Elämä kädessä
Nuorten kasvutarina näyttämöllä Laura Keskinen Erik Sahlström
Elämä kädessä -produktio sai alkunsa loppuvuodesta 2018. Ohjaaja Birgit Tapaninen Baltzar oli valinnut näytelmän teemoiksi lapsuuden, varhaisnuoruuden ja aikuiseksi kasvamisen kokemukset. Hän suunnitteli taideterapiaa ja taidetyöpajoja, joiden pohjalta nuorten olisi mahdollisimman helppo aloittaa työskentely sekä tutustua itseensä ja toisiinsa. Birgit ohjeisti nuoria kirjoittamaan työpajoissa tekstejä, joiden pohjalta näytelmän käsikirjoitus on koostettu. Elämä kädessä -näytelmä siis perustuu nuorten kasvutarinaan lapsuudesta tähän päivään asti. Työryhmässä on mukana eri-ikäisiä nuoria, mutta näyttelijöiden mukaan iällä ei juurikaan ole merki-
”Mihin juurtua, jos on se kokemus, ettei oikein loksahda mihinkään.” -Farida Albrecht
tystä, koska tämä aika yhdistää heitä. Osaksi käsikirjoitusprosessia kuului omien kirjoitusten lukeminen ääneen muille työryhmän jäsenille. Nuorten mukaan se tuntui jännittävältä ja vapauttavalta.
•4•
IDENTITEETIN POHDINTAA Farida Albrecht kertoo puhumisen tuntuvan hänelle luontevammalta tavalta jakaa omia kokemuksiaan. Faridan mukaan kirjoittaminen vaatii enemmän prosessointia, mutta oppimisen kannalta se on ollut hyödyllistä. ”Viimeaikaisia ajatuksia ja kokemuksia oli haastavaa saada tiivistettyä itselle hyvältä tuntuvaan muotoon. Lapsuuden kokemuksista oli kuitenkin jollain tavalla helpompi kirjoittaa”, kertoo Farida. Näytelmän kerronnassa yhdistyy niin tanssia, laulua, runoutta kuin räppiäkin: