Suomi-Mongolia-seura_Jasenlehti_1_2016

JÄSENLEHTI 1/2016

Suomi – Mongolia-Seura ry. SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Aika: Tiistai 17.5. 2016 klo 18.00

VUOSIKOKOUS 2016

Paikka: Uudenmaankatu 31 F 25, Helsinki (Jertta Ratia-Kähönen,) 1. krs pihan puolella. Jollei ovikoodi tiedossa soittakaa numeroon 040 5929 177

ESITYSLISTA

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen järjestäytyminen: valitaan

- puheenjohtaja

- kokouksen sihteeri

- kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

- kaksi ääntenlaskijaa

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

5. Yhdistyksen vuoden 2015 vuosikertomuksen hyväksyminen

6. Yhdistyksen vuoden 2015 tilien ja toiminnantarkastajan lausunnon esittäminen. Tilinpäätöksen hyväksyminen sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja taloudenhoitajalle

7. Jäsenmaksun suuruudesta sekä jäsenmaksun maksuajasta päättäminen

8. Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2016

9. Johtokunnan jäsenten valitseminen.

10. Yhdistyksen toiminnantarkastajan ja hänen varamiehensä valinta vuoden 2016 tilejä ja hallintoa tarkastamaan

11. Muut johtokunnan tai jäsenten esittämät asiat

12. Kokouksen päättäminen

Sisällysluettelo

Suomi – Mongolia-Seura ry.

c/o Ronny Rönnqvist, Lansantie 23a A 10

02630 ESPOO

jäsenmaksu 15 €, yhteisöjäseniltä 35 €

FI09 5780 0720 3585 35

Tärkeä tiedotus lukijoillemme

Vanhan kuukalenterin mukaan Tsagaan sar eli Mongolialainen uusi vuosi vaihtui 8. päivänä helmikuuta 2016. Tuolloin siirryttiin lampaan vuodesta punaisen tuli-apinan vuoteen. Uusi vuosi toi mukanaan myös muutoksen Mongolian viisumisäännöissä. Pari vuotta voimassa ollut kokeiluluontoinen viisumivapaus maittemme välillä (koski yli 40 maata) lopetettiin, ja 1.1.2016 lähtien myös suomalainen matkailija jälleen tarvitsee viisumin Mongoliaan. Viisumin myöntää Kirkkonummella sijaitseva Mongolian kunniakonsulaatti. Tämä on hyvä Mongoliaan matkustavien nyt muistaa.

Sitten tärkeä yhdistykseemme liittyvä asia. Yhdistyksemme toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja rahoitus jäsenmaksutuloihin. Tämän takia on tärkeätä, että jäsenet tosiaan maksavat jäsenmaksunsa. Jäsenmaksumme on pysynyt samana nyt lähes 10 vuotta, vaikka yleinen kustannustaso, postimaksut mukaan luettuna, on noussut huomattavasti. Jotta yhdistyksemme talous olisi jatkossakin turvattu, päätti taannoin pidetty johtokunnan kokous esittää, että jäsenmaksu vuodesta 2016 alkaen olisi € 15.

Teknisesti tuleva vuosikokous päättää jäsenmaksun suuruudesta. Mutta säästääksemme postimaksuja sekä vuosikokouskutsu että maksukehotus (katso alla) sisältyvät tähän lehteen. Tässä pannaan ikään kuin vaunu hevosen eteen. Mutta olemme vakuuttuneita, että vuosikokous tulee hyväksymään ehdotetun jäsenmaksun korotuksen.

Joten, arvoisat Mongolian ystävät: Ystävällisesti maksakaa jäsenmaksunne ennen viimeistä maksupäivää. Vain tällä tavalla turvaatte yhdistyksemme tulevaisuuden ja varmistatte jäsenlehden tulon.

Ronny Rönnqvist puheenjohtaja

Vuoden 2016 jäsenmaksutiedot:

Jäsenmaksu: € 15 vuodessa

Tilinumero: FI09 5780 0720 3585 35

Saaja: Suomi-Mongolia – Seura ry.

Viitenumero: 2118

Viimeinen maksupäivä: 30.6.2016

HUOM! Tiedonantoihin maksajan nimi ja osoite

Vammaistyötä

Mongoliassa suomalaisvoimin

Kaikki alkoi melko pian sen jälkeen, kun olin muuttanut Arhangain maakuntaan, noin 500 km Ulanbaatarista länteen, Kylväjän tiimin kanssa vuonna 2002. Toimistollamme tuli käymään yksikätinen mies. Selvisi, että hän oli menettänyt kätensä työtapaturmassa, ja oli tuolloin vammaisyhdistyksen puheenjohtaja.

