Silja Kiljunen, Kalle Kröger, Essi Kumpumäki, Oona Kurola, Albert Lenkiewicz, Suvi Leskinen, Emilia Luomanmäki, Roope Nykänen, Joni Ollonen, Kiisla Porvari
Ulkoasu ja taitto
Silja Kiljunen, Oona Kurola, Veronika Laine, Suvi Leskinen, Henriikka Rossi, Kristel Ruokonen, Vilma Rönty, Anni Tiensuu
Kansi
Henriikka Rossi
Logo Anni Virolainen
Paino
Helsinki Bofori Oy, Helsinki Painos 50 kpl
Pääkirjoitus
Menneet ja tulevat tapahtumat
Pj-palsta
Päätoimittajien suosikit
Arkiston aarteita
Sotkan munasta kilpikonnien selkään
Kummallisimmat parittelijat
Martin vedenalainen maailma
Neljäs maailma
Tirehtöörin palsta
Sarjakuva Puuhanurkka
ISSN-L 1458-4115
Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea.
Symbioosi ry
PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto
Ihmeellinen on maailma
Teksti: Suvi Leskinen – Kuva: Veronika Laine
Viime keväänä olin Turussa opiskelujen merkeissä, joten samalla täytyi katsastaa paikallinen kasvitieteellinen puutarha. Trooppisen kasvihuoneen vihreä vehmas ylsi lattiasta kattoon ja värikkäät kukkaset loistivat siellä täällä. Pujotellessani riippuvien köynnösten lävitse safiirinsinisiä taivaansiipiä liihotteli ohitseni ja jossain puun latvassa lauleli lintu. Lammen lumpeiden alla polski komeita koikarppeja. Tätä kaikkea ihastellessani takanani keskusteliin, kuinka perhoset tuovat vähän eloa paikkaan. Mietin itsekseni, että tämä huonehan suorastaan pursuaa elämää! Muhkeita saniaisia, jättimäisiä lehtiä, mystisiä orkideoita, valloittavia vesikasveja…
Biologian opintojen ansiosta näen luonnon aivan erilaisin silmin. Punkkeja vilisevä heinäinen ryteikkö onkin kymmenien kasvilajien monimuotoisuus, vastaantulevista siivekkäistä yhtäkkiä erottuvat mustarastas, käpytikka ja puukiipijä. Samettinen sammalmatto valtaa metsän pohjan ja kivet, ja mättäillä kasvaa useampi laji sulassa sovussa. Lähemmin katsottuna pikkuisia punkkeja vilisee sielläkin, mutta myös mielettömän sitkeitä karhukaisia. Maan alla tapahtuu vieläkin enemmän, kun miljardit mikrobit hajottavat ja kierrättävät aineksia ja sienirihmastot verkostoituvat koko metsän kanssa. Jylhät puut elävät pienen ikuisuuden ja niiden varjot, oksat ja kolot ovat monen koti. Kun lopulta aika koittaa, lahoava runko tarjoaa jälleen kodin seuraaville, kuten hyönteisille, kääville ja jäkälille.
TÄSSÄ MAAILMAN MYLLERRYKSESSÄ toivon, että jokainen voisi pysähtyä edes hetkeksi ja katsoa ympärilleen. Millä todennäköisyydellä sinä ja minä olemme tänne päätyneet? Miten äärettömässä avaruudessa juuri tälle kivenmurikalle ilmestyi elämää? Happamassa alkuliemessä jokin ihmeen kaupalla jakaantui kahtia, ja miljardien vuosien saatossa on syntynyt ja hävinnyt lukemattomia lajeja. Evoluution virrassa on pitänyt täyttää juuri sillä hetkellä vaaditut ominaisuudet, josta on selvitty joko hyvällä tai huonolla menestyksellä. Tänä päivänä elämänpuu haarautuu paahteisesta tropiikista jäätäville navoille ja merten syvyyksiin asti. Se näyttäytyy mitä upeimpana sademetsissä, aavikoilla, tuntureilla, soilla. Elämää löytyy äärimmäisistä paikoista asti ja ominaisuuksia hienosäätämällä sopeudutaan juuri
oman ympäristön oloihin. Tätä kaikkea ei voi kuin hämmästellä. Vaikka kuinka aivonystyjä kumpuaisi lisää, emme koskaan pysty tyhjentävästi selittämään elämää. Ehkä juuri siksi se kiehtoo, ja ilahduttavimpia ihmisyyden oikkuja onkin uteliaisuus. Loputon tiedonjano ajaa pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä ja selvittämään mysteereitä. Uteliaisuus vie tutkimusmatkalle universumin ääriin, tiiraamaan mikroskooppiin ja kiikareihin, kuopsuttamaan maata ja sukeltamaan sinisiin vesiin. Kaivetut vastaukset yleensä nostavat vain lisää kysymyksiä, mikä innostaa edelleen tutkimaan lisää.
EHKÄ UTELIAISUUS ELÄMÄÄN vei minut opiskelemaan biologiaa. Luonnon ihmeet jaksavat aina ihastuttaa, ja parasta on jakaa sama innostus muiden opiskelijoiden kanssa. Tämä toteutuu erityisesti ikivihreän Symbioosin toiminnassa. Tätä lehteä olen toimittanut kaksi vuotta, mikä on ollut todella hauskaa. Tänä vuonna Symbiontti täyttää pyöreät 60 vuotta, joten on ollut erityinen ilo ja kunnia seurata ansioituneiden päätoimittajien jalanjäljissä. Toivottavasti lukijat ovat viettäneet mukavia hetkiä lehden parissa, ja suuri kiitos kaikille toimituksessa mukana olleille. Ensi vuonna soihtu ojennetaan uusille päätoimittajille, joten odotan innolla Symbiontin seuraavia vuosia!
Menneet ja tulevat tapahtumat
Koonnut: Toimitus
Menneet
4.10. Fuksisitsit
Fuksit saivat perehdytyksen sitsaamiseen kulttuuriin
Helixin ja Symbioosin yhteisillä sitseillä.
12.10. Halias-excu
Hangon lintuasemalla seurattiin syysmuuttoa ja ihasteltiin rengastettavia lintuja.
15.10. Sieniretki
Syssy on parasta sieniaikaa, joten sympparit lähtivät sienestämään Kuusijärvelle.
