PUHEENVUORO
Kaikki kielitaidot käyttöön! Heini Lehtonen
”Jokainen yhteisö ja yhteisön jäsen on monikielinen. Eri kielten käyttö rinnakkain koulun arjessa nähdään luontevana ja kieliä arvostetaan. Kielitietoisessa yhteisössä keskustellaan kieliin ja kieliyhteisöihin kohdistuvista asenteista ja ymmärretään kielen keskeinen merkitys oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan sosiaalistumisessa.”
N
äin kirjoitetaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Melko vähissä ovat ne valtiot, joissa yksilöiden ja yhteisöjen monien kielten merkitys on nostettu näin selvästi valtakielten rinnalle kansallisessa opetussuunnitelmassa. Suomi voi onnitella itseään edistyksellisestä kielinäkemyksestä. Näkemystä tarvitaan, sillä Suomi muuttuu maailman mukana.
KOHTI MONIKIELISTÄ YHTEISKUNTAA Helsingissä ennuste on sellainen, että vuonna 2030 joka neljäs koululainen puhuu kotona muutakin kuin suomea, ruotsia tai saamea. Tällä hetkellä suomen ja ruotsin jälkeen isoimmat kieliryhmät ovat viro, venäjä, arabia ja somali. Yhden koululuokan oppilaat voivat puhua vaikkapa 15:tä eri kieltä – vaikka kävisivät koulua suomeksi. Ei voi lähteä siitä, että kaikilla olisi ollut samanlainen pääsy ja suhde koulun valtakieleen. Vaikka itse kävisi koulua tai opettaisi kielellisesti ja kulttuurisesti homogeenisemmassa koulussa, opetussuunnitelma ohjaa kasvattamaan ja kasvamaan sellaiseen yhteiskuntaan, jossa kaikilla on omanlaisensa kielelliset taidot ja asiat silti osataan hoitaa yhdessä. Moninaistuminen koskettaa tavalla tai toisella kaikkia.
Opetustyössä kielellinen moninaistuminen koskettaa tavalla tai toisella kaikkia.
Koska koululaitos on perinteisesti nojannut yksikielisyyden normiin ja yhtenäiskulttuuriin, tarvitaan harkittua asennonmuutosta ja käytännön toimenpiteitä, jotta moninaisuudesta tulisi lähtökohta. Monikielisyys, kulttuurienvälisyys ja kotikansainvälisyys eivät ole kouluille teemapäivien tai projektiviikkojen aiheita, vaan opetussuunnitelman edellyttämiä, jatkuvasti arjessa huomioitavia asioita. Jotta tämä olisi mahdollista, tarvitaan kielitietoa ja tietoa kielitaidosta, kieleen liittyvien ideologioiden ja asenteiden tunnistamista sekä pedagogisia käytänteitä, jotka auttavat opettajia ottamaan oppilaidensa kielitaidot kokonaisina huomioon.
KANNUSTUSTA KIELTEN KÄYTTÖÖN Vaikka lapset ja nuoret vapaa-ajallaan vaihtaisivat kieltä sujuvasti ja yhdistelisivät kieliä luovasti, koulun ja luokan institutionaalisessa tilassa tämä ei tapahdu automaattisesti. Meillä on sekä
•7•
Heini Lehtonen
implisiittisiä että eksplisiittisiä jaettuja käsityksiä ja normeja koskien sitä, millainen kielenkäyttö on sopivaa missäkin tilassa ja tilanteessa. Esimerkiksi kotona ja vapaa-aikana myös somalia sujuvasti käyttävä oppilas saattaa kokea, että somalin kieli ei kuulu luokkahuoneeseen. Jos toimivaan limittäiskielisyyteen halutaan kannustaa, on opettajan tehtävä luoda tila, jossa kielten sosiaalisten rajojen ylittäminen on turvallisesti mahdollista. Limittäiskielinen opetus ja oppiminen tarkoittavat, että opettaja ohjaa ja kannustaa oppijaa käyttämään opiskelussa kaikkia kielellisiä taitojaan. Siis myös suomenkielisessä luokassa kielten sosiaaliset rajat voidaan ylittää esimerkiksi niin, että oppilaat käsittelevät opittavaa asiaa itsekseen tai keskenään myös muilla osaamillaan kielillä. Monella kielellä voidaan käydä keskustelua, prosessoida ja perustella, nimetä käsitteitä. Kieliä voi tuoda myös näkyviin seinille ripustettaviin oppilastöihin. Opettajaa saattaa huolestuttaa, miten valtakielen oppimisen käy, jos sen rinnalle luokkaan tuodaan muita kieliä. Tutkimukset ja kokemukset osoittavat, että käy hyvin: oman kielen huomioiminen edistää kaikkea oppimista. Kun limittäiskielinen pedagogiikka rutinoituu, opettaja saat taa huomata, että hänen työnsä helpottuu.
Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2019