Oli jo myöhäinen syksy, kelit menossa pakkaselle, ja niinpä hän tuli pyytämään apua lämmityspuiden hankintaan alueen vaikeimmassa asemassa oleville vammaisille. Hänen kauttaan aloimme tutustua hänelle tärkeisiin ihmisiin. Meitä kestitsi kotonaan rouva, joka veti lattialla itseään käsistä, mies oli kuuro. Tämä rouva sai pyörätuolin ja hänestä tuli myöhemmin perustetun alueen kaikkien vammaisjärjestöjen yhteistyöelimen puheenjohtaja. Elantonsa perhe hankki omalla työllään: rouva leipoi ja hänen kuuro miehensä kävi myymässä leipiä. Ihmiset ostivat heiltä mielellään nähtyään heidän yritteliäisyytensä. Näistä alkoi omalla, sopivalla tahdillaan edennyt

työ vammaisten parissa, ja olemme nähneet aivan huomattavia muutoksia. Tämä yhteyksien syntyminen oli ensimmäinen tärkeä etappi työssämme. Vähitellen tutustuimme vammaisten tilanteeseen, eikä se kovin hääppöinen ollut. Vammaisia piiloteltiin kodeissaan, tosin oli liikuttavaa nähdä miten omaiset pitivät heistä huolta. Mahdollisuuksia liikkua kodin ulkopuolella ei juuri ollut, tai ei haluttu näyttää muille perhettä kohdannutta onnettomuutta. Omaehtoinen järjestötoiminta oli vähäistä ja aika sekavan oloista, maassa kun ei oltu sallittu sosialismin aikana varsinaisia kansalaisjärjestöjä ollenkaan. Myös vammaisten koulutustaso oli usein heikko. Itsestä kaikki tuntui aluksi melkein toivottamalta.

Mika Laiho

Vammaisia myymässä tuotteitaan, muun muassa perinteisiä kuivattuja juustoja yleisötapahtumassa.

Niin syntyi ensimmäinen pelkästään vammaisille suunnattu hankkeemme. Siihen otettiin mukaan kaikki kynnelle kykenevät. Mukana oli huonokuuloisia, liikuntavammaisia ja kehitysvammaisiakin. Vammaisten oma järjestötoiminta alkoi elpyä, ja joitain uusia paikallisosastoja perustettiin. Asioita lähdettiin kehittämään ja viemään eteenpäin suurella sydämellä. Tärkeitä oli vertaisryhmien muodostaminen, monenlaiset osaamiseen ja tulonhankintaan liittyvät kurssit, sekä myös ihan perusasioiden kuten viittomakielen oppiminen. Saimme nähdä useidenkin kohdalla, miten hiukan yksinkertaisina pidetyistä ihmisistä alkoi tulla aktiivisia, kun saivat ystäviä, pääsivät ulos kodeistaan ja oppivat kommunikoimaan vaikkapa viittomakielen kautta. Oma suosikkini oli tuolloin kehitysvammaisten aivan supersympaattinen ryhmä. Edelleen nostan hattua ryhmän vetäjälle, joka oli alun perin koulutukseltaan opettaja.

Omat toimitilat

Toisen hankekauden myötä teimme ison ja kauaskantoisen päätöksen hankkia kaikille vammaisille yhteinen toimitila. Sellainen löytyi lopulta aivan pääkadulta, postia vastapäätä. Ennen ei-mitään ihmiset saivat oman toimitilansa paraatipaikalta, ja heidän asiansa alkoi tulla näkyväksi. Talon myötä alueen omat vammaisjärjestöt saivat kukin oman työhuoneensa ja yhteisen koulutusluokan ja kokoontumistilan. Ehkä kaikkein tärkeintä oli kuitenkin yhteen tuleminen. Järjestöt alkoivat suunnitella itse mitä koulutuksia he tarvitsevat ja järjestää niitä. Tämä kaikki oli tuolloin niin uutta koko maassa, että jotkut vammaisten omien keskusjärjestöjen ihmiset tulivat pääkaupungista asti ihmettelemään toimintojamme, kun eivät olleet missään sellaisia vielä nähneet. Viranomaisten kanssa syntyi lähempää yhteistyötä, kun voimaa oli vähän enemmän. Tärkeä etappi koko maassa oli YK:n vammaisten oikeuksien hyväksyminen vuonna 2010, jonka jälkeen viranomaiset

ovat alkaneet ottaa vammaisten asioita selvästi enemmän huomioon. Paikalliset yhteistyöjärjestömme saivat paikallisviranomaisilta pieniä toiminta-avustuksia ja mm. maaherran luona vierailut lisääntyivät.

Tällä hetkellä vammaiset suunnittelevat ja järjestävät pitkälti toiminnot itse. Lähiaikojen suuria voimannäyttöjä ovat olleet mm. vammaisjärjestöjen yhteinen marssi Tsetserlegin pääkadulla, jota myös paikallinen media uutisoi näyttävästi. Viime syksynä vammaiset järjestivät ensimmäisen koko läänin kattavan vammaisten tapaamisen Tsetserlegissä, ja sinne todella tuli edustajat kaikista läänin yli 15 kunnasta. Tietääkseni Tsetserleg on ainoa Mongolian maaseutukaupunki, jossa on esteettömän liikkumisen mahdollistavat jalkakäytävärampit ja myös joihinkin julkisiin rakennuksiin on saatu esteetön pääsy. Hanke tekee paikallistelevisioon aiheeseen liittyvää ohjelmaa. Haasteita on toki edelleen paljon, mutta olen todella iloinen siitä huikeasta muutoksesta, jonka olen nähnyt vuosien varrella. Suuri kysymysmerkki tällä hetkellä on vammaisten talon vastuun siirtyminen paikallishallinnolle, kun hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Tästä meillä on olemassa alustava yhteisymmärrys maaherranviraston kanssa, mutta lopulta jää nähtäväksi, miten asiat etenevät. Toimintaryhmien kautta on saatu myös pientä tuloa, jotkut kasvattavat vihanneksia pihallaan, pääkadulta löytyy ompelija ja pari muutakin käsityöläistä. Myös vammaisten tekemä jakinmaitojätski tekee kesällä hyvin kauppansa.

