Kertomus suurenmoisesta kukosta

Teksti: Roope Nykänen

Alun perin tämän jutun oli tarkoitus olla ainoastaan muistokirjoitus 9 vuotta sitten menehtyneelle urhealle kukolle. Perehtyminen kyseisen kukon tarinaan johti samalla pohtimaan huumorin suhdetta kuolemaan ja kuinka tämä suhde eroaa, kun traagisen kohtalon kokee ihmisen sijasta eläin.

Tarina alkaa vuodesta 2011, jolloin Iltalehti uutisoi ensimmäistä kertaa verenhimoisten koirien aiheuttamasta terrorista Haukiputaalla. Huolimattoman omistajan koirat juoksivat vapaina pihapiirissä ja olivat aggressiivisia muita luomakunnan palasia kohtaan. Monet eläimet tulivat raadelluiksi eivätkä ihmiset uskaltanet liikkua entiseen tapaan ulkona. Nykyisin Haukiputaan kauhun ajat ovat jotakuinkin unohdetut, mutta yksi murhenäytelmän hahmoista tarrautui vahvasti kiinni muistoihimme: Kukko Pärssinen.

Kukko Pärssisen elämä päättyi, kun säälimättömät koirat rynnivät Pärssisen kanalaan. Urhea Pärssinen suojeli muita kanoja pelottoman pyyteettömästi, mikä lopulta koitui hänen itsensä kohtalokseen. Tämä kuitenkin pelasti kaikki muut kanat koirien kuolettavalta kosketukselta. Kukko Pärssinen antoi elämänsä, jotta muut selviäisivät.

Pärssisen tarina ei kuitenkaan tähän päättynyt. Iltalehden jutun jälkeen netissä alkoi valtava liikehdintä Pärssisen muistolle. Facebookiin Pärssiselle perustettiin useita muistosivuja, joissa Pärssisen sankarillinen toiminta yhdistettiin ”Talvisodan meininkiin”. Uljaasta kukosta tehtiin kappaleita, tatuointeja ja radio-ohjelmia, ja Iltalehti jatkoi Pärssisestä uutisointia kukon menehtymisen vuosipäivinä. Ehdotettiimpa jopa, että Pärssisen kuva laitettaisiin Laitilan lieriön muotoiseen vesisäiliöön, kun alkoholimainonnan kieltäminen johti Laitilan Kukko -kuosin poistamiseen säiliön julkisivusta.

Merkittävimmin Kukko Pärssinen vaikutti netin eri keskustelulangoilla, kuten Ylilaudalla ja Redditissä. Pärssiselle omistetut kanavat täyttyivät nopeasti meemeistä, joissa ylistettiin tätä kansakuntamme pelastajaa. Samalla Kukko Pärssiselle kehitettiin myös alter ego Cock Bärs, joka ei hahmona kuitenkaan nojaa alkuperäisen kukon elämään. Cock Bärs nähdään pikemminkin ainoastaan hauskana lausahduksena yhdessä muiden ikonisten huudahdusten, kuten lörs lärä, körs bär ja spandex spaniel, kanssa.

Juuri Ylilaudan ja Redditin kaltaisilla keskustelufoorumeilla Kukko Pärssisen muisto elää vieläkin vahvana,

yhdeksän vuotta kukon kuoleman jälkeen. Tämä herättääkin hämmästystä – miten yhdestä kukosta voi tulla tällaisen kokoluokan ilmiö? Ja mitä tämä ilmiö kertoo meistä?

Kukko Pärssisen suosion syitä on kaiketi mahdotonta ymmärtää täysin, kun nykypäivänä uusia trendejä ja ilmiöitä nousee jatkuvasti ja spontaanisti ilman selkeää käsikirjoitusta. Yhtenä vaikuttavana tekijänä Pärssisen suosioon voitanee pitää kukon nimeä, joka resonoi mahtavasti suomalaisessa mielenmaisemassa. Itse tapahtuman absurdius voi myös selittää Pärssisen maailmanmainetta. Loppujen lopuksi oli syy mikä tahansa, olivat taivaankappaleet oikeassa asennossa Pärssiselle.

Kukko Pärssisen tapaus ei ole kuitenkaan ainoa laatuaan maailmalla. Kuuluisin analogia Pärssiselle lienee Harambe-gorilla. Harambe kuoli Cincinnatin eläintarhassa tarhan työntekijän ampumiin luoteihin, kun Haramben aitaukseen kiivennyttä 3-vuotiasta poikaa yritettiin suojella arvaamattomalta gorillalta. Tapauksen jälkeen Harambesta tuli netti-ilmiö ja keskustelupalstat täyttyivätkin ”Dicks out for Harambe” -hokemasta. Harambe ei kuitenkaan kuollut toisia puolustaneena marttyyrinä, minkä vuoksi Pärssistä voi pitää selkeämpänä pyhyyden ja altruistisuuden ruumiillistumana.

