Pörisijöiden pauloissa

Teksti: Matilda Salko – Kuvitus: Roope Nykänen

Kimalaiset, nuo mesipistiäisistä sympaattisimmat! Tässä lyhyessä artikkelissa kohdistamme katseemme näiden aina yhtä ilahduttavien pörisijöiden sielunelämään. Tarkoitus on ilman sen kummempia koukeroita tarjota lukijalle perusannos Bombus-tietoutta, joka toivottavasti ilahduttaa lukijaa edes hivenen yhtä paljon kuin artikkelin kirjoittajaa.

Kesäpäivänä tämä kukasta toiseen könyävä, suuri ja karvainen ystävä on helppo erottaa koordinoidumman oloisista ja pienemmistä ryhmätovereistaan mehiläisistä. Kuitenkin – kuten ehkä arvata saattaa hyönteisten ollessa kyseessä – tarkempaa lajitunnistusta pohdittaessa havaitaan, että kimalaisten suku on varsin laaja: Suomessa elää 37 eri kimalaislajia. Kimalaisia tavataan hyvin erityyppisistä elinympäristöistä, sillä näihin pörheisiin pörisijöihin voit törmätä missä tahansa Suomessa majailetkin, tuntureilta saaristoon. Ainoastaan avosoilla kimalaiset eivät lähtökohtaisesti viihdy.

Kimalaiset voidaan jakaa kuuluviksi joko varsinaisiin kimalaisiin tai loiskimalaisiin. Kuvaavasti nimetyt loiskimalaiset eivät (yllätys, yllätys) muodosta omaa pesää tai yhteiskuntaa, vaan käkimäisesti tunkeutuvat varsinaisten kimalaisten pesiin ja valjastavat ne omaan käyttöönsä. Keväälläkin loiskimalaiskuningattaret voivat torkuttaa horroksesta heräämistä kaikessa rauhassa,

koska kiirettä oman pesän perustamiselle ei ole.

Sen sijaan varsinainen kimalaiskuningatar lähtee liikkeelle jo varhain alkukeväästä, tavoitteenaan perustaa oma pesänsä tyypillisesti maasta löytämäänsä koloon. Otollisia pesäkoloja ovat esimerkiksi vanhat hiiren tai myyrän pesät. Ensimmäiset yhteiskuntaan syntyvät jäsenet ovat työläisiä, jotka ottavat nopeasti vetovastuun pesän ja toukkien hoidosta kuningattaren keskittyessä uusien sukupolvien tuotantoon. Pesien ruokakunnat jäävät kuitenkin tyypillisesti pienemmiksi kuin esimerkiksi tarhamehiläispesissä. Myöskään hunajaa kimalaiset eivät tuota. Toukkien ruokkimisen suhteen kimalaisissa on kaksi eri koulukuntaa: taskuntekijät ja siitepölynsäilöjät. Taskuntekijät perustavat toukille yhteisen siitepöly-buffetpöydän, kun taas siitepölynsäilöjät tarjoilevat kullekin toukalle omaa siitepölyä à la carte -tyyliin. Vaikka toukkien ruokinnassa käytetään myös siitepölyä, syövät aikuiset kimalaiset pääasiassa mettä. Loppukesästä pesään syntyy myös koiraita ja uusia kuningattaria, ja kesän kääntyessä syksyyn tulee yksivuotinen yhteiskunta tiensä päähän.

Pölyttäjinä kimalaiset ovat hyvin tehokkaita. Erityismaininnan ansaitsee niiden hyödyntämä niin sanottu värinäpölytys, jossa värisyttämällä siipilihaksiaan koko kimalainen tutisee hetken voimakkaasti. Tämän tutinan

seurauksena siitepölyä varisee irti kukan heteistä, mistä sitä tarttuu varsin hanakasti värisyttäjän pörheään karvapeitteeseen. Erityisen tärkeitä ja tehokkaita kimalaiset ovat muun muassa mustikan, vadelman, tomaatin ja apiloiden pölytyksessä. Tomaatin pölytyksessä juurikin kuvailtu värinäpölytys on tehokkuusnäkökulmasta avainasemassa. Tehokkuutta lisää esimerkiksi myös se, että kimalaiset pystyvät lentämään tuulisessakin säässä.