Muutokset heijastavat toisaalta maan yleistä kehitystä, joka on tällä hetkellä nopeaa. Nyt ainakin pääkaupungissa alkaa olla melko normaalisti toimivia, joskin vielä pieniä, kansalaisjärjestöjä, infrastruktuuriin panostetaan ja kaikkein köyhimpiä on pikkuisen vähemmän kuin aikaisemmin, ja pääkaupunkiin on syntynyt keskiluokka ja myös varsin varakkaita ihmisiä on kaikkialla. Ainakin minä odottaisin, että Mongolia tulee jatkossakin kehittymään pitkin harppauksin.

Koulutuksen kautta monet saavat keskeisiä taitoja ja rohkaisua.

Arhangain vammaishankkeen taustalla on Suomen ulkoministeriön lähes 10 vuotta kestänyt tuki, sekä suurella sydämellä hanketta aloittanut diakoni Päivi Vuorinen, joka nykyisin asuu Suomessa, sekä se, että paikalliset ovat ottaneet paljon vastuuta. Hankkeella on nykyisin kansallinen vetäjä. Allekirjoittanut on asunut Arhangaissa noin 2,5 vuotta ja ollut aktiivisesti hankkeessa mukana.

Kuurojen hanke Ulaanbaatarissa

Tässä olen kertonut lähinnä siis Arhangain hankkeestamme. Kylväjällä on neljättä vuotta menossa Ulaanbaatarissa kuurojen yhteistyöhanke kansallisen kuurojen kattojärjestön kanssa. Sen toimipaikka sijaitsee keskustasta hiukan koilliseen melkein Selbe-joenuoman varrella. Olemme myös jättämässä Ulkoministeriölle uutta hakemusta Mongolian kansallisen pyörätuoliyhdistyksen kanssa. Jos käyt Mongoliassa, voit tutustua hankkeisiin paikan päällä, kunhan hiukan etukäteen ilmoittelet joko toimistollemme tai allekirjoittaneelle. Ihan mukavat, ilmastoidut ja talvella lämmitetyt bussit lähtevät Arhangaihin läntiseltä Dragon-linja-autoasemalta kahdesti päivässä, hinta reilu 10 euroa suuntaansa. Ajoaika noin 10 tuntia ja matkaa kertyy lähes 500 km. Arhangain lisäksi olen asunut 3,5 vuotta Ulaanbaatarissa. Tällä

hetkellä vastaan Kylväjän Mongolian-toiminnoista Mandalgovista käsin, joka on Ulaanbaatarista melkein suoraan etelään 300 km.

Pieni kaskukin lienee paikallaan. Vammaishankkeissamme viestintä tuo omat haasteensa. Osa ei kuule, osa viittoo, osa näkee huonosti ja osa liikkuu apuvälinein. Hankkeen täysin terveellä sihteerillä meni kerran ääni, ja hän kirjoitti sanottavansa lapulle. Niinpä sitten eräs toimistolla käynyt henkilö kirjoitti myös vastauksensa lapulle, vaikka sihteerimme kuuli ihan hyvin. Sihteerimme kirjoitti paperille: ”Korvat minulla vielä on!”

Kannattaa myös seurailla tämän kesän paraurheilijoiden MM-kisoja Pekingissä. Hankkeemme aktiivi Sambuudanzan puolustaa siellä kultamitaleitaan keihäänheitossa ja kuulantyönnössä. Viimeksi Arhangaissa käydessäni kävin hänen kanssaan salilla treenaamaassa. Hänellä oli sinä päivänä kevyt penkkitreeni. Omaa tulostani en tähän viitsi ollenkaan julkaista, maailmanmestarin seurassa se kalpeni mennen tullen.

Lähetysyhdistys Kylväjä ry on yksi ev-lut. kirkon virallisista lähetysjärjestöistä. Kylväjä on perustettu vuonna 1974, Mongoliassa se on toiminut vuodesta 1997.

Kylväjä on saanut Suomen ulkoasianministeriön hankeavustuksia vuodesta 2002 alkaen, järjestöllä on tällä hetkellä Mongoliassa kolme työntekijää.

www.kylvaja.fi/tyomme/kehitysyhteistyo/vammaistentukiprojekti

Kulttuurivallankumous Sisä-Mongoliassa

Suuri proletariaatin kulttuurivallankumous nosti Sisä-Mongoliassa esiin kysymykset autonomisen alueen ja mongolien uskollisuudesta yhtenäiselle Kiinalle. Se herätti kansan parissa kyteneet jännitteet johtaen puoluejohdon puhdistuksiin, mongoliväestön vainoihin ja lopulta autonomisen alueen jakamiseen osiin. Kulttuurivallankumous myös päätti mongoli Ulanhun noin kaksikymmenvuotisen valtakauden autonomisen alueen johtajana.

Mao Zedong’in (1893 – 1976) johtama suuri proletariaatin kulttuurivallankumous (määritelmästä riippuen vuosina 1966 – 69 tai 1966 – 76) oli perusolemukseltaan valtataistelu Maon sekä hänen vastustajiensa välillä, mutta levitessään keskushallinnosta maakuntiin sai paikallisia erityispiirteitä. Sisä-Mongoliassa kulttuurivallankumouksen luonne oli vahvasti etno- tai kansallisuuspoliitti-

nen ja huomattavan väkivaltainen. Tuhoisimmassa vaiheessaan, keksittyä mongolinationalistista ”Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuoluetta” vainonneessa kampanjassa tapettiin virallisen tiedon mukaan yli 16000 vallankumouspuolueen ”jäsentä”. Väkivaltaisimman vaiheen päätyttyä autonominen alue pilkottiin osiin ja liitettiin ympäröiviin maakuntiin. Jäljelle jäänyt ”SisäMongolia” asetettiin sotilashallinnon alaisuuteen.