Tämäkaltaisiin tarinoihin perehtyessä herää vääjäämättä kysymys, onko tällaisesta aiheesta vitsailu toisaalta jokseenkin mautonta. Kuitenkin loppujen lopuksi Pärssisen tarina oli traagisuudessaan kauhea. Jos Pärssinen olisi ollut kukon sijaan ihminen, leuan heittoa ei olisi ajateltukaan. Koska lintujen kipureseptorien voidaan ajatella toimivan samanlailla ihmisten vastaavien kanssa, kertooko Pärssisen tapaus siten sympatiantajumme subjektiivisuudesta?

Ollessamme hienovaraisia kuolemaa kohtaan pyrimme kunnioittamaan edesmenneen lisäksi myös hänen läheisiään ja siksi huumoria voi olla vaikea yhdistää kuoleman kanssa. Huumori näkyykin valitettavan usein toisia epäkunnioittavana, ivaavana ja sortavana. Kun kansanedustaja tekee ”humoristisen” twiitin poliisin käsittelyssä kuolleesta tummaihoisesta ihmisestä, ollaan kaukana huumorin perimmäisestä tarkoituksesta, eli ilon ja yhtenäisyyden luomisesta.

Onneksi huumorin moninaisuudessa löytyy muitakin puolia. Hyvänlaatuinen huumori vaatii kuitenkin sen, että vitsien murjoja osaa lukea toisia ja vallitsevaa kontekstia. Teoreettisesti ajateltuna voitaneekin sanoa, että jos osaa taituroida huumorinsa toisia kunnioittavaksi, voi mistä tahansa aiheesta heittää huumoria. Onnistuessaan tässä huumori onkin

toisiamme vahvasti yhdistävä voima.

Näin on ollut myös Kukko Pärssisen tapauksessa, jossa Pärssisen omistajat ovat kietoutuneet omaehtoisesti Kukon ympärille syntyneeseen ilmiöön. Kukko Pärssisen omistaja Jonna Heikkilä on nimittäin myös ollut aktiivinen vitsien tekijä ja jakaja. Heikkilä esimerkiksi ylläpitää yhtä Pärssisen muistosivua Facebookissa ja on luvannut nimetä tulevan big bandinsa Pärssisen perikunnaksi. Heikkilän ansiosta suomalaiset ovat päässeet myös nauttimaan Pärssisen jälkipolven kuulumisista, ja nyt voimmekin levätä rauhassa tietäen, että Pärssisen lapsenlapsilla Aurilla ja Tuuvella on kaikki hyvin orrella!

Huumoria tutkineen Jukka Valkosen selvityksessä todetaan, että huumorintaju kytkeytyy ympäristön tarkkailuun ja asioiden välisten yhteneväisyyksien tunnistamiseen. Näin huumori voi toimia monitulkintaisuuden edistäjänä ja vastaavasti myös epäjohdonmukaisuuksien huomaajana. Huumorin tarjoamat uudet näkökulmat voivat siten auttaa näkemään surullisissa ja raskaissa asioissa myös toiveikkaamman puolen – mahdollisesti myös kun kyseessä on kuolema.

Loppujen lopuksi kyse onkin juuri näkökulmista. Joku voi nähdä Kukko Pärssisen tarinan murhenäytelmänä, jossa viaton kukko kuolee, kukkoa surraan ja elämä jatkuu. Toinen taas voi kokea miellyttävämmäksi ajatella Pärssinen suurena sankarina, jonka muistoa varjellaan huumorin myötä. Jokainen voi näin ollen päättää, kumpaa tarinoista haluaa itse vaalia.

Lepää rauhassa Kukko Pärssinen! Lähteet:

Valkonen, J. (2018): Huumori hyvinvoinnin edistäjänä. Tietopuu: Katsauksia ja näkökulmia 1/2019: 1-10. https://tiedostot.a-klinikkasaatio.fi/Valkonen_tietopuu_katsaus_1-2019.pdf

Korpela, T. (2016), Kukko Pärssisen kuolemasta viisi vuotta – kanahaukka uhkasi marttyyrin perillisiä, Iltalehti. https://www.iltalehti.fi/fiidifi/a/2016091122295612

Julku, M. (2011), Tappajakoirat kylvävät kauhua, Iltalehti. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2011100514516893