Yhteiset Lapsemme 2/2021

Page 1

2 • 2021

Keskustelua kansainvälisestä adoptiosta s.4 Matkalla uuteen kotiin s.12 Nuorten hyvinvointi edellyttää osallisuutta s.16

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


TÄSSÄ NUMEROSSA

2 • 2021

stä Keskustelua kansainvälise s.12 Matkalla uuteen kotiin

adoptiosta s.4

Ulkomaalaistaustaisten nuorten poliittinen aktiivisuus syntyy vuorovaikutuksessa. Nuoret tarvitsevat roolimalleja, uusia vaikuttamistapoja ja saavutettavaa tietoa.

Pandemia ja sen aiheuttamat työpaikkojen menetykset ovat kurjistaneet Kolumbiassa etenkin jo valmiiksi köyhiä sekä alempaan keskiluokkaan kuuluvia.

s. 19

s.16 lyttää osallisuutta

Nuorten hyvinvointi edel

Yhteiset LAPSEMME |

Nro 2-2021

Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry Toimitusneuvosto: Susanna Ahonen-Coly, Pekka Iivonen, Harri Junttila, Kristiina Ikonen, Anja Wikstedt, Hanna-Leena Ylönen, Marjukka Weide, Heini Aaltonen

Uwa Iduozeen valokuvanäyttely Blind spot(s) kertoo syvälle yhteiskunnan rakenteisiin juurtuneesta rasismista Yhdysvalloissa.

s. 22

Päätoimittaja: Markus Söderlund Toimitussihteeri: Irma Marttinen Ulkoasu ja taitto: Marjo Aro / KTMP Group Oy Kansikuva: Susanna Ahonen-Coly Painatus: KTMP Group Oy, Mustasaari ISSN: 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry on rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö. Perustettu Helsingissä 1988. ARVOT: Rohkeus, yhdenvertaisuus ja välittäminen. VISIO: Kaikkien lasten oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti Suomessa. Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

s. 18

Sisältö

2 • 2021

PÄÄKIRJOITUS ................................................................................................................. 3 Adoptiokeskustelu Euroopassa.................................................................................... 4 Adoptiolapselle kielitaito on avain yhteisöön........................................................... 10 KOLUMN: Muluken

Cederborg..................................................................... 11

Matkalla uuteen kotiin ................................................................................................... 12 Koko perhe mukana vapaaehtoisessa tukiperhetoiminnassa............................... 14 Näkyvät on sijaissisarusten oma vertais- ja vaikuttamisyhdistys.......................... 15 Maahan muuttaneiden nuorten hyvinvointi edellyttää osallisuutta.................... 16 PUHEENVUORO: Ulkomaalaistaustaisten nuorten poliittinen osallisuus........... 18 Kolumbiassa kuohuu...................................................................................................... 19 Ajankohtaisia kirjoja kesäksi......................................................................................... 20 Muutamia kiinnostavia näyttelyitä............................................................................... 22 Lahjoita ja tue toimintaamme...................................................................................... 23

•2•


PÄÄKIRJOITUS

Kotoutuminen nousee yhä tärkeämmäksi asiaksi Suomessa Oletko kokenut omakohtaisesti kotoutumista? Tai oletko auttanut kotoutumisessa? Kotoutumisella tarkoitetaan – vapaasti assosioiden – maahan muuttaneen ihmisen sopeutumista uuteen asuinmaahan, tässä tapauksessa Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan: meidän tapaamme elää ja toimia, kieleen, kulttuuriin, lainsäädäntöön, kirjoitettuihin tai kirjoittamattomiin sääntöihin, oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Unohtamatta vaikkapa säätä ja miten pitää sen vuoksi pukeutua. Voidaan puhua myös mukautumisesta tai integroitumisesta. Kotoutuminen ei tarkoita oman kulttuurin tai elämäntavan hylkäämistä, vaan kyse on ennemminkin ymmärryksen ja vuorovaikutuksen kehittymisestä. Lopputuloksena pitäisi olla mahdollisuus elää niin kutsuttua ”normaalia elämää” oma identiteetti säilyttäen. Normaaliin kuulunee ainakin kokemus yhteiskuntaan kuulumisesta ja mahdollisuutta käydä töissä tai opiskella – ja samalla olla oma itsensä. Kotoutuminen on yhteiskunnan vastuulla oleva viranomaistehtävä, jonka työnjaosta säädetään laissa. Asia ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii aikaa, rahaa ja tahtoa sekä riittävästi kunnianhimoa. Eikä se aina myöskään onnistu, mutta se onkin jo ihan oman esseen aihe. Suomessa kotoutumista pyritään ministeriöiden johdolla kehittämään niin, että siitä tulisi osa kaikkea yhteiskunnallista kehittämistä. Tavoite on ilman muuta hyvä, koska maahanmuutto on jatkuvaa, maahan muuttaneiden väestöosuus kasvaa ja tulevaisuudessa varmuudella lisääntyy. Järjestöillä on tässä työssä paljon annettavaa, itse asiassa enemmän kuin vielä tällä hetkellä. Julkisen sektorin kannattaakin kääntyä yhä useammin kolmannen sektorin puoleen, kun puhutaan vaikkapa lapsista ja perheistä ja kotoutumisesta. Yhteiset Lapsemme ry on käytännössä aina tehnyt kotouttavaa työtä ja sitä haluamme jatkaa ja laajentaa. Tarvetta on.

Kotoutumisen lisäksi tässä lehdessä käsitellään myös kansainvälisestä adoptiosta Euroopassa käynnissä olevaa keskustelua. Voidaan puhua jopa kansainvälisen adoption kriisistä, ainakin joidenkin maiden adoptiohistorian osalta. Olemme saaneet murheellisina lukea muun muassa Hollannissa tehtyjä selvityksiä adoptioissa aiemmin tapahtuneista väärinkäytöksistä. Myös Ruotsi setvii omaa tilannettaan. Kaikki epäselvyydet on tuotava päivänvaloon. Adoptoiduilla on oikeus tietoon ja heitä on tässä asiassa tuettava kaikin tavoin. Vaikka olemme adoptiomaana ollut pienempi ja varovaisempi kuin monet muut, myös Suomessa on tarpeellista käydä keskustelua siitä, miten olemme onnistuneet.

Markus Söderlund

•3•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Markus Söderlund

Kriittistä keskustelua kansainvälisestä adoptiosta Anja Wikstedt   Chris JL/Pixabay

Kansainvälisen adoption tulevaisuus – vai onko sitä? Tämä oli norjalaisen adoptiopalvelunantajan Adopjonsforumin silloisen toiminnanjohtajan Öistein Gudimin esityksen aihe EurAdoptin konferenssissa vuonna 2014. Konferenssissa pohdittiin eettisiä kysymyksiä ja lapsen oikeutta pysyvyyteen. Puheenvuorossaan Gudim otti esiin kansainvälisessä adoptiossa siihen aikaan mukana olevien toimijoiden moninaisuuden. Onko riskinä,

että adoptiolasten määrien laskiessa ”hyvät” joutuvat väistymään ja ”pahat” jatkavat? Ovatko ”hyvät” ihan oikeasti hyviä? Peiliin kannattaa katsoa. ”Kun osoittaa sormella toista, kolme sormea osoittaakin itseä kohti.” Tällä hetkellä peiliin katsotaan Euroopassa, etenkin Hollannissa, Sveitsissä ja Ruotsissa. Keskustelua käydään muissakin adoptiolapsia vastaanottavissa maissa, myös Suomessa. Hol-

•4•

lanti on keskeyttänyt kansainvälisen adoptiotoiminnan, ainoastaan ennen keskeytyspäätöstä adoptioluvan saaneiden hakijoiden prosessit voivat jatkua. Keskeyttämispäätös on tehty myös Sveitsissä. Ruotsissa kritiikki kansainvälistä adoptiota kohtaan on lisääntynyt, ja hallitukselta odotetaan toimenpiteitä menneiden ja nykyisten käytäntöjen selvittämiseksi sekä vastuunottoa esiin tulleista laittomuuksista ja epäeettisestä toiminnasta.


Aiemminkin useat maat ovat keskeyttäneet tai lopettaneet kansainvälisen adoptiotoiminnan, kuitenkin pääsääntöisesti nämä päätökset on tehty lapsia luovuttavissa maissa. Joskus lapsia vastaanottavat maat päättävät lopettaa tai olla aloittamatta yhteistyötä jonkun tietyn maan kanssa, mikäli katsovat, että luovuttajamaan lait ja käytännöt eivät vastaa vaadittavia standardeja. On hyvin harvinaista, että vastaanottavassa maassa päätetään keskeyttää adoptiotoiminta. Näin tehtiin Tanskassa vuonna 2019. Silloin haluttiin selvittää, miten adoptiotoiminta kannattaa organisoida adoptiomäärien laskiessa. Adoptiot jatkuivat vuonna 2020. Kaksi adoptiojärjestöä yhdistyi ja valtion tukea adoptiojärjestön toimintaan lisättiin.

RIIPPUMATTOMAN KOMITEAN PERUSTAMINEN HOLLANNISSA ”Vaikka voisit pelastaa vain yhden.” Näin sanoi kirjailija Jan de Hartog televisiohaastattelussa vuonna 1967. Tästä katsotaan laajan kansainvälisen adoptiotoiminnan Hollantiin käynnistyneen. Monet ihmiset tunsivat suurta huolta kehitysmaiden lapsista, ja uutiset sodista ja luonnonkatastrofeista saivat monet kokemaan lapsen adoptoimisen vaikeista oloista velvollisuudekseen. Tänä päivänä Hollannissa on yli 40 000 kansainvälisesti adoptoitua noin 80 eri maasta. 1960-luvun lopulla hollantilaisessa mediassa raportoitiin ensimmäisen kerran adoptiotoiminnan epäkohdista ja laittomuuksista. Kirjoituksista ei kuitenkaan seurannut kriittistä keskustelua tai toimenpiteitä. Syy siihen, että epäkohtiin on nyt reagoitu, on aikuisten adoptoitujen ulostulot omista kokemuksistaan. Aikuiset adoptoidut ovat enenevissä määrin alkaneet selvittää juuriaan ja taustojaan. Monen kohdalla on käynyt ilmi, että omaan adoptioon liittyy epäselvyyksiä tai laittomuuksia. Vuonna 2017 Hollannin oikeus- ja turvallisuusministeriö (the Ministry of Justice and Security) sai Brasiliasta adoptoidulta aikuiselta pyynnön saada lisätietoja omasta, laittomaksi todetusta adoptiosta.

VIIDEN HOLLANIN KOHDEMAAN TILANNE VUOSINA 1967-1998 BRASILIA

Vuosien 1973-1997 aikana Brasiliassa toimi useita hollantilaisia adoptiojärjestöjä. Adoptioita järjestivät myös yksityiset toimijat. Hollantiin tulleiden lasten määrä näinä vuosina oli noin 1100. Syyt lasten päätymiseen kansainväliseen olivat pitkälti samoja kuin muissakin maissa: köyhyys, naimattomat nuoret äidit ja aviottomien lasten heikko asema. Lapsen isä ei voinut adoptoida lastaan, jos ei mennyt naimisiin lapsen äidin kanssa. Yksinäiset äidit kokivat olevansa pakotettuja – tai pakotettiin – luopumaan lapsestaan. Myöhemmin on käynyt ilmi, että äidit eivät aina ymmärtäneet adoption lopullisuutta. Ensimmäinen kansainvälistä adoptiota koskeva laki tuli voimaan vuonna 1979, sitä ennen he hoidettiin yksityisesti, ilman viranomaisvalvontaa. Ulkomaalaiset saivat uuden lain mukaan adoptoida ainoastaan lapsia, jotka olivat virallisesti todettu löytölapsiksi. Vanhaa lainsäädäntöä ei kuitenkaan kumottu uuden lain tultua voimaan. Tästä syystä monet brasilialaiset lakimiehet olivat sitä mieltä, että oli täysin laillista jatkaa yksityisten adoptioiden välittämistä ulkomaalaisille. Palkkio yhdestä adoptiosta oli noin 10.000 USD. Vasta vuodesta 1982 lähtien yksityiset adoptiot ulkomaalaisille ovat olleet laittomia. Brasiliasta tuli Haagin sopimusvaltio vuonna 1999. Brasilian adoptiokäytäntöjä vaikeutti maan 26 osavaltion suuri autonomia. Vielä 1980luvun lopulla adoptioprosessit olivat hyvin vaihtelevia. Biologisten vanhempien nimiä aina ei kirjattu, vaikka olivat tiedossa. Taustatutkimukset olivat vajavaisia tai niitä ei tehty, matching-prosessia ei ollut. Käytännöt alkoivat parantua vuonna 1990. 1980-luvun loppupuolella ja etenkin vuosina 1990-91 kansainvälisessä ja hollantilaisessa mediassa oli uutisia huhuista, joiden mukaan Brasiliassa esiintyi suuren luokan järjestelmällistä lapsikauppaa. Lapsia ryöstettiin kansainväliseen adoptioon, prostituutioon tai elinkauppaan. Hollannissa laittomista adoptioista kirjoitettiin runsaasti vuosina 1988-94. Vuonna 1991 Brasilian parlamentti asetti komitean tutkimaan epäilyjä. Vuonna 1992 Hollannin parlamentissa käsiteltiin mahdollisia yhteyksiä brasilialaisiin rikollisjärjestöihin. Oikeusministeri totesi tuolloin, että ei ollut mitään syytä uskoa, että Hollanti olisi sekaantunut lapsikauppaan, joskin olisi suotavaa tehostaa kansainvälisen adoptiotoiminnan valvontaa. Vuonna 1994 yhdessä Brasilian osaval-

•5•

tiossa päätettiin keskeyttää kansainväliset adoptiot epäselvyyksien ja laittomuuksien johdosta. Toisin kuin Sri Lankassa ja Bangladeshissa, adoptiotoiminta jatkui laajamittaisena toimintana vuoden 1998 jälkeen. Hollannin komitean raportissa todetaan, että Brasilian ja Hollannin välisessä adoptiotoiminnassa on esiintynyt laajamittaisesti väärinkäytöksiä. Yksityiset adoptiot ovat olleet tavallisia, ja monet näistä lapsista on rekisteröity Hollannissa adoptiovanhempien biologisiksi lapsiksi. Ainakin vuodesta 1971 lähtien Hollannin hallitus on ollut enenevissä määrissä tietoinen väärinkäytöksistä. Vuonna 1981 aloitetussa hollantilaisessa poliisitutkimuksessa selvisi, että 42 hollantilaista pariskuntaa oli adoptoinut lapsensa laittomasti. Heille ei tullut siitä mitään seuraamuksia. Brasiliassa toimineen Hollannin konsulin sekä yhden virkailijan tiedetään olleen mukana laittomissa adoptioissa. Komitea ei löytänyt käytettävissä olevan tutkimusmateriaalin perusteella viitteitä siihen, että Hollannin hallituksen jäsenet tai adoptiojärjestöt olisivat olleet mukana systemaattisessa laittomassa adoptiotoiminnassa. Komitea on aloittanut kohdennetun tutkimuksen asiasta.

