat myös joka kuukauden kolmas torstai klo 17.30 kokoontumispaikka Ylöjärven Juustoportti, Kumitie 2 Touko-, kesä-, heinä- elo- ja syyskuussa kokoontuminen kolmansina torstaina Juustoportin sijaan vaihtuvissa paikoissa, jotka sovitaan aina edellisessä kerhoillassa. Lähtö Teiskontien Nesteeltä klo 17.00 Paikasta tulee ilmoitus myös foorumiin.

Yhteyshenkilö: Jarmo Lehtonen, puh. 0400 919 544 jarmo.lehtonen@suomenvolvokerho.fi

Oulun seudun kerhoilta kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 18 Teboil Kaakkurinhovi (Kaakkurinkulma 1, 90410 OULU, www.kaakkurinhovi.fi) Jos keskiviikko sattuu arkipyhälle, niin kokoonnutaan seuraavalla viikolla.

Yhteyshenkilö: Hannu Pikkuaho, puh. 0400 931 939 hannu.pikkuaho@gmail.com

Varsinais-Suomen kerhoillat Suomen Volvo-kerhon jäsenet kokoontuvat yhdessä VRCF jäsenten kanssa joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo 18.30 • Raision ABC Piilipuunkatu 2, 21200 Raisio Yhteyshenkilö: Juhani Hummelin, puh. 043 2006 940, juhani.hummelin@suomenvolvokerho.com

Joensuun kerhoillat Kuukauden toinen sunnuntai klo 18.

Marjalan ABC Marjalantie 18, 80140 Joensuu Yhteyshenkilö: Jukka Huovinen huovinen.jukka@gmail.com puh. 0407707994

35

La 10.9.2022 klo 12-16 Eteläranta, 28100 Pori Porinsillan kulma

Volvo Amazon treffit