Kivirock 1/2021 maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti - kesän 264-sivuinen jättinumero

Page 175

- Urakoin tällä Volvolla pääasiassa Forssan vesilaitokselle vesijohtolinjojen saneerausta ja uusien linjojen vetoa. Lisäksi minulla on Bobcatin kurottaja ja Volvon pieni kuormaaja joilla on käyty töissä rakennuksilla. Kalusto siirtyy kohteesta toiseen Valtran traktorin perävaunun kyydissä, kertoo Veikko Freese.

3D-laitteisto TopConin mikä pelaa hyvin; maahantuoja Topgeon Jouni Mäki-Tulokas asuu Forssassa ja palvelee 3D-laiteasioissa esimerkillisesti, kertoo Freese. Nyt 4500 tunnin huollon kohdalla voidaan todeta että Volvo on ollut luottamuksen arvoinen. - Ensimmäisessä Volvossani ei ollut koko aikana yhtään mitään vikaa mutta näissä kahdessa uusimmassa on jouduttu päästölaitteiden takia aina välillä Volvon huoltoa hätyyttelemään. Mutta kaksituhatta tuntia sitten Volvo ajoi järjestelmään uuden ohjelman ja sen jälkeen ei ole ongelmia enää ilmennyt. Muuten tähän koneeseen ei ole tarvinnut tehdä ollenkaan remonttia - jos nyt ei syylärin klemmareiden kiristelyä lasketa. Volvo CE ansaitsee täydet kehut asiakaspalvelustaan; alueellamme huollot hoitaa Jari Karppanen todella ammattimaisesti liikkuen kentällä Urjalasta käsin. Teen itse koneen öljynvaihdot ja Jari tuo suodattimet sekä muut tarvikkeet sovitusti sinne minne pyydän, kehuu Freese.

Koneeseen pitää voida luottaa

Yhden koneen yrittäjällä ei ole varaa siihen että työmaat seisoo teknisten ongelmien takia. - Pääasiakkaani on Forssan vesilaitos jolle tehdään vesijohtolinjojen saneerausta ja uusien linjojen vetoa laajalla alueella. Lisäksi teen jonkin verran tontti- ja pihatöitä, pelto-ojia ym. Vesilaitokselle olen aina hälytysvalmiudessa eli Forssan hallilla on traktori tankki täynnä ja perävaunu kiinnitettynä, niin että kaivukone saadaan nopeasti paikalle silloin vesi jostakin putkesta lentää. Ja jos koneeseen sattuisi jotain isompia ongelmia tulemaan niin Volvo CE:ltä löytyy varakone tilalle, mikä antaa toiminnallemme takuuta. Yksinyrittäjä tarvitsee pärjätäkseen hyviä yhteistyökumppaneita ja tukiverkoston mihin nojata silloin jos jotain sattuu, toteaa Freese.

Kestävä ja tarkka pyörittäjä

Steelwristin pyörittäjät saavat Veikko Freeseltä huippuarvosanan kymmenen vuoden kestotestistä. - Steelwrist on erittäin luja ja teknisesti luotettava pyörittäjä. Kertaakaan ei ole rakenteita tarvinnut korjailla eikä hitsaukset ole ratkeilleet. Ja tässä uudessa X18-mallissa on käytetty valmistajan mukaan aiempaakin kestävämpää nuorrutusterästä. Kahdessa edellisessä mallissa www.kivirock.fi

Steelwristin keskusnäytön kautta voi tallentaa neljän kuljettajan asetukset sekä tehdä laajasti pyörittäjän liikkeiden säätöjä juuri omaan työskentelyyn sopivaksi.

