PÄÄKIRJOITUS

Kotoutuminen nousee yhä tärkeämmäksi asiaksi Suomessa

Oletko kokenut omakohtaisesti kotoutumista? Tai oletko auttanut kotoutumisessa? Kotoutumisella tarkoitetaan – vapaasti assosioiden – maahan muuttaneen ihmisen sopeutumista uuteen asuinmaahan, tässä tapauksessa Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan: meidän tapaamme elää ja toimia, kieleen, kulttuuriin, lainsäädäntöön, kirjoitettuihin tai kirjoittamattomiin sääntöihin, oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Unohtamatta vaikkapa säätä ja miten pitää sen vuoksi pukeutua. Voidaan puhua myös mukautumisesta tai integroitumisesta. Kotoutuminen ei tarkoita oman kulttuurin tai elämäntavan hylkäämistä, vaan kyse on ennemminkin ymmärryksen ja vuorovaikutuksen kehittymisestä. Lopputuloksena pitäisi olla mahdollisuus elää niin kutsuttua ”normaalia elämää” oma identiteetti säilyttäen. Normaaliin kuulunee ainakin kokemus yhteiskuntaan kuulumisesta ja mahdollisuutta käydä töissä tai opiskella – ja samalla olla oma itsensä.

Kotoutuminen on yhteiskunnan vastuulla oleva viranomaistehtävä, jonka työnjaosta säädetään laissa. Asia ei tapahdu itsestään, vaan se vaatii aikaa, rahaa ja tahtoa sekä riittävästi kunnianhimoa. Eikä se aina myöskään onnistu, mutta se onkin jo ihan oman esseen aihe. Suomessa kotoutumista pyritään ministeriöiden johdolla kehittämään niin, että siitä tulisi osa kaikkea yhteiskunnallista kehittämistä. Tavoite on ilman muuta hyvä, koska maahanmuutto on jatkuvaa, maahan muuttaneiden väestöosuus kasvaa ja tulevaisuudessa varmuudella lisääntyy. Järjestöillä on tässä työssä paljon annettavaa, itse asiassa enemmän kuin vielä tällä hetkellä. Julkisen sektorin kannattaakin kääntyä yhä useammin kolmannen sektorin puoleen, kun puhutaan vaikkapa lapsista ja perheistä ja kotoutumisesta. Yhteiset Lapsemme ry on käytännössä aina tehnyt kotouttavaa työtä ja sitä haluamme jatkaa ja laajentaa. Tarvetta on. Kotoutumisen lisäksi tässä lehdessä käsitellään myös kansainvälisestä adoptiosta Euroopassa käynnissä olevaa keskustelua. Voidaan puhua jopa kansainvälisen adoption kriisistä, ainakin joidenkin maiden adoptiohistorian osalta. Olemme saaneet murheellisina lukea muun muassa Hollannissa tehtyjä selvityksiä adoptioissa aiemmin tapahtuneista väärinkäytöksistä. Myös Ruotsi setvii omaa tilannettaan. Kaikki epäselvyydet on tuotava päivänvaloon. Adoptoiduilla on oikeus tietoon ja heitä on tässä asiassa tuettava kaikin tavoin. Vaikka olemme adoptiomaana ollut pienempi ja varovaisempi kuin monet muut, myös Suomessa on tarpeellista käydä keskustelua siitä, miten olemme onnistuneet.

Markus Söderlund