S U KO L TO I M I I
Keskustelua kieltenopetuksesta
SUKOLin ja OAJ:n etätapaamisessa aiheena oli kieltenopetuksen tilanne. Yhdessä todettiin, että tekeillä olevassa koulutuspoliittisessa selonteossa on syytä nostaa esiin kieltenopetusta. TEKSTI ANNA HALME
S
UKOL tapaa säännöllisesti yhteistyötahojensa edustajia. Tärkeä yhteistyökumppani on Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, jonka kanssa keskustellaan kieltenopettajien edunvalvonnasta. Marraskuun alussa järjestettiin etätapaaminen, jossa SUKOLin puheenjohtaja Outi Vilkuna kertoi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaiselle ja eritysasiantuntija Pauliina Viitamiehelle, mikä kieltenopetuksen järjestelyissä ja kieltenopettajien työsuhteissa puhuttaa juuri nyt. SUKOLin edustajina tapaamisessa olivat myös toiminnanjohtaja Sari Saarinen ja tiedotussihteeri Anna Halme.
Varhentamisen sudenkuopat
A1-kielen varhentamisen piti monipuolistaa suomalaista kieltenopetusta, mutta toisin kävi. Varhennettu kieli on yleensä englanti, ja joissakin kunnissa sitä opettavat luokanopettajat, joilla ei ole erikoistumisopintoja. Outi Vilkuna toi esiin, että opetusta siirretään luokanopettajille säästötoimenpiteenä. Hän esitti OAJ:n edustajille SUKOLin pyynnön: voisiko OAJ tehdä kyselyn luokan- ja aineenopettajille A1-, A2- ja B1-kielten opetuksesta? Tarvittaisiin tilanneselvitystä, jotta olisi mahdollista luoda kokonaiskuvaa siitä, miten missäkin kunnassa toimitaan. Olli Luukkainen ja Pauliina Viitamies lupasivat tutkia kyselyn järjestämistä. Viitamies mainitsi, että OAJ:ssa voitaisiin vielä miettiä, olisiko kysely parempi kohdistaa opettajille vai koulutuksen järjestäjille. Vilkuna tähdensi, että tärkeää olisi myös saada tietoa siitä, millaisia ovat opettajan edellytykset opettaa kieltä: Onko luokanopettajalla esimerkiksi erikoistumisopintoja kielessä? Millaisia kokemuksia on B1-ruotsin opetuksesta; onko aloittamisen siirto alakouluun ollut toimiva? Entä millaisia täydennyskoulutustarpeita alakoulussa toimivilla luokan- ja aineenopettajilla on? SUKOLiin tulleiden yhteydenottojen mukaan luokanopettajia on jopa ”pakotettu” opettamaan kieliä ilman kielipedagogista osaamista tai edes riittävää omaa kielitaitoa. Vilkuna muistutti, että opettajan oma kokemus kelpoisuudestaan ja asenne opetettavaa ainetta kohtaan heijastuu väistämättä opetukseen.
6
6/2020
SUKOL teki oikeusasiamiehelle kantelun luokanopettajakoulutuksen monialaisista opinnoista, koska osassa yliopistoista opintoihin ei sisälly kieliä. Oikeusasiamiehen päätöksessä todettiin, että yliopistot ovat autonomisia ja niiden järjestämien koulutusten sisältöihin ei voi puuttua. Luukkainen totesi, että kyselyn kautta on vaikea saada selvää siitä, miten vastentahtoisesti tai millaisella osaamispohjalla opettajia on määrätty ottamaan mitäkin tunteja. Koulutuksen järjestäjällä on päätösvalta. Hänen mukaansa ongelma ei koske pelkkää kieltenopetusta vaan myös esimerkiksi taito- ja taideaineita, pienemmillä koulutuksen järjestäjillä jopa luonnontieteitä. Tullaan ikuisuuskysymykseen siitä, minkä kokoisia kouluyksiköiden pitäisi olla.
Koulutuspolulta opettajarekisteriin
Opettajien täydennyskoulutuspolku on nykyisin avoinna vain yhteen suuntaan: luokanopettajasta aineenopettajaksi. SUKOLin kanta on, että myös aineenopettajien pitäisi voida kouluttautua luokanopettajiksi. Luukkaisen mukaan OAJ:ssa ollaan samaa mieltä. Hän kertoi, että tässä asiassa OAJ:sta on pitkään painostettu ministeriötä ja yliopistojen johtoa mutta tilanne ei ole muuttunut. Yliopistoissa koulutusta pidetään kalliina järjestää, eikä siihen muutenkaan tunnu olevan kiinnostusta. ”Asia on edelleen agendalla”, Luukkainen sanoi. ”Laskennallisesti 700 koululuokkaa poistuu Suomesta kymmenen vuoden aikana väestöennusteen mukaan”, Luukkainen mainitsi. Tämä on melkoinen määrä opetustunteja ja virkoja. Luukkaisen mukaan ongelmia koituu nimenomaan aineenopettajien tuntien kertymiseen. Toisaalta etäisyydet pitää Suomen kokoisessa maassa aina ottaa huomioon. Vilkuna muistutti, että oppilaitosverkoston karsiminen vaikuttaa niihin opettajiin, joilla on tunteja sekä perusopetuksessa että lukiossa. Pahimmillaan tuntien väheneminen johtaa siihen, että joudutaan opettamaan aineita, joihin ei ole pätevyyttä, mikä murentaa opettajan ammattiylpeyttä. Liian suuret yksiköt eivät myöskään tuota hyvinvointia oppilaille eivätkä työntekijöille. Koska kieltenopetus on yksi niistä alueista, joihin suuret yhteiskunnalliset muutokset erityisesti heijastuvat, Luuk-
