1
Miten Ahmatova syntyi
Teksit: Jari Olavi Hiltunenti ja kuvat: Salla Yli-Erkkilä
Turun Kirjamessuilla syyskuun lopussa ilmestyvä Ahmatova-romaani on neljäs teokseni ja esikoisromaanini.
Kirjoitusprosessi oli pitkä ja kiintoisa. Huomasin romaanikerronnan paljon vaikeammaksi ja työläämmäksi kirjoittaa kuin tietokirjan. Vaikka merkkimäärä tässä kaunokirjassa oli paljon pienempi kuin viimeisimmässä tietokirjassani Abrahamin korpus (2022), romaanin kanssa kului aikaa kaksin verroin enemmän.
Lisäksi huomasin kauhukseni, että kustantajat olivat varsin varovaisia romaanin kustantamisen suhteen. Romaania on näet paljon hankalampi ja riskialttiimpi myydä lukijoille kuin eksaktia tietokirjaa. Siksi koin melkoista epävarmuutta, löydänkö tälle kirjalle kustantajaa ollenkaan.
Saatuani ensimmäisen romaaniraakileen kasaan en ollut siihen niin
tyytyväinen, että olisin näyttänyt tekelettä kustantajille. Tein kirjaa sitten kesälomalla toiseen kertaan. Elokuussa toiseen kertaan kirjoitettu raakile alkoi näyttää jo varsin hyvältä.
Kun tammikuussa 2023 tuli kustannuspäätös Wareliasta, käsikirjoitusta alettiin työstää vauhdilla julkaisukuntoon. Jo tuolloin sovittiin aikataulu, johon oli merkittyinä kaikki kirjan tekemiseen liittyvät vaiheet käsikirjoituksen moninkertaisista viilauksista kansilehtien muotoiluun ja taittoversioiden aikatauluihin.
Nämä aikataulut pitivät varsin hyvin kutinsa kevään ja kesän mittaan. Marko kustansi, Salla toimitti, Anne ja Maria oikolukivat, Markku teki kannet ja Mikko taiton.
Rautaisten ammattilaisten kanssa yhteistyö sujui suuremmitta ongelmitta. Tätä tekstiä kirjoittaessani Ahmatova
on juuri saanut sen painoasun, jolla se tullaan painamaan. Kun kansisivujen lopullinen layout on valmis elokuun alkupuolella, työ kirjan suunnittelun eteen on tehty. Mieli on hyvin kiitollinen ja levollinen.
Sain idean Ahmatova-romaanista oikeastaan tehdessäni kolmannen teokseni viimeisiä tekstejä. Abrahamin korpuksessa (2022) on nimittäin pitkä essee Mihail Bulgakovista, neuvostoliitonukrainalaisesta näytelmäkirjailijasta.
Kun olin esseen kanssa jo aika pitkällä, huomasin Anna Ahmatovan oman tarinan olevan erityisen mielenkiintoisen. Päätin tuolloin, että jos joskus vielä kirjoitan uuden kirjan, sen aiheena voisi olla kyseisen naisrunoilijan elämäntarina.
Myös tulevan kirjan lajityyppi määrittyi tuossa vaiheessa. Minua kiehtoi
2
1900-luvun
kovasti ajatus kokeilla siipiäni juuri romaanikirjailijana. Luonnostellessani kolmisen vuotta niin sanottua galaktista runousoppia huomasin jatkuvasti luovan mielikuvituksen työntävän kuvitteellisia aineksia tietoperäisen tekstin sekaan. Romaanissa tähän sinänsä luonnolliseen pyrkimykseen ei tarvinnut suhtautua niin rajaavasti kuin tietokirjoittamisessa.
Bulgakov jäi kummittelemaan muutenkin tulevan teoksen taakse. Kirjailijan pääteos Master i Margarita (suom. Saatana saapuu Moskovaan) on niin sanotun maagisen realismin perusteoksia. Romaanin hulvaton huumori ja piikikäs satiiri jäi mieleni päälle niin lähtemättömästi, että sovelsin Ahmatova-romaaniin samantyyppistä maagisrealistista otetta.
Koska Mihail Bulgakov ja hänen vaimonsa Jelena Sergejevna Bulgakova kuuluivat Anna Ahmatovan lähipiiriin, he esiintyvät henkilöinä myös romaanissani.
Kirjoitusprosessin alkumetreillä pohdin kovasti romaanin kerron-
tatapaa. Päädyin antamaan ison roolin kahdelle antiikin kirjallisuuslajille.
