
3 minute read
Ideat jakoon arjessa
from Tempus 6/2020
by SUKOL ry
”Materiaalia syntyy paljon, ja sen jakamatta jättäminen tuntuisi järjettömältä”, sanoo vuoden kieltenopettaja Reetta Bizet, joka pitää blogia ja jakaa vinkkejä sosiaalisessa mediassa.
TEKSTI ANNA HALME KUVAT REETTA BIZET
Advertisement
Vuoden kieltenopettajaksi 2020 on valittu kuopiolainen Reetta Bizet, joka opettaa englantia, ruotsia ja saksaa perusopetuksessa. SUKOLin hallitus toteaa, että valinnan perusteena on laaja ja merkittävä digitaalisten oppimisympäristöjen osaamisen jakaminen kollegoille. Erityisen tärkeää työtä Reetta Bizet teki koronakeväänä 2020, jolloin hänen vinkeistään ja ohjevideoistaan hyötyi suuri joukko kieltenopettajia eri puolella Suomea. Vuoden kieltenopettaja -tunnustus jaetaan SUKOLin ja Sanoma Pron yhteistyössä.
Digistä innostunut unelmakollega
Reetta Bizet on aloittanut opettajan uransa Helsingissä vuonna 2011. Nykyisin hän opettaa englantia, ruotsia ja saksaa Kuopiossa Puijonsarven koulussa sekä ala- että yläkoulun puolella. Hän toimii koulussaan myös digitutorina. Digitaalisuus, pelillisyys ja toiminnallisuus kiinnostavat Reettaa. Ne edistävät oppimista, ja lisäksi ne tuovat vaihtelua ja hengähdystaukoja pulpetissa istumiseen. ”Tavoitteena on, että oppilaalla on tulevaisuudessa matala kynnys käyttää monipuolisesti erilaisia työtapoja sekä taito valita näitä tapoja aina tilanteen mukaan”, Reetta kertoo.
Reetan kollegat kuvaavat häntä näin:
Reetta on jalat maassa oleva kielen opetuksen taituri. Hän on huikea ideanikkari ja mukava kollega.
Kollegana Reetta on unelma! Hän taitaa ja tietää eikä piilota laajaa taitotietoaan vakan alle vaan jakaa osaamistaan niin kieltenopettajien koulutuksissa kuin omassa työyhteisössään ja blogissaan. On korvaamatonta saada aina tarvitessa päteviä neuvoja ja ymmärrettävää apua digiasioissa ja vinkkejä ajankohtaisista materiaaleista tai sovelluksista.
Innostus näkyy ja tarttuu: Reetta kannustaa, ottaa vastuuta, on läsnä niin oppilaille kuin meille kollegoillekin. Hänen kanssaan on
Reetan kasvot saattavat olla jo monelle tutut hänen bloginsa Facebook-ryhmästä, josta voi hakea vinkkejä digiopetukseen ja toiminnallisuuteen. Kaija Sankila (vas.) ja Noora Kaukola verkkokursseja suunnittelemassa.
myös joskus kiva jäädä ihan vaan yhdessä pohtimaan, mikä olisi paras suomennos juuri tälle ilmaukselle.
Reetta on hyvä esimerkki siitä, kuinka nuori kieltenopettaja voi ottaa vastuuta, toimia yhteisön hyväksi ja kannustaa kehittymään ammatillisesti.
Ideoita opetukseen blogissa ja somessa
”Blogin pitäminen lähti siitä, miten arjen keskellä ideat jäivät usein jakamatta. Halusin myös kehittää omaa opettajuuttani, ja mikäpä sen parempi tapa tähän kuin omien ideoiden esittäminen suuremmalle yleisölle, vaikka ajatus hieman ensin hirvittikin”, Reetta kertoo. Reetta Bizet – ideoita opetukseen -blogi on osoitteessa reettabizet. blogspot.com, ja siellä Reetta jakaa etenkin toiminnallisuuteen ja digiin liittyviä vinkkejään kerran viikossa. Hän on ahkera päivittäjä myös sosiaalisessa mediassa. Kaikki hänen tekemänsä materiaali on vapaasti käytettävissä opetusta varten.
