Pörisijöiden pauloissa Teksti: Matilda Salko – Kuvitus: Roope Nykänen
K
imalaiset, nuo mesipistiäisistä sympaattisimmat! Tässä lyhyessä artikkelissa kohdistamme katseemme näiden aina yhtä ilahduttavien pörisijöiden sielunelämään. Tarkoitus on ilman sen kummempia koukeroita tarjota lukijalle perusannos Bombus-tietoutta, joka toivottavasti ilahduttaa lukijaa edes hivenen yhtä paljon kuin artikkelin kirjoittajaa. Kesäpäivänä tämä kukasta toiseen könyävä, suuri ja karvainen ystävä on helppo erottaa koordinoidumman oloisista ja pienemmistä ryhmätovereistaan mehiläisistä. Kuitenkin – kuten ehkä arvata saattaa hyönteisten ollessa kyseessä – tarkempaa lajitunnistusta pohdittaessa havaitaan, että kimalaisten suku on varsin laaja: Suomessa elää 37 eri kimalaislajia. Kimalaisia tavataan hyvin erityyppisistä elinympäristöistä, sillä näihin pörheisiin pörisijöihin voit törmätä missä tahansa Suomessa majailetkin, tuntureilta saaristoon. Ainoastaan avosoilla kimalaiset eivät lähtökohtaisesti viihdy. Kimalaiset voidaan jakaa kuuluviksi joko varsinaisiin kimalaisiin tai loiskimalaisiin. Kuvaavasti nimetyt loiskimalaiset eivät (yllätys, yllätys) muodosta omaa pesää tai yhteiskuntaa, vaan käkimäisesti tunkeutuvat varsinaisten kimalaisten pesiin ja valjastavat ne omaan käyttöönsä. Keväälläkin loiskimalaiskuningattaret voivat torkuttaa horroksesta heräämistä kaikessa rauhassa,
koska kiirettä oman pesän perustamiselle ei ole. Sen sijaan varsinainen kimalaiskuningatar lähtee liikkeelle jo varhain alkukeväästä, tavoitteenaan perustaa oma pesänsä tyypillisesti maasta löytämäänsä koloon. Otollisia pesäkoloja ovat esimerkiksi vanhat hiiren tai myyrän pesät. Ensimmäiset yhteiskuntaan syntyvät jäsenet ovat työläisiä, jotka ottavat nopeasti vetovastuun pesän ja toukkien hoidosta kuningattaren keskittyessä uusien sukupolvien tuotantoon. Pesien ruokakunnat jäävät kuitenkin tyypillisesti pienemmiksi kuin esimerkiksi tarhamehiläispesissä. Myöskään hunajaa kimalaiset eivät tuota. Toukkien ruokkimisen suhteen kimalaisissa on kaksi eri koulukuntaa: taskuntekijät ja siitepölynsäilöjät. Taskuntekijät perustavat toukille yhteisen siitepöly-buffetpöydän, kun taas siitepölynsäilöjät tarjoilevat kullekin toukalle omaa siitepölyä à la carte -tyyliin. Vaikka toukkien ruokinnassa käytetään myös siitepölyä, syövät aikuiset kimalaiset pääasiassa mettä. Loppukesästä pesään syntyy myös koiraita ja uusia kuningattaria, ja kesän kääntyessä syksyyn tulee yksivuotinen yhteiskunta tiensä päähän. Pölyttäjinä kimalaiset ovat hyvin tehokkaita. Erityismaininnan ansaitsee niiden hyödyntämä niin sanottu värinäpölytys, jossa värisyttämällä siipilihaksiaan koko kimalainen tutisee hetken voimakkaasti. Tämän tutinan
