SYKSYN 2025 UUDET KIRJAT
Tulossa olevista kirjoista kerromme ensimmäiseksi Warelian Facebook-sivuilla:
facebook.com/kustannusliike
Kirjojen vähittäismyynti kirjakaupoissa koko maassa sekä kaikissa kirjaverkkokaupoissa.
JÄLLEENMYYJIEN JA KIRJASTOJEN KIRJATILAUKSET
Kirjavälitys Oy tilaukset@kirjavalitys.fi
Warelia Kustannus Oy tilaukset@warelia.fi
Suomen Kirjastopalvelu Oy kirjastopalvelu@kirjastopalvelu.fi
Kaikki kirjamme ovat saatavilla myös Warelian omassa verkkokaupassa: warelia.fi.
Warelian oma kivijalkamyymälä on auki pääasiassa kesäaikaan (aukioloajat: warelia.fi).
WARELIA KUSTANNUS OY
Toimisto ja myymälä Marttilankatu 13 38200 Sastamala w@warelia.fi
Kustantaja
Marko Vesterbacka 050 3469 175 marko@warelia.fi
Kustannustoimittaja
Salla Yli-Erkkilä salla@warelia.fi
Esitteen graafinen suunnittelu ja toteutus: Luova konttori Kari Jokinen / karijokinen.com
MIKKO K. HEIKKILÄ TARUISSA ON TOTTA SUOMALAISEN PERIMÄTIEDON YLENKATSOTTU HISTORIALLINEN ARVO 92
ISBN 978-952-387-095-6 Kirjakauppoihin elokuussa
Taruissa on totta
– Suomalaisen perimätiedon ylenkatsottu historiallinen arvo
Tässä vertaisarvioidussa monitieteisessä teoksessa dosentti Mikko K. Heikkilä osoittaa kymmenien suomalaisten esimerkkitapausten kautta, ettei suullisen perimätiedon sisältämiä vihjeitä ja tiedonsirpaleita ole syytä ennalta ylenkatsoa.
Pääosa Heikkilän kirjasta koostuu konkreettisista tapaustutkimuksista, mutta läpi kirjan kulkee myös vahva metodologinen pohjavire. Jotkin Heikkilän tutkimat tapaukset jäävät todenperäisyytensä osalta edelleen avoimiksi, mutta niidenkin kohdalla Heikkilä osoittaa Suomessakin päteväksi sen kansainvälisessä tutkimuksessa laajasti todennetun asian, että kielellinen informaatio saattoi esimodernina aikana helposti säilyä sukupolvelta toiselle siirtyen ainakin satojen vuosien ajan.
Monen viimeaikaisessa suomalaisessa tutkimuksessa sepitteelliseksi arvioidun tarinan kohdalla Heikkilän johtopäätös on perustellusti päinvastainen: kaikkein uusimman, monitieteisen tieteellisen tiedon valossa tarinat näyttävät todenperäisiltä.
Kirjan laajimmat tapaustutkimukset koskevat pirkkalaispäällikkö Matti Kurjen historiallisuutta ja pirkkalaisten alkuperän arvoitusta sekä tuomari Klaus Kurjen edesottamuksia Laukon kartanossa – tekikö hän siellä 1400-luvun lopulla jotakin sellaista, mistä Elinan surma -niminen runoelma kertoo?
!Tieteellinen kiinnostus ylisukupolvista suullista perimätietoa kohtaan on 2000-luvulla ollut kansainvälisesti selvässä nousussa.
Suunnannäyttäjinä perimätiedon uudenlaisessa hyödyntämisessä ovat monessa tapauksessa toimineet luonnontieteilijät ja monitieteiset tutkimusryhmät, kuten australialaisessa yliopistossa maantieteen professorina toimiva Patrick D. Nunn tutkijakollegoineen. Australiassa ja muualla Oseaniassa on voitu osoittaa, että alkuperäisasukkaiden rikas kertomusperinne on säilyttänyt erilaisista luonnonmullistuksista todenperäistä tietoa jopa vuosituhansia. Myös muualla maailmassa suullisen perimätiedon on lukuisissa tapauksissa voitu osoittaa säilyttäneen paikkansa pitävää tietoa menneisyyden tapahtumista vähintään satojen vuosien ajan.
Avainasemassa perimätietoa hyödyntävien vakavasti otettavien tutkijoiden työssä on monitieteinen lähestymistapa. Sitä edustaa myös tämä teos.
Kansainvälisesti katsoen Suomessa ollaan siinä suhteessa vanhanaikaisia, että meillä perimätiedon historialliseen arvoon suhtaudutaan nykyään yleensä varsin välinpitämättömästi ja jopa väheksyvästi. Kuitenkin juuri täällä Suomessa, missä kirjallinen kulttuuri on nuorta ja kaukaisempi menneisyytemme on usein kirjallisten alkuperäislähteiden puuttumisen tai niukkuuden vuoksi hämärän peitossa, kannattaisi tutkimuksessa hyödyntää myös esimerkiksi kansanrunousperinteen sisältämät vähäisetkin vihjeet. Niihin tulisi suhtautua paitsi tarvittavalla tieteellisellä kriittisyydellä myös tieteellisellä uteliaisuudella ja perinpohjaisuudella.
Monen pitkään pelkkänä myyttinä tai sepitteenä historiantutkimuksessa pidetyn tarinan taustalta on viime vuosikymmeninä pystytty osoittamaan ainakin jonkinlainen todellisuuspohja. Joskus perimätiedon voidaan muiden todisteiden perusteella vahvistaa olleen kokonaan tai suureksi osaksi totta. Joskus taas muutoin sadunomaisten kertomustenkin mukana on läpi aikakausien voinut kulkeutua jokin tiedonjyvä, joka löydetyksi tultuaan on arvokkaalla tavalla auttanut suuntaamaan tieteellistä tutkimusta. Jopa uskomattomissakin taruissa voi siis olla jotakin totta.
Kun tieteentekijät ovat ottaneet vanhojen kertomusten sisältämän kielellisen informaation mahdollisen historiatieteellisen arvon vakavasti, tuloksena on usein ollut merkittäviä arkeologisia löytöjä. Kansan suussa elänyt perimätieto voi kertoa totuudenmukaisesti niin ikivanhasta taistelupaikasta kuin myrskyn upottamasta kaupungista. Myös Suomessa on löydetty esimerkiksi ikivanhoja kirkkomaita juuri sieltä, missä perimätiedon mukaan oli aikoinaan ollut kirkko.