17.10. Juomapeli-ilta
Klussella pelailtiin kaikkea beer pongista kalja-kimbleen ja slap cupista flip cupiin.
18.10. Sammalretki
Happihyppelyllä Viikin arboretumiin löytyi lähes 40 sammallajia.
23.10. Lajintunnistusilta
Kertsillä treenattiin lajituntemusta selaamalla ja dettaamalla iNaturalistin kuvia.
25.–26.10. Fuksivierailu Lammille
Fuksien perehdytys jatkuu, tällä kertaa tutustuttiin tulevaan kesäkotiin Lammilla.
29.10. Hallitus tarjoaa -ilta
Rentoa hengailua ja herkuttelua hallituksen piikkiin.
5.11. Syyskokous
Aktiiviset sympparit saapuivat sankoin joukoin hakemaan virkoja ensi vuodelle.
7.11. Linturetki
Viikin arboretumissa havisteltiin tällä kertaa syysmuuton vitkuttelijoita.
22.11. Kaamossitsit
Kertsillä sitsattiin pimeän keskiajan teemoissa, vieraat pukeutuivat asianmukaisesti mm. linnanneidoiksi, perunasäkkiin ja rotaksi.
25.11. Lukupiiri
Keskustelua Hiro Arikawan teoksesta Matkakissan muistelmat. Miu mau.
Lintuja ja muita eliöitä bongatessa joulu saapuu riemuiten. Lisäksi pinnoista lahjoitetaan luonnonsuojeluun, joten kaikki mukaan!
12.12. Pikkujoulut
Pikkujouluissa nostetaan malja kuluneelle vuodelle ja jaetaan kunniamaininnat ansioituneille symppareille.
2.-11.1. Kilpisjärvi-excu
Perinteisellä exculla on luvassa Saanan valloitus, valaiden bongausta, rentoa hengailua ja tietysti sitsit!
Onnea 60-vuotias Symbiontti!
Teksti ja kuva: Kiisla Porvari
Moikka symbiontit!
Nyt kun vuosi tulee pikkuhiljaa päätökseensä, on oiva hetki ottaa pieni hetki juhlistaaksemme rakasta lehteämme Symbionttia. On ollut ilo kirjoittaa edes pikkuisen tähän lehteen ja olenkin hyvin ylpeä siitä, että me symbiontit olemme pystyneet tähän päivään asti ylläpitämään tätä hienoa perinnettä jo 60 vuotta! Tämän vuoden osalta isoin kiitos kuuluu tietenkin kaikille toimituskunnan jäsenille ja etenkin päätoimittajallemme Suville. Olette tehneet ison työn lehden eteen, kiitos siitä! Vinkkinä myös kaikille, että vanhoja Symbiontteja löytää sekä sähköisenä Issuu-palvelusta että fyysisenä kertsiltä. Etenkin jos Symbioosin historian havina kiinnostaa, niin tsekkaa nämä! Suvi on aloittanut fyysisten Symbiontti-lehtien arkisointiprosessin, jolla voidaan varmistaa lehtien säilyminen vielä seuraavat 60 vuotta! Loppuvuosi on aina yhtä hektinen kiireineen, mutta tunnen kyllä haikeutta tätä viimeistä pj-palstaa kirjoittaessani. Meillä on ollut ihana vuosi, ja olemme päässeet tekemään kaikenlaista kivaa yhdessä. Pikkuhiljaa hiljennymme kuitenkin kaikki täältä järjestöhommista joulun odotukseen, ja nokka kääntyy kohti ensi vuotta. Jään itse innolla odottamaan, mitä ensi vuoden hallitus ja virkailijat keksivät. Syyskokous oli hitti, ja saimme kaikkiin pesteihin värvättyä upeita tyyppejä, joten luotto on kova!
Haluan vielä loppuun kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta. Kiitos kohdistuu etenkin rakkaisiin kanssasymbiontteihin, jotka ovat ahkerasti järjestäneet meille huippuhauskoja tapahtumia, tykittäneet meemejä someen, kokanneet mitä herkullisempaa ruokaa, ja niin
edelleen ja niin edelleen! Erityiskiitokset hallitukselle ja shokkelomestareille, joiden ansiosta Symbioosin toiminta on mahdollista <3 Kiitos vuodesta, seuraavaksi pääsettekin lukemaan täältä Camillan juttuja!
Ihanaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta toivottaen, pj-Kiisla
Pj-palsta
Päätoimittajien suosikit
Koonnut: Suvi Leskinen – Kuvitus: Symbiontin arkisto
Symbiontin juhlavuoden kunniaksi lehteä päätoimittaneilta pyydettiin muisteloita pestistä. Päätoimittajat myös listaavat mieleen jääneitä juttuja, joista osa julkaistaan tässä numerossa uudestaan. Kurkkaa valitut palat lehden lopusta!
Joni Ollonen (2016)
Oma päätoimittajavuoteni oli aika lailla, noh, värikäs. Sipilän porvarihallitus teki tuhojaan sivistystyölle, hyvinvointivaltiolle, opiskelulle ja luonnolle kaiken muun haitan lisäksi mitä nyt uusliberaalia markkinataloutta suoraan suoneen piikittävältä taholta nyt voi odottaa. Silloin oli juuri tullut isompi koulutusleikkausaalto ja meillä oli erityisen huonosti hommaansa sopiva rehtori, joka vain pahensi tilannetta. Irtisanomisten ja useamman sekoittavan henkilökuntauudistuksen lisäksi tämä johti koulutusuudistusohjelma Ison pyörän muuttumiseen keskushallinnon ajamana leikkuriohjelmaksi. Tai tavallaan silloin Helsingin yliopisto päätti lakata kouluttamasta ihmisiä ja alkaa sen sijaan tuottaa tutkintoja. Ja sitten ehkä yksi maailman tunnetuimpia populaatioekologeja eli professori Ilkka Hanski kuoli. Eli kontekstina oli tämmöinen nurpeuden talvi tai oikeastaan koko vuosi. Samalla sitten uudistettiin koko biologian koulutus kursseineen päivineen. Eli lyhyesti ilmaistuna meillä oli tilanne, joka vaati kantaaottavuutta, vaikuttamista ja kärkevyyttä.
