1900-luvun

kovasti ajatus kokeilla siipiäni juuri romaanikirjailijana. Luonnostellessani kolmisen vuotta niin sanottua galaktista runousoppia huomasin jatkuvasti luovan mielikuvituksen työntävän kuvitteellisia aineksia tietoperäisen tekstin sekaan. Romaanissa tähän sinänsä luonnolliseen pyrkimykseen ei tarvinnut suhtautua niin rajaavasti kuin tietokirjoittamisessa.

Bulgakov jäi kummittelemaan muutenkin tulevan teoksen taakse. Kirjailijan pääteos Master i Margarita (suom. Saatana saapuu Moskovaan) on niin sanotun maagisen realismin perus- teoksia. Romaanin hulvaton huumori ja piikikäs satiiri jäi mieleni päälle niin lähtemättömästi, että sovelsin Ahmatova-romaaniin samantyyppistä maagisrealistista otetta.

Koska Mihail Bulgakov ja hänen vaimonsa Jelena Sergejevna Bulgakova kuuluivat Anna Ahmatovan lähipiiriin, he esiintyvät henkilöinä myös romaanissani.

Kirjoitusprosessin alkumetreillä pohdin kovasti romaanin kerron- tatapaa. Päädyin antamaan ison roolin kahdelle antiikin kirjallisuuslajille.

Olin perehtynyt yhtäältä Platonin dialogeihin kirjoittaessani Theseuksen henki -nimistä kirjaa (2021). Platon käytti klassikkoteoksissaan usein niin sanottua sokraattista dialogia, jossa keskustelukumppanit vaihtavat ajatuksia henkevän vuoropuhelun avulla. Näin sai syntynsä yksi vanhimmista kirjallisuudenlajeista, joka on paljon vanhempi genre kuin perinteinen juoniromaani.

Sokraattisen dialogin rinnalla toinen klassinen kirjallisuudenlaji Ahmatovan takana on niin sanottu menippolainen satiiri, joka oli tärkeä esimerkiksi Mihail Bulgakoville ja Fjodor Dostojevskille.

Fantasia on romaanissani keskeinen, monimuotoinen elementti. 1900-luvun Neuvostoliitto oli täynnä salaliittoteorioita, hallusinaatioita, hypnoottista unta ja harhaisia ihmisiä.

Anna Ahmatova koetti säilyä moninaisten hullutusten keskellä niin täys- järkisenä kuin suinkin. Miten hyvin hän siinä onnistui, jäi romaanin ratkaistavaksi.

Anna Ahmatovan elämäntarinassa kaikkein kiintoisinta on se, millä ihmeen tavalla runoilija pystyi selviytymään läpi niinkin ahdistavien aikojen, joita juuri hän koki. Myös tähän kysymykseen romaanini pyrkii antamaan vastauksen.

On syytä muistaa, ettei runoilija ollut yksin ahdistustensa keskellä. Ahmatovahan huomasi kokonaisen kansakunnan kipuilevan samanlaisten asioiden takia. Tietoisuus tästä vauhditti Ahmatovan kehitystä runoilijana. Hän ei yksinkertaisesti voinut ummistaa silmiään siltä ahdistukselta, jota venäläinen kansa koki Stalinin hirmuhallinnon vuoksi, olkoonkin, että hän oli kotoisin Ukrainasta.

Niinpä romanttisesta rakkausrunoilijasta kehkeytyi väkisin poliittinen kirjailija, vaikka Ahmatovan edustama poliittisen kirjoittamisen tapa jos mikä oli kiellettyä Stalinin Neuvostoliitossa. •