Perimätiedon voidaan Suomessakin todeta kertoneen oikeansuuntaisesti esimerkiksi asutushistorian monista yksityiskohdista ja erilaisten ihmisryhmien rinnakkaiselosta ja vuorovaikutuksesta. On myös esimerkkejä, joissa perimätiedon tallentama kuvaus hyvin kaukaisenkin menneisyyden tapahtumasta on pääpiirteissään osoittautunut yhteensopivaksi kaikkien tunnettujen tosiseikkojen kanssa eikä vaihtoehtoisten, perimätiedon torjuvien selitysvaihtoehtojen tueksi ole pystytty esittämään tieteellisesti vakuuttavia perusteluita.
Muista myös!
Mikko K. Heikkilä
Dosentti Mikko K. Heikkilän uusi teos Lallin ja piispa Henrikin legendasta tarjoaa varteenotettavan, muita tarjolla olevia tutkimuksia laajemmin dokumentoidun tulkinnan tästä Suomen historian pisimmästä perinteestä. – – Hänen kirjaansa erottaakin kilpailijoistaan ennen muuta suullisen ylisukupolvisen kansanrunoperinteen vakavasti ottaminen. Erotus on Heikkilän eduksi.
– Tieteessä tapahtuu 1/2023
Teoksessaan Heinien herrat (2022) Mikko Heikkilä kokoaa huolellisesti palapeliä sirpaleisesta todistusaineistosta. – – Mikko Heikkilä myöntää keräämänsä aineiston olevan luonteeltaan vain aihetodisteita. Kuitenkin ne kaikki viittaavat samaan suuntaan eli Henrikin ja Lallin historiallisuuteen. Hän päätyy monen muun tutkijan tavoin lopputulokseen, että tarinalla on todennäköisesti ainakin historiallinen pohja – ulkomaalainen pappi surmattiin Köyliönjärven jäällä 20. tammikuuta 1100-luvun puolivälin tienoilla ja haudattiin Nousiaisiin. Historiallinen pohja on yksinkertaisin selitys pitkälle ja runsaalle perinteelle, joten todistamisen taakka on niillä, jotka kieltävät sen todenperäisyyden. Vaikka lopullinen totuus piispa Henrikistä ja Lallista on kadonnut historian hämäriin, ei ole mitään syytä julistaa koko kertomusta pelkäksi saduksi.
– Tiede 14/2024
Dosentti, yliopistonlehtori Mikko K. Heikkilä on suomalaisessa 2000-luvun historiantutkimuksessa ollut yksi perimätiedon hyödyntämisen edelläkävijöistä. Heikkilä on menneisyyden monitieteisen tutkimuksen asiantuntija, ja keskeinen osa hänen asiantuntemustaan on menneisyyden tapahtumien suhteellinen ja absoluuttinen ajoittaminen. Heikkilä on yliopistourallaan työskennellyt kolmessa eri maassa yhteensä viidessä eri yliopistossa ja opettanut viittä eri tieteenalaa tiedekuntatasolla.
Alihankkijat
Olemme oikeusvaltion oheistoimijoita, joita tarvitaan, kun pitää oikaista virallisen linjan ohi – ja saada tuloksia aikaan. Tietojeni mukaan meitä on jo niin paljon, että voisimme perustaa ammattiyhdistyksen,
PETRI KANGAS
ALIHANKKIJAT
84.2
ISBN 978-952-387-094-9
Kirjakauppoihin elokuussa
Evp-taistelusukeltaja ansaitsisi mitalin, jos olisi virallisesti olemassa.
Petri Kangas
Petri Kangas kuvaa todenmakuisesti suomalaista ja kansainvälistä tiedustelutoimintaa 2020-luvun myllerrysten keskellä. Uudessa romaanissa pääosaan nousee Suomen oma illegaalitoiminta.
”Kaikkea ei voinut tehdä by the book, vaan pykäliä tuli soveltaa tarkoituksenmukaisesti ja lain henkeä noudattaen, jollaisen juridisen ajatuksen sisäministeri lausui. Tiedostettiin, että varsinaista lakia ei ollut aina mahdollista noudattaa, tarkoitus pyhittäisi keinot eli rikosten tekemisen. Sopimuskumppanimaissa tämä oli arkipäivää. Nyt meilläkin annettaisiin takaisin samalla mitalla, kun tähän saakka oli jouduttu ottamaan vastaan reagoimatta tehokkaasti.”
Uutta toimintatapaa kutsuttiin alihankinnaksi.
Alihankkijat olivat freelancereita, jotka toimivat virallisista organisaatioista ulkoistetuissa pienissä yksiköissä. Yksiköiden välillä harva tiesi toisistaan. Johtaminen ja organisoiminen määrättiin tietyille virkamiehille, ei kuitenkaan virastojen korkeimmille portaille.
Vastapuolen vahingollinen toiminta tuli pysäyttää, operaation tuottamat tulokset toimisivat ennaltaehkäisevinä jatkossa. Jos jokin menisi pieleen, alihankkijoiden olemassaolo voitaisiin kieltää ja epäonnistumiset kiistää.
Alihankkijat jatkaa siitä, mihin Valtiottomat vakoojat (Warelia 2024) jäi.
Petri Kankaan romaani Valtiottomat vakoojat asettautuu aikamme mielenmaisemaan herkullisen ironisesti. Kun kaikki on hybridisotaa ja hybridivaikuttamista, mikä olisi parempi tapa kuvata todellisuutta kuin valtiottomien vakoojien välinen puuhailu, joka välillä muistuttaa terrorismia, välillä pelkkää kiusantekoa ja toisinaan ilmiselvää tunarointia. – –Kankaan romaania lukiessa virkistyy. – Kyösti Salovaara, Ruumiin kulttuuri 1/2025
Ylikomisario Petri Kangas työskentelee Lounais-Suomen poliisilaitoksella sektorinjohtajana. Kangas on toiminut uransa aikana poliisissa mm. kenttä- ja hälytystehtävissä, huumausainerikostutkinnan tutkinnanjohtajana ja rikostiedustelun tutkinnanjohtajana. Lisäksi hän on työskennellyt tullirikosten esitutkinta- ja tiedustelutehtävissä. Alihankkijat on hänen kolmas romaaninsa.