Itse päätoimittajuus sujui melko mukavasti, mitä nyt luonnollisesti tähän kuului päätoimittajuuden ongelmia kuten toimituskunnan paimentamista pitämään juttujen kirjoituksesta ja taittamisesta kiinni. Itselläni nyt ei ole ollut ongelmaa tiristää ainejärjestötehtävissä työpanosta, joten tämä nyt ei ollut ongelma sinänsä. Samoin itse lehden teko oli todella hauskaa. Sen lisäksi, että silloin pääsi kunnolla tykittelemään ja kirjoittamaan kannanottoa yliopiston ja opetuksen tilasta, niin silloin saatiin aika laajasti eri bilsan aihepiireihin (eikä vain lintuharrastajien tai ekologien mielenkiintoihin) liittyvää sisältöä ja suht laadukasta populaaritiedettäkin välillä. Silloin tuli myös hiottua omaa esteettistä silmää paremmaksi taiton suhteen, ainakin niin, ettei oma kädenjälkeni enää ole vihamielistä lukijalle. Silloinen toimitussihteeri Jasmin Kemppinen oli jo silloin uskomattoman hyvä piirtäjä, jolle pystyi heittämään idean ja saada sitten todella hyvän kansikuvan. Kansien teossa
olikin semmoinen hieno Jodorowskyn ja Mœbiuksen Dyynin tekemisen meininki, kun pohdittiin, miten saadaan jokin taideteos pastissiksi jostain tunnetusta maalauksesta teemaan sopien. Ja itsessään myöhäisillasta kokoon parsitut lehdet tuottivat kyllä tietynlaisen tyydytyksen tultuaan painosta. Silloin myös uudistimme Mikko Aulion kanssa Symbiontin taittopohjan, joka on yhä ilmeisesti käytössä. Onko se lähtökohtaisesti sitten ollut hyvä ja ajaton vai eikö sen kokonaiseen uudistukseen ole ollut aikaa jäänee historiikkia kirjoittavien mietittäväksi.
Ehkä tuolta ajalta eniten kaipaan semmoista kovempaa kantaaottavuutta ja itseensä likoon pistämistä lehden ja yleisestikin edunvalvonnan suhteen. Ylipäänsä koen, että teksti oli silloin lehdessä kärkevämpää ja kantaaottavampaa ja laaja-alaisempaa. Ehkä olen vain tullut vanhaksi ja aika on kullannut muistoja (mikä lienee suurin tekijä tämän käsityksen taustalla). Tai tässä on lisäksi joku sukupolviero tai jotain. Tai sitten meidän aikanamme ei ollut iskostunut mitään harhaista käsitystä siitä, että henkilökunta tai yliopisto yleisestikään olisi millään muotoa opiskelijoiden puolella. Saati että yliopistolla olisi mitään muuta kuin nimellinen vastuu sitä, millaista opetusta täällä on tai miten päätöksiä tehdään. Eikä jokin kiltisti vetoaminen, opiskelijoiden olojen kuvailu tai rähmälleen meno auta mitenkään. Dekaanit, professorit ja lehtorit ja hallintohimmelin jäsenet ovat vain ihmisiä ja jos he nyt oikeasti olisivat niin pikkusieluisia, että rankaisisivat kritiikistä, niin siinähän on sopiva skandaaliansa heidän kaatamisekseen.
Suosikkijuttu: Ehkä Jaakko Kuurneen Ahvisraportti (2/2016) (olen joukkuejäsenenä hieman puolueellinen tässä jutussa, mutta toisaalta kysyitte makuasiaa) tai Ilkka Hanskin muistokirjoitus tai irtisanotun kasviekologian professori Heikki Hännisen jäähyväiskirje kyseisestä lehdestä. Tai sitten fuksien kurssikannanotto (4/2016), jossa jopa ehdotettiin jotain muutoksia henkilökunnan peesaamisen tai ymmärtämisen sijaan. Henry Pihlström teki myös todella hyvän tekstin liittyen Richard Oweniin (1/2016).
Roope Nykänen (2019–2020)
Toimin Symbiontin päätoimittajana vuosina 2019 ja 2020. Päädyin alun perin Symbiontin toimitukseen vuonna 2018, koska halusin palauttaa ainejärjestölehteemme horoskooppipalstan. Suora hyppäys tähtimerkkien lukijasta päätoimittajaksi tuntui häkellyttävältä, etenkin koska samalla minun tuli täyttää terävänäköisen Alexandra Ekvikin saappaat. Tästä syystä tahdoin jakaa päätoimittajan pestin toisen tietoisuuden kanssa ja sainkin aisapareikseni ihanat ystäväni Pirta Palolan (2019) ja Valeria Valanteen (2020).
Päätoimittajiksi ryhtyessämme meillä oli paljon visioita tulevia lehtiä ajatellen. Halusimme yhtenäistää lehden numeroiden teemoja ja kansikuvia, jotta vuoden tuotokset pystyisi hahmottamaan kokonaisuutena paremmin. Vuonna 2019 lehden teemat liittyivät ihmisten eri toimintamalleihin, ja Julius Ulpovaaran loihtimissa kansikuvissa komeili teemaan sopivia helsinkiläisiä patsaita. Vuoden 2020 teemat juonsivat juurensa sukkession eri vaiheista ja lehden kansikuvat mukailivat eri vuosikymmenten estetiikkoja. Vuosikymmenvisio kietoutui mahtipontisesti Symbioosin vujuvuoteen, joka kuitenkin lässähti koronan takia.
Päätoimittajavuosinani Symbiontti halusi kehittää lehden moniäänisyyttä ja siksi pyysimme lehteen vierailevia kirjoittajia muilta tieteenaloilta. Monet näistä vierailija-palstan jutuista ovat tallentuneet hippokampukseeni positiivisina (Na+/K+) sähkökäyrinä. Yksi tällaisista jutuista on esimerkiksi teologian opiskelijan Manu Paavilaisen kirjoitus, joka käsitteli eri kansojen paratiisikäsityksiä (3/2020). Iloisia muistoja tuovat mieleeni myös Pekka H. -haastattelut (Pekka Haavisto, Pekka Heino x 2 ja Pekka Heiskanen) sekä Olli Rantamäen uskomattoman taidokkaat biologiristikot!