jouduttiin pari kertaa sähköpuolta paikkailemaan mutta tähän nykyiseen ei ole tarvinnut tehdä mitään, vaikka 4500 tunnin aikana sillä on tehty oikeasti töitä ja välillä pyörittäjä on uinut joessa alituksia kaivettaessa, sanoo Freese. Nyt kolme vuotta Volvon puomin päässä ollutta Steelwristin pyörittäjää Freese ei ole pessyt kertaakaan muuten kuin vesiletkulla. Silti se näyttää todella puhtaalta ja uuden veroiselta: - Minulla on tapana pari kertaa viikossa pyyhkiä kaikki keskusvoitelulaitteen syöttämät ylimääriset rasvat paperilla pois ja toimittaa ne kierrätykseen. Kun rasvaa ei paakkuunnu pyörittäjään ja muutenkin ympäri konetta niin paikat pysyy puhtaana ilman harjaamista ja erikoispesua. Vesilaitoksen tehtävissä ollaan usein tekemisessä puhtaan veden kanssa joten rasvaa ei saa päästä luontoon ja koneen hydrauliikassa käytetään bioöljyä, huomauttaa Freese. Steelwristiä Veikko Freese kehuu erittäin tarkaksi ja mukavaksi käyttää: - Sähköohjaus on todella tarkka mikä on tärkeä asia putkityömailla. Kauhan saa mililleen juuri haluttuun asentoon ja pihdeillä pystyy poimimaan haastavampiakin kappaleita kuin kädellä nostelisi. Steelwristin keskusnäytön kautta voi tallentaa neljän kuljettajan asetukset sekä tehdä laajasti pyörittäjän liikkeiden säätöjä juuri omaan työskentelyyn sopivaksi. KIVIROCK 1/2021