Piispantappajasta salapoliisiin
Suomalaisen rikoskirjallisuuden historia on runsaan sadan vuoden mittainen. Ennen historiaa on kuitenkin esihistoria. Se on ennen Voitto Ruohosen teosta ollut pitkälti tutkimatonta aluetta.
Skandinaavisen rikoskerronnan erityinen piirre ovat olleet raa’at surmat, murhapoltot ja verikostot. Myös suomalaisen rikoskirjallisuuden ytimessä on ollut alusta alkaen henkirikos. Ensimmäisiä suomalaisia kirjallisessa muodossa säilyneitä murhakertomuksia ovat latinankielinen Pyhän Henrikin legenda ja suomenkielinen Piispa Henrikin surmavirsi, joiden synty voidaan ajoittaa sydänkeskiajalle, suunnilleen seitsemänsadan vuoden taakse. Niinpä ennen historiaa suomalaisella rikoskirjallisuudella on ollut noin kuudensadan vuoden mittainen esihistoria.
Matka suullisesta rikoskerronnasta ja varhaisesta kirjallisesta rikoskerronnasta rikolliskirjallisuuden kautta varsinaiseksi rikoskirjallisuudeksi on ollut pitkä, vaiheikas ja värikäs. Voitto Ruohonen selvittää tässä teoksessa, mitä kaikkea tapahtui ennen kuin varsinainen suomalainen rikoskirjallisuus 1900-luvun alkukymmeninä syntyi.
Esimerkiksi maallisiin arkkiveisuihin sisältyy lukuisa määrä runon muotoon puettuja murhatarinoita. Emil Nervanderin vuonna 1870 julkaisemia rikoskertomuksia voi puolestaan pitää suomalaisen rikoskirjallisuuden ensimmäisinä kokeiluina. Ne ovat lähes yhtä vanhoja kuin varhaisimmat eurooppalaiset salapoliisitarinat, mutta ehtivät aikojen kuluessa kadota historian hämärään.
Voitto Ruohonen päättää kirjansa esittelemällä kaksi lähes sata vuotta sitten ilmestynyttä teosta, jotka hänen näkemyksensä mukaan ovat ensimmäisiä kotimaisia rikosromaaneja.
– Suomalaisen rikoskirjallisuuden esihistoria
VOITTO RUOHONEN
PIISPANTAPPAJASTA SALAPOLIISIIN
SUOMALAISEN RIKOSKIRJALLISUUDEN ESIHISTORIA
86.12
ISBN 978-952-387-096-3
Kirjakauppoihin elokuussa
ladun avaajat on syytä nostaa uudelleen päivänvaloon.
Dosentti Voitto Ruohonen on toimittaja, tietokirjailija ja tutkija, jonka erityisalueita ovat rikoskirjallisuus ja sosiologinen kirjallisuudentutkimus. Hänen teoksensa Rikos ei vanhene (Gaudeamus 2022) käsitteli suomalaista tosirikoskulttuuria, true crimea, ja sen vuosisataisia juuria ja lukuisia muotoja.
Varhaiset
Lapset pakenivat holokaustia – Neuvostoliiton juutalais-
ALEKSANDER BERMAN (TOIM.)
MIINA MAKKONEN (SUOM.)
LAPSET PAKENIVAT HOLOKAUSTIA
NEUVOSTOLIITON JUUTALAISPAKOLAISTEN MUISTELMIA 99.139
ISBN 978-952-387-093-2 Kirjakauppoihin elokuussa
En edes huomannut, milloin suhtautuminen koko meidän perheeseemme muuttui, mutta yhtäkkiä eiliset ystävät lakkasivat ottamasta minua leikkeihinsä, ajaa pois kaikkialta ja äkkiä tulin tietämään, että en ole sellainen kuin muut. Ensimmäistä kertaa myös kuulin aikuisilta sanan ”jutkulapsi”.
Aleksander Berman
pakolaisten muistelmia
Näissä autenttisissa holokaustitarinoissa kuuluu lasten ääni. Tavarajunassa matkustaminen voi olla seikkailu, uusiin paikkoihin saapuminen kiinnostavaa. Lapsen turvallisuudentunne säilyy pidempään, jos saa matkata turvallisen aikuisen seurassa. Mutta valoisasta hetkestä tulee hetkessä pimeä, kun liian pahoja asioita alkaa tapahtua.
Kirjassa kertoo muistonsa yhteensä 22 iäkästä miestä ja naista. He pakenivat lapsena holokaustia ja selviytyivät. Muun perheen kohtalo oli monella lohduton.
Kirjan tarinat on venäjänkielisestä alkuteoksesta suomentanut Miina Makkonen.
Isä otti ohjakset. Me jatkoimme matkaa liittyen pitkään jonoon samanlaisia kärryjä, jotka olivat täynnä arkkuja, säkkejä, matkalaukkuja, lapsia ja vanhuksia. Nuoret kävelivät edellä, ettei hevosilla olisi liikaa kuormaa. Mihin me olimme matkalla ja minne olisi pitänyt mennä? Eivät vain meidän vanhempamme olleet tietämättömiä tästä, vaan koko valtava pakolaisten joukko. Kellään ei ollut kokemusta, eikä käsitystä siitä, mitä oli edessäpäin, mikä meitä odotti, eikä tietoa, mitä tehdä. Yksi oli selvää: täytyi paeta saksalaisia.
Minä ja Saša ajoimme edellä pyörillämme muiden edellä. Ajettuamme pari kilometriä päätimme jäädä odottamaan muita perheenjäseniä. Istuimme ojan penkalle ja katselimme ympärillemme. Oli hieno ilta, aurinko laski, pellot ja metsäkukat tuoksuivat ihanalta, linnut lauloivat. Miten se olikaan epätodellista lähellä olevan todellisuuden kanssa – sota, kuolema… Pakenimme, mutta mihin? Miksi? Tällainen kauneus ympärillä! Seuraavana päivänä samalla paikalla tapettiin juutalaisia, jotka olivat lähdössä Rokiškisista.
Kirjan toimittaja Alexander Berman syntyi Leningradissa vuonna 1935, ja yksi teoksen muistelusteksteistä on hänen oman perheensä tarina. Berman on koulutukseltaan elektroniikkainsinööri ja biologian tohtori. Hän muutti Israeliin vuonna 1990 ja jatkoi siellä tieteellistä uraansa. Berman täytti 90 vuotta keväällä 2025.