Suvi Leskinen (2023–2024)
Toimittajan urani alkoi kansien piirtämisellä pandemian keskellä. Ehkä ajautuminen neljän seinän sisälle madalsi kynnystä etsiytymään biologien seuraan etäyhteyksien päähän. Kansien lisäksi otin kopin horoskoopeista ja välillä piirsin omaelämänkertaista Keltanokka-sarjakuvaa. Lopulta päädyin itse lehden päätoimittajaksi ja pestissä olen ollut vuosina 2023 ja 2024. Parikseni sain toimitussihteeri Oona Kurolan, jonka taikakynästä ilmestyivät mitä upeimmat kannet. Täytyy tässä mainita numeron 3/2023 kansi, jota lähes poikkeuksetta luultiin valokuvaksi! Miettimäni teemat ovat olleet hieman abstrakteja, mutta ilokseni ne on otettu innolla vastaan ja poikineet mukavasti juttuja. Parasta päätoimituksessa onkin ollut seurata toisten luovuutta ja itseilmaisua. Olen halunnut antaa vapaat kädet juttujen tekemiseen, jotta askartelu olisi mahdollisimman mielekästä ja kivaa. Pakkopullalla väännetty lehti ei ole kenellekään mukavaa kirjoittaa, saati sitten lukea.
Lehdessä on ollut perinteitä kunnioittaen vaihdellen kevyempiä juttuja ja ihan tiedettäkin. Roope Nykäsen Tipupalsta on ollut aivan loistava ja taitavassa kirjoituksessa heijastuu rakkaus lintuihin. Jutussa Leiditkin laulaa! (3/2023) Roope kertoo naaraslintujen laulusta ja sen tiedon puutteesta, mikä on osa eliörajat ylittävää laiminlyöntiä naaraiden tutkimuksessa. Kompassi ikuisuuksien takaa (4/2023) taas kertoo miten linnut suunnistavat tähtien avulla, mikä on älyttömän siisti juttu.
Miriam Ronkainen kokosi kansamusiikista inspiroituneen artistiesittelyn ja teki bängerin soittolistankin jutussa Uutta musiikkia ikiaikaisilta juurilta (2/2023). Kuuntelin listaa lehteä taittaessa, ja todellakin oli erilaista musaa mitä muuten kuuntelisi! Kertsin uudet sohvat testasi Otto Litkey letkeällä tyylillään, kun hän pohti minkä eläimen kanssa kullakin sohvalla olisi mukavinta hengailla (1/2024). Silja Kiljusen ja Havu Marjovuon juttu Loistavat eliöt (1/2024) on sympaattinen kuvaus mysteerisistä eliöistä, ja tästä taisi vahingossa alkaa uusi palstakin.
Olen pyrkinyt siihen, että lehti on jokaiselle opiskelijalle, biologille ja luonnonystävälle. Toivon, että se yhdistää symbiontteja ja perinne jatkuu vielä seuraavat 60 vuotta, vaikka ainejärjestölehtien tarpeellisuutta kyseenalaistetaan somen ja internetin varjolla. Lehden tekeminen on ollut ihana ja ainutlaatuinen harrastus, ja yhteen hiileen puhaltaminen toimituksen kanssa on ehdoton juttu. Ei lehteä olisi olemassa ilman innokkaita toimittajia ja ahkeria lukijoita!
Arkiston aarteita
Koonnut: Suvi Leskinen
Aukeaman kuvat on julkaistu alunperin Symbiontissa vuonna 1968. Viereisen sivun sympaattisen sienikartan on laatinut nimimerkki ’Ritu’, todennäköisimmin lehden toimittaja ja kuvittaja Ritva Kivikkokangas. Kivikkokangas on piirtänyt myös tämän sivun kuvat, mutta lämpöisen ja unenomaisen tarinan kirjoittaja ei ole tiedossa. Sienikartta julkaistu syksyn numerossa ja Joulu-uni joulun numerossa.
Symbiontti
Sotkan munasta kilpikonnien selkään
Teksti ja kuvitus: Silja Kiljunen
Kautta aikain ihminen on ollut kiinnostunut maailman synnystä ja sitä on selitetty erilaisilla tarinoilla. Tyypillisesti inspiraatio tulee luonnosta, ja myytit ovatkin yllättävän samankaltaisia ympäri maailmaa.
Ihmiskunnan ammoisista ajoista asti meitä on kiinnostanut se, millainen maailmamme on ja mistä se on tullut. Monet erilaiset myyttiset maailmankuvat ja -syntytarinat selittivät maailmanjärjestystä ennen luonnontieteiden aikakautta, Pale blue dot -valokuvaa, alkuräjähdysteoriaa ja maailmankaikkeuden laajenemisen toteamista. Myyttien kehittäjät ovat eläneet keskellä luontoa ja kokeneet itsensä luonnon osiksi ehkä enemmän kuin nykyihmiset. Nämä luomiskertomukset ja maailmankuvat siis sisältävätkin monia luonnollisia motiiveja, kuten munia, kasveja ja erilaisia eläimiä, jotka kannattelevat maailmaa koossa.
Luonnon läheisyys maailmankuvissa ja maailman synnyssä ovat tuttuja suomensukuisten kansojen taruja koostavasta Kalevalasta: maa, taivas tähtineen ja muine taivaankappaleineen syntyivät sotkan munista, jotka rikkoutuivat vierähtäessään Ilmattaren polvelta, jolle lintu oli ne muninut. Alkumunamotiivi on läsnä myös monien muiden kansojen luomismyyteissä; esimerkiksi afrikkalaisen Mande-kansan myytissä jumala laittoi munan sisälle erilaisia siemeniä, joista syntyivät elementit, luomistyötä ohjaavat asiat ja ensimmäiset ihmiset. Puolestaan kiinalaisessa myytissä alussa suuren munan sisällä maailmankaikkeus oli kaaoksena, yin-yang-seoksena. Munassa oli myös jättiläinen Phan Ku, joka loputa rikkoi munan. Tällöin eri maailmankaikkeuden osat vapautuivat. Tuhansien vuosien päästä Phan Kun kuoltua tämän kallo muodosti taivaankannen, hengitys tuulen, raajat neljä ilmansuuntaa, liha maaperän ja veri joet.
Sukeltajamyyteissä, jotka ovat suosittuja varsinkin Amerikan alkuperäiskansojen luomistarinoissa, maa syntyi alkumerestä sukeltajien hakemasta mudasta. Myyttien sukeltaja on usein jokin eläin kuten lintu. Esimerkiksi erään jupikkikansan myytin mukaan korppi käski liutaa muita eläimiä hakemaan meren pohjasta mutaa. Vuorollaan moni eläin yritti hakea mutaa, mutta epäonnistui. Lopulta majava sai tuotua suuren maalastin
mukanaan meren pohjasta. Lasti kasattiin kilpikonnan selkään, mistä syntyi maa. Sukeltajamyytti tunnetaan myös muinaissuomalaisilta: maata alkumeren pohjasta haki kuikka paholaisen tai jumalan käskemänä tarinasta riippuen.