BANGLADESH

Vuonna 1971 alkoi sisällissota Pakistanin ja ns. Bengalin alueen välillä. Sodassa kuoli kolme miljoonaa siviiliä ja noin 10 miljoonaa joutui jättämään kotinsa. Pakistanilaiset sotilaat raiskasit bangladeshilaisia naisia systemaattisesti, määrän arvioidaan olevan noin 300 000. Tästä johtuen seurasi kymmeniä tuhansia ei-toivottuja raskauksia. Sota päättyi saman vuoden lopussa ja Bangladesh itsenäistyi. Sodan ja luonnonkatastrofien jäljiltä tilanne maassa oli kaoottinen. Vuonna 1974 puhkesi nälänhätä johtuen tulvista, huonosta hallinnosta ja USA:n ruokaboikotista. Sadat tuhannet ihmiset pakenivat kodeistaan, ja maahan syntyi lisää pakolaisleirejä. Kansainväliset avustusjärjestöt ottivat vastuun leireistä, mm. Punainen Risti, Pelastusarmeija ja Terre de Hommes. Bangladeshin hallitus halusi ratkaisun vaikeaan tilanteeseen: yksinäisiä äitejä ei hyväksytty ja heitä oli paljon. Vastoin islamin periaatteita hallitus päätti hyväksyä abortin ja kansainvälisen adoption. Adoptiota varten säädettiin vuonna 1972 laki, the Abandoned Children Order. Lain mukaisesti avioliiton ulkopuolella syntyneet

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Ministeriön läpikäymien dokumenttien perusteella saatiin viitteitä siitä, että yksi tai useampi Hollannin hallituksen jäseniä lähellä oleva henkilö oli ollut mukana laittomissa adoptioissa Brasiliasta 1970- ja 80-luvuilla. Saman ja seuraavan vuoden aikana ministeriö sai 16 eri maasta adoptoidulta aikuiselta vastaavan pyynnön.

ongelmia he olivat kohdanneet. Jotta komitea saisi mahdollisimman kattavan kuvan Hollantiin adoptoitujen aikuisten tilanteista, se tilasi Hollannin tilastokeskukselta (the Statistics Netherlands) haastattelututkimuksen.

Hollannin hallituksen tietoisuus laittomuuksista ja jopa osallisuus niissä johti siihen, että oikeus- ja turvallisuusministeriö asetti huhtikuussa 2019 riippumattoman komitean, joka sai tehtäväkseen selvittää, mikä oli hallituksen rooli ja vastuu kansainvälisessä adoptiossa etenkin vuosina 1967-1998. Tarkemman tutkimuksen piiriin tuli viisi yhteistyömaata: Bangladesh, Brasilia, Indonesia, Kolumbia ja Sri Lanka. Tutkinnan kohteena oli myös adoptiopalvelunantajien ja yksittäisten henkilöiden toiminta Hollannissa ja kohdemaissa.

Ensimmäiset kansainvälisesti adoptoidut lapset tulivat Hollantiin 1950luvun puolivälin jälkeen, lähinnä Kreikasta, Itävallasta ja Saksasta. Ilmiönä adoptio oli vielä tabu. Asenteet Hollannissa muuttuivat radikaalisti 1960-luvulla, koskien mm. aviottomien äitien asemaa, ja kotimaan adoptiot vähenivät. Vuonna 1969 perustettiin Hollannin ensimmäinen adoptiojärjestö, the Dutch Intercountry Adoption Foundation.

Vuosi 1998 valikoitui ensisijaisen tutkimusajankohdan viimeiseksi vuodeksi siitä syystä, että tuolloin vuonna 1993 solmittu Haagin sopimus (yleissopimus lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa) tuli voimaan Hollannissa. Haagin sopimuksen merkitys on suuri. Siinä määritetään periaatteet, joihin kaikki sopimusvaltiot sitoutuvat. Niistä yksi on subsidiariteettieli läheisyysperiaate. Kansainvälisen adoption ei koskaan tule olla ensisijainen vaihtoehto, kun lapsi tarvitsee uuden perheen ja kodin. Ensin tulee selvittää, voidaanko lapselle löytää pysyvä perhe omassa maassa. Jotta tätä periaatetta voidaan noudattaa, adoptiolapsia vastaanottavien maiden edellytetään olevan mukana yhteistyömaiden lastensuojelukäytäntöjen kehittämisessä. Ei ole tarkoitus, että kansainvälinen adoptio korvaa kansalliset lastensuojelutoimenpiteet. Selvityksen aikana komitean jäsenet keskustelivat useiden adoptoitujen aikuisten kanssa. Aiheina oli mahdollisten väärinkäytösten lisäksi heidän hyvinvointinsa, miten he kokivat oman adoptionsa, miten tärkeäksi he kokivat taustan selvittämisen ja mikäli olivat selvittäneet taustojaan, minkälaisia

ADOPTION HISTORIAA HOLLANNISSA

Adoptioon alettiin suhtautua avoimesti, ja 70-luvulta lähtien kiinnostus siihen lisääntyi huomattavasti. Sen ajan adoptiovanhempia kuvataan usein idealisteiksi, monilla oli ennestään biologisia lapsia. Hollannin hallitusta painostettiin adoptioiden järjestämisessä ja prosessit haluttiin nopeiksi. Vuonna 1971 lapsia tuli 160, vuonna 1980 lasten määrä oli lähes 1800. 1980-luvulla lasten määrä alkoi vähetä. Siihen johti Hollannin heikentynyt taloudellinen tilanne sekä myös adoptioon kohdistunut kritiikki mediassa. Sekä lehdissä että televisiossa uutisoitiin luovuttavissa maissa tapahtuneista väärinkäytöksistä sekä adoptiojärjestöjen toiminnasta. Alettiin myös julkaista tieteellisiä tutkimuksia, joiden aiheena oli adoptoitujen identiteettiin, käytökseen tai sopeutumiseen liittyvät ongelmat. 1990-luvulla adoptiolasten määrä kääntyi jälleen nousuun, siihen johti mm. kylmän sodan jälkeinen optimismi ja maan parantunut taloustilanne. Vuodesta 1995 alkaen lasten määrän lisääntymiseen vaikutti ennen kaikkea adoptioiden alkaminen Kiinasta. Vuoden 2005 jälkeen kansainväliset adoptiot ovat vähentyneet Hollannissa, kuten kaikissa muissakin maissa. Monessa luovuttajamaassa taloudellinen tilanne on parantunut,

•6•

lastensuojelu kehittynyt ja kotimaan adoptio lisääntynyt. Suurimmat adoptioluovuttajamaat eivät ole pysyneet samoina kansainvälisen adoption vuosikymmeninä. Ennen vuotta 1970 suurin osa lapsista tuli Hollantiin Euroopan maista sekä Etelä-Koreasta. 1970- ja 80-luvuilla suurin osa lapsista tuli Aasiasta, 1990-luvulla Kolumbiasta ja Brasiliasta. Vuosina 2010-2019 lapsia on tullut eniten Kiinasta, USA:sta, Etelä-Afrikasta ja Taiwanista, muita yhteistyömaita ovat olleet Haiti, Unkari, Nigeria, Bulgaria, Kongo ja Kenia.

KOMITEAN JOHTOPÄÄTÖKSET Komitea totesi, että kansainvälisten adoptioiden valvonnassa ja järjestämisessä on ollut vakavia puutteita. Se suosittelee, että hallitus tunnustaa epäonnistumisen laittomuuksien estämisessä. Komitean mielestä nykyinen järjestelmä, jossa adoptiopalvelua antavat yksityiset järjestöt, ei voi jatkua. Komitea ilmaisi epäilyksensä mahdollisuuksista järjestää vaihtoehtoinen, julkinen adoptiotoiminta. Komitea suosittelee, että Hollantiin perustetaan kansallinen osaamiskeskus. Sen tehtävä olisi tarjota tukea adoptoiduille, jotka haluavat selvittää taustojaan. Lisäksi keskus tarjoaisi psykologista tukea adoptoiduille ja adoptiovanhemmille sekä juridista neuvontaa ja palvelua. Hollannissa oli vaalit maaliskuussa. Uuden hallituksen tehtävä on päättää jatkotoimista koskien kansainvälistä adoptiota.

EETTISET KYSYMYKSET JA LAPSEN OIKEUS PYSYVYYTEEN Voidaanko kansainväliset adoptiot toteuttaa eettisesti kestävällä tavalla? Ovatko kansainväliset sopimukset ja lait sekä kansalliset lait ja käytännöt sillä tasolla, että väärinkäytökset voidaan estää? Miten järjestää tukea adoptoiduille parhaalla mahdollisella tavalla? Tarvitaanko Suomessa riippumattoman toimijan selvitys menneiden vuosikymmenien adoptioista ja arvio nykyjärjestelmän toimivuudesta?


Kirjoittaja toimii adoptiokuraattorina Yhteiset Lapsemme ry:ssä ja on adoptiolautakunnan kansainvälisen jaoston varajäsen.

Yhteiset Lapsemme ry järjestää 19.8.2021 webinaarin, jossa keskustellaan adoptiotilanteesta Euroopassa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Mukana keskustelussa on adoptiolautakunnan ja adoptiopalvelunantajien edustajia.

Suljetut ja salatut adoptioryhmät Facebookissa Adoptio sateenkaaren väreissä on vertaistukiryhmä sateenkaari-ihmisille, jotka suunnittelevat tai odottavat adoptiota, sekä adoptioperheille, joilla adoptio on jo toteutunut. Ryhmän ylläpidosta vastaa Adoptioperheet ry ja Sateenkaariperheet ry. Ryhmään pääsee mukaan ottamalla yhteyttä: lotta.ventela@adoptioperheet.fi tai kaisa.niittynen@sateenkaariperheet.fi.

Adoptiokeskenmenon kokeneet -ryhmä on tarkoitettu vertaistueksi adoptiokeskenmenon kokeneille. Adoptiokeskenmeno on kokemus, joka jää usein piiloon ja sen kokenut vaille vertaistukea. Ryhmän ylläpidosta vastaa Adoptioperheet ry ja Lapsettomien yhdistys Simpukka ry. Ryhmään pääsee mukaan ottamalla yhteyttä: lotta.ventela@adoptioperheet.fi tai anniina@simpukka.info.

lapset voitiin katsoa hylätyksi ja näin vapaiksi adoptioon. Vuonna 1978 lakia tiukennettiin. Ainoastaan oikeasti orvot ja hylätyiksi tulleet lapset voitiin antaa kansainväliseen adoptioon. Kansainvälistä adoptiota vastustettiin voimakkaasti, ennen kaikkea uskonnollisista syistä. Vuonna 1982 aiempi adoptiolaki korvattiin vanhalla Britannian siirtomaavallan ajan lailla, joka kielsi kansainväliset adoptiot kokonaan. Tämänkin jälkeen, vuosina 2002, 2006 ja 2008 hollantilaiset pariskunnat ovat adoptoineet lapsia Bangladeshista. Tämä on ollut mahdollista, koska adoptiovanhemmat olivat itse Bangladeshista adoptoituja. Vuodesta 1978 lähtien epäselvyyksistä ja mahdollisista laittomuuksista on raportoitu mediassa ja viety kansainvälisistä adoptioista vastaavien toimijoiden tietoon. Hollannin hallitus ei aloittanut omia tutkimuksia. Hollantilaiset järjestöt, BIA ja Terre de Hommes, tekivät omat sisäiset tutkimuksensa, joissa päädyttiin siihen, että väärinkäytöksiä ei ollut esiintynyt.

KOLUMBIA

Hollantilainen adoptiojärjestö BIA aloitti adoptiotoiminnan Kolumbiasta vuonna 1973, Hogar Foundation vuonna 1978. Myös yksityishenkilöt järjestivät adoptioita. Vuosien 1973-1991 aikana Kolumbiasta on adoptoitu 3847 lasta Hollantiin (virallinen luku). Konservatiivissa katolisissa perheissä aviottomien naisten raskauksia eikä avoliittoja voitu hyväksyä. Monet raskaana olevat naimattomat naiset ohjattiin tai painostettiin menevään ns. äitikoteihin raskauden ja synnytyksen ajaksi. Lapsi sijoitettiin synnytyksen jälkeen sijaisperheeseen tai lastenkotiin. Monet äideistä olivat köyhiä, usein luku- ja kirjoitustaidottomia. Kolumbialla on ollut pitkä väkivaltainen historia. La Violanciaksi kutsuttu aika muuttui sisällissodaksi 1960-luvun puolivälissä. Laajamittainen huumekauppa lisäsi väkivaltaa. Aseelliset konfliktit jatkuivat useita vuosikymmeniä. Monet lapset menettivät vanhempansa ja ihmiset joutuivat pakenemaan kodeistaan. 1970- ja 80-luvuilla kiinnostus kotimaan adoptioon oli vähäistä, siihen vaikutti mm. kolumbialaisen yhteiskunnan suuret luokkaerot sekä erot kansalaisten etnisessä taustassa ja ihonvärissä. Laajamittaiselle kansainväliselle adoptiotoiminnalle oli tilaa. Ensimmäinen adoptiolaki on vuodelta 1887, siinä sallittiin yksityisoikeudellinen adoptio, jossa oli mukana kaksi perhettä ja adoptoitava lapsi. Adoptiosta vastasivat myös yksityiset lastenkodit sekä kirkko, eikä näihin yksityisiin toimijoihin kohdistunut viranomaisvalvontaa.