Ryssänkuru
Entinen sotilas ja entinen moottoripyöräjengiläinen Kari Ryssänkuru jatkaa tässä nopeatempoisessa trillerissä siitä, mihin Epäpyhä allianssi (2024) hänet jätti.
Helmut Logistics -kuljetusyhtiön terminaali Tampereen Harhalahdessa on nyt entistäkin oudompi tilannehuone ja tapahtumien solmukohta.
”Ryssänkuru kaivoi käyntikortin esiin. Siinä luki pelkästään scientia est potentia. Latinankielisen fraasin alla oli puhelinnumero, ei muuta.”
Sarjan aloittanut romaani Epäpyhä allianssi (Warelia 2024) oli paitsi rikosromaani myös kertomus symbolien ja perinteiden voimasta, identiteetin katoamisesta ja väkivaltaisesta aktivismista. Romaani sai kiittävää arvostelua.
Teinilä kirjoittaa iskevää kieltä, joka ansaitsisi suurempaa huomiota. Kirjailijan kymmenkunta teosta ovat pienten kustantamoiden julkaisuja.
Tekstiä ryydittävä yhteiskuntakritiikki tuo mieleen Arto Salmisen ja Jorma Ojaharjun. Kuljetusyhtiön terminaalin duunarit tietävät parhaiten, miten maailma makaa ja tiivistävät sen naseviin sanailuihin.
– Markus Ånäs, Suomen Kuvalehti 20.2.2025
Katolla luki Books Universal, koska kirjoistahan koko kuviossa oli kysymys. Niin ja huumeista, mutta sitä ei kannattanut kattokylttiin laittaa. Huumeet tulivat ja lähtivät kirjalaatikoissa, joissa jokaisessa oli Books Universalin logo. Kirjoja kerättiin Euroopan laajuisesti lähinnä lahjoituksena. Lähes kaikissa Euroopan suurkaupungeissa oli kauppojen ja ostoskeskusten auloissa kirjojen kierrätyspisteitä, joihin ihmiset saivat pudottaa
Jarmo Teinilä
JARMO TEINILÄ
RYSSÄNKURU
84.2
ISBN 978-952-387-097-0
Kirjakauppoihin syyskuussa
käytettyjä kirjoja. Helmutin kanssa oli tehty sopimus, että kirjat haetaan sähköllä toimivilla jakoautoilla terminaaleihin ja lähetetään sieltä edelleen Hollantiin. Huumeet tulivat pääasiassa Rotterdamin sataman kautta, mutta osa, kuten amfetamiini ja ekstaasi, Belgiasta. Kaikki oli pakattu valmiiksi huomiota herättämättömiin laatikoihin, joissa luki Books Universal
Ryssänkuru on Jarmo Teinilän kahdeksas romaani ja rikosromaanisarjan toinen osa. Teinilä tunnetaan erilaisten lajityyppien varmaotteisena ja kiinnostavana yhdistelijänä. Hän on työskennellyt suuren osan työurastaan tehtaissa, varastoissa ja terminaaleissa, jollaiseen myös Ryssänkuru sijoittuu. Koulutukseltaan Teinilä on filosofian maisteri, pääaineena yleinen kirjallisuustiede. Teinilä on Suomen Kirjailijaliiton jäsen.
KIMMO LEHTIMÄKI
TAISTELIJAT
KIRJAILIJA KONRAD LEHTIMÄEN JA TUOMARI VILHO JOUTSENLAHDEN KAMPPAILU VÄÄRYYTTÄ VASTAAN
92.7
ISBN 978-952-387-073-4
Kirjakauppoihin syyskuussa
Kimmo Lehtimäki
Kimmo Lehtimäki (s. 1947) on hammaslääketieteestä tohtoriksi väitellyt suu- ja leukakirurgi, joka toimi vuodet 1987–2012 yliopistosairaalassa alansa ylilääkärinä. Vuoden 1918 tapahtumista Lehtimäki on aiemmin kirjoittanut kirjassaan Punapäällikkö Verner Lehtimäki (2005) sekä Warelian vuonna 2021 julkaisemassa Punaisen ylipäällikön kuolemassa. Jälkimmäinen valottaa yksityiskohtaisesti punaisten Pohjoisen rintaman ylipäällikön, Hugo Salmelan, viimeisiä hetkiä ja kuolinsyytä. Lehtimäki osoittaa teoksillaan, että aiempi historiankirjoitus oli vaiennut monista vuoden 1918 sodan ja siihen liittyvien jälkiselvittelyiden historiallisista faktoista.
Taistelijat
– Kirjailija Konrad Lehtimäen ja tuomari Vilho Joutsenlahden kamppailu vääryyttä vastaan
Taistelijat kertoo kahdesta idealistista, heidän elämästään ja aktiivisesta toiminnastaan Suomen itsenäistymisen vuosina ja sen jälkeisessä kahtia jakautuneessa nuoressa valtiossa. Teoksen sytykkeenä on ollut kirjoittajan haltuunsa saama pitkä kirje, joka herätti hänessä niin paljon kysymyksiä, että niihin vastaamiseen tarvittiin lopulta vuosien tutkimustyö ja tämä mittava kirja. Kirjeen oli elokuussa 1923 kirjoittanut Kimmo Lehtimäen isoisä, kirjailija Konrad Lehtimäki, ja se oli osoitettu tuomari Vilho Joutsenlahdelle.
Kirjailija Konrad Lehtimäki oli vasemmistopoliitikko ja itsenäisyystaistelija. Hänet valittiin 1910-luvulla kahdesti kansanedustajaksi, ja hänen keskeisin poliittinen tavoitteensa oli pyrkiä vapauttamaan Suomi Venäjän sortovallasta. Tuomari Vilho Joutsenlahti toimi vuodesta 1918 alkaen työläisten puolia pitävänä kansalaisoikeustaistelijana. Hänen nimensä on unohdettu lähes tyystin. Vilho Joutsenlahdesta ei ole tiettävästi kirjoitettu ennen tätä kirjaa artikkeliakaan.