Jupikkien mukaisesti monissa muissakin myyteissä yksi tai useampi kilpikonna kannattelee maailmaa selässään. Kilpikonnamaa on mukana niin hindujen, kiinalaisten, kuin joidenkin Amerikan alkuperäiskansojen mytologioissa. Joissain myyteissä kilpikonnan selässä on lisäksi neljä elefanttia, jotka kannattelevat maailmaa. Kilpikonnamyytin esiintyminen laajalti eri mytologioissa johtuu todennäköisesti niiden tunnetusta pitkäikäisyydestä – onhan maailmakin pitkäikäinen, ja kuka olisikaan parempi maailman kannattelija kuin kovakuorinen konna.
Matelijoista myös käärmeet ovat päässeet osaksi maailmankuvia. Esimerkiksi skandinaavisessa mytologiassa hirviömäinen maailmankäärme Jörmungandr ympäröi ihmisten asuttamaa Midgårdia. Puolestaan klassinen ouroboros, omaa häntäänsä syövä käärme, on kerännyt ympärilleen monia tulkintoja ajan saatossa. Se kuvaa muun muassa kaiken yhtenevyyttä ja säilymistä, ikuista hajoamisen ja uudelleen muodostumisen sykliä. Tarinan mukaan visio ouroboros -symbolista auttoi saksalaista kemistiä August Kekuléa keksimään bentseenin molekyylirakenteen. Maailmankuvien ja kemistejä auttavien symbolien lisäksi käärmeet esiintyvät myös luomismyyteissä: kiinalaisen mytologian käärmevartaloiseksi kuvattu jumalatar Nüwa muovasi ensimmäiset ihmiset savesta, minkä lisäksi käärme on merkittävä tekijä Raamatun luomistarinassa.
Biologiaan liittyvät maailmankuvat eivät rajoitu vain eläinkuntaan, vaan myös kasvit esiintyvät mytologiassa: skandinaavisen mytologian maailmanpuu Yggdrasil yhdistää ihmisten maailman jumalten Asgårdiin ja alamaailma Niflheimiin. Samaan tapaan turkkilais-
ten kansojen Bai-Terek yhdistää taivaallisen (oksat), maallisen (runko) ja alamaailmallisen (juuret). Tarinan mukaan puussa elää kaksipäinen kotka, joka tarkkailee maailman eri osia. Puun juurella taas on kaksi koiraa, jotka valvovat kulkua elävien ja alamaailman välillä.
Myös itse maa on nähty jumaluutena. Kreikkalainen mytologia on täynnä erilaisia jumaluuksia, joista yksi on maa eli Gaia. Gaia syntyi myyttien mukaan Kaaoksesta. Kreikkalaisen mytologian maailmanjärjestykseen kuuluvat myös Uranos, taivaan personifikaatio, sekä Okeanos, maailmaa ympäröivä meri. Muun muassa karttakirjoista tuttu kuva Atlaksesta kannattelemassa maapalloa on mytologian huomioon ottaen virheellinen: tarujen mukaan Zeus rankaisi Olympos-vuoren jumalia vastaan taistellutta Atlasta laittamalla tämän kannattelemaan taivaankantta – ei siis maapalloa. Nykyajan luonnontieteellisen tiedon aikakaudella nämä perinteiset mytologiset uskomukset on viskattu
romukoppaan. Toisaalta myös tieteen sanoma on usein unohdettu. Luonnontieteiden antama maailmankuva voitaisiin nähdä yhtä kauniina kuin korkealentoisimmat myytit, jos tieteen valo vain osattaisiin nähdä. Jos maailma nähdään vain ihmisen, luomakunnan kruunun, omana leikkikenttänä, jossa resurssit ovat loputtomat, ei pitkälle pötkitä. Nykypäivän maailmaa kannattelee luonnon kantokyky, mutta kannatteleekohan se meitä enää kovinkaan pitkään tällä menolla? Tarvitsisivatko tieteenkin hyljänneet nykyihmiset jonkin uuden ”äitimaan” tai muun mytologiaan verrattavavan maailmankuvan, jotta osaisimme huolehtia tästä ainoasta kodistamme paremmin? Ehkä litteään Maahan uskovan Flat Earth Societyn (joka muuten uskoo muiden planeettojen olevan pallomaisia) sijaan tarvitsemme jonkin äitimaan yhdistyksen ja uskon johonkin tarumaisempaan maailmankuvaan, jottemme tuhoaisi planeettaamme aivan kokonaan.
Maailma
Kummallisimmat parittelijat
Teksti ja kuvitus: Oona Kurola
Eliömaailma on täynnä outoakin oudompia parittelutapoja ja muita lisääntymiseen liittyviä kummallisuuksia. Tässä niistä muutamia!
Rakkaus satuttaa
Jotkin kaksineuvoiset maakotilot ovat kehittäneet oman versionsa Amorin nuolesta. Soidinmenojen aikana kotilot “ampuvat” kumppaniaan kovalla kalkkipiikillä eli lemmennuolella, ja pian tämän jälkeen yksilöt parittelevat. Lemmennuoli kuljettaa mukanaan limaa, jonka sisältämät eräänlaiset hormonit edistävät ampujan siittiöiden säilymistä ja varastoitumista kumppanin elimistössä. Nuolen ampuminen tekee siis ampujan isyydestä todennäköisempää. Ulkonäöstään huolimatta nuoli ei tiettävästi vahingoita vastaanottajaansa – ainakaan ko vin merkittävästi.
Linnut tanssilattialla
Linnut, joiden naaraspopulaatiot ovat pieniä ja koiraiden välinen kilpailu on voimakasta, joutuvat panostamaan erityisen paljon omiin soidinmenoihinsa. Näin koiraille kehittyy rusettiparatiisilinnun (Lophorina superba) tanssien kaltaisia räväköitä rituaaleja. Esitystään varten koiras valmistelee itselleen tanssilattian pyyhkimällä ja tasoittamalla maata esimerkiksi lehdillä. Naaraan lähestyessä koiras levittää höyhenensä soikeaksi kilveksi ja ryhtyy tanssiin, joka voi kestää useita tunteja.