•7•

Ennen vuottaa 1975 ulkomaalaisten oli helppo adoptoida lapsi Kolumbiasta. Hollantilaiset adoptoivat Kolumbiasta joko järjestön kautta tai yksityisesti. Yksityisissä adoptioissa ei ollut minkäänlaista kontrollia kummankaan maan viranomaisten taholta. Adoptioasiakirjoja ei arkistoitu systemaattisesti, vaan ne oli arkistoitiin notaarien toimistoihin eri puolille Kolumbiaa. Vuoteen 1989 asti Kolumbiassa oli voimassa sekä heikko että vahva adoptio. Instituto Colombiano de Bienestar Familiar (ICBF), sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa korkein valtiollinen lastensuojeluviranomainen, perustettiin vuonna 1968. Vuodesta 1975 lähtien kaikki adoptiot ovat kuuluneet julkishallinnon ja ICBF:n valvonnan piiriin ja adoptiot on vahvistettu tuomioistuimissa. Adoptioasiakirjojen sisältöä ja arkistointia varten laadittiin yhtenäiset säännöt. Löytölapsien osalta viranomaiset määrittelivät lapsen iän ja antoivat lapselle nimen. Jos lapsi osasi itse kertoa nimensä, nimeä ei muutettu. Vuodesta 1985 lähtien ICBF on edellyttänyt, että adoptiovanhemmat hakevat itse lapsensa Kolumbiasta. Adoptiota edeltävä hallinnollinen prosessi tiukentui. Myös dokumenttien arkistointia koskevat säännöt tarkentuivat. Kolumbiasta tuli Haagin sopimuksen jäsenvaltio vuonna 1998. 1970-luvulla monet hollantilaiset adoptoivat mieluummin yksityisesti kuin adoptiojärjestön kautta, koska järjestöillä oli pitkät jonot. Yksityisissä adoptioissa riskit väärinkäytöksiin olivat suuremmat. Vuonna 1978 De Telegraaf raportoi yksityisesti adoptoineista vanhemmista, jotka olivat käyttäneet epäilyttäviä, laittomiin adoptioihin sekaantuneita lakimiehiä prosesseissaan. Komitean raportissa todetaan, että vastasyntyneitä vauvoja varastettiin usein. Sairaaloissa äideille kerrottiin lapsen kuolleen tai olevan niin pahasti vammainen, että lasta ei voi näyttää, ja lapset myytiin adoptioita välittäjille tahoille. Laittomissa aborttiklinikoissa lapsia etsivät rikolliset ylipuhuivat raskaana olevia naisia synnyttämään lapsensa ja luopumaan lapsestaan rahallista korvausta vastaan. Kolumbiassa epäkohdat ja laittomuudet koskivat ennen kaikkea yksityisiä adoptioita, on kuitenkin todisteita väärinkäytöksistä, joissa on ollut mukana viranomaisten ja lastenkotien edustajia. Kolumbian ja Hollannin välisissä adoptioissa väärinkäytökset koskivat mm. väärennettyjä dokumentteja, laittomia maksuja, lahjontaa, korruptiota, kidnapattuja lapsia sekä vanhempia, jotka oli pakotettu luopumaan lapsistaan. Hollannin hallitus oli tietoinen Kolumbiassa

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


tapahtuneista väärinkäytöksistä, mutta ei ryhtynyt toimenpiteisiin.

INDONESIA

Hollannilla oli Indonesiassa enemmän adoptiojärjestöjä kuin missään muussa kohdemaassa. Indonesia on entinen Hollannin alusmaa, joka itsenäistyi vuonna 1949. Vuosina 1973-82 Indonesiasta adoptoitiin Hollantiin 3072 lasta (virallinen luku). Eniten lapsia adoptoitiin vuosina 1979-81, keskimäärin yli 500 lasta vuodessa. Hollannin ja Indonesian yhteinen historia on vaikuttanut kansainväliseen adoptiotoimintaan, ja tästä syystä monet hollantilaiset valitsivat Indonesian kohdemaakseen. Vuonna1981 adoptiojärjestö BIA lopetti yhteistyön Indonesian kanssa toiminnassa ilmenneiden epäkohtien ja epäilyttävien maksujen takia. Indonesian ensimmäinen adoptiolaki on vuodelta 1956, ja se koski vain kotimaan adoptiota. Vuonna 1979 Indonesiassa tuli voimaan lastensuojelua koskeva laki, Child Protection Law. Laissa käsiteltiin indonesialaisten lasten hyvinvointia yleisellä tasolla, siinä ei ollut lainkaan virallista ohjeistusta koskien kansainvälistä adoptiota. Myöhemmin samana vuonna Indonesian korkein oikeus määritti, että indonesialainen lapsi voitiin adoptoida vain oikeuskäsittelyn kautta ja oikeuden päätöksellä. Indonesian hallitus keskeytti adoptiot Hollantiin väliaikaisesti vuonna 1981. Adoptiot Indonesiasta loppuivat pysyvästi 1.1.1984. Syynä tähän olivat epäonnistuneet yritykset säädellä adoptiotoimintaa virallisesti sekä yleinen adoptiovastainen mielipide, joka perustui epäilyksiin väärinkäytöksistä, korruptiosta ja lapsikaupasta. Päätöksen vaikutti myös islamilaisen liikehdinnän merkityksen kasvu maan poliittisessa elämässä ja sen kielteinen suhtautuminen kansainväliseen adoptioon. Komitean tutkimus on paljastanut, että Indonesian ja Hollannin välisessä adoptiotoiminnassa on ollut vakavia epäkohtia. On olemassa konkreettisia indikaattoreita siitä, että on Indonesiassa on esiintynyt lapsikauppaa ja kidnappauksia. Merkkejä asiakirjaväärennöksistä, lasten taustojen salaamisesta, petoksista ja korruptiosta koskien adoptiojärjestöjä ja lastenkoteja on esiintynyt toistuvasti. Hollannin hallitus on ollut tietoinen väärinkäytösepäilystä ainakin vuoden 1979 lopusta lähtien. Vuonna 1979 Indonesian hallitus toi julkisuuteen huolensa laittomuuksista. Epäkohdista uutisoitiin kansainvälisessä, indonesialaisessa ja hollantilaisessa mediassa.

Hollannin hallitus ei ollut missään vaiheessa aktiivinen estääkseen väärinkäytöksiä, ei silloinkaan kun epäilyt kohdistuivat hollantilaiseen adoptiojärjestöön. Indonesian päätös keskeyttää adoptiot Hollantiin vuonna 1981 ei saanut Hollantia parantamaan adoptiokäytäntöjään, vaikka se vaikeutti maiden välisiä diplomaattisia suhteita. Vasta kun yksittäinen laiton adoptio Hollantiin uutisoitiin näyttävästi, hallitus otti aktiivisen roolin suljettujen ovien takana. Tämä ei kuitenkaan johtunut käytäntöjen muuttamiseen.

SRI LANKA

Sri Lankasta ensimmäiset adoptiolapset tulivat Hollantiin vuonna 1973. Sri Lankassa toimi kaksi hollantilaista adoptiojärjestöä, ja niiden kautta lapsia tuli vuosien 1973-97 yhteensä 3292 lasta (virallinen luku). Kuten muissakin maissa, Sri Lankassa adoptiotoiminta oli yhteyksissä maan poliittiseen, sosio-ekonomiseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Sota, köyhyys ja nälkä saivat aikaan sen, että vanhempien, etenkin yksinhuoltajien, oli vaikea pitää huolta lapsistaan. Lapsia hylättiin ja luovutettiin adoptioon. Korruptio oli laajamittainen ilmiö. Avioliiton ulkopuoliset lapset olivat tabu eikä yksinäisiä äitejä hyväksytty. Raskaana olevat naimattomat naiset suljettiin usein yhteisöidensä ulkopuolelle. Perheväkivalta ei ollut harvinaista ja naiset menettivät puolisonsa avioeron tai sodan seurauksena. Vaihtoehtoja oli vähän. Vuonna 1944 Sri Lankassa tuli voimaan kotimaan adoptioita koskeva laki. Kun lakia uudistettiin vuonna 1979, se mahdollisti kansainvälisen adoption pienessä mittakaavassa. Tästä huolimatta, Sri Lankasta adoptoitiin vuosien ajan kymmeniä lapsia Hollantiin, 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun alkupuolelle lapsia oli satoja. Vanha lainsäädäntö, jossa kansainvälistä adoptiota ei mainittu, antoi tilaa korruptoituneelle adoptiojärjestelmälle. Siinä oli mukana tuomareita, lakimiehiä ja valtion virkailijoita. Lakeja valvottiin huonosti ja viranomaistoiminta samoin kuin lastenkotien tapa toimia mahdollistivat lahjonnan ja korruption. Vuonna 1992 Sri Lankan adoptiolakia tiukennettiin. Yksi syy siihen oli, että kansainvälisessä adoptiossa nähtiin merkkejä järjestelmällisestä väärinkäytöksistä. Kansainväliselle adoptiolle määrättiin enimmäiskiintiöt, etusija piti olla kotimaan adoptioissa. Lastensuojelulautakunta päätti siitä, ketkä lapset voitiin adoptoida kansainvälisesti. Vain rekisteröityneet julkiset ja yksityiset lastenkodit saivat olla mukana kansainvälisissä adoptioissa.

•8•

Adoptiovanhemmat eivät enää saaneet maksaa Sri Lankan kontaktihenkilöille adoptiosta. Lisäksi ulkomaalaisten adoptiovanhempien tuli toimittaa Sri Lankaan vuosittain raportti lapsestaan kymmenen vuoden ajan. Teoriassa, vuodesta 1979 lähtien, Sri Lankan adoptiolaki, säännöt ja prosessit näyttäisivät olleet kunnossa. Käytännössä tilanne oli toinen, väärinkäytöksiä tapahtui: vauvafarmeja, lapsikauppaa, asiakirjojen väärentämisiä, lapsen taustatietojen salaamista. Valvonta ja seuranta oli puutteellista. Lasten rekisteröinti syntymän yhteydessä oli vajavaista, toimintojen läpinäkyvyys heikkoa. Valtion virastoissa ja lastenkodeissa asiakirjojen arkistointi toimi huonosti. Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että adoptoitujen on vaikea saada jälkikäteen tietoja taustoistaan. 1980-luvun alussa ja siitä lähtien Hollannin hallitus, ja etenkin oikeusministeriön ja ulkoministeriön edustajat saivat toistuvasti yksityiskohtaisia tietoja Sri Lankan adoptioihin liittyvistä epäkohdista, kuten vauvafarmeista. Sri Lankassa julkistettiin paikallisen tutkimuskomission raportti vuonna 1987. Raportin mukaan suurin osa kansainvälisistä adoptioista oli laittomia. Sri Lankan hallitus päätti keskeyttää kaikkien uusien hakemusten käsittelyn. Aihetta käsiteltiin laajasti hollantilaisessa mediassa. Seuraavana vuonna Sri Lanka päätti jatkaa kansainvälisiä adoptioita tietyin ehdoin. Lapsia voitiin adoptoida vain valtion lastenkodeista. Sri Lankassa olevien hollantilaisten diplomaattien huolta adoptiotoiminnan tilasta ei huomioitu. Myös hollantilaiset adoptio­ järjestöt olivat tietoisia epäkohdista, osa järjestöistä oli osallisia väärinkäytöksissä yksityisten toimijoiden lisäksi.

TILANNE MUISSA MAISSA JA AJANJAKSO VUODEN 1998 JÄLKEEN Komitea ei aktiivisesti etsinyt tutkimusmateriaalia muiden kohdemaiden adoptiotoiminnasta vuosina 1967-1998. Esiin tulleet ja komitealle luovutetut aineistot käytiin läpi. Näin komitean selvityksessä oli mukana yhteensä 23 maata. Merkkejä väärinkäytöksistä löytyi kaikista maista. Komitean selvitys sisältää adoptiotoiminnan käytännöt vuoden 1998 jälkeen. Viitteitä ja todistuksia väärinkäytöksistä on löytynyt, ja komitean mukaan hallitus on ollut niistä tietoinen. Useimmissa tapauksissa tyydyttiin kohdemaiden omiin selvityksiin.


Hollannin tilastokeskuksen tutkimus Anja Wikstedt   Trey Ratcliff/CC

Tutkimukseen osallistui 3454 adoptoitua. 81 % heistä kokee yleisen terveydentilansa hyväksi tai erittäin hyväksi (ei-adoptoiduilla luku oli 84 %). 64 % kertoi olleensa yhteydessä psykologiin, psykiatriin tai psykoterapeuttiin (ei-adoptoidut 64 %). Suurin osa adoptoiduista suhtautuu adoptioon myönteisesti. 84 % kokee saaneensa adoption kautta enemmän mahdollisuuksia ja 70 % kertoi adoption olevan heidän elämässään hyvä asia. Yli 30 % kertoi, että adoptiotaustan ajatteleminen herättää heissä ristiriitaisia tunteita, ja 25% kokee tulleensa biologisen äitinsä/isänsä hylkäämäksi. Yli 40 % on sitä mieltä, että se tosiasia, että he ovat kotoisin toisesta maasta, on merkityksellinen asia heidän elämässään. 57 % on sitä mieltä, että Hollannin hallituksen tulisi antaa enemmän tukea adoptoiduille, jotka haluavat selvittää taustansa. Yhdeksän kymmenestä heistä kertoi, että adoptiovanhemmat ovat olleet avoimia adoption suhteen. 70 % heistä oli saanut vanhempien aloitteesta tietoja taustastaan ja 20 % sai tietoja niitä pyydettyään. 82 % adoptoiduista on sitä mieltä, että henkilöllä tulisi aina olla oikeus saada tieto taustastaan, ja 70 % ajattelee, että kansainvälisen adoption tulisi jatkossakin olla mahdollista. Adoptoidut kokivat saaneensa eniten tukea taustan selvittämiseen adoptiovanhemmiltaan (61 %), ja he kokivat avun ja tuen paremmaksi kuin järjestöjen kautta saatu. Etsiminen saattoi kuitenkin olla henkisesti raskasta. Noin viidesosa kertoo löytäneensä kaiken tiedon mitä olivat hakeneet, ja noin viidesosa kertoo, että eivät löytäneet (vielä) mitään tai olivat jostain syystä joutuneet lopettamaan etsimisen.