Molemmat taistelijat ja heidän vaikuttimensa esitellään teoksessa syvällisesti. Molempien toiminnan taustalla on ollut vahva kokemus ihmisten eriarvoisuudesta. Molemmat asettivat yhteiskunnalliset tavoitteensa henkilökohtaisen etunsa edelle. Heidät molemmat myös leimattiin toimintansa vuoksi maanpettureiksi.
Taistelijat luo teräväkatseisia näkymiä sadan vuoden takaisiin suuriin oikeusjuttuihin, joissa Joutsenlahti toimi vasemmistolaisten puolustusasianajajana ja kamppaili politisoitunutta oikeuslaitosta vastaan. Kahden taistelijan elämäntyötä valottaessaan Kimmo Lehtimäen teos oikaisee myös hämmästyttävällä tavalla sitä kokonaiskuvaa, jonka tähänastinen suomalainen historiankirjoitus on luonut Suomessa vuosina 1910–1940 vallinneista poliittisista ja yhteiskunnallisista asetelmista.
Case closed: Punapäällikön veljenpojanpoika ryhtyi oikeuslääkäriksi ja ratkaisi Hugo Salmelan kuolemaan liittyneet mysteerit
Tätä paremmin ei historioitsija tai kirjailija voi työtään tehdä.
– Kari Pitkänen, Kulttuuritoimitus.fi.
JARI OLAVI HILTUNEN
NUKKUVA KREIVITÄR – MAAGISREALISTINEN KERTOMUS SOFIA
ANDREJEVNA TOLSTAJAN ELÄMÄSTÄ VENÄJÄN KEISARIKUNNASSA
84.2
ISBN 978-952-387-098-7
Kirjakauppoihin lokakuussa
Runoilijalegenda Anna Ahmatova (1889–1966) ja hänen elämänsä neuvostosysteemin puristuksessa, milloin vähäteltynä ja vaiettuna, milloin suvaittuna sanataiteilijana, saavat Jari Olavi Hiltusen maagisrealistisessa romaanissa ympärilleen runsaat fiktiiviset kehykset.
Hiltusen vahvuuksina voi pitää juurikin kykyä kuljettaa ja värittää tarinaa, koukuttaa lukijan jatkamaan, jotta palapeli tulisi valmiimmaksi ja valmiimmaksi. – Kari Heino, Kulttuuritoimitus.fi.
Muista myös!
Nukkuva kreivitär
Maagisrealistinen kertomus
Sofia Andrejevna Tolstajan elämästä Venäjän keisarikunnassa
Jari Olavi Hiltusen historiallinen romaani Nukkuva kreivitär antaa kertojan äänen kirjallisuushistorian unohtamalle aatelisnaiselle.
Kreivitär Sofia Andrejevna Tolstaja (1844–1919) eli koko elämänsä miesten varjossa. Hänen miehestään Leo Tolstoista sukeutui 1860- ja 1870-luvuilla Venäjällä ja ulkomailla laajalti arvostettu mestarikirjailija. Sofia Tolstaja oli älykäs ja syvällinen kirjallisuusihminen. Hän toimi myös miehensä puhtaaksikirjoittajana ja kustantajana ja oli itsekin kirjailija, vaikka teoksia ei julkaistu hänen eläessään.
Sofia Tolstaja eli miehensä kanssa pitkän ja värikkään elämän. Sen aikana Venäjän keisarikunta alkoi natista liitoksistaan ja keisarit tiukensivat otteitaan hallitakseen isoa maata ja kansaa. Leo Tolstoin ryhdyttyä kirjalliseksi anarkistiksi myös hänen perheensä sai huomata poliisin kulkevan kintereillään.
Maagisrealistinen Nukkuva kreivitär muodostaa romaaniparin Hiltusen esikoisromaanin Ahmatova (2023) kanssa.
Jari Olavi Hiltunen
Lukija tutustuu Jasnaja Poljanan maalaisyhteisöön Moskovan eteläpuolella sekä Moskovan suurkaupunkiin, jonka väki oli keisarivallan aikana jakautunut jyrkästi kahtia. Leo Tolstoin rinnalla kertoja esittelee muitakin venäläisiä suurkirjailijoita Ivan Turgenevista ja Anton Tšehovista lähtien. Samoin kuin Ahmatovassa, Hiltunen on käyttänyt myös tässä romaanissa ns. sokraattista dialogia, joka on yksi maailman vanhimmista kirjallisuudenlajeista.
Nukkuvan kreivittären maaginen ulottuvuus korostuu Sofia Andrejevnan fantastisissa unikuvissa. Uniin liittyy samanlaista kaipausta, jota Leo Tolstoi purki kirjoihinsa: aitoa vapautta ajatella miten haluaa ja harrastaa taidetta kenenkään siihen puuttumatta.
Nukkuva kreivitär on Jari Olavi Hiltusen (s. 1968) kolmas romaani. Hän on aiemmin kirjoittanut romaanin Anna Ahmatovan elämästä sekä autofiktiivisen romaanin Teho-osasto. Hän on myös kirjoittanut kunnianhimoisen ja arvostetun trilogian ns. galaktista runousoppia: Romuluksen sielu (2020), Theseuksen henki (2021) ja Abrahamin korpus (2022).
Aikamuotoja
ILONA TOMI
AIKAMUOTOJA
82.2
ISBN 978-952-387-099-4
Kirjakauppoihin lokakuussa
Ilona Tomi
Ihminen kävelee, aistii, hengittää vuodenajat, kehii vuodenkierrot. Menneiden sukupolvien teot toistuvat yhä uusina variaatioina ajan spiraalissa – luominen jatkuu.
Ilona Tomi tutkii runoissaan aikaa. Tärkein, ehkä ainoa aikamuoto on nyt.
Viilenee elokuun loppu.
Kaura hehkuu oranssina.
Matot on pesty. Mieli hiljenee, ja järvi.
Kurki kyselee lähtöään.
Tuulen mieli ryöpyttää kuivia lehtiä, suunnitelmia talven varalle, pieniä toiveikkaita ajatuksia.
Kiertoteitä kuljetaan suoraan perille.
Jos ei ole paljon aikaa, on unohdettava oikotiet.
Aika kutoo vahvanhauraita seittejään.
Se, mitä en näe, pysyy ja kasvaa eikä katoa.
Sammal on peittänyt kaatuneen puun.
Mielen pintaan repeää aukile.
Synnyn taas. Hengitän.