Luita ja lusikoita
Useiden nisäkäskoiraiden – ei kuitenkaan ihmisen – penistä tukee parittelua tehostava siitinluu eli baculum. Siitinluun muoto, koko ja rakenteellinen monimutkaisuus vaihtelevat lajista toiseen, mutta kaikista näyttävimpiä ne ovat monogaamisilla lajeilla. Esimerkiksi mesimäyrän (Mellivora capensis) siitinluu on muodoltaan kuin jäätelökauha tai lusikka, jonka avulla se voi “kauhoa” naaraan elimistössä olevan kilpailevan koiraan sperman pois omansa tieltä.
Insestiä punkkien tapaan
Lähi-Idässä esiintyvä punkkien suku Adactylidium ottaa sisäsiittoisuuden kirjaimellisesti. Kyseiset punkit ovat ovovivipaarisia: munat hautuvat naaraan ruumiissa, jossa ne myös lopulta kuoriutuvat. Munista kuoriutuu useita naaraita, mutta vain yksi koiras. Heti kuoriutu misen jälkeen tämä koiras parittelee siskojensa kanssa äitinsä vatsassa. Virallisesti “syntyäkseen” raskaaksi tul leet siskot syövät äidin sisältä käsin ja koko noin neljä vuorokautta kestävä kierto alkaa alusta. Koiras kuolee muutamassa tunnissa parittelun jälkeen.
Pallokalojen poikamiesboksit
Erään pienen pallokalalajin (Torquigener sp.) parittelukäyttäytymiseen kuuluu naaraiden hurmaaminen yksityiskohtaisilla ympyräkuvioilla, joita koiraat säntillisesti piirtävät evillään ja vatsallaan merenpohjan hiekkaan. Nämä kuviot ovat itse asiassa pesiä, joiden näyttävyyden perusteella naaraat valitsevat kumppaninsa. Kuviot voivat olla halkaisijaltaan jopa kaksimetrisiä, vaikka niitä valmisteleva kala on kooltaan vain joitakin senttimetrejä.
Eliöpalsta
Ikuisesti yhdessä
Syvännekrotit (heimo Ceratiidae) ovat kiehtova esimerkki seksuaaliparasitismista. Kalojen voimakas sukupuolidimorfismi ilmenee naaraan ja koiraan huomattavan kokoeron lisäksi siinä, että pienikokoisen koiraan elimistö voi olla hyvinkin surkastunut, eikä se selviä pitkään ilman naarasta. Löydettyään naaraan koiras pureutuu kiinni tulevan kumppaninsa ihoon ja vapauttaa entsyymejä, jotka lopulta sulauttavat koiraan osaksi naarasta ja yhdistävät muun muassa näiden verenkierrot. Koiras tulee viettämään koko loppuelämänsä naaraan ehdottomana loisena, naaras puolestaan saa koiraalta jatkuvasti siittiöitä.
Välillä se on vain niin hankalaa
Ihminen (Homo sapiens) on ulkoistanut parin etsinnän tekoälylle ja algoritmille. Tinderit, swaippailut ja tykkäämiset pyörivät käden jatkeena älypuhelimessa. Selittämätön toisen osapuolen katoaminen eli ghostaaminen on yksi trade-off puhelimen räpläämisen helppoudelle. Ehkä tulevaisuudessa ihminen kehittää itselleen teknologian avulla pilkulleen täydellisen kumppanin, jolloin omaa lajitoveria ei enää tarvitse edes kohdata.
Etäseksiä
Pääjalkaisilla parittelu tapahtuu usein erikoistuneen lonkeron eli hektokotyylin avulla. Sen avulla koiras siirtää siittiöitä sisältävän paketin eli spermatoforin naaraan elimistöön. Tursaiden suku Argonauta on tämän suhteen kuitenkin poikkeuksellinen: koiraan silmän alapuolella pienessä pussissa kehittyvä hektokotyylilonkero on käytännössä autonominen elin, joka voi uida itse naaraan luokse. Tursaat kykenevät siis parittelemaan ilman suoraa kontaktia. Tutkijat luulivatkin hektokotyylilonkeroa ensin naaraassa kiinni olevaksi loismadoksi.
Martin vedenalainen maailma
Teksti: Kalle Kröger – Kuvitus: Vilma Rönty
Martti-kissa seikkailee jälleen! Tällä kertaa Martti tutustuu Tvärminnen kurssilla sukeltamisen saloihin ja tapaa uusia merenalaisia ystäviä.
Martti-kissa näki vain kuplia. Hän näki kuplien takaa vihdoin maskin takana olevat kasvot, jotka seurasivat jokaista Martin liikettä. Martti heilutti tassujaan ja näytti, että kaikki oli hyvin. Matka jatkui yhä syvemmälle, kunnes pohja alkoi näkyä. Siellä hänelle avautui uusi jännittävä maailma, joka jää niin monelta näkemättä.
Martti-kissa oli päässyt vastoin kaikkia todennäköisyyksiä sukelluskurssille ja oli ensimmäistä kertaa sukeltamassa kouluttajansa Thomasin kanssa. Kylmä merituuli Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla toi Martin kirsuun suolaisen tuoksun, joka tuli vain reilu viikkoa aiemmin jääpeitteensä menettäneen merialueen päältä. Kaksi asteinen vesi ei onneksi tuntunut kylmältä Martin paksun turkin ja kuivapuvun ansiosta, mutta eniten häntä ei huolettanut vesi puvun ulkopuolella, vaan sen sisäpuolella. Toimiiko puku oikeasti tositilanteessa? Miten minulle käy?
Pullot selässä ja räpylät pienissä tassuissaan Martti odotti pääsyä Furuskärin hyytäviin vesiin. Hengitys kiihtyi, kun oli aika hypätä veneestä ja veteen päästyä
aallot tuntuivat jyräävän pienen Martti-kissan yli. Kun Martti vihdoin pääsi veden alle hän kuuli vain oman hengityksensä, joka rauhoittui kuin taikaiskusta. Muutoin oli hiljaista.
