Rannikkoturneita Amatsoonilla

Korona ei kadonnut viime kesänäkään eli meidän perhe ei lähtenyt Etelä-Ruotsiin, vaan kohteita alettiin taas katsella kotomaasta.

Edelliskesällä kierreltiin itäistä Suomea Punkaharjulta Kuhmoon ja veri veti edelleen siihen suuntaan, ainakin Kymenlaaksoon. Minultahan jäi 2021 Amazon-treffitkin väliin, kun isänmaa kutsui poikaansa riviin. Vaimo halusi kuitenkin kierrellä länsirannikkoa, joten tasa-arvon nimessä lähdimme sinne. No, kyllä sieltäkin katseltavaa löytyy.

Ensimmäinen reissu tehtiin jo toukokuulla, kun vaimon lomat oli siroteltu pitkin suvea. Otimme tukikohdaksi Vaasan, jossa olimme tosin olleet edelliskesänäkin, mutta vielä oli katsottavaa jäljellä. Tarkoitus oli tutkailla rannikon saaria, joten Vaasasta tehtiin ensimmäinen retki Maalahdelle Bergöhön. Maisemat olivat ihan ok ja kahvia sekä evästä sai Bergö Ahl -kyläkaupan baarista. Jos aikaa on rajallisesti, ehkä kannattaa laitella muita saaria edelle.

Seuraavasta Vaasa-aamusta kehut vaimolle, rouva halusi paikalliseen ostosparatiisiin ilman minua mököttämässä vieressä. Yksin ja hylättynä suuntasin Vaasan automuseoon. Sekä brittiautojen teemanäyttely että vakiokattaus olivat puhuttelevia, tarjolla on mm. 830-sarjan ambulanssi ja melko tiukaksi kutiteltu Kisa-Amazon. Museota ei voi kuin suositella, siellä on aika paljon katseltavaa myös naisväelle.

Saaristoteema jatkui Raippaluodolla, jossa oli jo paljon enemmän katseltavaa – mehän tietenkin ajelimme suunnilleen kaksihaaraisen saaren jokaisen yleisen tien loppuun. Eteläisen Söderuddenin kärjestä löytyi kohtuullinen ruokapaikka, ja Kvarken-panimon tehdas myymälöineen. Puolivälissä oli sopivasti käsityökahvilaputiikki, josta sai jälkiruokakahvit – ja tarpeellisia tuliaisia. Kirkonkylä on pohjoisemmalla niemellä ja laiska ajaja löytää sieltäkin Kvarkenin putiikin. Pohjoisniemeltä löytyy myös paremman tason ravintoloita peräti kaksi kappaletta, Skaliverkista ja Svedjehamnista, joka vaatii ajelun ihan pohjoiskärkeen. Saarelta löytyy myös yöpaikkoja ja jopa lasisia igluja. Raippaluodon silta on melkoinen kokemus, varsinkin kovalla tuulella.

Keskikesällä suuntasimme pohjoisemmaksi, aluksi Kokkolaan. Matkalla testasimme myös Jari Mäen kaupan – tuon Koskenkorvalle nousseen pienen palan Ameriikan ihmemaata. Olihan se kokemus, mutta tokkopa minusta vakioasiakasta tulee. Mukaan tarttui sentään sopivasti Jussi-käsidesiä sekä tuumakokoinen lenkkisarja.

Shellillä

Yöpaikka Kokkolassa oli proosallisesti Neste-aseman yläkerrassa – ihan oikein luit – siellä oli siis hotelli. Missään muualla ei ollut tilaa, kun oltiin vähän myöhään liikkeellä varauksien kanssa. Keskusta oli kuitenkin sopivan kävelyn päässä ja vanhan kivitalon takapihalta löytyi erinomainen ruokapaikka, Nera, puiseen va- jaan piilotettuna. Seuraavana aamuna kiertelimme kaupunkia vielä autolla ja löysimme hienon vanhan Shell-aseman, joka tiettävästi oli kaupungin vanhin yhä toimiva. Edelleentoimivuus oli tosin vähän niin ja näin, vanhan mittaripihan takanurkassa kyhjötti automaatti ja itse aseman rakennuksessa oli autokoulu.

