HENKILÖKUVASSA: Esikoiskirjailija Johanna Lestelä

HENKILÖKUVA Johanna Lestelän esikoisella on tärkeä tehtävä

Laura Huuskonen

Johanna Lestelä on 35-vuotias kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja. Johannan esikoiskirja Tuikun tärkeä tehtävä (Otava) ilmestyi keväällä 2019. Johannalla on kaksi lasta ja hän asuu Espoossa. Tässä haastattelussa hän kertoo elämästään, työstään ja esikoiskirjansa taustoista.

Olen aina halunnut tehdä jotain yhteiskunnallisesti suuntautunutta. Tykkään opettamisesta tosi paljon, ja olisi haikeaa luopua siitä. Toisaalta olisi paljon muuta, mitä haluaisin tehdä, esimerkiksi kirjoittaminen ja kuvittaminen. Onneksi olen vielä ehtinyt tehdä molempia. Kuvataiteen opinnot kiinnostaisivat, mutta ainakaan vielä en ole valmis luopumaan opettamisesta.

Olen harrastanut kuvataiteita lapsuudesta saakka. Kuvataideharrastus oli tauolla, kun lapset olivat pieniä. Silloin piirsin lapsille ja askartelimme paljon yhdessä. Se oli yhteinen leikki. Lasten ollessa isompia olen pystynyt sanomaan heille, että nyt teen tätä hommaa, esimerkiksi työpäivän jälkeen. Mieheni on itseoppinut taiteilija ja hän maalaa aktiivisesti ja on opettanut minulle paljon. Se on meidän perheemme yhteinen juttu, josta kaikki tykkää ja tuntuu, että lapset ovat kasvaneet siihen, että maalataan ja piirretään ja telineet ovat esillä ja maalit lattialla. Perheessämme harrastetaan myös paljon omaehtoista musiikinrämpyttelyä.

Luen myös paljon ja lastenkirjallisuus on minulle tärkeää. Klassikot ovat suosikkejani, esimerkiksi Jason -kirjat, Maikki HarjanteenMinttu -kirjat, Mikko Mallikkaat. Niitä katsellessa löytää aina jotain uutta. On myös paljon uusia taitavia kirjantekijöitä. Lasten kanssa olemme lukeneet hyvin perinteisiä satuja, esimerkiksi Hanhiemon satuaarteita. Meillä on kotona tosi pitkään pidetty yllä iltasatuperinnettä, vaikka lapset ovat osanneet lukea, jopa Starwarsia on luettu iltasaduksi. On ollut jännä huomata, miten kulttuuri muuttuu, kuten jotkut kirjat, mitkä ovat olleet itselle ihania ja rakkaita, niin nykypäivän lapsille sanastot ja tapahtumat voivat olla vähän vieraita. Lapsille kannattaa mielestäni lukea monesta syystä. Kielen ja ajattelun kehitys, erilaisten ihmisten tarinoiden ja sitä kautta empatian ja ymmärryksen kehittyminen ovat esimerkiksi niitä. Ajattelen, että vaikka voi katsoa hyviä elokuvia tai kuunnella kuunnelmia, lukeminen on hidasta ja siihen pitää keskittyä eri tavalla ja ehtii ajatella ja luoda omia mielikuvia. Sen takia haluaisin, että oppilaat ottaisivat lukemisen omakseen, ainakin lukutunneilla. On ihana ja harras hetki, kun kaikki oppilaat lukevat. Panostan siihen, että kaikki löytäisivät mielekästä ja tasoistaan lukemista. On ollut upeaa, kun on löydetty jollekin jotain, mikä kolahtaa, se on tosi hienoa. Tuikun tärkeä tehtävä -kirjan synty oli pitkä prosessi, mutta käynnistyttyään se eteni nopeasti. Jollain tavalla oli ol

lut pitkään takaraivossa ajatus, että kun tykkään piirtää, olen kiinnostunut kuvataiteesta, opettaja ja lasten maailma on tuttu, niin olisi luonnollista tehdä lastenkirja. Mutta tämä oli elänyt ehkä sellaisena ”sit joskus” -ajatuksena. Oli monen tekijän summa, että tuli tunne, että nyt olisi aika tällaiselle kirjalle, että se tarvitaan nyt eikä kymmenen vuoden päästä.

Sain kirjan luomisessa tukea esimerkiksi siskoltani, joka on minua nuorempi. Hän ja hänen ystäväpiirinsä ovat rohkeita kokeilemaan uusia asioita, ja ryhdyin ajattelemaan, että miksi itselläni pitäisi olla tietty tutkinto, jotta voin tehdä tiettyjä asioita. Innostusta sain myös mieheni tädiltä, joka etsi tällaista kirjaa lapsenlapselleen, jonka äiti on Keniasta. Oma perhe on ollut tukena myös, olen kysellyt lapsilta palautetta ja heillä on ollut hyviä kommentteja.

Halusin tehdä tarinan, johon kuka tahansa voi samaistua ja joka koskettaa arjessa ketä tahansa. Ajatus oli, että kuvitus tuo esille sen, millainen Tuikku on, mutta tarina voi olla kenen tahansa arjesta. Mietin, millaiset asiat olisivat sellaisia kaikkia koskettavia. Riita ja anteeksipyyntö ovat niin läsnä koulunkin arjessa, että jokainen osaa samaistua siihen, kun on itse tehnyt jotain ikävästi.

Suurin osa lapsista keskittyy varmaan tarinaan. Taka- ajatuksena on näyttää, että Tuikun näköinen lapsi on ihan tavallinen lapsi ja sellaisena lapset yleensä hänet ottavat. Halusin luoda Tuikun näköisen hahmon, mutta parasta on, jos lapset eivät pidä Tuikkua mitenkään erikoisena. Tällaisia hahmoja ei suomenkielisessä lastenkirjallisuudessa juurikaan ole. Heterogeenisemmät lastenkirjat ovat usein aiheiltaan maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyviä. Meiltä puuttuu sellaiset kirjat, missä monimuotoisuus on arkipäiväistä ja henkilö on päähenkilönä. Olen kuullut, että eräs lapsi oli saanut lohtua siitä, että Tuikulla on kiharat hiukset kuten hänellä.

Iloitsen kirjassa kaikesta. Kaikki loksahti jotenkin paikalleen. Kun itse en ollut vielä kirjailija, niin oli uusi kokemus, miten hahmo alkaa elää kuin hän olisi oikea ihminen ja kuulla, miten muutkin ihmiset puhuvat hänestä. Tuikulla on ehdottomasti vielä tarinoita kerrottavana.