“Olen yli 60-vuotias ja taistellut yli 40 vuotta han-sovinismia vastaan. Voin vielä…” Ulanhu repimässä Sisä-Mongoliaa irti Kiinasta kulttuurivallankumouksen aikaisessa pilakuvassa.

Vallankumouksen kulku

Sisä-Mongoliassa

Sisä-Mongolian kulttuurivallankumous alkoi autonomisen alueen johtajana aina alueen perustamisesta vuodesta 1947 lähtien toimineen mongoli Ulanhun (1906 – 1988) tuomitsemisella kommunistisen puolueen Pohjois-Kiinan osaston kokouksessa Pekingin Qianmen-hotellissa. Vuoden 1966 toukokuusta elokuuhun kestäneen monivaiheisen kokouksen jälkeen Ulanhu riisuttiin viroistaan ja poistettiin sekä Kiinan poliittiselta näyttämöltä että fyysisesti Sisä-Mongoliasta. Ulanhun rikoksiin kuuluivat kulttuurivallankumouksen perusrikkomusten kuten revisionismin, kapitalismin ja Maon vastustamisen lisäksi Sisä-Mongolian tilanteelle ominaisia ja tulevia tapahtumia enteileviä syytöksiä kuten kansallisuuspolitiikan asettaminen luokkataistelun edelle, separatismi ja itsenäisen valtakunnan rakentaminen.

Kulttuurivallankumouksen levittyä autonomiselle alueelle alkoi eri vastakkaisten, itseään todellisina Maon seuraajina pitäneiden ryhmien muodostuminen. Yhä levottomammaksi kehittynyt tilanne herätti keskushallinnon huomion helmikuussa 1967, kun kapinallisryhmään kuulunut opiskelija sai surmansa armeijan edustajan luodista kapinallisten osoittaessa mieltään armeijaa vastaan autonomisen alueen pääkaupungissa Huhhotissa (myös Hohhot). Tästä seuranneiden pääministeri Zhou Enlai’n johtamien keskushallinnon ja paikallisryhmien välisen yli kaksi kuukautta kestäneen tapaamisten sarjan jälkeen keskushallinto päätti vahvistaa otettaan sekasortoisemmaksi käyvässä tilanteessa.

Keskushallinto lähetti Pekingin sotilasläänin silloisen varasotilaskomentajan, SisäMongoliaa tuntemattoman Teng Haiqing’in edustajakseen johtamaan Sisä-Mongolian autonomisen alueen kulttuurivallankumousta.

Kun Ulanhun ”rikoksia” koskeneet päätökset olivat aikaisemmin olleet puolueen ja armeijan organisaatioille tarkoitettuja tietoja, alkoi

nyt julkinen nimellä kritisoiminen virallisin kanavin Sisä-Mongolian päivälehdessä ja epävirallisemmin eri kapinallisryhmien kokoamissa materiaaleissa. Vuoden 1967 lopun ja 1968 alun aikana Ulanhun vastainen hyökkäys syveni ”kaiva ja puhdista” –kampanjaksi, jonka kohteena oli ensin Ulanhun johtaman väitetyn puolue- ja maanpetturiorganisaation jäsenten etsiminen ja hävittäminen. Heinäkuussa 1968 Sisä-Mongolian kulttuurivallankumouskomitean täysistunnossa Teng Haiqing toi viimein julkiseen keskusteluun separatistisen SisäMongolian kansan vallankumouspuolueen, josta tuli kaiva ja puhdista -kampanjan pääkohde ja kampanjasta tuhoisin vaihe koko alueen kulttuurivallankumouksessa.

Sisä-Mongolian puhdistuskampanja ja näin myös varsinainen kulttuurivallankumous lopetettiin liioitteluun ajautuneena seuraavan vuoden keväällä kommunistisen puolueen yhdeksännen puoluekokouksen tuloksena, vaikka levottomuudet ja vallankumouspuolueen vainoaminen jatkuivatkin vielä tämän jälkeen. Suojellakseen keskushallinnon asemaa, Teng Haiqing myönsi kampanjan ylilyönnin olleen hänen omaa syytää, ja tästä hyvästä hän selvisi uudelleenkoulutuksella, jonka jälkeen hän palveli vielä usean vuoden ajan Jinan’in varasotilaskomentajana Shandong’in maakunnassa. Hallittavuuden helpottamiseksi Sisä-Mongolian alue pilkottiin osiin kymmenen vuoden ajaksi, palautuen pääosin entiseen muotoonsa vasta vuonna 1979. Mao Zedong’ia puhemiehenä seurannut Hua Guofeng myönsi vuoden 1978 huhtikuussa, että kulttuurivallankumouksessa vainottua uutta Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuoluetta ei ollut ollut olemassa.

Mikä Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuolue?