Pohjaan päästyään kouluttaja Thomas näytti Martille, miten edetä ja tehtiin perussukellus harjoituksia, joskin niissä oli vielä paljon kehittymisen varaa. Kouluttaja näytti Martille pohjassa kipittävän kilkin ja se oli ensimmäinen uusi ystävä, jonka Martti oli saanut tutustuttuaan tähän uuteen merenalaiseen maailmaan. Martti katseli ympärilleen ja seurasi kuinka meren pohja liikkui tasaisesti, kun virtaukset heiluttivat siellä olevia kasveja. Martti joutui kumminkin hyvästelemään uuden ystävänsä ja matka kohti pintaa alkoi. Selvittyään veneeseen ja saatuaan kaikki raskaat sukelluslaitteet pois, alkoi matka kohti Tvärminnen satamaa.
Uusi veden alainen maailma oli auennut hänen silmiensä edessä ja siellä oli paljon tutkittavaa. Sitä minä haluan tutkia, mietti Martti, kun hän oli saanut omat lämpöisät vaatteet päälle ja tassutteli kohti tutkimusaseman ruokalaa.
Musiikin kautta pääsee uusiin maailmoihin, ja Jon Hassellin tuotoksissa yhdistyvät perinteiset instrumentit ja moderni teknologia luoden uusia ulottuvuuksia. Tyyli seilaa sulavasti eri genreissä jazzista klassiseen ja ambient-tyyliin.
Biologian opintojen aloittaminen on ollut yksi elämäni parhaimpia päätöksiä, monella tapaa. Koronakeväänä 2020 juuri ennen yhteiskunnan mullistumista ehdittiin Helsingissä järjestämään lauluryhmä Iki-Turson toimesta Runolaulufestivaali. Biologian opiskelu mahdollisti sen, että saatoin skipata fysiologian luennot ja osallistua lähes jokaiseen viikon aikana järjestettyyn festivaalitapahtumaan. Runolaulufestivaali synnytti minussa rakkauden runolaulua kohtaan ja olenkin kirjoittanut tämän Suomen vanhimman musiikinlajin innoittamana jo aikaisemmin Symbionttiin (2/2023). Tämän lisäksi minussa heräsi valtava palo yleisemmin kansanmusiikkia – tarkemmin sanottuna eri kansojen musiikkeja – kohtaan. En enää ihan täysin muista miten päädyin kuuntelemaan enemmän Jon Hassellin musiikkia ja tutustumaan hänen estetiikkaansa, mutta elämäni mullistui jälleen lyhyen ajan sisällä. Jon Hassell (1937–2021) oli amerikkalainen säveltäjä ja trumpetisti, joka yhdisteltyään monia eri vaikutteita, muun muassa modernia länsimaista taidemusiikkia ja intialaista musiikkia, kehitti konseptin niin sanotusta neljännen maailman musiikista. Hassellin visiossa ensimmäisen maailman, länsimaiden elektroniset innovaatiot kohtaavat kehittyvien kolmannen maailman maiden rytmisyyden synnyttäen uuden maailman, neljännen maailman. Ennen kuolemaansa hän ehti kirjoit-
tamaan jo pitkälle kirjaansa, jossa vertasi päiväntasaajaa linjaan, jonka yläpuolelle jää ensimmäisen maailman järki ja alapuolelle kolmannen maailman kehollisuus. Ottamatta kantaa Hassellin omaa aikaansa heijastavan maailmankuvan problemaattisiin puoliin, hänen ajattelunsa on musiikillisesti valtavan kiehtovaa ja edistyksellistä.
Hassell kritisoi sitä, miten länsimaisen taidemusiikin kaanon on ’pohjoisten, valkoisten miesten’ hallitsemaa ja akateemisesti suuntautunutta. Hän visioi musiikissaan vaihtoehtoisen tulevaisuuden. Hänen neljännen maailman musiikkinsa, ’coffee-coloured classical music’, sulauttaa yhteen musiikkeja joka puolelta maailmaa antaen jokaiselle kulttuurille yhtäläisen arvon. Hassellin teoksissa intialainen musiikki voi kohdata niin jaavalaisen metallilyömäsoittimin soitetun gamelanin kuin Afrikan bantujen kiehtovan moniäänisyydenkin. Hänen äänimaisemiinsa voivat päätyä niin ukkosen jyrähdykset, hyönteiset kuin veden loiskahdukset. Hassellin musiikki viekin kuuntelijan maailmaan, jossa on paljon tuttua, mutta jota ei ole oikeasti olemassa, kuviteltuun todellisuuteen. Kuviteltu äänimaisema – se kuvastaa hänen taidettaan. Minut Hassellin musiikki vie paikkaan, jossa minun on hyvä olla. Maailmaan, jollaiseksi maailma olisi voinut tulla. Maailmaan, jollaiseksi maailma voi tulla.
Ahkerana opiskelijana elämä voi olla aikataulutettua ja tehokasta – ainakin teoriassa. Mutta toisinaan prokrastinoinnin kutsua on miltei mahdoton vastustaa. Päätinkin siis jakaa tässä muutaman suosikkikeinoistani, joiden avulla tärkeät tehtävät siirtyvät siirtymistään, kunnes paniikki pakottaa lopulta tarttumaan läppäriin.
1. Ylivirittävä somehetki
Ei ole mitään parempaa kuin sukeltaa keskelle hauskojen meemien ja ylisöpöjen eläinvideoiden valtakuntaa, kun pitäisi olla suunnittelemassa seuraavien bileiden budjettia. Somessa seikkailemalla voi scrollata tiensä jos jonkinlaiseen kaninkoloon. Parasta on kuitenkin vältellä velvollisuuksia yhdessä ystävien kanssa, vaihdellen keskenään toinen toistaan hulvattomampia meemejä!
2. Kertsilagaus
Sen sijaan, että nauttisi nopean kupposen kahvia ja siirtyisi sen jälkeen ATK-luokkaan graindaamaan, on mukavampaa jäädä maadoittumaan kertsin pehmeille sohville ja jauhamaan kanssaopiskelijoiden kanssa päivän tärkeistä ja kutkuttavista poliittisista ja vähemmän poliittisista aiheista, kunnes huomaa auringon uponneen horisonttiin ja vireystason laskeneen alle sen, mitä aktiiviseen opiskeluun vaaditaan. Tämän jälkeen voi lampsia unari-illalliselle mukavassa seurassa hieman ennen biokeskus 1:n sulkemisaikaa.
