Ranskalaista keskustelua musliminaisten huiveista

Minea Laiho Engin Akyurt/Pixabay

Musliminaisten ja -tyttöjen huivin käytöstä on viime vuosina käyty paljon keskustelua Euroopassa.

Viime vuosina musliminaisten käyttämä päähuivi on ollut mukana useissa julkisissa keskusteluissa. Ranska, jossa asuu Euroopan maista eniten muslimeja, ja joka on kieltänyt uskonnollisten symbolien käytön julkisissa kouluissa ja töissä, on hyvä esimerkki maasta, jossa huiviin liittyvät polemiikit ovat tuttuja.

Yksi viimeisistä tapahtui vuoden 2019 helmikuussa, kun ranskalainen urheiluvälinefirma Décathlon ilmoitti alkavansa myydä musliminaisille suunnattua urheiluhuivia. Décathlonin ilmoitus sai aikaan hyvin vahvoja reaktioita. Monet ihmiset poliitikkoja myöten ottivat kantaa asiaan esimerkiksi sosiaalisen median kanavillaan, ja lisäksi Décathlonin työntekijöitä uhkailtiin. Näistä syistä Décathlon ilmoitti päivää myöhemmin Facebook-sivullaan peruvansa myyntiaikeensa. Tähänkin ilmoitukseen reagoitiin voimakkaasti ja monet Facebook-käyttäjät tulivat ilmaisemaan ilmoituksen kommenttiosioon mielipiteensä tapauksesta sekä huivin käytöstä yleisesti.

Tähän keskusteluun liittyviä kommentteja tutkin pro gradu -tutkielmassani löytääkseni syitä ranskalaisten asenteille huivin käyttöä kohtaan ja selvittääkseni, mitä perusteluita on erityisesti negatiivisille asenteille. Tutkin myös musliminaisten itsensä kirjoittamia kommentteja, sillä heidän ääntänsä harvemmin kuulee huivin käyttöön liittyvissä keskusteluissa.

“HUIVI EI KUULU RANSKAAN”

Monissa huivia vastustavissa kommenteissa tulee esille ajatus siitä, että huivi ei kuulu Ranskaan, sillä sen nähdään olevan ristiriidassa Ranskan arvojen ja periaatteiden kanssa. Etenkin vapaus, naisten oikeudet ja sukupuolten välinen tasa-arvo mainitaan usein. Useimmin kommenteissa kuitenkin mainitaan laïcité-periaate, joka tarkoittaa valtion tunnustuksettomuutta ja valtion ja uskonnon erottamista toisistaan. Seuraava on esimerkki kommentista, jossa laïcité-periaate on mainittu:

”moi dans la rue ça me dérange ... chez vous et dans vos lieux de culte vous faites ce que vous voulez dehors ça reste du domaine publique et laïque” (”minua se häiritsee kaduilla… teidän kotonanne ja palvontapaikoissanne teette mitä haluatte, ulkona ollaan julkisella ja tunnustuksettomalla alueella”)

Kommentin kirjoittaja tuntuu siis olevan sitä mieltä, että uskontoa tulisi harjoittaa vain kotioloissa ja sitä varten perustetuissa tiloissa, eikä esimerkiksi kaduilla tai muilla julkisilla paikoilla. Huivin käyttö yhdistetään siis kiinteästi uskonnon harjoittamiseen samalla tavalla kuin esimerkiksi rukoilu. Sen ei nähdä olevan osa naisen identiteettiä, eikä sen rajoittamista nähdä ihmisoikeuksia loukkaavana.

Huomion arvoista tässä kommentissa on se, miten sen kirjoittaja mainitsee huivin käytön “häiritsevän” häntä. Monet ihmiset länsimaissa kokevat myös, ettei huivi kuulu länsimaiseen kontekstiin. Se nähdään vieraana asiana, joita vain “se toinen” käyttää. Ylläolevassa kommentissakin luodaan selkeästi raja ranskalaisten ja muslimien välille. Muslimeista puhutaan siis “heinä”, ei “meinä”.

Monen kommentoijan negatiivinen suhtautuminen huiviin kumpuaa siitä, mitä huivi heidän mielestään edustaa. Useassa kommentissa huivin sanotaan alistavan tai jopa orjuuttavan naista. Musliminainen esitetään näissä kommenteissa alistettuna tai alistuvana ihmisenä, joka täytyisi pelastaa huivin kaltaisilta rajoitteilta. Heidän oletetaan käyttävän huivia miespuolisten sukulaistensa tai aviomiestensä pakottamina:

c’est leur mec qui exige qu’elles le portent! (”heidän miehensä vaativat heidän käyttävän sitä!”)

Huivin katsotaan myös rajoittavan musliminaisten ihmisoikeuksia ja vapautta. Osassa kommenteista sitä kuvataan pakkopaidaksi ja alempiarvoisuuden merkiksi. Huivin käyttö nähdään monissa kommenteissa myös uhkana ranskalaisille naisille.

Kommenteissa tulee esille niin kutsutun islamisaation uhka, mikä on hyvin tyypillistä äärioikeistolaisten puheissa. Monet pelkäävät, että huivin käytön normalisointi ja kaupallistaminen johtaisi tilanteeseen, jossa kaikkien Ranskan naisten täytyy peittää itsensä.

Musliminaiset puolustavat kommenteissaan oikeuttaan käyttää huivia ja kertovat omat näkemyksensä huivin käytön syistä. Kommentoineille musliminaisille huivi on tärkeä osa heidän identiteettiään. He korostavat kyllä huivin käytön uskonnollista ulottuvuutta ja pitävät sitä uskonnollisena velvollisuutena, mutta yrittävät saada muut ymmärtämään huivin olevan heidän oma henkilökohtainen valintansa. He painottavat sitä, miten he itse aktiivisina toimijoina ovat tehneet valinnan käyttää huivia.

Musliminaiset myöntävät kuitenkin, että huiviin pakottamistakin tapahtuu muslimiyhteisöissä, mutta että etenkin Ranskassa huivi on suurimmalle osalle oma valinta. He pyrkivät osoittamaan, etteivät puheet naisten auttamisesta ja pelastamisesta voi olla vilpittömiä, vaan auttamisesta ja pelastamisesta puhuminen on vain keino peitellä omaa islaminvastaisuuttaan.

Huivia käyttävät musliminaiset eivät myöskään koe ranskalaisten arvojen ja periaatteiden olevan ristiriidassa huivin käytön kanssa, vaan päinvastoin näkevät niiden takaavan kaikille oikeuden pukeutua haluamallaan tavalla. He korostavat kommenteissaan myös omaa ranskalaisuuttaan.

Kommenteista näkyy selvästi musliminaisten turhautuminen huivia käyttävien muslimien ja ranskalaisten kahtiajakoon. He yrittävät rikkoa muslimien ja ranskalaisten välille asetetun rajan ja haastaa perinteisen näkemyksen ranskalaisuudesta korostamalla sitä, että ranskalaisuus voi tänä päivänä merkitä montaa eri asiaa, eikä ranskalaisten naisten tarvitse mahtua yhteen ja samaan muottiin.