Raippaluodun iglut

Vaasan automuseo

Kahvitauolla

Kokkolasta löytyy mukava pihavohvelikahvila keskellä Neristania eli vanhoja puutalokortteleita. Kahvila oli tuttu jo edelliskesältä, jolloin yhytimme muuten jostain vanhan kaupungin pihalta P5A-Roverin. Kun omistaja oli paikalla, rohkenin tunkea pihalle asti ihmettä katsomaan. Vaikken ole yhtään konemies, niin kyllä ihmisen pitää joskus nähdä kuuluisa sekaventiilikuutonen ihan elävänä. Autosta löytyy juttua SAHK:n edelliskesäisestä lehdestä.

Ykspihlajaankin olisi päässyt risteilylle, mikä olisi sopinut kesän teemaan, mutta aikataulu ei nyt antanut myöten. Jääköön jotain tulevillekin kesille. Matka jatkui parin kirpputorin kautta kohti Oulua ja yöpaikkaa.

Hailuodon kirkko ei ollut minun makuuni. Hailuodon panimo sen sijaan oli.

Hailuodon tiehaaran ohi on tullut ajettua monet kerrat, mutta enää ei ajettu ohi, vaan uutena aamuna suuntasimme kohti lauttarantaa. Lauttamatkalla Perämeri muistutti olevansa ihan oikea meri, HGV sai niskaansa riittoisan suolakylvyn, vaikkei tuuli ollut edes erityisen kova. Hailuodon ympärillä ei ole juuri muita saaria, joten aaltoja riittää. Vähän kyllä itketti, kun ei autoa kattotelineineen voinut mihinkään pikapesuunkaan ajaa.

Saareen päästyämme pyyhkäisimme samoin tein länsipäähän Marjaniemeen. Samalla silmäilimme kohteita kaikessa rauhassa ajettavalle paluuajolle. Marjaniemen kärki on avomeren rannalla, joten siellä sai nauttia navakasta merituulesta, tosin ajoittaisessa tihkusateessa. Paikalta löytyi myös pieni turistiputiikki, luotsiasemasta tehty hotelli ravintoloineen sekä toinenkin ravintola. Lisäksi siellä oli majakka, jonne pääsi tutustumaan – vaimo kiipesi, minä säästelin keväällä leikattua polveani. Frans, se toinen ravintola valikoitui lounaspaikaksi.

Hailuodon kirkko

Takaisin ajelimme kaikessa rauhassa ja tarkastimme mm. pari pihakirppistä. Alkaa vaan olla kotona tavaraa niin paljon, että aika harvoin enää löytyy ostettavaa – silti veri vetää katselemaan. Hailuodon kirkko on rakennettu 70-luvun alussa ja muistuttaa tyyliltään lähinnä Asterix-taloa. Ei ollut oikein minun makuuni. Hailuodon panimo sen sijaan oli: valikoima oli mielenkiintoinen, ja pullot jännästi peräti kolmen vartin vetoisia. Kun tuotteet olivat myös pääosin luomua, niin tukeva iltaolut olisi suorastaan ekoteko. Illaksi palailimme Ouluun ja seuraavana päivänä torikahvien jälkeen ohjelmassa oli ajelu kotiin.

Hailuodon majakka

Marjaniemessä

Kustavi

Kun vauhtiin oli päästy, teimme vielä yhden yön Amazon-turneen Uudenkaupungin, Kustavin, Askaisten ja Naantalin maisemiin. Kiertelimme Vartsalan meriasemat, Laura Peterzenin kaupat jne. Mannerheimin syntymäkoti, Louhisaaren kartanolinna, jäi nyt väliin, mutta suosittelen paikkaa siellä käymättömille. Meille nuo kulmat olivat jo ennestään pääosin tuttuja, joten pääkohteeksemme valikoitui Taivassalo, josta yleensä vain ajetaan läpi. Viiasten kartano oli uusi tuttavuus, ja löytyipä sieltä Maanpuolustusmuseokin. Paikkaa voi suositella isä-poika -kohteeksi. Kaikkea saa käpälöidä, ja isille on tarjolla loistava tilaisuus kerätä miespisteitä poikien silmissä.