Hollannin tilastokeskuksen mukaan suurin osa adoptoiduista suhtautuu adoptioon myönteisesti. 84 % kokee saaneensa adoption kautta enemmän mahdollisuuksia ja 70 % kertoo adoption olevan hyvä asia heidän elämässään.

Etsintöjen aikana selvisi suhteellisen usein, että aiemmissa tiedoissa oli puutteita tai virheitä. Kolmannes kertoi, että kaikki tiedot osoittautuivat oikeiksi. Virheitä oli mm. syntymätodistuksissa tai biologisten vanhempien nimien osalta. Adoptioon johtaneet syyt eivät pitäneet paikkaansa. Yli 70 % kertoi, että adoptiovanhemmat eivät olleet tietoisia virheellisistä dokumenteista. Tutkimuksessa kysyttiin taustojaan selvittäviltä adoptoiduilta heidän kiinnostustaan käyttää apuna DNA-testejä. Suurin osa, 81 %, ei halunnut käyttää tätä mahdollisuutta. 13 % kertoi tekevänsä testin löytääkseen biologisia perheenjäseniä/sukulaisia, ja 7 % halusi varmistaa testillä, että biologiset perheenjäsenet olivat oikeasti sukulaisia.

•9•

Se, missä määrin adoptoidut selvittävät taustojaan ja miten paljon he saivat selville, vaihtelee synnyinmaiden mukaan. Kiinasta adoptoiduista noin neljännes selvitteli taustojaan, muiden maiden (Kolumbia, Brasilia, Indonesia, Etelä-Korea, Sri Lanka, Bangladesh) osalta luku vaihteli 48-56 %. Kiinasta adoptoiduista 47,5 % ilmoitti, että he eivät löytäneet mitään tietoja, Bangladeshista adoptoiduilla luku oli 30,5 % ja Indonesiasta adoptoiduilla 24,7 %. Muiden maiden osalta luvut olivat 14-18,4 %. Tutkimuksessa selvitettiin myös, onko maiden välillä eroja mitä tulee taustatietojen paikkaansa pitävyyteen. Brasiliasta (43,7 %) ja Kolumbiasta (34 %) adoptoidut raportoivat muita useammin, että kaikki tiedot pitivät paikkansa. Bangladeshista adoptoiduista vain 3 % kertoi, että tiedot olivat oikein.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Adoptiolapselle kielitaito on avain yhteisöön

KIELITAITO ON AVAIN YHTEISÖÖN Kaikkein tärkeimpänä kielitaito on kuitenkin avain yhteisöön. Kielitaidon avulla pystyy osallistumaan yhteisön keskusteluihin ja tuoda itsensä muiden lähelle. Yhteisössä kielen avulla tutustutaan, hassutellaan, kerrotaan tarinoita, riidellään, sovitaan, väitellään. Kielellä tehdään uskomattoman paljon asioita, jotka tuovat meitä lähemmäs toisiamme. Kielitaito on avain, jonka avulla aukaistaan omia ajatuksia muille ihmisille. Se on sanaksi pukemisen taitoa. Se on kuulluksi ja osalliseksi tulemisen väline. Hyvä kielitaito on siis myös hyvinvoinnin väline. Ja hyvän kielitaidon ansaitsee jokainen. Hyvä kielitaito on lapsen oikeus.

ADOPTIOVANHEMPI: MUISTA PITÄÄ ÄÄNTÄ!

Noora Friman  YL-arkisto

”Äiti, Mersu on minun mielestä kyllä idyllinen auto.” Yllätyn melkein päivittäin lapseni kielestä. On käsittämätöntä, millaisella vauhdilla leikki-ikäinen oppii uusia sanoja. Kun kyselen, mistä hän on sanan oppinut, hän vastaa: ”Miinasta ja Manusta tietysti.” Tai jostain muusta kirjasta tai televisio-ohjelmasta. Hän tarttuu jokaiseen uuteen sanaan ja kysyy, mitä se tarkoittaa.

KUNPA AIKUINENKIN OPPISI UUSIA KIELIÄ SAMALLA VAUHDILLA! Kansainvälisesti adoptoidulla lapsella kielen kehitykseen liittyy erityispiirteitä. Syntymäkielen kehitys katkeaa, kun lapsi tulee adoptioperheeseen. Samalla lapsi kohtaa täysin uuden kielen.Kielitaito on ensimmäisiä asioita, joita uudet adoptiovanhemmat alkavat lapselle opettaa.

MUTTA MITÄ KIELITAITO OIKEASTAAN ON? Kielitaitoa voi tarkastella niin, että kielen jakaa eri osa-alueisiin: kuunteleminen, puhuminen, lukeminen, kirjoittaminen, kielen rakenteet ja sanasto. Kielitaito voidaan jakaa myös sosiaaliseen ja akateemiseen kielitaitoon. Adoptiolapsilla sosiaalinen kielitaito kehittyy tyypillisesti hyvin nopeasti. Sosiaalinen kielitaito on kuitenkin vain pinnallista kielitaitoa, joka kytkeytyy arjen asioista puhumiseen. Akateemisen kielitaidon kehittyminen on hitaampaa. Se on sitä kielitaitoa, jota esimerkiksi kouluopiskelussa tarvitaan. Se on esimerkiksi sanavaraston laajuutta tai sitä, että pystyy ongelmanratkaisuun pelkän kielen avulla. Kielitaito on myös kulttuurin taitoa. Se on fraaseja ja sanontoja. Se on kansanperinnettä. Se on hokemia ja viittauksia. Se on sitä, että minä sanon jonkin asia olevan hölmöläisten peitonjatkamista ja sinä ymmärrät, että touhussa ei ole mitään järkeä.

• 10 •

Kansainvälisesti adoptoitu lapsi kohtaa perheeseen tullessaan muiden mullistusten lisäksi myös uuden kielen. Suurin osa adoptoiduista lapsista oppii uuden kielen nopeasti, mutta myös kielen kehityksen pulmat ovat tavallisia. Adoptiolapsen vanhemmalle tämä tieto voi olla taas yksi asia murehdittavaksi. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että lapsen kielen kehityksen tukeminen on oikeasti helppoa ja hauskaa. 1. Puhu lapselle omaa äidinkieltäsi! Monen adoptiolapsen syntymäkieli on englanti, jolla on Suomessa kummallinen asema. Englannin taitoa pidetään usein niin tärkeänä, että olemme valmiita uhraamaan suomen kielen taidon sen puolesta. Syntymäkielen taitoa kannattaa toki mahdollisuuksien mukaan ylläpitää, mutta sitä tärkeämpää on, että perheen aikuiset puhuvat lapselle äidinkieltään. Jokainen meistä on äidinkielellään hauskempi, syvällisempi ja fiksumpi kuin vieraalla kielellä. Äidinkieli on se kieli, joka ottaa vallan silloin, kun olemme vihaisempia kuin koskaan. Vanhemman ja lapsen yhteisen kielen täytyy olla se, jolla pystyy vihaisena väittelemään 15-vuotiaan teinin kanssa kotiintuloajoista.


2. Puhu, puhu ja puhu! Lapsen kielenkehitystä tukee parhaiten se, että kieltä käytetään paljon. Puhu siis niin paljon kuin mahdollista. Hakumatkalla kannattaa puhua ja selostaa kaikki mahdollinen. Se luo lapselle turvaa. Myös kotona kannattaa sanallistaa kaikki. ”Äiti menee nyt keittiöön pesemään kädet.” ”Isä laittaa nyt ostokset jääkaappiin.” ”Ensin puetaan pipo päähän ja sitten laitetaan hanskat käteen.” ”Sinä olet nyt väsynyt.” 3. Muista vastata kysymyksiin! ”Pappa, miksi?” ”Siksi kun koiran nimi on Niksi.” ”Höh. Enhän minä voi oppia mitään, jos minulle ei vastata!” Tuollaisen keskustelun kävin lapsena isoisäni kanssa. Muistan jo silloin päättäneeni, että minä vastaan joka ikiseen lapseni esittämään kysymykseen. En ole lupaustani pystynyt ihan täysin täyttämään, mutta olen edelleen samaa mieltä. Aikuisen tehtävä on pitää lapsen tiedonjanoa yllä yrittämällä vastata kysymyksiin mahdollisimman hyvin ja tarkasti. On hyvin haitallista, jos aikuinen sammuttaa lapsen tiedonhalun vastaamalla sarkastisesti, puhumalla mitä sattuu tai jättämällä kokonaan vastaamatta. Jokaiseen kysymykseen ei tietenkään tarvitse tietää vastausta eikä aina tarvitse vastata heti. Hyviä vastauksia ovat esimerkiksi: ”En tiedä, mutta otetaan asiasta selvää.” tai ”Sopiiko, että vastaan tähän kysymykseen myöhemmin.” 4. Kieli on hauskan väline! Älkää unohtako pitää hauskaa kielen kanssa. Loruttele, vitsaile, hoe hokemia, tee sananmuunnoksia ja arvausleikkejä. Muista myös laulaa. Ole juuri se nolo vanhempi, joka hokee kaikkea ärsyttävää ja kaivaa arkistoistaan vanhoja sananlaskuja!

Kirjoittaja on S2-opettaja, koulutusasiantuntija ja kirjoittamisen opettaja (Edukettu) sekä itse myös adoptioäiti

KOLUMN

Vem tar ansvar för oegentligheterna inom internationell adoption? Under familjens skidresa till Ruka i februari använde jag för första gången ljudapplikationen Clubhouse. Temat som skulle diskuteras var med rubriken ”Olagliga adoptioner – Varför tar inte Sverige ansvar?” Jag tänkte att jag inte får missa den diskussionen och gick in bastun, som det var det enda tysta rummet.

Muluken Cederborg

I panelen deltog forskare inom adoptionsfrågor, adopterade, adoptivförälder och riksdagsledamöter. Diskussionen föranleddes av Dagens Nyheters avslöjande rapportering av Josefin Sköld, Patrik Lundberg och Alexander Mahmoudom om olagliga internationella adoptioner, där adoptivbarn blivit stulna och fått sina identiteter förfalskade. Sedan 1950- och 60-talen och fram tills idag har över en miljon barn adopterats av länderna i Västvärlden varav över 200 000 kommer från Sydkorea. Sverige har stått för 60 000 av dessa adoptioner medan det i Norden sammanlagt 100 000 utlandsadoptioner. Jag blev varm ur bastun, men det var inte för att någon satt på den. I Clubhousedebatten kastades fram frågor om Sveriges roll i adoptionssammanhangen. Hur har Sverige kunnat garanterat att barn inte far illa? Har Sverige levt upp till de konventioner som man förbundit sig till? Hur vet vi att de uppgifter som finns i adoptionshandlingarna är sanna? I mitt huvud dök frågor om Finlands roll och hur skall Finland behandla Dagens Nyheters avslöjande. Den nederländska statliga utredningen om korruption inom den globala adoptionsindustrin – den så kallade Joustra-utredningen – som publicerades i början av året berörde och chockade mig. Jag har trott och vill ännu tro på att adoption skall vara det sista alternativet i ett barnskyddarbete – ända tills alla andra alternativ är noggrannt utredda. Haagkonventionen och Barnkonventionen är de instrument som skall ta vara på barnens bästa i alla situationer. Men rapporten i den nederländska utredningen pekar på att hela den internationella adoptionsverksamheten från början till slut de facto handlat om människohandel, trafficking och barnarov av stora mått, och att offren räknas i miljontal då man räknar in de första föräldrarna och biofamiljerna, släktingarna i ursprungsländerna, adoptivföräldrarna och inte minst de adopterade själva liksom deras eventuella partners och barn. Detta förvissade mig om att samtliga nordiska länder måste göra en egen utredning, eftersom adoption skett från exakt samma ursprungsländer som de holländska fallen, och i många fall till och med med exakt samma kontakter i ursprungsländerna. Norden är inte någon isolerad oas där allt går rätt till – det är ju fråga om ett globalt fenomen. Jag tror på korrekt information och transparens. Jag anser inte att det automatiskt finns ett motsatsförhållande mellan barnet, de biologiska föräldrarna och adoptivföräldrarna. Jag tror på adoption, men adoption på falska grunder kan aldrig accepteras eller vittvättas. Joustra-rapporten ledde till att Nederländerna stoppat all internationell adoption. DN:s granskande artikelserie har lett till att samtliga riksdagspartier i Sverige ställt sig bakom på en utredning. Nu har turen kommit till oss och min fråga är vilken väg väljer Finland? Muluken Cederborg

• 11 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Matkalla uuteen kotiin Kaksi nuorta turvapaikanhakijaa kertoo kokemuksistaan.