Kuulen, miten aika lahottaa.
Olen puu. Korvani on kääpä.
Esineet ovat jääneet taloon, ja niiden meteli.
Nainen hyräilee kävellessään, mutta sekin ääni on liikaa.
Ja tyhjyydessä alkaa syntyä.
Hän ylittää sillan, ajattelee etsiä venettä.
Hän tahtoo nähdä, onko se tosiaan tyhjä.
Mutta vene on mennyt, vai onko se vasta tulossa.
Ollaanko alussa vai lopussa?
Vai hengenvetojen välissä?
Ilona Tomi on Suomen Kirjailijaliiton ja Pirkkalaiskirjailijoiden jäsen. Hänet tunnetaan monipuolisesta tuotannostaan. Keväällä 2024 Warelia julkaisi Tomin romaanin Huijari, joka on kertomus puheen vallasta ihmiseen. Edellinen, kiitetty runokirja Tapahtukoon sinulle sinä ilmestyi vuonna 2023 (Warelia). Tomin toimittamassa kirjassa Voimanlähteillä (Warelia 2022) neljätoista naista kertoo elämänkaarestaan ja sen käännekohdista. Kertomuskokoelma Kaikkein oudointa täällä pohtii naiseutta sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta (Warelia 2021). Dystopiaromaani Muuria ei ole ilmestyi vuonna 2020 (Warelia). Tomille on vuonna 2022 myönnetty Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto.
Kukaan ei puhunut
Helteinen kesäpäivän hetki Kannaksella, tytöt uimassa, kuivattelemassa lempikalliollaan. Huolettomuuden yllä on kuitenkin lähestyvän sodan langettama varjo.
”Isä sanoi, jot tullooko täst sota.”
Kukaan ei puhunut on kolmen eri naisen äänellä kerrottu tarina sodasta, omien kotiseutujen menettämisestä ja uusista aluista. Evakkosiskokset Hilkka ja Lahja jättävät kotinsa, perhe asutetaan Ilmajoelle. Lempi-Maria, talonemäntä, ottaa heidät vastaan. Kannaksen Räisälään palataan välirauhan aikana korjaamaan sodan tuhoja ennen lopullista lähtöä ja luopumista. Kaiken keskellä usko tulevaan luo selviytymistahtoa.
Kirja on myös tarina Korpi-Hyövältin isästä. Hänen sodanaikainen kohtalonsa jäi avoimeksi, koska kukaan silminnäkijä ei halunnut tapauksesta kertoa. Moni muukin kirjan tragedioista peittyy vaikenemisen alle, koska kukaan ei puhunut.
– Tämä on kummallinen talo. Emäntä on ystävällinen, mutta kuka on isäntä? Onkohan se Feliks, joka on Kannaksella? Sormuksia ei ole kellään. Miksi terveet miehet eivät ole maata puolustamassa? Ja sitten vielä nämä kaupunkipakolaiset! Jonkinlainen suurperhe, sehän on kuin meillä Karjalassa, äiti tuumiskeli.
Elämä oli heittänyt heidät täysin uuden eteen. Miten me pohjalaiset olisimme vastaavasta selviytyneet? Me, jotka olemme tottuneet tasaisella tiellä etenemään suoraviivaisesti kohti päämäärää. Karjalaiset ovat tottuneet kiertämään vesistöjä. Tottuneet nousemaan vaaran päälle ja laskemaan alas vettä vältellen. Onko maisema muokannut heitä niin joustaviksi. Ja vuosisatainen rajaseudulla asuminen. Mitä se on tehnyt sisimpään. Kun aina on tiedetty, että rajan takaa voi tulla mitä vain.
Eeva
Korpi-Hyövälti
EEVA KORPI-HYÖVÄLTI
KUKAAN EI PUHUNUT
84.2
ISBN 978-952-387-091-8 Kirjakauppoihin lokakuussa
Kukaan ei puhunut on seinäjokisen Eeva Korpi-Hyövältin toinen romaani. Hänen esikoisromaaninsa, nälkävuosien aikaan sijoittuva Kontrahti ilmestyi vuonna 2021 (Warelia). Esikoisromaanin tarina pohjautuu Korpi-Hyövältin isoisän isän elämästä säilyneisiin tiedonmurusiin, kirkonkirjoihin ja oikeuden pöytäkirjoihin. Eeva Korpi-Hyövälti on väitöskirjan tehnyt lääkäri, nykyisin eläkkeellä.
MATTI KUUSELA JA ANNI KYTÖMÄKI
VAIN LINTUJA RAKASTANUT NÄYTELMÄ PENTTI LINKOLAN ELÄMÄSTÄ
83.2
ISBN 978-952-387-100-7 Kirjakauppoihin lokakuussa
Vain lintuja rakastanut
–
Näytelmä Pentti Linkolan elämästä
Kirjailija Anni Kytömäen ja toimittaja Matti Kuuselan yhdessä kirjoittama näytelmä kertoo Pentti Linkolasta (1932–2020). Näytelmä osuu myös aikaamme, jossa luontokadosta puhutaan paljon, mutta teot eivät lunasta puheita.
Linkola oli luonnonsuojelija ja toisinajattelija, ammattikalastaja ja kirjailija, joka ei pitänyt ihmistä muita lajeja ylempänä. Jo 1950-luvulta lähtien hän nosti yleiseen keskusteluun raadollisen tosiasian – ihmisen itsekkyys johtaa ekosysteemin tuhoon. Hän puhui, vaikka keskustelu luonnonsuojelusta ei tuntunut lainkaan ajankohtaiselta tai tärkeältä. Kun puhe ei mennyt perille, Linkola kärjisti ja provosoi.
vat myydä metsiään ikuisesti suojeltaviksi. Säätiön tehtävä on määritelty säännöissä ykskantaan: se on luonnonsuojelualueiden perustaminen ja säilyttäminen.
Vaatimattomassa mökissä Sääksmäellä elänyt Linkola halusi ihmisten tyytyvän vähempään ja madaltavan elintasoaan, antavan luonnolle sille kuuluvan itseisarvon välinearvon sijaan. Luonnonperintösäätiön Linkola perusti, jotta ihmiset voisi-
Pentti Linkolasta rakentuu näytelmätekstissä kokonainen, monivivahteinen kuva. Läsnä ovat kovuus ja herkkyys, hauskuus ja viisaus. Lapsuudesta asti valintoja ohjannut ehdoton rakkaus luontoon. Linnut. Elämän tärkeät naiset. Mielenterveyden huojuminen. Ihmisrakkaus yksittäisiä ihmisiä kohtaan ja leimuava viha aineellista elintasoaan palvovaa ihmiskuntaa kohtaan.
