Yhteiset Lapsemme 3/2019

Page 18

Turvapaikanhakijanuorten koulutuspolut

Meeri Lindroos

S

uomalainen koulutusjärjestelmä perustuu yleiseen oppivelvollisuuteen. Koko ikäluokan kattavan peruskoulun lähtökohtana on mahdollistaa kaikille valmiudet toimia osana yhteiskuntaa ja antaa perustiedot jatko-opiskelua varten. Järjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että lapsi aloittaa perusopetuksessa 7-vuotiaana. Kuinka koulu taipuu tilanteeseen, jossa suomalaisessa perusopetuksessa aloittaa luku- ja kirjoitustaidoton 16-vuotias nuori? Onko hän auttamattomasti yhteiskunnan ulkopuolella?

Suomessa asuvalla oppivelvollisuusikäisellä turvapaikanhakijalla on oikeus suomalaiseen perusopetukseen jo turvapaikanhakuvaiheessa. Suomeen saapuvien lasten ja nuorten lähtökohdat ja valmiudet koulunkäyntiin vaihtelevat kuitenkin suuresti. Jol­ lei nuorelle ole mahdollisuutta luoda räätälöityä koulutuspolkua, on riski väärille koulutusvalinnoille ja koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen suuri. Suurin riski jäädä koulutuksen ulkopuolelle on luku- ja kirjoitustaidottomilla nuorilla sekä oppivelvollisuusiän loppuvaiheessa tai sen päättymisen jälkeen tulleilla nuorilla.

• 18 •

HENKILÖKOHTAINEN KOULUTUSPOLKU MAHDOLLISTAA OPPIMISEN Ei ole olemassa sellaista koulutuspolkua, joka sopisi kaikille. Osalle nuorista riittäisi pelkkä suomen kielen koulutus tai tutkinnon täydennys. Osa taas tarvitsee vahvasti räätälöityä ja toiminnallista koulutusta. Jotkut nuoret tarvitsevat kokonaisvaltaista psykososiaalista tukea ja kiinnittymistä johonkin. Käytännössä koulupolku Suomessa alkaa perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmässä, jossa nuori opis-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Yhteiset Lapsemme 3/2019 by Yhteiset Lapsemme -lehti - Issuu