Kulttuurivallankumouksen aikana eliminoitavaksi määrätty Sisä-Mongolian kansan vallanku-

mouspuolue oli keksitty jälkeläinen ennen autonomisen alueen perustamista toimineelle alkuperäiselle Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuolueelle. Tämä Sisä-Mongolian autonomiaa, itsenäisyyttä ja yhdistymistä Ulko-Mongolian kanssa ajanut puolue lopetti toimintansa 1946, kun tuolloin itäisessä Sisä-Mongoliassa toiminut puolue ja sen johtama Itä-Mongolian autonominen hallinto yhdistyivät Ulanhun johtaman Sisä-Mongolian autonomisen liikkeen kanssa Kiinan kommunistisen puolueen alaisuuteen. Seuraavana vuonna perustetun Sisä-Mongolian autonomisen hallinnon ylimpänä johtajana toimi Ulanhu, mutta muihin johtoasemiin asetettiin myös lakkautetun Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuolueen johtohahmoja.

Vallankumouspuolue oli helppo kohde epäluuloille maanpetturuudesta. Puolue perustettiin alun perin vuonna 1925 ajamaan autonomiaa kiinalaisvallasta ja lopulta mongolien yhdistymistä. Japanin miehityksen aikaan osa puolueen johtajista opiskeli ja toimi viroissa Manchukuossa. Japanin hävittyä toisen maailmansodan puoluejohtajat yrittivät yhdistymistä Ulko-Mongolian kanssa, mutta tämä joutui kieltäytymään Neuvostoliiton paineen alla. Näin vaihtoehdoksi jäi yhteistyö Kiinan kommunistisen puolueen kanssa.

Vallankumouspuolueen ”löytyminen” oli jatkoa Ulanhusta alkaneille puhdistuksille. Ulanhu itse oli vuonna 1925 ollut nuorena opiskelijana paikalla puolueen perustamiskokouksessa, mikä tarjosi yhteyden hänen ja puolueen välille. Puolueen väitettiin välittömästi virallisen lakkauttamisensa jälkeen perustaneen maanalaisen puolueen, jonka kulttuurivallankumouksessa kerrottiin olevan Ulanhun johtama ja ylläpitävän kommunistisen puolueen rakennetta vastaavaa puolueorganisaatiota, mikä antoi kaadereille mahdollisuuden samalla toimia kommunistisen puolueen viroissa ja todellisuudessa palvella Sisä-Mongolian kansan vallankumouspuoluetta.

”Toveri Ulanhu”. Patsas Ulanhun muistoksi vuonna 1992 rakennetun museon edessä SisäMongolian autonomisen alueen pääkaupungissa Huhhotissa.

On epävarmaa kuinka tietoinen esimerkiksi Teng Haiqing oli vallankumouspuolueen olemassaolosta – tai olemassaolemattomuudesta. Kulttuurivallankumouksen jälkeen Sisä-Mongolian sekasorron aikainen ylin johto selvisi keskushallinnon suojeluksessa tuomioitta ja lavastuksesta pääasiallisen syyn sai niskoilleen alhainen virkamies ja kirjailija, mongoli Ulanbagan, joka oli kerännyt todisteita maanalaista separatistista puoluetta vastaan ja näin joutui vuonna 1978 syytetyksi vallankumouspuolueen lavastaneiden todisteiden tekaisemisesta. Toisaalta Sisä-Mongolian poliittinen puhdistus oli hyvin valmisteltu prosessi, joka oli alkanut jo huomattavasti ennen kulttuurivallankumouksen

alkua Ulanhun vastaisen aineiston keruulla. Sekä Ulanhun että vallankumouspuolueen julkista tuomitsemista edelsi todisteiden levittäminen rajatusti puolue-, sotilas- ja kapinallisorganisaatioihin. Sisä-Mongoliasta kotoisin olevan, nykyään Japanissa vaikuttavan mongolitutkija Yang Haiying’in mukaan kommunistisen puolueen suunnitelmana oli ensin puhdistaa Ulanhun johtavat tumet-mongolikaaderit, sitten hyökätä itäisen Sisä-Mongolian Japania palvellutta mongolieliittiä vastaan sekä lopuksi ”hoitaa” koko mongoliväestö.

Miksi vallankumous?

Aiheesta ehkäpä perusteellisimman historiateoksen kirjoittanut kiinalainen Qi Zhi on todennut, että Sisä-Mongolian kulttuurivallankumouksen merkittävin erityispiirre oli vallankumouksen kohde, ”kansallisuusongelma” eli Ulanhun väitetyn maanpetturiryhmän ajaman separatismin uhka. Tälle ongelmalle löytyi syitä sekä SisäMongolian autonomisen alueen perustamista edeltäneestä historiasta että kansantasavallan vaiheista ennen kulttuurivallankumousta.

Qing-dynastian kaatumisen ja autonomisen alueen perustamisen välisenä aikana (1912 – 1947) toimineet mongolinationalistiset ja Mongolioiden yhdistymiseen pyrkineet liikkeet herättivät epäilyksiä Sisä-Mongolian uskollisuudesta Neuvostoliiton ja Kiinan välisten suhteiden kiristyttyä 60-luvulla. Erityisesti itäisen Sisä-Mongolian mongolieliitin historia japanilaismiehityksen aikana näyttäytyi epäilyttävänä, mutta myöskään Ulanhu, jota alun perin itäisten mongolien joukossa oli epäilty jopa kiinalaisten agentiksi, ei säästynyt maanpetturuuden leimalta.