Ajatus oli yöpyä Kustavissa jossain kivassa yöpymössä, mutta viime hetken varaajille myytiin eioota. No, oli Naantalin kylpylän kattohuoneistokin ihan OK yöpaikka. Paluumatka Naantalista oli päämäärätöntä hortoilua perillepääsyä peläten – edessä kun oli loman loppu.

Syyskuu tarkoittaa yleensä mobiilisesongin nopeaa alasajoa, mutta meillä ei: vaimonhyväkäs keksi jostain Åålannissa vietettävän sadonkurjuujuhlan eli Skördefestin. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta, mutta elämä on oppimista. Netistä löytyi karttaa sekä ohjelmaa ja kohteita näytti olevan ympäri saarta. Pidensimme viikonlopun alkamaan perjantaina ja annoimme Finnlinesin kuljettaa itsemme Långnäsiin.

Ensimmäiset kohteet olivat jo matkalla Maarianhaminaan, joten tunnelmaan päästiin vajaan vartin ajon jälkeen, Amalias Limonadfabrikin ja Mercedes Chokolaterien antimilla, Limsan ohessa myynnissä oli myös coctaileja. Tarjolla oli ylämaankarjasta jalostettua pikaruokaa pikkunälkään. Ennen päivällistä kiertelimme hiukan Maarianhaminan ympäristön kohteita. Tunnelmallinen päivällispaikka oli - kerrankin - jo etukäteen varattu Maarianhaminan Pursiseuralta. Paikka on se kaupungin lauttasatamasta näkyvä punainen idyllinen puutalo.

Lauantaipäivän käytimme kohteiden kiertämiseen ympäri saarta, emmekä olleet ainoita: Getassa, suurimman kohteen parkkipaikalla oli satoja autoja. Väkeä oli alkuasukkaiden lisäksi niin Ruotsista kuin Manner-Suomesta, sekä omilla autoilla että tilausbusseilla. Tarjolla ja näytillä oli kaikkea mahdollista maatiloilta, mutta myös muualta. Saaren molemmat panimot, Stallhagen ja Clearwater, olivat tietenkin mukana ja lisäksi löytyi antiikkikauppaa, omenamehupuristamoa, kahvilaa, museota jne. Olin kuvitellut, että tapahtumassa näkyisi myös paikallista harrastekalustoa, mutta montaa vanhaa autoa en nähnyt. Yksi Amazon sentään löytyi – ja kaikista maailman asioista omistaja halusi minulta neuvoja ylivaihteen ongelmiin – minähän en tunnetusti ole saanut omaani toimimaan.

Lauantaikierros päättyi Clearwater-panimon terassille. Maarianhaminasta emme sitten löytäneet vapaata ruokapaikkaa kuin hotellin alakerran pitseriasta, joka oli aika kaukana Michelin-ravintolasta. Skördefest-turistit ja kulmakunnan oma väki olivat täyttäneet kaikki kuppilat. No, onhan pikapitsakin ruokaa. Sunnuntaina aikaa riitti enää pieneen kiertoajeluun Maarianhaminan liepeillä, olihan niitä paikkoja jo nähtykin. Illan ohjelma oli hankkiutua kotiin.

Tunnustan, että veri vetää edelleen Ruotsiin Amatsoonin kotikonnuille. Ainakin Öölanti ja Skåne pitää nähdä, mutta muuallakin on katsottavaa, Wrommia unohtamatta. Kahden Korona-kesän Suomi-ajajelut niin idässä kuin lännessä ovat kuitenkin vakuuttaneet minut siitä, että kotimaasta läytyy katsottavaa vielä monelle Amatsooni-ajelulle. Ehkä seuraava kohde on Etelä-Karjala ja Kymenlaakso tai Turun ja Ahvenanmaan saaristo tai… Aika näyttää.

JUSSI HEERVÄ

Ahvenanmaalla