Ideansa Reetta saa milloin mistäkin. Idea voi syntyä pohtiessa oppimisen haasteita, mutta yhtä hyvin se voi iskeä vaikkapa kaupan hyllyjen välissä. Oppilaat ja työkaverit voivat myös olla ideoiden lähteenä. Jos idea on lainattu muualta, Reetta tuo sen aina blogissaan esiin. ”Materiaalia syntyy melko paljon, ja sen jakamatta jättäminen tuntuisi järjettömältä. Blogin kautta syntynyt keskustelu muiden opettajien kanssa on myös ollut valtavan palkitsevaa” Reetta sanoo. Blogissa hän voi hyödyntää vapaa-ajallaan hankkimiaan koodaustaitoja. ”Tavoitteenani on helpottaa muiden opettajien arkea tarjoamalla valmista materiaalia sekä kehittää samalla omia taitojani opettajana ja materiaalin tuottajana. Opettaja ei tule mielestäni valmiiksi työssään koskaan, ja ehkäpä juuri siksi tästä työstä pidän.”
Kohti parasta mahdollista opetusta
Opettajia, jotka eivät vielä ole tottuneita etä- ja verkko-opetukseen, Reetta muistuttaa siitä, että etänäkin oppilas on tärkein: ”Se, että opettaja välittää oppilaistaan ja on edelleen läsnä oppilaitaan varten, välittyy kyllä, jos siihen vain jonkin keinon keksii. Sen voi tehdä monella tavalla, eikä se vaadi aina hienointa tekniikkaa ja digiosaamista.” Aloittelevan digiopettajan ei kannata keskittyä siihen, mitä ei vielä osaa, vaan omaan haluunsa oppia. “Kollegojen tuki ja ideoiden jakaminen on ehdotonta etäopetuksessa, etteivät työtunnit kasva tolkuttomiksi”, Reetta korostaa.
Unelmiensa kieltenopetusta Reetta kuvaa näin: ”Olisi aikaa suunnitella työtä kollegojen kanssa ja pohtia tunteja ja materiaaleja oppijalähtöisesti. Tunneilla oppilaita voisi osallistaa monin eri keinoin heidän erilaiset tarpeensa huomioiden niin, että ehtisi kannustaa ja tsempata kaikkia omia tavoitteitaan kohden. Ryhmäkoon olisi oltava siis myös maltillinen.”
Omaa osaamista mukaan työyhteisöön
Erityisesti juuri valmistuville tai ensimmäistä työpaikkaansa etsiville kieltenopettajille Reetta vinkkaa, että työhön kannattaa rohkeasti ottaa mukaan sellaistakin osaamista, jota on vaikkapa vapaa-ajallaan kerryttänyt. ”Jos jokin asia työssä tuntuu haastavalta, on hyvä myöntää asia itselleen ja lähteä hakemaan siihen ratkaisuja ja parempia toimintamalleja sen sijaan, että antaisi haasteiden lannistaa. Tämä asenne huomataan toivottavasti myös töitä hakiessa”, Reetta sanoo. Opettajan työhön kuuluu jatkuva kouluttautuminen ja uuden oppiminen. ”Ajatus voi tuntua raskaalta, mutta usein juuri koulutusten jälkeen olo on ollut entistä motivoituneempi”, Reetta kannustaa. ”Minulla on ollut onni päästä työpaikkaan, jossa työyhteisö ja johto tukevat oman osaamiseni kehittämistä ja jossa on tarjolla kuuntelijoita pahoja päiviä varten”, Reetta kiittää. Erityisesti kieltenopettajakollegojen tuki on ollut merkittävä niinä hetkinä, kun on tuntunut, että työkuorma kasvaa mahdottomaksi. Heidän ansiostaan työtä jaksaa tehdä ja siitä voi jopa nauttia. Vuoden kieltenopettaja antaa kollegoilleen suuret kiitokset: ”Opettaja saattaa olla yksin luokassa, mutta yksin tätä työtä ei tarvitse eikä pidä tehdä.”