Uuteen maahan, kulttuuriin ja kieleen sopeutuminen vie aikaa ja kysyy voimia nuorilta turvapaikanhakijoilta. (alk. englanti): Ershad Noorzai. Käännös: Laura Keskinen   Pirre Toikkanen

Uuteen maahan muuttavat ihmiset kohtaavat monia sopeutumiseen liittyviä haasteita. Saatamme tarvita muiden apua pienissäkin asioissa, mikä voi saada meidät tuntemaan itsemme lapsiksi. Uusi kulttuuri, uudet ruuat ja sääolosuhteet voivat aiheuttaa tunteen, että olemme eksyneitä uudessa maassa – monet saattavat myös kokea niin kutsutun kulttuurishokin. Töiden tai opintojen perässä maahan muuttavat saavat koulusta tai kollegoiltaan tukea sopeutumiseen, mutta entä he, jotka tulevat uuteen maahan pakolaisina? Miten he käsittelevät kulttuurishokkia ja haasteita?

Pakolaisena uuteen maahan sopeutuminen on paljon vaativampaa kuin opiskelijana tai työntekijänä. Pakolaisten kohtaamat haasteet ovat usein moninaisia: uuden kielen ja kulttuurin opetteleminen, selviytyminen sekä työn etsiminen ovat haasteita, joita on vaikea ennakoida. Lisäksi monilla pakolaisilla on taustallaan sodan aiheuttama trauma, masennusta ja ahdistusta, mikä vaikuttaa hyvinvointiin ja uuteen yhteiskuntaan integroitumiseen. Lisäksi uuteen maahan kotoutumiseen vaikuttaa se, miten pakolaiset nähdään ja miten heitä kohdellaan. Tässä jutussa ei ole mahdollista käsitellä kaikkia pakolaisnuorten elämän osa-alueita, mutta yritämme kattaa aihetta mahdollisimman laajasti. Kaksi Suomeen yksintullutta nuorta turvapaikanhakijaa jakavat kokemuksiaan ja ajatuksiaan uudesta kotimaastaan sekä sopeutumisestaan uuteen kulttuuriin.

mahdollisimman nopeasti. Kysyin Muhammadilta hänen kohtaamistaan haasteista Suomessa. “En osaa kieltä ja sen vuoksi on vaikeaa päästä osaksi yhteiskuntaa”, hän vastasi. Muhammad haaveilee oppivansa suomea pikaisesti. Hänen mukaansa suomi on paljon vaikeampi kieli, mitä hän oli ennalta ajatellutkaan. Voimme vain kuvitella pakolaisten kohtaaman haasteen, kun uuteen maahan saavuttuaan odotuksena ei ole pelkästään uuteen kulttuuriin sopeutuminen, vaan myös uuden kielen oppiminen niin nopeasti kuin mahdollista. Kielen lisäksi myös Suomen talvi ja pandemiatilanne ovat vaikuttaneet Muhammedin elämään:

UNELMIA JA HAASTEITA

“Talvi on ollut hankalaa – on erittäin kylmää, pimeää eikä uloskaan voi mennä. Ennen pandemiaa olisin mennyt uimaan ja kuntosalille, mutta nyt kaikki paikat ovat kiinni. Se vaikeuttaa uuteen paikkaan sopeutumista.”

Muhammad on 17-vuotias pakolainen Afganistanista. Hän tuli Suomeen kahdeksan kuukautta sitten. Ennen Suomeen tuloaan hän eli kaksi ja puoli vuotta Iranissa ja vuoden Kreikassa. Tällä hetkellä hän opiskelee suomea ja toivoo oppivansa uuden kielen

Muhammadilla ei ole montaa kaveria ja oppitunnitkin järjestetään tällä hetkellä etänä, joten pandemia on vaikeuttanut myös kavereiden löytämistä. Kysyin Muhammadilta hänen näkemyksiään Suomesta.

• 12 •


“Suomi on avoin maa, jossa on avoin yhteiskunta. Pakolaisia kunnioitetaan ja heillä on täällä enemmän oikeuksia kuin muissa maissa. Suomessa esimerkiksi monet Afganistanista lähtöisin olevat pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat lähteneet ehdolle kuntavaaleissa.” Muhammad on ollut pakolaisena Iranissa, Turkissa ja Kreikassa; hänen mukaansa näissä maissa pakolaisilla ei ole mahdollisuutta samankaltaisiin sosiaalisiin ja poliittisiin rooleihin kuin Suomessa. Itseasiassa monissa maissa afgaanipakolaisilla ei ole edes mahdollisuutta lasten koulutukseen. Muhammad on erittäin tyytyväinen Yhteiset Lapsemme ry:n tukiperhetoiminnan tarjoamaan tukeen ja hän kuvailee sen merkitystä elämässään seuraavasti: “Siitä on ollut minulle suurta apua. Se on helppo tapa oppia kieltä ja tutustua suomalaiseen kulttuuriin, ja se on auttanut minua sopeutumaan tänne.” Muhammad on kiinnostunut journalismista ja haaveilee pääsevänsä opiskelemaan journalismia ja tekemään töitä toimittajana. Muhammadilla on myös toive muille Suomessa asuville pakolaisille: hän toivoo pakolaisnuorten tekevän kovasti töitä ja opiskelevan, jotta he voivat saavuttaa unelmiaan. Lisäksi hän toivoo heidän voivan muuttaa maahanmuuttovastaisten ihmisten ajatusmaailmaa; se on yksi syy, minkä vuoksi hän toivoo pakolaisnuorten ja muiden maahan muuttaneiden toimivan Suomessa esimerkillisesti.

UUDEN IDENTITEETIN MUODOSTAMISTA Toinen haastattelemani nuori on afganistanilainen Behruz1, joka on 19-vuotias lukiolainen. Hän tuli Suomeen yli viisi vuotta sitten. Behruz syntyi Iranissa pakolaisperheeseen ja hänen mukaansa elämä Iranissa ei ollut hyvää. Taliban-hallinnon romahtamisen jälkeen hänen perheensä

muutti takaisin Afganistaniin, mutta sota teki Behruzin perheestä pakolaisia toistamiseen. He pakenivat Iraniin ja Behruz tuli Suomeen olleessaan vain 14-vuotias. Behruz puhuu suomea sujuvasti; hän oppi uuden kielen nopeasti suomalaisten kavereidensa kanssa. Behruzia kiehtoo suomalainen koulutusjärjestelmä ja hän on siitä hyvin ylpeä: “Se on erilainen verrattuna muiden maihin koululaitoksiin, joissa olen ollut.” Suurin osa Behruzin lähimmistä kavereista on suomalaisia ja hän kertoo olevansa heistä iloinen ja kiitollinen.

“Minulla on vaalien suhteen ristiriitaisia tuntemuksia. Olen erittäin iloinen saadessani äänestää, mutta toisaalta koen myös negatiivisia tunteita ja suhtaudun skeptisesti poliitikkoihin. Entä jos he vain unohtavat meidät saatuaan äänemme?” Tämä pelko koskettaa Behruzin lisäksi myös muita nuoria, jotka ovat muuttaneet Suomeen ja haluavat rakentaa tänne kodin itselleen. Nämä nuoret eivät halua poliitikkojen tuhoavan heidän tulevaisuuttaan ja haaveitaan. Näin on tapahtunut heidän aiemmassa kotimaassaan ja sen vuoksi heidän on täytynyt paeta.

Uuteen maahan muuttavat ja ulkomailla pitkiä aikoja oleskelevat ihmiset voivat kohdata identiteettikriisin tai muodostaa itselleen uuden identiteetin. Sellaisia lapsia, jotka ovat kasvaneet toisessa maassa tai kulttuurissa kuin vanhempansa, kutsutaan kolmannen kulttuurin kasvateiksi (Third Culture Kid). Näillä lapsilla voi olla esimerkiksi suomalaiset vanhemmat ja Suomen kansalaisuus, mutta he ovat itse asuneet lapsuutensa muualla. Lapset eivät välttämättä koe kuuluvansa Suomeen, mutta eivät myöskään täysin siihen maahan ja kulttuuriin, jossa itse ovat kasvaneet. Tämän vuoksi heille muodostuu niin kutsuttu kolmas kulttuuri, joka yhdistää kahta tai useampaa kulttuuria. Samanlainen tilanne muodostuu myös monille pakolaisille, jotka ovat tulleet Suomeen lapsina. Kysyin Behruzilta hänen kulttuurisesta identiteetistään: “Minulla on oma identiteettini, joka muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Olen alkanut käyttäytymään kuten monet suomalaiset ja sisimmässäni tunnen monin tavoin olevani suomalainen, vaikka en näytäkään suomalaiselta pojalta.” Behruz äänestää vaaleissa tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässään. Se herättää hänessä innostusta, mutta myös epäilyksiä.

Valokuvat eivät ole artikkelia varten haastatelluista nuorista miehistä, vaan ne ovat valokuvaaja Pirre Toikkasen Lempeä katse IV – Voimauttavia valokuvia -näyttelystä, joka oli esillä Kulttuurikeskus Caisassa 2017. Pirre Toikkanen työskenteli yksin Suomeen tulleiden alaikäisten afgaanitaustaisten turvapaikanhakijoiden kanssa 2015-2016.

1 Behruzin nimi vaihdettu, hän ei esiinny jutussa omalla nimellään.

• 13 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Koko perhe mukana vapaaehtoisessa tukiperhetoiminnassa Laura Keskinen   Tia Jähi

Yhdessä matkalla –hanke järjestää tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa alaikäisille ilman huoltajaa tulleille lapsille ja jälkihuoltoikäisille nuorille. Hankkeessa on kehitetty koulutusmalli, jossa myös vapaaehtoisten tukiperheiden lapset osallistuvat koulutukseen. Hankepäällikkö Heini Aaltonen kertoo, että vain harva yksin tulleista lapsista ja nuorista saa oman perheensä Suomeen perheenyhdistämisen kautta. Vapaaehtoisen tukiperhetoiminnan avulla yritetään lieventää yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia sekä tarjota kokemuksia perheeseen kuulumisesta. Tukiperhetoiminnalla tuodaan lasten ja nuorten elämään aikuisia ei-ammatillisessa roolissa, mutta toiminta ei silti poista lasten ja nuorten tarvetta ja oikeutta omaan perheeseensä. Kaikki vapaaehtoiset tukihenkilöt käyvät läpi koulutuksen, joka antaa monipuolisesti valmiuksia toimia tukiperheenä tai tukihenkilönä. Koronavuoden aikana koulutus on toteutettu verkkokoulutuksena. Hankesuunnittelija Meeri Lindroos kertoo, että ajatus tukiperheiden lasten kouluttamisesta lähti käytännön tarpeesta: joidenkin tukiperheeksi haluavien oli vaikea osallistua koulutuksiin ilman lapsia. Tätä ratkottaessa todettiin, että lapsetkin halutaan valmentaa alkavaan tukiperhetoimintaan. Lindroosin mukaan koko perheen koulutuksissa myös lapset tulevat kuulluksi ja hanketyöntekijät pääsevät tutustumaan paremmin koko perheeseen.

koulutus on rakennettu leikillisyyden ja tarinallisuuden ympärille: lapset lähtevät kartan kanssa seikkailulle ja keräävät tarroja erilaisista tehtävistä. Koulutuksen tavoitteena on paitsi valmistaa lapsia tukiperhe-elämään myös saada lapset viihtymään. Meeri Lindroosin mukaan paras mahdollinen palaute on kuulla, että koko perhe on viihtynyt koulutuksessa. Koulutuksessa käsitellään lapsentasoisesti moninaisuutta, eri kulttuureja ja maahanmuuttoa sekä harjoitellaan kaveri- ja tunnetaitoja esimerkiksi askartelun, draaman, liikkeen, leikkien ja kirjojen kautta. Lisäksi lasten koulutuksessa pohditaan oman perheen ja kodin merkitystä, omia ja muiden vahvuuksia ja sitä, mitä tuettavan nuoren kanssa voitaisiin tehdä. Kaikki nämä tehtävät löytyvät uudesta Koko perhe kohtaa – lasten huomioiminen tukiperhetoiminnassa –julkaisusta, joka on vapaasti hyödynnettävissä. Kaikki koulutukseen osallistuneet ryhmät ja perheet ovat erilaisia, ja koulutusrunkoa muokataan aina osallistuvien lasten iän mukaan. Monissa tehtävissä on jo valmiiksi vaihtoehtoja lasten ikätason mukaan. Esimerkiksi tehtävä, jossa lasten kanssa pohditaan, miksi lapset tulevat ilman perhettään Suomeen.

LAPSILLE SOPIVA KOULUTUS

LAPSILLE TÄRKEÄ KOKEMUS

Tukiperheiden lasten koulutus on suunnattu erityisesti 4–12-vuotiaille, mutta toisinaan myös vanhempia lapsia on ollut mukana. Tukiperhekoulutuksissa on sekä lapsille että koko perheelle suunnattuja osioita. Lasten

Lasten kouluttamisesta on saatu erittäin hyvää palautetta. Monissa tukiperheissä koulutusta on muisteltu pitkienkin aikojen jälkeen ja koulutus on ollut lapsille tärkeä kokemus, vaikka perhe ei lopulta olisikaan lähtenyt

• 14 •

mukaan tukiperhetoimintaan. Meeri Lindroos sanoo, että nyt tuntuu hassulta edes ajatella, että lapset jätettäisiin tukiperheeksi valmistautumisen ulkopuolelle. Entä mitä mieltä tuettavat nuoret ovat lapsista? Heini Aaltonen kertoo, että monet nuorista toivovat tukiperheeksi nimenomaan lapsiperhettä. Lasten kanssa oleminen on nuorille mieluisaa ja perheiden lapset ovat nuorille tärkeitä. Lasten ja tuettavien nuorten välille onkin syntynyt hyviä ja luontevia suhteita. Heini Aaltosen mukaan tukisuhde on joskus saattanut kariutua, jos perheen lapsi ei olekaan ollut valmis tukisuhteeseen. Tällaista ei kuitenkaan ole tapahtunut sen jälkeen, kun lapset on otettu osaksi tukiperhekoulutusta. Yhdessä matkalla -hankkeen työntekijät haluavat lapsille kokemuksen osallisuudesta ja he toivovat jokaisen näkevän lapset aktiivisina toimijoina. Tukiperhetoiminnan keskiössä on tuettava nuori, mutta perheen kotona asuvia lapsia ei voi ohittaa: lapset ja lasten aktiivisuus ovat tärkeitä toiminnan onnistumisen kannalta.