Kiinan kansantasavallan perustamisen jälkeen Ulanhu oli ajanut politiikkaa, joka korosti Sisä-Mongolian paikallisten olojen erityisyyttä ja puolusti mongoliväestön etuja tasapäistävää luokkataistelua ajaneen keskushallinnon

politiikkaa vastaan. Tämä aiheutti jännitteitä Sisä-Mongolian ja keskushallinnon välille, mutta myös alueen ehdottomaksi enemmistöksi muodostuneiden kiinalaisten ja mongolivähemmistön välille, sillä kiinalaiset kokivat joutuvansa syrjityiksi mongolien nauttiessa suosiollisesta politiikasta muun muassa maareformeissa. Keskushallinnon silmissä Ulanhu nosti kansallisuuspolitiikan luokkataistelun edelle, mikä jälkimmäisen ehdotonta ensisijaisuutta korostaneessa kulttuurivallankumouksessa johti hirvittäviin seurauksiin.

Ehkä kuitenkin perimmäisin syy löytyy Sisä-Mongolian ongelmallisesta asemasta yhtenäisyyttä tavoittelevan Kiinan sisällä. Jo huomattavasti ennen kansantasavallan perustamista kiinalainen muuttoliike oli jättänyt mongolit selvään vähemmistöön Sisä-Mongoliassa, ja tämä kehitys jatkui uuden Kiinan perustamisen jälkeen. Alueellisen yhtenäisyyden turvaamisen ensimmäiselle sijalle asettavan valtion sisäinen osa voi olla ”autonominen” vain siihen pisteeseen asti kuin keskushallinto sallii. Sisäisen sekasorron ja ulkopuolisen uhkan edessä Sisä-Mongolia oli puhdistettava valtion yhtenäisyyden nimissä. Tässä tilanteessa vähemmistöalueen autonomia ja mongolien intressit saivat jäädä enemmistön ja keskushallinnon etujen jalkoihin.

Kulttuurivallankumouksen jälkeen

Kulttuurivallankumouksen jälkeen Sisä-Mongolian tilanne jatkui pitkään jännitteisenä. Kiinalaisväestön ja mongolien välit olivat tulehtuneet ja alueen talous romahtanut sekasortoisen ajanjakson aikana. Kaiva ja puhdista –kampanjan ja muiden vääryyksien uhrit vaativat hyvitystä kärsimyksilleen ja syyllisten asettamista vastuuseen. Yksi esimerkki konfliktitilanteesta on vuoden 1981 opiskelijaliike, jossa tuhannet Huhhotissa opiskellet mongolit vaativat mm. mongolien poliittisen vallan lisäämistä

alueella, han-kiinalaisten määrän rajoittamista ja paimentolaiselinkeinon tukemista. Keskusja paikallishallinto suhtautuivat liikkeeseen maltilla mutta myönnytyksittä ja liike kuihtui menestyksettä. Seuraavana vuonna samanlainen liike tukahdutettiin pidätyksin jo alkutekijöissään, millä tehtiin selväksi, että kyseisen kaltainen tottelemattomuus ja vaatimukset eivät ole hyväksyttäviä.

Monista muista kulttuurivallankumouksessa tuomituista merkittävistä johtajista poiketen Ulanhu selvisi aikakaudesta vahingoittumattomana. Hän pääsi arestistaan Hunan’in maakunnasta vuonna 1973 ja palasi töihin, mutta tällä kertaa keskushallinnon palvelukseen. SisäMongolian poliittisen vallan ei enää annettu keskittyä yhden henkilön ympärille, vaan autonomisen alueen puoluesihteeri on sittemmin aina ollut kiinalainen, kun taas kuvernöörin asema on varattu vähemmistön edustajalle. Keskushallinnossa Ulanhun kokemukselle kansallisuuspolitiikasta oli kuitenkin hyötyä, minkä myötä hän myös pystyi vaikuttamaan Sisä-Mongolian asioihin, kuten alueen rajojen palauttamiseen 70-luvun lopulla. Ulanhulla onkin ristiriitainen asema historiassa sekä SisäMongolian autonomisen alueen johtajana ja

mongolien etujen puolustajana että kommunistisen puolueen merkittävänä vähemmistöpoliitikkona ja Kiinan yhtenäisyyden ajajana.

Kulttuurivallankumouksen jälkeisessä Sisä-Mongoliassa mongoleille on ollut tarjolla etuuksia mm. äidinkielisen koulutuksen tarjonnan, koulutuskiintiöiden ja löyhemmän syntyvyydensäännöstelyn muodossa. Toisaalta taas mandariinikiinan ollessa valtion ainoa yhteinen kieli, ovat monet vanhemmat valinneet lapsilleen kiinankielisen koulutuksen lapsen opiskeluja työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi. Kaupungit houkuttelevat paimentolaisia ja maaseudun asukkaita koulutuksen ja työn perässä. Samalla esimerkiksi kehittyvät junayhteydet yhdistävät Sisä-Mongolian kaupunkeja vahvemmin toisiinsa ja muihin Kiinan kaupunkeihin. Ei liene kovinkaan rohkeaa väittää, että mm. talouden kehitys ja kaupungistuminen ovat onnistuneet kulttuurivallankumouksen vainoja tehokkaammin vahvistamaan Sisä-Mongolian yhteyttä Kiinaan.

Kirjoittaja opiskelee Itä-Aasian tutkimusta Helsingin yliopistossa

Katso myös: Janhunen, Juha, ”Sisä-Mongolia – mikä ja missä?” Suomi-Mongolia-Seura ry. Jäsenlehti 2/2015, 5-9.