175


Articles inside

Kivirock koeajaa: Pakettiautokaupan jymy-yllättäjä

5min
pages 256-259

Maxus täyssähköiset pakettiautot Rotatorilta

2min
pages 260-264

Kivirock koeajaa: Herrasvankkuri Amerikan maalta

4min
pages 252-255

Kivirock koeajaa: Päästöttömästi työmaalle ja takaisin

3min
pages 248-251

Kivirock koeajaa: Peto in irti

5min
pages 244-247

Kivirock koeajaa: Tienhoidon tarkkuusinstrumentti

3min
pages 240-243

Kehittyneet autovaakaratkaisut

6min
pages 232-235

Kaivoslavapaketti suomalaisiin tarpeisiin

3min
pages 236-239

Hydraulisella etuvedolla pärjää kaikilla työmailla

4min
pages 226-229

Tukeva ajoneuvo erittäin vaativaan maastoajoon

3min
pages 230-231

Uudella kalustolla sora siirtyy

3min
pages 222-225

Scanian uudistuneet voimalinjat tositoimissa

4min
pages 218-221

Asfallita suomalaisella Sisulla

4min
pages 214-217

Kotimainen dieselpolttoaineen lisäaine

3min
pages 212-213

Kotimainen järeä kuljetuslavetti

4min
pages 206-209

Hydraulikkaluettelo päällirakentajille ja konevalimistajille

2min
pages 210-211

Scania G540 XT FASSI – King of Heights

2min
pages 202-203

Älyohjattua vetoapua ajoneuvoyhdistelmiin

1min
pages 204-205

Traktorirenkaan kokovalikoima laajeni

3min
page 201

Suomen ensimmäinen JCB 35Z-1 Kantosepille

2min
pages 199-200

Valaistu työmaa on turvallinen työympäristö

2min
pages 195-198

Kramer 8085T – ketterää kiinteistönhuoltoa

2min
pages 192-194

Konelavaan integroidut kuormankiristimet

3min
pages 179-181

DYNASET HPW Hydraulinen korkeapainevesipumppu

3min
pages 188-189

Bobcat – paljon muutakin kuin legendarinen liukuohjattu

4min
pages 182-185

Uusi 26-tonninen lyhytperäinen JCB

2min
pages 176-178

Airman-minikaivurit Rinta-Joupin valikoimaan

2min
pages 186-187

Wille 675 – isompi ja voimakkaampi

2min
pages 190-191

Yhden miehen tehoyksikkö

4min
pages 173-175

Avesco kehittää CAT-liiketoimintaansa

3min
pages 170-172

Koneilla urakointi entistä helpommaksi

1min
page 167

SANY tullut jäädäkseen Suomen markkinoille8

3min
pages 160-161

Monipuolista palvelua ammattitaidolla

3min
pages 164-166

Vakuuttavan hyvä kone

3min
pages 168-169

Vuokrakalustoa joustavasti ja nopeasti työmaille

3min
pages 162-163

Joupet – Verkonrakentamisen osaaja

3min
pages 155-159

Seulakauha on monikäyttöinen laite

4min
pages 141-143

Yli 50 vuotta maata muokaten

2min
pages 149-151

Kobelcolta 38-tonninen lyhytperäinen kaivukone

3min
pages 144-147

Kiho – huoltovapaita ratkaisuja pienkaluston paikannukseen

2min
pages 138-140

Doosanin uusi 7-sarja täydentyy

4min
pages 132-137

Taittopuomirakenteesta etua infratyömailla

2min
pages 152-154

Konekaupan uusi aika

3min
pages 130-131

Ketterää tehokkuutta kaupunkiurakointiin

5min
pages 126-129

Uusiutuva polttoöljy käyttöön infratyömailla

1min
pages 124-125

Diabaasin louhintaa Lapinjärvellä

4min
pages 104-108

Työmaiden tehokasta polttoainehuoltoa

2min
pages 121-123

Volvo Penta – Teollisuusmoottoreiden ehdotonta aatelia

4min
pages 114-117

Rengasrekan palveluilla merkittäviä kustannussäästöjä

3min
pages 118-120

Asiakaslähtöistä palvelua vaaka-asioissa

4min
pages 109-111

Erikoiskoneet täsmähankintana

3min
pages 101-103

Punnitustiedot integroituu osaksi koko toimintajärjestelmää

4min
pages 112-113

Ajamisen helppous näkyy tuloksessa

3min
pages 96-97

Tehokkuus ja mukavuus uudelle tasolle

2min
pages 98-100

Asfalttikallio kasvaa ja investoi

1min
page 91

Puskukoneiden uusi tuleminen

5min
pages 87-90

Asiakaslähtöistä vuokralaitepalvelua

3min
pages 84-85

Uusi Case G-sarja

2min
pages 92-95

Kypärä päähän ja rukkaset kouraan

1min
page 86

Telamurska Oy: Murskauksen edelläkävijä

5min
pages 80-83

Kulutusosat maanrakennukseen

2min
pages 78-79

Tehokkuutta louheen murskaukseen

3min
pages 76-77

Kivisampo 60 vuotta

5min
pages 71-75

Murskausta ja seulontaa nuoruuden voimalla

2min
pages 67-70

Kraftek ja Hydro-Material yhdistivät voimansa

2min
pages 60-62

Laadukkaat kulutusterätuotteet nopeasti

5min
pages 63-66

Kokonaispalvelua purkualan toimijoille

3min
pages 54-56

Koneohjauksen avulla tehokkaampaa stabilointia

2min
pages 48-50

Suuntaporaukset ammattitaidolla koko maan alueella

4min
pages 45-47

Kotimaisen valmistajan poratuotteet vakuuttaneet

2min
pages 40-44

Erikoisnostot Eilolalta

4min
pages 36-39

Lähes 30-vuotinen porakonetaival

2min
pages 34-35

Sandvikin akkukäyttöisten laitteiden valikoima laajenee

3min
pages 20-22

Kivikiilauksen työmenetelmät kehittyvät

5min
pages 26-29

Pitkäpuominen Komatsu Mykkälälle Kevitsaan

3min
pages 23-25

Laadukasta kalliorakentamista

3min
pages 30-33

Työturvalliset valoratkaisut HELLAlta

3min
pages 8-13

Top Hammer XL-teknologia suuren reikäkoon poraukseen

4min
pages 14-17

Hitachi-kaivoskoneita Sotkamon kaivokselle

1min
page 7
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.