KOKO PERHE KOHTAA -JULKAISU JA WEBINAARI Lasten kouluttamisen myötä syntyi idea Koko perhe kohtaa -julkaisun kirjoittamisesta. Heini Aaltosen mukaan ei ollut tiedossa, että mikään muu järjestö tai taho kouluttaisi vapaaehtoisten tukiperheiden lapsia, joten se nähtiin innovatiivisena toimintana, mistä voisi olla iloa ja hyötyä muillekin.


”Olemme ylpeitä hankkeen toiminnasta ja koko perheen koulutuksesta. Toivomme julkaisun tarjoavan vinkkejä, käytännön harjoituksia tai yleisesti kipinää lähteä kehittämään vastaavaa koulutusta omassa toiminnassaan”, Heini Aaltonen ja Meeri Lindroos sanovat. Koko perhe kohtaa -julkaisuwebinaarissa 6.5. esiteltiin tukiperhetoimintaa

ja uutta julkaisua sekä kuultiin tukiperheen lapsen ja tuettavan nuoren kokemuksia. Osana webinaaria oli myös paneelikeskustelu tukiperheen roolista tuettavien nuorten elämässä. Webinaari keräsi paljon osallistujia ympäri Suomea ja sana levisi varmasti laajemmalle kuin livetapahtumassa olisi ollut mahdollista. Kaikki ilmoittautuneet saivat myös webinaarin tallenteen käyttöönsä jälkikäteen.

A J A N KO H TA I STA

Koko perhe kohtaa – lasten huomioiminen tukiperhetoiminnassa – julkaisu on ladattavissa kotisivuiltamme: www.yhteisetlapsemme.fi. Julkaisun voi tilata myös printtiversiona sähköpostitse: heini.aaltonen@yhteisetlapsemme.fi tai meeri.lindroos@yhteisetlapsemme.fi.

T U R VA PA I KA N H A K I J A L A PS I STA

Vuonna 2020 Suomeen saapui 146 ilman huoltajaa turvapaikkaa hakenutta lasta: 19 lasta saapui itsenäisesti ennen pandemiaa, 77 lasta saapui sisäisten siirtojen kautta Välimeren pakolaisleireiltä ja 50 lasta saapui itsenäisesti pandemian aikana. Saapuneet lapset on siirretty alaikäisten vastaanottokeskuksiin ympäri Suomen, ja oleskeluluvan saamisen jälkeen lapset siirtyvät perheryhmäkoteihin. Yhteiset Lapsemme ry on järjestänyt Välimeren pakolaisleireiltä siirretyille lapsille tukiperheitä Uudenmaan alueella. Vuoden 2021 pakolaiskiintiössä painotetaan perheiden ja vaikeassa asemassa olevien naisten ja lasten valintaa. Tänä vuonna ei ole vielä tullut yhtään sisäisten siirtojen ulkopuolista ilman huoltajaa tullutta lasta.

Näkyvät on sijaissisarusten oma vertais- ja vaikuttamisyhdistys – jotta yksikään sijaissisarus ei jää näkymättömäksi sisarukseksi Puhuessamme sijaissisaruudesta, tarkoitamme sijaisvanhempien ei-sijoitettuja lapsia, eli yleensä perhehoitajien biologisia tai adoptoituja lapsia. Yhdistykselle on tarvetta, sillä siitä huolimatta, että perhehoitajien lapset ovat olennainen osa perhettä, on perhehoidossa huomioitu sijaissisaruksia melko vähän. Meidän näkemyksemme mukaan on koko perheen etu ja sijaishuollon onnistumista edesauttava tekijä, että myös sijaissisarusten tarpeet tunnistetaan ja otetaan huomioon.

Henrietta Pihlaja

Sijaissisarusten vertais- ja vaikuttamisyhdistys Näkyvät ry on Suomen ensimmäinen ja ainoa vertais- ja vaikuttamistyöhön keskittyvä sijaissisarusten oma yhdistys. Yhdistyksen tarkoitus on toimia sijaissisarusten valtakunnallisena yhdistyksenä, jonka toiminnalla edistetään, vahvistetaan ja toteutetaan sijaissisarusten oikeuksia ja osallisuutta.

Huhtikuussa 2021 Sijaissisarusten vertais- ja vaikuttamisyhdistys Näkyvät ry vahvistettiin rekisteröidyksi yhdistykseksi. Toivomme, että työmme tuloksena vielä joku päivä sijaissisarukset eivät ole näkymätön osa perhehoitoa, ja siksi nimemme onkin Näkyvät.

Lähdimme keskustelemaan sijaissisarusten oman yhdistyksen perustamisesta keväällä 2020 neljän aikuistuneen sijaissisaruksen voimin. Me neljä olemme Milja Kaijanen, Minerva Kettukuja, Mikael Malkamäki ja minä – Henrietta Pihlaja. Ajatus sijaissisarusten vertaisuuden edistämisestä lähti viriämään minulla jo kuutisen vuotta sitten, ja korkeakouluopintoni viimeisteltyäni lähdin viemään asiaa eteenpäin. Halusimme lähteä rakentamaan yhdistystä, joka tarjoaa vertaisuutta sijaissisaruksille, sekä vaikuttaa lastensuojelukentällä sijaissisarusten asemaan yhteistyössä eri lastensuojelutoimijoiden kanssa. Yhdistyksen tavoitteena on myös tehdä vaikuttamistyötä sijaissisaruuteen liittyen, tarjota sijaissisaruuden kokemusasiantuntijuutta, ja edistää tiedonsaantia sijaissisaruudesta.

Lisätietoja yhdistyksestämme saat nettisivuilta nakyvat. wordpress.com ja somessa meitä voi seurata sekä Instagramissa että Twitterissä nimimerkin @nakyvat takaa. Mikäli olet sijaissisarus, ja tahdot olla toiminnassamme mukana, tai ammattilainen, ja tahdot tehdä lastensuojelullista yhteistyötä, ota yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen nakyvat@gmail.com. Henrietta Pihlaja toimii Näkyvät ry:n puheenjohtajana. Yhdistyksen nimen on keksinyt Minerva Kettukuja ja sen logon suunnitellut Dinah Youssef.

• 15 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Maahan muuttaneiden nuorten hyvinvointi edellyttää osallisuutta Salla Kallio   Samuel Ahounou

Osallisuus on kokonaisvaltaista käsitystä kuulumisesta ja kuulluksi tulemista. Osallinen nuori kokee, että hän voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja yhteisiin asioihin, pääsee osalliseksi yhteisestä hyvästä ja uskoo mahdollisuuksiensa olemassaoloon.1 Greschel ja Kiilakoski (2012, 7) luonnehtivat osallisuuden tarkoittavan laajemmin hyvinvointia - ”syvällisiä kuulumisen, kiinnittymisen ja vaikuttamisen ulottuvuuksia”.

mahdottomuuden tunnetta. Pitäisi oppia kieli, kouluttautua ja työllistyäkin samalla, kun byrokratian kiemurat saattavat laittaa kapuloita rattaisiin ja oman perheen tilanne huolettaa. Lisäksi suomalaisen yhteiskunnan rakenteet pysyvät syrjivinä aktiivisuuden ja kotoutumisen vaatimuksista huolimatta. Työllisyysmahdollisuudet ovat usein suppeat ja ulkomaalaistaustaisia nuoria ohjataan lähinnä tietynlaisiin töihin nuoren omista toiveista huolimatta. Rasismi ja syrjintä vaikuttavat mielenterveyteen ja turvallisuuden tunteeseen.4

Asumisaika ja ikä, jolloin lapsi tai nuori on muuttanut Suomeen, vaikuttavat osallisuuden kokemukseen ja esimerkiksi identiteetin kehitNuorisobarometrin tymiseen2. 2018 mukaan yläkoulussa nuoret ulkomaalaistaustaiset kokevat yhtä suurta osallisuuden tunnetta kuin suomalaistaustaiset. Kuitenkin toisella asteella he tuntevat osallisuutta suomalaistaustaisia vähemmän. Varsinkin ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset kokevat myös useammin läheisten ystävien puutetta, mikä heijastuu fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.3

Saara Vainion (2021) mukaan nuorten ’aktiivisuus’ ja ’potentiaali’ yhdistetään poliittisessa ohjauksessa kapea-alaisesti instituutioihin. Aktiivisuus nähdään sellaisena, että yksilö edesauttaa yhteiskunnan taloutta, työtä ja tulevaisuutta oman toimintansa kautta. Maahan muuttaneet nähdään helposti ’käyttämättömänä potentiaalina’, sillä heidän ajatellaan olevan vaarassa jäädä pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Näin heidät kategorisoidaan ’toisiksi’, minkä vuoksi heihin kohdennetaan entistä tiukempaa kontrollia ja valvontaa. Tämän voi nähdä juuri tietyntyyppisenä, ennalta määriteltynä aktiivisuutena ja kotoutumisena instituutioiden ja muiden määrittelemien toiveiden puitteissa. Nämä odotukset myös vaikuttavat osallisuuden kokemukseen.

Peruskoulun jo käyneillä, nuorina aikuisina Suomeen muuttaneilla, vaatimus kotoutumisesta kolmessa vuodessa voi tuottaa paineita ja siten lisätä epäonnistumisen ja

Poliittinen osallistuminen nähdään osana kokonaisvaltaista kotoutumista.5 Juuri nyt kuntavaalien kynnyksellä huolet ja toiveet äänestysaktiivisuudesta pohdituttavat.

• 16 •

Kuntavaalit ovat muita vaaleja inklusiivisemmat, sillä ne tarjoavat kansalaisuudesta riippumatta mahdollisuuden paikallistason poliittiseen vaikuttamiseen. Poliittisen representaation kannalta olisi tärkeää, että edustuksellinen demokratia peilaisi yhteiskunnan moninaisuutta.6 Edellisissä kuntavaaleissa 2017 äänioikeutetuista ulkomaalaistaustaisista äänesti vain joka neljäs. Nuoremmat ikäryhmät äänestivät vanhempia ikäryhmiä harvemmin.7Äänestämisen todennäköisyyttä nosti (koko Suomeen muuttaneiden ryhmässä) suomen ja/tai ruotsin kielen osaaminen, samoin kokemus kuulumisesta suomalaisiin ja/tai asuinkuntaan.8 FinMonik-tutkimuksen mukaan suurin syy äänestämättä jättämiseen oli tiedon puute. Seppänen ym. (2021, 5) pohtivatkin, että omalla äidinkielellä saatu tieto vaaleista, äänioikeudesta ja ehdokkaista voisi kasvattaa Suomeen muuttaneiden äänestysaktiivisuutta. Tämän vuoden kuntavaalien alla erityisesti Monihelin Kaikkien Vaalit -kampanja on aktiivisesti pyrkinyt tuomaan tietoa vaaleista Suomeen muuttaneille sekä järjestänyt vaalipaneeleita maahanmuuttajajärjestöjen kanssa. Yhteiset Lapsemme ry:ssä olemme tehneet Tienoo.fi-sivustolle Kuntavaalit 2021 -kategorian, johon olemme koonneet eri tahojen tuottamaa materiaalia vaaleista sekä perustiedot kuntavaaleista kahdeksalla kielellä. Mainostamme sivua myös Facebookissa näillä kielillä. Näin toimien toivomme, että monikielinen tieto löytäisi yhä useamman luo.


Toisaalta emme saisi kiinnittyä ajatukseen, että äänestäminen ja äänestämättä jättäminen, tai instituutioiden sisällä toiminen, jakaisi nuoret ’aktiivisiin’ ja ’passiivisiin’. Osallistuvassa demokratiassa monet arjen kentät nähdään poliittisina9 Vaikuttamisen keinoja on monia, eivätkä ne rajaudu vain instituutioiden sisäpuolelle. Suomalaiset nuoret ovat nostaneet vaikuttamisen keinoina esiin esimerkiksi aloitteen, vetoomuksen tai adressin allekirjoituksen, yhteiskunnallisten näkemysten jakamisen sosiaalisessa mediassa, mielenosoittamisen, taiteen, kampanjoinnin ja suoran yhteydenoton viranomaisiin tai kansanedustajiin. 10

Nuorten ulkomaalaistaustaisten tärkeys poliittisina toimijoina kasvaa11. Nuoribarometrissa 2018 huomattiin, että syrjityiksi joutuminen ja vähemmistöön kuulumisen kokemukset liittyvät useammin aktiivisempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tämä tuo toivetta muutoksesta, mutta muihin osallisuuden osa-alueisiin ja hyvinvointiin syrjintä väistämättä vaikuttaa negatiivisesti. Nuorten ulkomaalaistaustaisten osallisuuden edistäminen vaatii meiltä nuorten toiveiden ja mielipiteiden kuulemista, positiivisen erityiskohtelun mekanismeja, sekä syrjivien rakenteiden purkamista, jotta hyvä elämä ja toivo tulevaisuudesta olisivat mahdollisia.

Viitteet: 1 Ahtiainen ym. 2020, 91 2 Esim. Larla 2017 3 Ahtiainen ym. 2020’ 4 Kurki 2019; 2020 5 Valaste & Wass 2019 6 Esim. Saukkonen 2003, 129 7 (Tilastokeskus 2017 ref. Seppänen ym. 2021.) 8 Seppänen ym. 2021 9 Pekkarinen & Myllyniemi 2018, 26 10 Lepola & Kokko 2015; Pekkarinen & Myllyniemi 2018 11 (Sipinen 2021).

Nuorten Tienoo Tienoo.fi -sivuston Nuoret-kategoriaan kootaan uutta sisältöä Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiöltä saadun rahoituksen avulla. Sisällöt painottuvat itsenäistymiseen, omilleen muuttoon ja vapaa-aikaan.