Olin perehtynyt yhtäältä Platonin dialogeihin kirjoittaessani Theseuksen henki -nimistä kirjaa (2021). Platon käytti klassikkoteoksissaan usein niin sanottua sokraattista dialogia, jossa keskustelukumppanit vaihtavat ajatuksia henkevän vuoropuhelun avulla. Näin sai syntynsä yksi vanhimmista kirjallisuudenlajeista, joka on paljon vanhempi genre kuin perinteinen juoniromaani.
Sokraattisen dialogin rinnalla toinen klassinen kirjallisuudenlaji Ahmatovan takana on niin sanottu menippolainen satiiri, joka oli tärkeä esimerkiksi Mihail Bulgakoville ja Fjodor Dostojevskille.
Fantasia on romaanissani keskeinen, monimuotoinen elementti. 1900-luvun Neuvostoliitto oli täynnä salaliittoteorioita, hallusinaatioita, hypnoottista unta ja harhaisia ihmisiä.
Anna Ahmatova koetti säilyä moninaisten hullutusten keskellä niin täys-
järkisenä kuin suinkin. Miten hyvin hän siinä onnistui, jäi romaanin ratkaistavaksi.
Anna Ahmatovan elämäntarinassa kaikkein kiintoisinta on se, millä ihmeen tavalla runoilija pystyi selviytymään läpi niinkin ahdistavien aikojen, joita juuri hän koki. Myös tähän kysymykseen romaanini pyrkii antamaan vastauksen.
On syytä muistaa, ettei runoilija ollut yksin ahdistustensa keskellä. Ahmatovahan huomasi kokonaisen kansakunnan kipuilevan samanlaisten asioiden takia. Tietoisuus tästä vauhditti Ahmatovan kehitystä runoilijana. Hän ei yksinkertaisesti voinut ummistaa silmiään siltä ahdistukselta, jota venäläinen kansa koki Stalinin hirmuhallinnon vuoksi, olkoonkin, että hän oli kotoisin Ukrainasta.
Niinpä romanttisesta rakkausrunoilijasta kehkeytyi väkisin poliittinen kirjailija, vaikka Ahmatovan edustama poliittisen kirjoittamisen tapa jos mikä oli kiellettyä Stalinin Neuvostoliitossa. •
3
Neuvostoliitto oli täynnä salaliittoteorioita, hallusinaatioita, hypnoottista unta ja harhaisia ihmisiä.
Maaginen Ahmatova lumosi lukijan
Haastattelin kirjailija Jari Olavi
Hiltusta Tampereen Kirjafestareilla 4.12.2022. Hän myönsi, että
kirjoittaessaan Mihail Bulgakovin elämäkertaesseetä kirjaansa Abrahamin
korpus runoilija Anna Ahmatova olisi
ansainnut tulla suurena klassikkona
parrasvaloihin muiden klassikko-
kirjailijoiden rinnalle. Syksyllä 2023 Turun Kirjamessuilla julkaistavan Ahmatova-romaanin myötä näin on myös tapahtunut.
2023 olin jo toista kesää töissä Wareliassa, ja haastattelujen myötä Hiltunen teoksineen oli tullut tutuksi. Sain
tehtäväkseni oikolukea Ahmatovan, mikä oli mielestäni suuri kunnia, sillä työ vaatii tarkkuutta. Lukuelämys on silloin varsin toissijainen, kun pinseteillä pitää onkia tavutus- ja pilkkuvirheet sekä tarkistaa ja tarvittaessa korjata venäjänkielisten sanojen muotoa. Onneksi tekstistä pystyy myös hieman
4
Teksti: Maria Rautanen
1965
Kerran Anna Ahmatova ja Nadežda Mandelštam istuivat nojatuoleissa Kopin verannalla kahdestaan nuorten pörrätessä kauempana. Ahmatova kääntyi ja sanoi:
– Nadja, voitko uskoa, että heillä on jonakin päivänä helpompi maailma kuin millainen meillä on ollut?
Nadežda Jakovlevna naurahti katkeransävyisesti.
– Helposti, Anja. Heillä on jo nyt paljon helpommat oltavat kuin meillä oli koskaan.
– Onko todella?
– On tietysti. Onhan heilläkin samoja pelkoja kuin meilläkin on aina ollut. Vieläkään ei voi kulkea Leningradissa ilman pelkoa autosta, joka pysähtyy viereen, ja miehistä, jotka ohjaavat sinut kyytiin.
– Niin, Ahmatova murahti.
Mandelštam katsahti nopeasti sivulle. – Mutta mieti nyt vuotta kolmekymmentäseitsemän.
– Niin?
– Sen pahempaan alennustilaan emme koskaan enää pääse, vaikka hallitsijamme olisi millainen mielipuoli tahansa.
nauttimaan, vaikka aikaa onkin oikolukijalle annettu rajallisesti.
Ahmatovan lukeminen oli minulle mieluinen tehtävä, sillä Hiltusen teksti soljuu mukavasti eteenpäin. Kieli on jouhevaa ja lukuromaanille sopivaa eikä jää turhaan kikkailemaan hienostelevilla kielenkäänteillä. Epäkronologisessa järjestyksessä etenevä romaani voi joskus olla lukijallekin haaste, mutta Ahmatovassa aikasiirtymät on toteutettu erityisen taidokkaasti.
Aikatasojen välillä tapahtuvia syy–seuraus-suhteita on hauska seurata, kun toisinaan seuraus tapahtuu ensin ja syy selviää vasta jälkikäteen tulevaisuudessa. Aikasiirtymien välissä tekstiä elävöittävät eloisat dialogit, joiden avulla tarina etenee kuin huo-
maamatta. Romaaneja ei mielestäni pitäisikään arvioida pituuden, vaan sujuvuuden perusteella, sillä joskus lyhytkin teksti voi ottaa tönkköydessään koville.
Hiltunen
on intertekstuaalisten viittausten mestari. Osa viittauksista ujutettu suoraan tunnistettavasti dialogiin, mutta joidenkin löytäminen vaatii lukijalta tarkkaa havainnointikykyä ja laajaa lukeneisuutta.
Ilo on aina suuri, kun löytää viittauksen muihin teksteihin – aivan kuin kirjoittaja vinkkaisi silmää juuri minulle. Uskon, että intertekstuaaliset viittaukset tuovat seuraavilla lukukerroilla minulle aivan eri tavalla syvyyttä tarinaan, kunhan luettuja sivuja on kertynyt enemmän.
Romaani kuvaa Anna Ahmatovaa elämänjanoiseksi naiseksi, joka toisaalta oli kielivirtuoosi haaveilija ja toisaalta mitään pelkäämätön tarkkasilmäinen havainnoitsija. Toisaalta päähenkilö ei välty kritiikiltä, mikä tekee hänestä inhimillisemmän. Minusta onkin aivan ihanaa, että kirjoittaja pystyy kirjoittamaan pieniä piikkejä päähenkilöönsä, koska silloin päähenkilöön on helpompi samaistua.
Maaginen realismi selkeästi kiehtoo Hiltusta, sillä klassikkokirjailijoiden peräkkäiselämäkerroissa korostuivat fantasian ja todellisuuden yhdistelyn mestareiden tarinat. Ahmatovan fantastiset elementit muistuttavat lukijaa, että totuus näyttäytyy eri ihmisille erilaisena, emmekä voi aina tietää, mitä toisen ihmisen menneisyydessä on
5
todella tapahtunut. Samoin se antaa mahdollisuuden olla suhtautumatta kovin tiukkapipoisesti todellisuuteen.
Maaginen realismi sopii mielestäni hyvin kuvaamaan Neuvostoliiton epäloogista ja brutaalia järjestelmää, joka jauhoi rattaissaan raunioiksi monia Ahmatovaa vähäisempiäkin uhkia.
Ihmisten osattomuus ja pelko tulevasta näkyvät myös henkilöhahmojen käyttäytymisessä – Anna Ahmatova,
suuri runoilija, ei itse juuri kirjoittanut runojaan ylös, vaan opetteli niitä ulkoa.
Vähästä myös aina jaettiin muille: ajattelematon rahankäyttäjä, Anna Ahmatova, auttoi ystäviään, mutta joutui usein itse asumaan muiden nurkissa. Toisaalta Hiltunen näyttää myös, että Neuvostoliitossa ihmiset elivät ja yrittivät olla onnellisia vainoista, ontuvasta politiikasta ja puutteesta huolimatta. Ahmatovakaan ei
jää synkkyyteen vellomaan, vaan se on romaani selviytymisestä.
Meemme voi tietää, mitä kaikkea Anna Ahmatovan elämässä on todella tapahtunut. Tämä on Ahmatovan elämästä versio, joka ehkä voi olla mahdollinen – tai sitten ei.
Hiltunen toteaakin romaaninsa alussa: ”On tässä tarinassa paljon tottakin, kuten kaikki erisnimet.” •
6
Kirjailija Jari Olavi Hiltunen haastateltavana Tampereen Kirjafestareilla 2022. Rento tunnelma toi haastattelulle innokkaita kuulijoita. Kuva: Marko Vesterbacka.