Museo paroni Ungernin muistoksi

Kenraali, paroni Roman von Ungern Stenberg (1885 – 1921) on myyttinen hahmo Mongolian historiassa. Ungern taisteli Venäjän sisällissodassa Trans-Baikalian alueella bolševikkeja vastaan. Vuoden 1920 lopussa hän siirtyi komentamansa Aasialaisen ratsuväkidivisioonan kanssa Mongoliaan ja karkotti tammikuussa 1921 kiinalaiset Urgasta (nyk. Ulaanbaatar). Kiinalaiset olivat pitkään pitäneet Ulko-Mongoliaa omana pelikenttänään. Ungern yritti katkaista puna-armeijan etenemisen itään Baikaljärven eteläpuolella, mutta joutui vetäytymään Mongolian alueelle, missä hänet vangittiin, ja lyhyen Novonikolajevskissa (nyk. Novosibirsk) pidetyn oikeudenkäynnin jälkeen teloitettiin 15.9.1921.

Neuvostoliitossa pidettiin Venäjän sisällissodan jälkeen paroni Ungernia vain eräänä monista bolševikkeja vastaan taistelleista ”valkokenraaleista”. Kommunistien historiankirjoituksessa häntä kuvattiin Neuvostoliiton vastaiseksi imperialistien (lue Japanin) kätyriksi.

Neuvostoliiton valtaan joutuneessa Mongoliassa Ungernista ei tuohon aikaan luonnollisesti saanut kirjoittaa mitään positiivista. Vasta Neuvostoliiton hajottua 1990 uudet tuulet alkoivat puhaltaa. Vuonna 1993 Leonid Jusefovitš julkaisi ensimmäisen objektiivisen elämäkerran paroni Ungernista (Samoderžets pustyni / Aavikon valtias). Sen jälkeen on julkaistu toistakymmentä Ungernia koskevaa teosta pelkästään Venäjällä, sekä kourallinen tutkimuksia lännessä (katso SMS:n lehti 2/2014: ”Uusia paroni Ungernia käsitteleviä kirjoja”).

Mongoliassa heräsi uuden ajan myötä 1990-luvultä alkaen vastaavanlainen kiinnostus paroni Ungernia kohtaan. Olihan Ungernin ansiota, että mongolialaiset pääsivät kiinalaisten sorrosta. Monia venäjänkielisiä teoksia on käännetty mongoliksi, ja onpa siellä vuonna

2012 tehty dokumenttielokuvakin Ungernista (Bayar Banzragch: Zaukon naimeg ykhsenii davaa / Kuolemani jälkeen). Allekirjoittaneellakin oli kunnia esiintyä elokuvassa. Syynä oli vuonna

Ronny Rönnqvist

2006 julkaisemani kirja Baron Ungern. Mongoliets härskare.

Vaikeutena Ungernin vaiheitten tutkimisessa on ollut alkuperäisaineiston puuttuminen, varsinkin Mongolian tapahtumista. Paljolti on jouduttu nojautumaan aikalaisten vaihteleviin muistikuviin, sillä kirjallisia lähteitä on säilynyt niukasti. Venäläinen tutkija, tohtori Sergei Kuzmin on tehnyt suuren työn uutta aineistoa etsiessään. Hän on julkaissut useita teoksia ja kirjoituksia paitsi paroni Ungernista, myös Mongolian, Tiibetin ja buddhismin historiasta. Esimerkiksi vuonna 2013 hän teki laajoja tutkimuksia Ulaan Khadin alueella n. 110 kilometriä Ulaanbaatarista länteen. Siellä käytiin 31.3. –

3.4.1921 yksi ratkaisevista taisteluista Ungernin johtamien ja pääosin Kjahtasta perääntyvien kiinalaisten joukkojen välillä. Maastosta löytyi

yhä jäänteitä tuosta taistelusta. Ensimmäistä kertaa pystyttiin nyt varmasti paikallistamaan ja rekonstruoimaan taistelujen kulkua. Kuzmin julkaisi tulokset kirjoituksessaan ”Ulaan Khadin taistelu, Mongolian itsenäistymistaistelun tärkeimpiä tapahtumia” (mongoliksi).

Byankhangain sumin johto ja Mongolian akatemian arkeologian ja historian instituutti ovat perustaneet taistelujen muistoksi paroni Ugernille omistetun museon. Avajaisiin 5.11.2015 osallistui paikallisjohtoa, instituutin edustajia ja korkeakoulun opettajia. Museossa esitellään paroni Ungernin elämää kuvin ja sanoin. Hänen rooliaan tähdennetään kiinalaisten karkottamisessa Mongoliasta. Luonnollisesti siinä kerrotaan myös Ulaan Khadin taistelusta. Paikalliset asukkaat saavat näin tietoa alueensa unohdetusta historiallisesta tapahtumasta.

Mongolei Online, InfoMongolia ja muista lähteistä kokosi Ronny Rönnqvist

Mongolian uutisista saksittua

Mongolian ylpeyden päivä

Viime vuonna Tšingis-kaanin syntymäpäivä eli ”Mongolian ylpeyden päivä” osui marraskuun 12:ksi. Päivän määrittäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Tarkkaan ottaen syntymäpäivä on merihevosen vuoden kolmannen 60-vuotissyklin talvikuukauden 1. päivä vuonna 1162. Vuonna 2015 viisaat astrologit päättivät, että juhlapäivää vietetään juuri 12. marraskuuta.