Lähteet: Ahtiainen, H., Mäki, N., Määttä, S., Saukkonen, P., Ylijälä, A. (2020) Ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten hyvinvointi Helsingissä. Tutkimuksia 2020:5. Helsinki: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Kurki, T. (2019) Immigrant-ness as (mis)fortune?: Immigrantisation through integration policies and practices in education. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Kurki, T. (2020) Rasismi ja tiukka maahanmuuttopolitiikka sairastuttavat pakolaisten mielen. Cosupport – Interrupting youth support systems in the ethos of vulnerability. Academy of Finland (2017–2021). Haettu: https://blogs.helsinki.fi/cosupport/2020/10/30/rasismi-ja-tiukka-maahanmuuttopolitiikkasairastuttavat-pakolaisten-mielen/ Viitattu: 19.5.2021. Lepola, O., Kokko, V. (2015) Nuoret poliittisina toimijoina – äänestäminen ei riitä. Näkökulma. Elokuu 2015, nro 5. Nuorisoseuratutkimus ry. Pekkarinen, E., Myllyniemi, S. (2018) (toim.) Vaikutusvaltaa Euroopan laidalla. Nuorisobarometri 2018. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja, nro 60. Saukkonen, P. (2003) The Political Organization of Difference. Finnish Yearbook of Political Thought 7(1): 113–36. Seppänen, A., Sipinen, J, Kuusio, H., Kazi, V. (2021) Suomeen muuttaneiden äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa: yhteydet maahanmuuton syyhyn, kielitaitoon ja kuulumisen kokemukseen. Tutkimuksesta tiiviisti 12/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Sipinen, J. (2021) Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten ja maahanmuuttajien äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa. Ulkomaalaistaustaisten poliittinen osallistuminen -tutkimuswebinaari, 7.5.2021. Työ- ja elinkeinoministeriö. Vainio, S. (2021) Tulevaisuuden toivot ja toivottomat. Cosupport – Interrupting youth support systems in the ethos of vulnerability. Academy of Finland (2017–2021). Haettu: https://blogs.helsinki.fi/cosupport/2021/04/29/tulevaisuuden-toivot-ja-toivottomat/ Viitattu: 19.5.2021 Valaste, M., Wass, H. (2019) Poliittinen osallistuminen osana kokonaisvaltaista kotoutumista. Teoksessa Kazi, V., Alitolppa-Niitamo, A., Kaihovaara, A. (toim.) Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019: Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta. TEM oppaat ja muut julkaisut 2019:10. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö.

• 17 •

Koko sivustosta on myös julkaistu darin- ja somalinkieliset versiot. Kehittämistyötä on tehty yhteistyökumppaneidemme Ehjä ry:n ja Yhdessä matkalla -hankkeen sekä nuorten maahan muuttaneiden ohjaajien ideoiden ja toiveiden pohjalta. Hankkeen tavoite on tukea nuorten Suomeen muuttaneiden alkuvaiheen kotoutumista ja osallisuutta järjestölähtöisesti ja digitaalisesti.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


PUHEENVUORO

Ulkomaalaistaustaisten nuorten poliittinen osallisuus syntyy vuorovaikutuksessa Sofia Achame & Anna Seppänen  YL-arkisto

Poliittinen osallistuminen tarkoittaa yksilölle oman äänen kuuluville saamista ja mahdollisuutta ottaa kantaa itselle tärkeäksi koettuihin asioihin. Yksi tapa osallistua on äänestää vaaleissa. Vaalitilastoja tarkasteltaessa Suomen ulkomaalaistaustaisen väestön poliittinen osallistuminen näyttää niukalta − kuntavaaleissa 2017 vain yksi neljästä äänioikeutetusta ulkomaalaistaustaisesta äänesti, koko maan äänestäneiden osuuden ollessa miltei 60 prosenttia. Nuorten äänestäneiden osuus oli tätäkin matalampi – 18–24-vuotiaiden keskuudessa 16 prosenttia.

OSALLISTUMISMAHDOLLISUUKSIA Ulkomaalaistaustaisten nuorten äänestämisen vähäisyyden taustalla on varmasti lukuisia tekijöitä. Yksi voi olla perinteisten yhteiskunnan vaikuttamisen tapojen ja instituutioiden näyttäytymien nuorille etäisinä. Tutkimuksen mukaan tiedon puute on ulkomaalaistaustaisten joukossa tärkein syy jättää äänestämättä – yksi tärkeä tapa saada ulkomaalaistaustaisia nuoria vaaliuurnille voikin olla selkeän ja saavutettavan tiedon tarjoaminen kattavasti eri kielillä, koskien niin äänioikeutta, äänestämistä kuin myös poliittista järjestelmää. On myös mahdollista, etteivät puolueet ehdokkaineen edusta ja aja asioita siellä, missä nuoret ovat. Halua osallistua ja vaikuttaa kyllä löytyy: esimerkiksi vuoden takainen Black Lives Matter -mielenosoitus kokosi yli 3 000 eritaustaista ihmistä Helsingin Senaatintorille ottamaan kantaa yhteisen tärkeän asian vuoksi. Mielenosoitus

ajoittui haastavaan ajankohtaan, mutta sosiaalisen median liikkeellepanemana se sai liikkeelle suuren ihmisjoukon. Oikein toteutettuna sosiaalinen media voi jatkossakin toimia välineenä saada nuoret osallistumaan sellaisiin asioihin vaikuttamiseen, jotka vaikuttavat heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Myös Nuorisotutkimusseura on ehdottanut sosiaalisen median hyödyntämistä yhtenä nuorten osallistumista lisäävänä keinona, sillä sosiaalinen media mahdollistaa vuorovaikutuksen nuorille tutulla alustalla, joka ei toimi jo-olemassa-olevien hierarkioiden ja niin kutsuttujen ”portinvartijoiden” pelisäännöillä.

ESIKUVIA JA OMIA EHDOKKAITA Tutkimustietoon nojautuen myös sopivien ehdokkaiden puute on merkittävä syy jättää äänestämättä. Nuorten kohdalla tämä voi tarkoittaa paitsi sopivan ehdokkaan puuttumista ja siksi äänioikeuden käyttämättä jättämistä, myös mahdollisesti merkittävien poliittisten esikuvien puutetta. Voiko nuori kokea poliittiset instituutiot osallistumisen arvoisina ja luotettavina tahoina, mikäli hän ei löydä niistä itseään edustavia henkilöitä? Tuoreen väitöskirjan mukaan ulkomaalaistaustaiset ja etniset vähemmistöt ovat aliedustettuja niin kuntavaalien ehdokaslistoilla kuin kunnanvaltuutettuinakin, ja ongelman taustalla on sosiaalisten verkostojen puute. Puolueet tekisivätkin tärkeää työtä myös ulkomaalaistaustaisten nuorten poliittisen osallisuuden kasvattamiseksi, kun ne panostaisivat

• 18 •

moninaisempaan ehdokasasetteluun. Moninaisemmilla päätöselimillä saataisiin myös otettua huomioon moninaisen väestön tarpeet kattavammin. Nuorten esikuvista ja representaatioista ovat vastuussa myös uutismediat: jatkuva negatiivisen huomion keskipisteenä oleminen voi olla yksi tapa tuottaa nuorille kokemuksia siitä, etteivät he ole tärkeä ja täysivaltainen osa yhteiskuntaa. Ilmiö koskee myös Suomessa syntyneitä ulkomaalaistaustaisia nuoria, joiden osallistumisaktiivisuus viime kuntavaaleissa oli 26 % (18–24-vuotiaat). Syrjintäkokemukset vieraannuttavat poliittisesta osallistumisesta jopa henkilöitä, jotka ovat syntyneet Suomessa. Lopulta – poliittista osallisuutta ja äänestämistä ei tule nähdä vain itseisarvona, tärkeänä asiana sen itsensä vuoksi. Poliittinen osallisuus antaa nuorille mahdollisuuden arvioida ja antaa palautetta koskien heille suunnattuja ja heille kuuluvia palveluja ja yhteiskunnallisia rakenteita. Poliittinen osallistuminen voi olla paitsi muiden osallisuuden kokemusten seurausta, myös tarjota väyliä olla osana laajempaa yhteiskuntaa.

Sofia Achame on ihmisoikeusjuristi ja Think Africa -järjestön varapuhemies. Anna Seppänen on väitöskirjatutkija ja projektikoordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Yhdenvertaisuusyksikössä.


Kolumbiassa kuohuu Nina Keres   Leila Ponkala

Yleislakko on jatkunut Kolumbiassa jo viikkoja pahasta koronatilanteesta huolimatta ja äitynyt paikoin mellakoinniksi. Lakko sai alkunsa verouudistuksesta, jolla hallitus pyrki laajentamaan veropohjaa mm. peruselintarvikkeiden liikevaihtoveroa korottamalla. Lakiesitys vedettiin takaisin, ministeri erotettiin, mutta lakot jatkuvat. Kolumbian yhteiskuntaa pidetään demokraattisempana kuin useimpia muita Latinalaisen Amerikan maita, mutta samalla se on toiseksi epätasa-arvoisin Guatemalan jälkeen. Epäoikeudenmukaisuuksia täällä siis riittää ja lakolla tavoitellaankin laajaa reformia mm. koulutus-, eläke ja verotuskysymyksissä. Korona ja sen aiheuttamat työpaikkojen menetykset ovat kurjistaneet etenkin jo valmiiksi köyhiä sekä alempaan keskiluokkaan kuuluvia. Kolumbian tilastokeskuksen mukaan 42,5 % väestöstä elää nyt köyhyydessä ja jopa 15 % käy nukkumaan nälkäisenä. Maan noin 50 miljoonasta kansalaisesta 7,5

miljoonaa elää äärimmäisessä köyhyydessä ja joutuu tulemaan toimeen 32 eurolla kuukaudessa, 21 miljoonaa kansalaista sinnittelee 80 eurolla kuukaudessa (Rosarion yliopiston selvitys). Viidessä suurimmassa kaupungissa asuu yli 80 % köyhistä. Urbaanin köyhyyden kasvu samoin kuin naisköyhyyden suunnaton lisääntyminen, ovat huolestuttavia ilmiöitä. Kovimmin köyhyys koettelee kuitenkin alle 25-vuotiaita nuoria, mikä selittää heidän kokemaansa näköalattomuutta, toivottomuutta ja ärtymystä.

Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme ry:n hallituksen jäsen ja perustajajäsen, joka on asunut viime vuodet Bogotassa Kolumbiassa.

Yhteiset Lapsemme ry tukee kummiavustuksilla ja lahjoituksilla Bogotan köyhän esikaupunkialueen lapsille järjestettävää esikoulutoimintaa, koululaisten läksykerhoa ja perhekasvatustyötä. Pandemian aikana avustuksia on käytetty myös lasten etäopiskelun tukemiseen sekä suoraan ruokaapuun perheille. Lisätietoa kummitoiminnasta: www.yhteisetlapsemme.fi.

• 19 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Ajankohtaisia kirjoja kesäksi

Bechi Koko Hubaran esikoisromaani Bechi on yksi tämän kevään kiinnostavimmista kirjoista. Se on kertomus äidin ja tyttären moniulotteisesta suhteesta. Halusta kuulua johonkin, ja samalla olla vapaa. Kirja kertoo graduaan viimeistelevästä helsinkiläisestä naisesta ja hänen jemeninjuutalaisesta kirjailijaäidistään. Sukupolvien, sukujen ja kulttuurien kohtaamiset ja ristiriidat kuljettavat tarinaa. Jännitteet nousevat pintaan, kun Bechi kertoo äidille raskaudestaan. Miten voi kaiken muistaa niin eri tavalla? Ja onko lupa unohtaa? Koko Hubara (s. 1984) on Ruskeat Tytöt Median perustaja, vapaa kirjoittaja, kääntäjä ja kirjoittamisen opettaja. Hubara on syntyperäinen vantaalainen ja kotoisin Viipurista, Kemijärveltä, Israelista ja Jemenistä. Koko Hubara: Bechi, Otava 2021

Miksi en enää puhu valkoisille rasismista Reni Eddo-Lodgen kirja ”Miksi en enää puhu valkoisille rasismista” on perusteos jokaiselle rasismin ja antirasismin teemojen kanssa työskentelevälle. Se pohjautuu hänen vuonna 2014 kirjoittamaan blogiin. Teoksessa Eddo-Lodge tarkastelee mustien historian häivyttämistä, luokan ja rodullisuuden yhteyttä, valkoisten etuoikeutettua asemaa, monikulttuurisen pelkoa sekä valkoista feminismiä. Se on käsikirja jokaiselle, joka haluaa ymmärtää, miltä rasismi näyttää, miten sen tunnistaa ja miten sitä vastaan voi toimia. Suomenkielisen kirjan esipuheen on kirjoittanut toimittaja Maryan Abdulkarim, ja äänikirjan tulkitsee räppäri Yeboyahina tunnettu Rebekka Kuukka. Reni Eddo Lodge (suom. Saana Rusi): Miksi en enää puhu valkoisille rasismista (alk.teos Why I’m No Longer Talking to White People About Race), Gummerus, 2021

• 20 •

Poika ja hame Jani Toivolan lämminhenkinen kuva­ kirja Poika ja hame kertoo siitä, miten tärkeää on lapselle, että hän saa olla rohkeasti oma itsensä. Kirjan päähenkilö Roni tietää, että maailma on jaettu tyttöjen ja poikien juttuihin. Mutta kuka sen on päättänyt? Ja miksi niin pitää olla? Punainen hame ei jätä häntä rauhaan. Siitä tulee suuri ja iloinen salaisuus, kun itsensä löytämisen riemu voittaa pelon. Jani Toivola (s. 1977) on näyttelijä, ohjaaja ja kirjailija sekä tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja ja yksityiselämässä pienen koululaisen onnellinen isä. Jani Toivola: Poika ja hame, Otava, 2021


Rasismi, valta ja vastarinta

Tervetuloa! -kuvakirja

Arjen rasismi on usein piilossa olevaa ja hienovaraista mutta samalla tyrmistyttävää. Moni ei edes välttämättä ymmärrä omaa käytöstään rasistiseksi. Rasismi on arkeen ja kokemukseen liittyvä ilmiö, mutta samalla yhteiskunnan rakenteisiin kytkeytyvä ongelma. Black Lives Matter -liike on herättänyt keskustelua myös meillä ja osoittanut, että moni kaipaa nimenomaan suomalaiseen ympäristöön sovitettua ja tutkimukseen perustuvaa tietoa. Kuka rasismista voi tai saa puhua?

Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin Tervetuloa! -kuvakirja on kaunis ja tärkeä kirja kaikille lapsille. Viisikielinen kirja kertoo tarinaa pakolaisuudesta ja kutsuu välittämään. Se on kirjoitettu suomeksi, italiaksi, somaliksi, kurdiksi ja farsiksi, ja sen tavoitteena on tuoda lastenkirjallisuus kaikkien ulottuville.

Rasismi, valta ja vastarinta esittelee suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvää rasismia ja koloniaalisuutta sekä niiden globaaleja kytköksiä. Teos kyseenalaistaa suomalaisuuden rodullistavat määrittelyt ja historiattoman ymmärryksen rasismista sekä tekee näkyväksi rasisminvastaista toimintaa. Teos antaa äänen eri tavoin rodullistetuille tutkijoille ja kansalais­ aktivisteille sekä tarjoaa työkaluja antirasistiseen toimintaan. Rasismi, valta ja vastarinta. Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus suomessa (toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula & Faith Mkwesha), Gaudeamus 2021

Meren keskellä saaressa on pieni talo, joka osaa sanoa tervetuloa! Talo on täynnä tarinoita linnuista ja lentoliskoista, tähdistä, näkinkengistä ja laivoista. Tarinat kutsuvat ihmiset yhteen ja avaavat ovensa, niin kuin ihmiset avaavat toisilleen sydämensä. Kirjan satutalon esikuvana on Lampedusan saarella oleva IBBY-lastenkirjasto, jolle kirja on myös omistettu. Lampedusa on ensimmäinen paikka, jonne Välimeren ylittävät pakolaiset pyrkivät huterilla veneillään. Katri Tapola uskoo moniäänisen lastenkirjallisuuden mahdollisuuksiin rasismin ehkäisijänä ja kauneuteen kasvattajana. Hän on valmistunut myös kirjallisuusterapiaohjaajaksi ja tekee monenlaista sanataidetyötä lapsiryhmissä sekä toimii laajasti lastenkulttuurikentällä. Sanna Pelliccioni on monipuolinen kuvittaja, lastenkirjailija ja graafinen suunnittelija. Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Tervetuloa! -kuvakirja, Otava 2021.

• 21 •

Tutkien ja tarinoiden kohti pakolaistaustaisten nuorten kestävää hyvinvointia Monet pakolaistaustaisista nuorista kokevat, ettei heillä ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa eikä heitä kuunnella tai arvosteta. Tämä heijastuu nuorten hyvinvointiin ja jaksamiseen koulussa, työelämässä ja sosiaalisissa suhteissa. Monilla heistä on taustalla vaikeita asioita, sotaa, väkivaltaa ja köyhyyttä. Suomessa he jäävät usein yhteiskunnan marginaaliin. Tutkien ja tarinoiden kohti pakolaistaustaisten nuorten kestävää hyvinvointia -teoksessa esitellään tutkimuksia, joiden tekemiseen Suomeen pakolaisina tulleet nuoret aikuiset ovat osallistuneet tasavertaisina kumppaneina tutkijoiden kanssa. Tutkimukset on toteutettu Tampereen yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa osana monitieteistä ALL-YOUTH-hanketta. Teoksen artikkeleissa pohditaan, miten pakolaistaustaisten nuorten hyvinvointia ja osallisuutta voitaisiin tukea taiteen, kuten tarinateatterin ja dokumenttielokuvan keinoin. Tiina Rättilä & Päivi Honkatukia (toim.) Tutkien ja tarinoiden kohti pakolaistaustaisten nuorten kestävää hyvinvointia. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 231, 2021.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


Muutamia kiinnostavia näyttelyitä Uwa Iduozee: Blind spot(s) Uwa Iduozee (s. 1987) kertoo valokuvillaan tarinoita, jotka jäävät usein valtamediassa varjoon. Hänen huomionsa kohteena ovat rakenteellinen rasismi ja sen vaikutukset sekä kriisitilanteissa että jokapäiväisessä arjessa. ”Kuvieni kautta haluan puhua niistä ihmisistä, joiden elämään nämä uutiset ja tarinat suoraan vaikuttavat”, Iduozee sanoo. Valokuvataiteen museo K1:ssä esillä olevassa Blind spot(s) -näyttelyssä on esillä valokuvia, jotka Iduozee on kuvannut Yhdysvalloissa vuonna 2020. Vuotta leimasivat yhtäältä pandemian aiheuttama kriisi ja syvät yhteiskunnalliset jännitteet. Black Lives Matter -liikkeen kuvastoa hallitsevat yleisesti valokuvat konflikteista, joissa rasismia vastustavat mielenosoittajat ovat vastakkain poliisin tai äärioikeiston edustajien kanssa. Yhteenottoja korostava kuvasto on kuitenkin vain kapea kuva siitä, mistä liikkeessä on kyse.

Epäpoliittisuus on itsessään poliittinen teko, ja vain etuoikeutetusta asemasta käsin valokuvia voi tulkita neutraaleina. Uwa Iduozee on Helsingissä ja New Yorkissa toimiva valokuvaaja ja dokumentaristi. Uwa Iduozee: Blind spot(s) 30.4.–29.8.2021 Valokuvataiteen museo K1, Kämp Galleria, Mikonkatu 1, Helsinki Näyttelyt avoinna ma–pe klo 11–20, la–su 11–18

Näyttely kuvaa Yhdysvaltojen arkista rakenteellista rasismia ilman, että konfliktit asetetaan keskiöön. Iduozeen valokuvissa nähdään, että vain etuoikeutetuilla on varaa olla epäpoliittisia ilman, että sillä on vaikutusta heidän arkeensa.

MEISTÄ – About us Meistä on Aleksandra Lemken valokuvanäyttely, jonka tavoitteena on voimauttaa ja lisätä etnisiin vähemmistöihin kuuluvien ja rodullistettujen sateenkaari-ihmisten näkyvyyttä Suomessa. Näyttely haastaa sateenkaariyhteisön valkoisuuden ja tuo näkyviin yhteiskunnassamme ilmenevän moniperustaisen syrjinnän sekä tarinoita, jotka kuuluvat myös sateenkaari-Suomeen. Meistä haluaa herättää sekä etnisiä että sateenkaarevia vähemmistöjä pohtimaan monimuotoisuutta yhteisöjen sisällä, kannustaa suurta yleisöä keskustelemaan vähemmistöjen kokemasta syrjinnästä sekä edistää vastakkainasettelujen purkamista – ihmisillä voi olla monenlaisia identiteettejä ja yhdenvertaisuus tulisi olla tavoitteena taustoista riippumatta. Aleksandra Lemke (s.1989) on puolalaistaustainen vantaalainen ammattilaisvalokuvaaja, joka on erikoistunut muotokuva- ja muotivalokuviin. Näyttely on toteutettu oikeusministeriön tuella ja sen ovat järjestäneet Seta, Etelä-Suomen Etno, Helsinki Pride -yhteisö ja Helsingin kaupunki yhteistyössä kulttuurikeskus Caisan ja Stoan kanssa. Meistä – About us kiertueaikataulu: Helsinki, kulttuurikeskus Caisa 17.5.–3.6. Helsinki, kaupungintalo 28.6.–3.7. Jyväskylä, Gloria 16.8.–17.9. Tampere, Työväenmuseo Werstas 21.9.–10.10. Helsinki, kulttuurikeskus Stoa 11.10.–31.10.

• 22 •


Startti rasisminvastaiseen viikkoon –opetusaineisto STARTTI rasisminvastaiseen viikkoon -opetusaineisto sisältää 15.3.2021 järjestetystä verkkokeskustelusta tehdyn tallenteen sekä siihen liittyvän tehtäväpaketin. Aineisto on suunnattu peruskoulun 8.-9-luokkalaisille. Keskusteluun osallistuivat toimittaja, kasvatustieteilijä Alice Jäske, saamelainen taiteentekijä, feministi Pinja Pieski, romanikulttuurin ohjaaja Dimitri Lindgren ja angolalaistaustainen räppäri NaharY. Keskustelun juonsivat Naomi ja Wanda Holopainen. Keskustelutallenteen ja tehtäväpaketin aiheita ja teemoja ovat: Miten rasismista pitäisi puhua ja miksi? Kuka saa olla suomalainen? Miltä suomalaisuus näyttää? Miten suomalaisuus koetaan? Mitä on rakenteellinen rasismi ja miten se näkyy nuorten arjessa? Millainen olisi unelmien tulevaisuus? Minkälaisessa yhteiskunnassa haluaisimme elää? Miten tähän päästään? Katso lisää www.yhteisetlapsemme.fi. Tilaukset: pajatoiminta@yhteisetlapsemme.fi

Lahjoita lapsille ja nuorille! Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla. Lahjoitetut varat käytetään lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön rahankeräyslupamme mukaisesti. Voit lahjoittaa haluamasi summan. Pienikin lahjoitus auttaa! Tekstiviesti Tekstiviesti on nopea ja helppo. Esimerkiksi 10 euron lahjoitus: lähetä tekstiviesti 10E 2020 numeroon 16588. Saat vahvistusviestin siitä, että tekstiviesti on mennyt perille. Sopivan summan voit valita itse.

Testamenttilahjoitus Testamenttilahjoitus on tapa tehdä hyvää. Lahjoitetut varat ohjataan lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön eettisesti kestävällä tavalla Yhteiset Lapsemme ry:n arvojen mukaisesti. Yhdistysten saamista testamenttilahjoituksista ei tarvitse maksaa perintöveroa ja testamentit ovatkin järjestöille jo melko yleinen varainhankinnan muoto. Mahdollistamme maksuttoman testamentin tekemisen, kun se laaditaan yhteistyökumppanimme Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy:n kanssa.

Mobilepay Mobilepay on nopea ja turvallinen tapa tehdä kertalahjoitus. Lahjoitus tehdään puhelimen Mobilepay-sovelluksella numeroon 74263.

Yritysyhteistyö Onko yrityksesi kiinnostunut yhteiskunnallisesti tärkeän työn tukemisesta tai vapaaehtoistyön mahdollistamisesta työntekijöilleen? Yhteiset Lapsemme ry on kiinnostunut niin pienemmistä kuin pidemmistäkin yhteistyöprojekteista yritysten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita yhteiskuntavastuun edistämisestä. Ota yhteyttä: toiminnanjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 7626 809, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi

Facebook-varainkeruukampanja Voit aloittaa esimerkiksi syntymäpäiväkeräyksen Facebookissa Yhteiset Lapsemme ry:n hyväksi. Kampanjan aloitus on helppoa ja avaat samalla varainhankinnan mahdollisuuksia ystäväpiirillesi. Varat tilitetään lyhentämättöminä. Lahjoittajien tiedot eivät tallennu Yhteiset Lapsemme ry:n tietokantoihin. Lisätietoja ja ohjeet kampanjan perustamisesta löydät Facebookista.

Lisätietoja: www.yhteisetlapsemme.fi

• 23 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021


2 • 2021 Kansainvälinen adoptio Euroopassa – keskustelua ja kysymyksiä 19.8.2021

YHTEISET LAPSEMME RY:N

TOIMISTO ETU-TÖÖLÖSSÄ

Yhteiset Lapsemme ry järjestää torstaina 19.8.2021 klo 16.30-19.30 webinaarin, jossa syvennytään viime aikoina kansainvälisestä adoptiosta käytyyn kriittiseen keskusteluun. Hollannissa, Sveitsissä ja Ruotsissa tehtyjen selvitysten sekä mediassa ja adoptoitujen omissa verkostoissa esille nostaman keskustelun jatkaminen mahdollisimman monipuolisesti on kaikkien osapuolten kannalta tärkeää. Tilaisuudessa kuulemme adoptiokuraattori Anja Wikstedtin alustuksen aiheesta. Osallistujat voivat esittää kysymyksiä ja osallistua keskusteluun, jossa on mukana adoptiopalvelunantajien ja adoptiolautakunnan edustajia. Webinaarin avaa toiminnanjohtaja Markus Söderlund. Webinaari on maksuton ja kaikille avoin. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.yhteisetlapsemme.fi.

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto sijaitsee Etu-Töölössä osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki. www.yhteisetlapsemme.fi

SEURAA MEITÄ!

TAPAHTUMAKALENTERI

Facebookissa https://www.facebook.com/YLapsemme/

19.8.

Keskustelua kansainvälisestä adoptiosta -webinaari

Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme

26.8. ja 2.9.

Rohkeasti ja reilusti kasvatustyössä -koulutus

Instagramissa @yhteiset_lapsemme

11.-12.9.

Ole rohkea ja reilu -ohjaajakoulutus

28.9.

Adoptiolapsen kielenkehitys -koulutus

19.10. ja 26.10. Luento- ja keskustelutilaisuudet adoptioperheiden läheisille, Zoom-etäyhteydellä 20.10. ja 27.10. Rohkeasti ja reilusti kasvatustyössä -koulutus

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.yhteisetlapsemme.fi Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2021

T i l a a l e h t i!

Yhteiset Lapsemme -lehden saat tilattua liittymällä jäseneksi 25 euron vuosimaksulla. Täytä lomake kotisivuillamme!

Kaikki tapahtumat, uutiset ja Yhteiset Lapsemme -verkkolehti: www.yhteisetlapsemme.fi