Suomalaiset tutkijat ovat olleet kiinnostuneita näistä kiehtovista ystävistämme tiedettävästi jo ainakin 1700-luvulta saakka. Viime vuosina otsikoihinkin asti on noussut Olli Loukolan ”kimalaisjalkapalloksi” dubattu tutkimus, joissa Loukola et al. havaitsivat kimalaisten kykenevän oppimaan mallista pallon kuljettamista paikasta A paikkaan B houkuttelevaa sakkaroosipalkkiota vastaan. Tällainen tehtävä ei muistuta Bombuksilla luonnossa esiintyvää, tyypillistä käytöstä, ja kokeiden edetessä tutkimuksessa käytetyt kimalaiset myös kehittivät ja paransivat mallin demonstroimaa suoritusta. Kimalaiset lienevätkin siis paitsi filmaattisia, myös melko fiksuja tyyppejä. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että ilmastonmuutos uhkaa radikaalisti myös kimalaisystäviämme. Sciencessä alkuvuodesta 2020 julkaistussa artikkelissa todetaan kimalaisten määrän vähentyneen merkittävästi ilmastonmuutoksen seurauksena: kimalaislajien esiintyminen tarkastelluilla alueilla PohjoisAmerikassa ja Euroopassa väheni 46 ja 17 prosentilla tarkasteluajanjaksojen välillä. Ensimmäinen tarkasteluajanjakso päättyi 1974 ja toinen alkoi 2000, eli kehitys on ollut varsin nopeaa. Lisäksi karvaisia ystäviämme uhkaa Suomessa erityisesti perinnebiotooppien vähentyminen ja ravintokasvien yksipuolistuminen. Paitsi luonnollisesti tekemällä ilmasto- ja ympäristötietoisia ratkaisuja arjessa, voit avustaa näitä sympaattisia surisijoita myös niin sanotusti ruohonjuuritasolla. Paikallisesti kimalaisia voi auttaa erityisesti huolehtimalla niiden ravinnonsaannista. Kimalaiset viihtyvät monipuolisesti kukkivilla kedoilla ja niityillä. Niiden kukkarankingin kärjessä paistattelevat muun muassa maitohorsma, ruusuruoho, hiirenvirna, kanerva, maitikat, vadelmat ja voikukka. Kovin moni tuskin haluaa ehdoin tahdoin kylvää (hypoteettiselle) koti- tai

mökkipihalleen esimerkiksi voikukkaa, mutta paikalliset kimalaisyhteisöt kiittävät, jos ainakin niiden raivokkaan kitkemisen toisinaan unohtaa. Keväällä kimalaisten tärkeimpiä ravinnonlähteitä ovat aikaisin kukkivat pajut, joiden hävittäminen on siis myös Bombuksille suuri karhunpalvelus. Hyönteishotellien pesäkolot ovat kimalaisille yleensä liian pieniä, ja kimalaisten varsinainen kasvatus on hyvin niche harrastus. Pesäpaikkojen riittävyyttä voi halutessaan kuitenkin olla turvaamassa rakentamalla sellaisia vanhoista kukkaruukuista. Kimalaiset ryömivät maapesiinsä yleensä jonkinlaisen tunnelin kautta, joten väärin päin puoliksi maahan haudattu, kuivikkeella (kuten kuivalla heinällä) täytetty kukkaruukku, johon johtaa ontto putki, voi tarjota hyvän pesäpaikan keväällä sellaista uneliaana etsiskelevälle kuningattarelle.

Lähteet

Parkkinen, S., Paukkunen, J. & Teräs, I. 2018, Suomen kimalaiset, Docendo, Jyväskylä.

Paukkunen J: Kimalaisten elintavat ja lajien tunnistaminen (luentovideo), SYKE Kimalaisseurannan koulutustilaisuus, 27.4.2019. https://syke.videosync.fi/elintavat_osa1

Loukola, O.J., Perry, C.J., Coscos, L. & Chittka, L. 2017, Bumblebees show cognitive flexibility by improving on an observed complex behavior, Science (American Association for the Advancement of Science); Science, 355(6327), s. 833-836. DOI 10.1126/science. aag2360.

Soroye, P., Newbold, T. & Kerr, J. 2020, Climate change contributes to widespread declines among bumble bees across continents, Science (American Association for the Advancement of Science); Science, 367(6478), s. 685-688. DOI 10.1126/science.aax8591.

BBC Gardeners’ World Magazine: How to make a bumblebee nest, 2019. https://www.gardenersworld. com/how-to/diy/how-to-make-a-bumblebee-nest/