3. Vaatekaapin järjestely
Nyt kun talvi on tullut, on oiva hetki vihdoin tunkea kesävaatteet vaatekaapin perälle ja kaivaa varastosta esille mukavat neuleet, villasukat ja kaulahuivit, joiden olemassaolon on kesän aikana jo ehtinyt vallan unohtaa! Samalla sitoutuu kokonaisvaltaiseen projektiin, johon tosiprokrastinoija saa oikeissa olosuhteissa kulutettua kokonaisen päivän.
4. Luova työskentely
On erityisen mukavaa ja kehittävää syventyä käsitöiden, piirtämisen, maalaamisen tai musisoinnin pariin, kun pakoilee jotakin tekemätöntä koulutehtävää tai muuta uhkaavaa projektia. Luovaan flowtilaan päästyään sitä vaipuu transsinomaiseen tilaan ja voi kadottaa helposti ajantajunsa jopa tunneiksi!
Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa ja hyötyä kaikille teille prokrastinoija tovereilleni! Ja muistakaa: work hard, not smart!
”Ennen kuin siitä tulee litkuu. Se paksu löysyys!”
Milla K. ja täydellinen jäätelö
”Tää luontoäidin mood swing on aika todellinen.”
Terhi N. Halias-exculla, kun satoi, paistoi, sekä satoi ja paistoi
Suvi L.: ”Tunturisopuli on suolakurkun muotoinen.”
Paavo K.: ”Ennemminkin munakoiso.”
Essi K.: ”Mun mielest se on maapähkinä.”
Keskustelua tunturisopulin habituksesta
”No ei me oikein olla sitä ruokaa budjetoitu. Lähinnä niitä viinaksii ollaan mietitty.”
Tirehtööri pohtii kaamossitsien budjettia
”Nyt kaikki seuraa silmämuna kovana.”
Onni P. demonstroi toivelauluaan sitseillä
”Haju lähtee, muistot ei.”
Sarkki perhosretkellä luteesta
”Jos leskenlehti on kasvi, niin onko Symbiontti sitten Leskisen lehti?”
Päätoimittajan puujalka
”Kukaan ei huomaa katonko mä jotakuta takarivissä vai viinapulloa tuolla kaapissa.”
Riitta Savolainen opastamassa viestimään puheen avulla
Lähetä toimitukselle terkut ja repäisyt e-lomakkeella
Repäisyt
Uutta musiikkia ikiaikaisilta juurilta
Teksti: Miriam Ronkainen
Kun olet eksynyt, palaa juurille. Juttuun on kerätty folkisti musisoivia nykyartisteja, jotka taiteellaan uudistavat ja fuusioivat suomalaista kansanmusiikkiperinnettä.
Musapalsta
Vimma – Antrasiitille
Kansanmusiikkivaikutteet ovat vain yksi elementti Vimman genreblendissä. Yhtyeen jäsenien monipuoliset musiikilliset taustat kuuluvat musiikissa, joka on yllättävää, kantaaottavaa ja myös lempeää ympäristöaktivistimusaa parhaimmillaan. Bändin laulaja-spokenwordisti Eeva Rajakangas ja säveltäjä-viulisti Pessi Jouste kuuluvat Elokapinaan, ja Antrasiitille onkin saanut alkunsa mielenosoituksesta, jossa aktivistit pitivät venäläistä kivihiiltä kuljettaneen junan paikallaan Hangon Koverharissa jopa kymmenen päivää. Tulos on sekä tarttuva ja tanssittava, että voimakas ja herättelevä.
”Ja sinä siinä / antrasiittina kuulut poveen maan, / mut sut poltetaan / taivaaksi tän helvetin, syliksi sodan”
Vilma Jää – Humalahullu
Suhteellisen tuore tulokas suomalais-karjalainen Vilma Jää yhdistää nerokkaasti kanteleilottelua hiottuihin popbiitteihin ja karjalaista runoperinnettä nykyaikaisiin teemoihin. Humalahullu onnistuu olemaan rehellinen bilebiisi, joka samalla käsittelee syvällisempiä teemoja: alkoholinkäyttöä ja mielenterveysongelmia. Perinnerunoudesta on lainattu sanoja, kuten viinapyörä ja tanssivesi. Jäinen neiti -kappaleessa loitsitaan viileitä säitä ”läpi lämminten ilmojen, jäätiköiden sulavien”.
”Se ottaa vähän, ottaa paljon / viinavilli vartta veivatessa vapautuu / Ottaa vähän, ottaa paljon, / humalahulluna helposti huolet haihtuu”
Slack Bird – Samassa piirissä
Slack Birdin laulaja-banjistin Dave Klasin mukaan bändi ”ottaa vaikutteita suomalaisesta kansanmusiikista pitäen silti punkin punaisesta langasta kiinni”. Bändin absurdimpaan tuotantoon kuuluu Pyllytä peto -biisi, jonka musiikkivideossa rinnastuu suomalaisen muinaisuskon pyllytysrituaali ja twerkkaus banjon, haitarin ja punk-örinän säestämänä. Samassa piirissä -biisi taas punkille tyypillisesti kuvaa yhteiskunnallista pahoinvointia ja haikailee yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä solidaarisuutta kohti.
”Maailman raja-aidat maahan kaadetaan, / liput yhteen ommellaan ja mustaks maalataan. / Vielä joka ilta samassa piirissä, laulamassa lauluja yhdessä, / oishan se nyt helvetin hienoo.”
VILDÁ – Utsjoki-disko
Hypnoottinen Utsjoki-disko on suomalais-saamelaisen duon Vildán tuotos. Viivi Maria Saarenkylän virtuoottinen harmonikka ja Hildá Länsmanin joiku ovat ainutlaatuinen yhdistelmä kahden pohjoisen kulttuurin perinnettä. Värikkäät maagiset poljennot vievät jalat ikimetsän sammalpeitteestä ruskatunturin laelle. Tällaista musaa et ole ikinä kuullut aiemmin!
Kuuntele jutun artistien musiikkia Spotifyn soittolistalla!
Barbora Xu – Olin ennen otramaana
Alun perin tsekkiläinen Barbora Xu on asunut ja opiskellut kansanmusiikkia sekä Suomessa että Taiwanissa. Kappaleet ovat kiinalaisten ja suomalaisten kansansävelmien toisintoja, joita Xu säestää guzhengilla ja kanteleella. Yhteys luontoon ja metsiin välittyy sekä laulujen sanoista että eläväisestä monisävyisestä musiikista.
