Lakea Oy vuosikertomus 2021

Page 12

Olemme oikealla tiellä Petri Niemisalo toimii jo neljättä vuotta Lakean talousjohtajana. Hänen toimenkuvaansa kuuluvat mm. yrityksen talouden seuranta, tilinpäätöksistä ja kohteiden rahoituksista vastaaminen sekä erilaisten rahoitusmallien kehittäminen.

”Uutta mallia alettiin toteuttaa viime vuonna pikkuhiljaa, projekti kerrallaan. Kun siirtymä on valmis, kaikki projektimme noudattavat perustajaurakointimallia.”

Petrin mukaan viime vuoden merkittävin uudistus oli perustajaurakointimalliin siirtyminen. ”Se oli suuri muutos, joka koski koko organisaatiota”, talousjohtaja kertoo. ”Aikaisemmin liikevaihtomme huomioi vain kohteiden rakennuttamispalkkiot, joten koko rakentamisprojektista liikevaihdossamme näkyi ainoastaan 5–10 %.” Perustajaurakointimallissa koko rakennusprojektin talous kiertää ensin Lakean kautta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Lakean liikevaihto jokaisessa kohteessa on sama kuin rakennuksen arvo. Muutoksen myötä liikevaihto moninkertaistui. ”Uutta mallia alettiin toteuttaa viime vuonna pikkuhiljaa, projekti kerrallaan. Kun siirtymä on valmis, kaikki projektimme noudattavat perustajaurakointimallia”, Petri summaa. Kasvanut liikevaihto on luonnollisesti näkynyt myös talousjohtajan työpöydällä. ”Liikevaihtomme pompsahti 10 miljoonaa euroa ylöspäin. Se vaati totta kai myös kirjanpidollisia muutoksia, sillä taloushallinnossamme ei aiemmin ollut lainkaan esimerkiksi taloyhtiöiden kirjanpitoa. Kun siirsimme koko rakennusaikaisen kirjanpidon Lakean sisälle, niin työmäärä lisääntyi”, toteaa Petri. Lakean talousosaston tulevien vuosien suurin tavoite on yrityksen rahoitusaseman vahvistaminen. Silloin ennustamattomat maailmantilanteiden heilahtelut eivät vaikuttaisi niin merkittävästi. ”Kaiken kaikkiaan uskomme, että olemme oikealla tiellä”, Petri sanoo lopuksi. ”Etenemme fiksusti askel kerrallaan ja kehitymme koko ajan paremmaksi yhtiöksi.”

12

Lakea Oy

Vuosikertomus 2021

Lakea Oy | PL 32, 60101 Seinäjoki | www.lakea.fi | Y-tunnus: 0182213-7


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.