Kumpikin näytelmän kirjoittajista tunsi Pentti Linkolan henkilökohtaisesti. Se näkyy ja se tuntuu.
” Sitten kun tuo hulluus lopulta on ohi, meille jää yhä laulu, soitto, tanssi, kirjat, pelit, leikit, näytelmät, museot, käsityöt, puutarhat, kirkkaat vedet, aarniometsät, suot ja tunturit, vuodenajat, puut, kukat, kodit, kiireetön seurustelu, yksityiselämä – sanalla sanoen elämä.
Mutta eniten suren metsiä.
Anni
Kytömäki
Anni Kytömäki on yksi rakastetuimmista nykykirjailijoistamme. Hän oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi jo esikoisteoksellaan Kultarinta (2014). Se voitti sittemmin useita muita palkintoja, kuten Tulenkantaja-palkinnon vuonna 2015. Teos on sovitettu myös näytelmäksi. Finlandia-palkinnon Kytömäki voitti teoksellaan Margarita vuonna 2020. Hänelle on myös myönnetty Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto kolmesti.
Kytömäen uusimmassa romaanissa, Mirabilis (2024), eletään 1800–1900-luvun taitetta, jolloin ihminen alkoi hyödyntää luontoa yhä voimallisemmin. Samaan aikaan luonnontieteilijät toivat esiin, että ihminen ei ole luomakunnan kruunu vaan laji muiden joukossa. Romaani pohtii, miksi niin usein valitsemme tuhoisan tien, vaikka vaihtoehtojakin olisi. Entä jos ihminen ei tunkeutuisikaan kaikkialle? ”Maailma ei kaipaa vain selityksiä vaan myös jotain ihmeellistä”, sanoo päähenkilö Leonhard Stejneger.
Kytömäki on koulutukseltaan luontokartoittaja, ja luonto on hänen kirjallisessa tuotannossaan keskiössä. Kytömäki tunsi Pentti Linkolan henkilökohtaisesti, ja on Linkolan tavoin etsinyt mahdollisimman ekologista tapaa elää. Kytömäki toimii Linkolan perustaman Luonnonperintösäätiön hallituksessa. Matti Kuuselan kanssa yhteistyössä kirjoitettu näytelmä on luonnollinen jatke Kytömäen yhteydelle Linkolaan ja tämän ajatteluun.
Matti
Kuusela
Matti Kuusela on näytelmäkirjailija ja toimittaja. Helmikuussa 2024 sai Nokian Etunäyttämöllä ensi-iltansa Kuuselan kirjoittama ”Matias ja Anni –nokialainen tähtitarina”. Matias Stark (1857–1940) oli monen alan pioneeri ja ehtymättömän toimelias edelläkävijä. Hänen ensimmäinen vaimonsa, kansakoulunopettaja Anni Stark (1861–1901) perusti Matiaksen kanssa Nokialle paikkakunnan ensimmäisen kansakoulun vuonna 1893. Näytelmä kertoi rohkeudesta luoda uutta ja rakkaudesta elämän loppumattomiin mysteereihin. Loppuunmyydyt esitykset saivat jatkoa keväällä 2025.
Muistelmateos Journalisti – Toisenlainen toimittaja (Warelia 2024) vei Kuuselan keskelle kohua. Aamulehti poisti hänen kaikki juttunsa verkosta kolmeksi kuukaudeksi, mutta palautti jutut teettämänsä selvityksen valmistuttua.
Tutkija Maria Lassila-Merisalon selvitys osoitti, ettei mediassa keväällä 2024 harjoitetulle valehtelijaksi leimaamiselle ja muulle mustamaalaamiselle löytynyt asiallisia perusteita. Huhtikuussa 2025 Kuuselalle myönnettiin muistelmistaan vuoden 2024 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto.
Kuusela tapasi Linkolan toimittajana useita kertoja. Ensimmäisellä juttukeikalla vuonna 2006 oli luontoasiantuntijana mukana myös Anni Kytömäki. Yhteisen näytelmäprojektin taustalla on ollut Kuuselan halu tehdä Linkolalle oikeutta. Hän halusi kirjoittaa teatterilavalle Linkolasta kokonaisen ihmisen ja moniulotteisen ajattelijan, näyttää ne puolet, jotka kauhistelevissa ja kapeissa klikkiartikkeleissa jäivät piiloon. Näytelmän kirjoittaminen yhdessä Kytömäen kanssa piti myös Kuuselan päätä veden pinnalla Journalistiin liittyvän kohun aikana.
28. PENTIT KOHTAAVAT
(On huhtikuun alku v. 2020. Vanha Pentti tekee pirtissään kalakeittoa. Laulaa virttä ”Totuuden henki”. Tuttu reppu nököttää pöydän vieressä.
Aikuis-Pentti astuu mökkiin, katselee ympärilleen. Tässä kohtauksessa voisi olla hauskaa, jos kaikilla Penteillä olisi samanlainen reppu.)
AP: Kiitettävä sekasorto. (Katsoo huoneentaulua.) Aivan, ”Siisti koti on ankea asua”. (Pudistaa päätään.) Mutta sähkövalo! En olisi uskonut sinusta. Tai minusta.
VP: Kappas vain. Itse ilkeä Pentti. Tulitko ilkkumaan vanhaa miestä?
AP: (Laulaa säkeen hyvänyönlaulua.) ”Tulin sua vieläkin tervehtimään...” Kuulin nimittäin, että teet kuolemaa.
VP: Mistä kuulit?
AP: Pikkulinnut lauloivat.
VP: Mitkä niistä?
AP: Ensin peippo, sitten punarinta, laulurastas vielä illalla varmisti.
VP: Niin tietysti, lörpöt, eivät osaa pitää nokkaansa kiinni.
AP: Miten sinä? Olet kuulemma viimeisillä voimillasi seonnut, liittynyt kirkkoon. Arvaa miten hämmästyin. Ja häpeän.
VP: Älähän nyt. Istu alas ja ole nuori mies hetki hiljaa, kun et mistään mitään ymmärrä.
(AP istuu. Ovat hyvän tovin hiljaa.)
SAMI SYRJÄMÄKI
SÄÄDYLLISTÄ AJATTELUA
KUN TOLKUN IHMINEN KOHTAA ORWELLIN
90.1
ISBN 978-952-387-101-3
Kirjakauppoihin lokakuussa
Sami Syrjämäki
Sami Syrjämäki on Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisupäällikkö. Filosofiasta väitellyt Syrjämäki on toiminut pitkään muun muassa filosofisen niin & näin -lehden toimittajana. Hän on kirjoittanut yleisistä filosofisista aiheista kuten vapauden käsitteestä ja julkaissut aikalaiskritiikkiä usein klassiset näkökulmat ja nykyperspektiivin yhdistäen.
Säädyllistä ajattelua
Millainen on ”tolkun ihminen”? Voiko tolkun ihminen oikeasti rakentaa siltoja vai vahvistaako tolkusta puhuminen jakolinjoja? Mikä on tolkun suhde harkitsevuuteen ja miten omaa harkitsevuuttaan voisi ilmentää uskottavasti?
Onko George Orwellista tullut poliittisen pelin jokerikortti? Orwellia siteeraten puhutaan paljon ”uuskielestä”, mutta usein puhe paljastaa, ettei Orwellin käsitystä uuskielestä kovin hyvin tunneta. Ne, jotka valittavat uuskielen käytöstä, ovat tyypillisesti itse aivan yhtä syvällä niissä kuvioissa, joista toisia haukkuvat.
Entä mitä Orwell tarkoitti ehkä tärkeimmällä ajatuksellaan, ajatuksella säädyllisyydestä tai soveliaisuuden tajusta? Orwellin mukaan hänen aikansa ihmiset, erityisesti älymystö, oli unohtanut säädyllisyyden (decency), jonka pitäisi olla
”yhteiskunnan perusta sen poliittisesta tai talousjärjestelmästä riippumatta”.
Sami Syrjämäki tarkastelee kiehtovassa kirjassaan näitä ja monia muita aiheita syvällisesti mutta yleistajuisesti. Ajatus kulkee filosofiasta historiaan, kommunikaatiosta sananvapauteen, sitaattikulttuurista jouluun. Kokoelman päätteeksi Syrjämäki tarkastelee kuuluisaa filosofikollegaansa. Millainen filosofi E. Saarinen onkaan? Häntä joko rakastetaan tai inhotaan, mutta onko Saarisesta mahdollista kirjoittaa tasapainoisesti?
’Uuskieli’ hallitsee Orwelliin viittaavaa poliittista keskustelua. Politiikkaa ja englannin kieltä käsittelevässä esseessään Orwell ei käytä termiä lainkaan. Se tulee 1984:stä. (Alkuteos otsikoitiin kirjaimin Nineteen Eighty-Four ja Orwellin alkuperäinen ehdokas nimeksi oli e Last Man in Europe eli ”Euroopan viimeinen ihminen”.) Romaanissa newspeak kuuluu mielikuvitusvaltio Oseanian totalitaristisen hallinnon sanastoon ja kuvaa sen näkökulmasta yhteiskunnassa tapahtuvaa kielellistä edistystä. Ironia on säilynyt: termi on jäänyt eloon nimenomaan halveksivassa merkityksessä.
Uuskieli on totalitaristisen hallinnon luomus, osittain keinotekoinen kieli, jolla on tarkoitus hallita kansalaisten ajattelua muun muassa muodostamalla uusia sanoja ja poistamalla käytöstä vanhoja sanoja. Omaksuttujen ilmaisujen hylkääminen oli Oseaniassa tärkeämpää kuin uusien lisääminen. Uuskielellä tarkoitetaan nykyisissä keskusteluissa kuitenkin tyypillisesti ainoastaan tarkoitushakuista tuttujen sanojen käyttämistä totutusta poikkeavalla tavalla tai kokonaan uuden
termin keksimistä. Esimerkkinä mainitaan usein teoksesta lainattu totuusministeriön slogan: ”sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa”, jossa totunnaisten substantiivien merkityksellä pelataan omintakeisella ja karkealla tavalla siten, että manööveri ei jää huolimattomimmaltakaan lukijalta huomaamatta.
Kun nykydebateissa syytetään jotakuta uuskieleen sortumisesta, sillä tarkoitetaan siis tyypillisesti uudissanojen keksimistä tai tuttujen sanojen merkitysten venyttämistä uusiin suuntiin. Uuskielen hyödyntämisestä moititaan itse kunkin poliittisia kiistakumppaneita ja väitetään, että nämä hämärtävät kieltä tarkoituksenaan oman asialistansa epärehellinen edistäminen.
Toisinaan vastustajia syytetään uuskielen luomisesta ja toisinaan laaditaan ivallisia uuskielen sanastoja, joissa esitellään vastustajien kieltä vääristeleviä uusia sanojen määritelmiä tai merkityksiä ja pyritään paljastamaan näiden epärehellisyys tai typeryys. Tapa on usein tympeä:
latteilla sanalistoilla kalastellaan hekotuksia ja kehuja omilta hengenheimolaisilta. Oivaltavuus ja luovuus on kaukana Orwellin luomistyön voimasta.
Onkin unohdettu uuskielen merkittäviä piirteitä, kuten esimerkiksi sanoihin liittyvien ikävien sivumerkitysten kätkeminen myönteisiltä kuulostavia lyhenteitä muodostamalla. Vähäiselle huomiolle ovat jääneet jopa keskeisimmät orwellilaisen newspeakin ominaisuudet eli sanaston kaventaminen ja kieliopin yksinkertaistaminen, toisin sanoen kielen köyhdyttäminen.
1984:ssä totalitaristisen hallinnon harjoittaman manipulaation pääväline ei siis ole uudissanojen tehtailu tai vakiintuneiden käsitteiden merkitysten venyttely. Päinvastoin. Se on iskulauseenomainen kielenkäyttö, sanaston kaventaminen ja kielen yksinkertaistaminen. Tällainen pyrkimys käyttää kieltä on tuttua niin vasemmistolaisten, oikeistolaisten kuin muidenkin populististen puheesta.
ONNEA TAMPEREEN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSPALKINNOSTA!