Saksa investoi Mongoliaan

Olemme aikaisemmin kirjoittaneet Saksan ja Mongolian läheisistä suhteista ja Saksan halukkuudesta investoida Mongoliaan. Mongolian teollisuusministeri D. Erdenebat vieraili Saksassa marraskuussa 2015, ja tuolloin allekirjoitettiin monia kaivostoimintaa, teollisuutta ja teknologiaa koskevia yhteistyösopimuksia.

Saksa myönsi Mongolialle myös 795 miljoonan dollarin lainan kupari-molybdeeniesiintymän hyödyntämiseen Itä-Gobissa.

Samassa tilaisuudessa Sod Mongol ja EDL Anlagebau allekirjoittivat moottoriöljy- ja voiteluainetehtaan perustamisasiakirjan. Rakentaminen aloitetaan heinäkuussa 2016.

Uuden tehtaan ensimmäiset tuotteet pitäisi saada Mongolian sisämarkkinoille vuoden 2018 alussa.

104 vuotta vapausjulistuksesta

Marraskuun 29. päivänä 2015 vietettiin ”Vapauden ja riippumattomuuden” 104-vuotismerkkipäivää. Vuonna 1911 Mongolia julistautui vapaaksi Kiinan herruudesta. Presidentti Elbegdorj, pääministeri Saikhanbileg, Suuren huraalin puhemies Enkhbold ja lukuisat valtiovallan edustajat laskivat seppeleen valtionsinettimuistomerkille. Monumenttiin on kuvattu istuva tiikeri. Alaosan neljälle sivulle on ikuistettu Suur-Mongolian (1206 – 1368), Bogd-kaanin (1911 – 1924), Mongolian kansantasavallan (1924 – 1992) ja Mongolian valtion (1992 - ) sinetit. Monumentin jalustaa reunustaa 168 mongolisuvun klaanisinettiä.

Karakorumin

perustamisesta 795 vuotta

Juhlavuoden kunniaksi Ulaanbaatarin hallituspalatsissa järjestettiin 4.12.15 tieteellinen konferenssi, jonka suojelijana oli presidentti Elbegdorj. Osanottajat edustivat niin poliittisia kuin tieteellisiäkin tahoja. Puheenvuoroissa korostettiin Karakorumin tärkeää asemaa alueen talouden ja kulttuurin kehityksessä 1200-luvulla. Merkille pantavaa oli buddhalaisten, kristittyjen ja muslimien rauhanomainen yhteiselo erilaisista kielitaustoista huolimatta. Konferenssissa esiteltiin myös suunnitelma muodostaa Karakorumista nykyajan Mongolian

mallikaupunki. Ulaanbaatarin kaupunginmuseossa oli samaan aikaan esillä Karakorum 795 -näyttely.

Karjan pääluku 2015

Mongolian tilastokeskus julkaisi joulukuussa karjanlaskennan tuloksia. Koko maassa laskettiin olevan 55 milj. 967 600 laiduneläintä. Se on 3 milj. 975 000 päätä enemmän kuin edellisenä vuonna. Lisäys on 7,6 %. Joissakin aimageissa (provinsseissa) karjan määrä väheni, mutta suurimmassa osassa lisääntyi. Tässä tarkemmat luvut:

Hevosia 3 294 600 (+ 10 %)

Nautoja 3 779 500 (+ 10,7 %)

Kameleita 367 900 (+ 5,3 %)

Lampaita 24 933 400 (+ 7 %)

Vuohia 23 582 200 (+ 0,1 %)

Hyvä tulos on muutaman viime vuoden suotuisan talven ansiota. Tänä talvena pelätty zuud (ankara talvi ja rehun puute) aiheutti karjan joukkokuolemia.

Luonnontieteen museolle uusi rakennus?

Ulaanbaatarin kävijöille tuttu Luonnontieteen museo uhkaa romahtaa, ja siksi rakennus on todennäköisesti purettava. Uudisrakennuksen hinnaksi arvioidaan 24 miljardia tugrikia. Seitsenkerroksisesta rakennuksesta kaavaillaan Aasian suurinta luonnontieteen museota. Kulttuuriministeriö toivoo saavansa hankkeeseen valtion avustusten lisäksi myös kansainvälistä rahoitusta. Erityisesti toivotaan tukea Japa-

nista. Museossa käy vuosittain 60 000 – 120 000 vierasta, josta suuri osa on ulkomaalaisia. Museossa on erittäin arvokkaat kokoelmat Mongolian eläin- ja kasvimaailmasta, mm. dinosaurusten luurankoja. Suuri osa museon 14 000 museoesineestä on varastoitu, koska näyttelytilaa ei ole tarpeeksi.

Mongoleja ulkomailla

Tilastotietojen mukaan 125 000 Mongolian kansalaista asuu ja työskentelee ulkomailla, 58 eri valtiossa. Mongolialaiset 20 – 30-vuotiaat naiset ovat yhä useammin avioituneet ulkomaille.

Siivottomuus kielletty

Ulaanbaatarin kaupunginhallinto on 1.3.2016 lähtien kieltänyt kaduille sylkemisen. Myös koiran ulosteet ja tupakantumpit on korjattava pois, muuten uhkaa 5 000 tugrikin sakko (n. 2 euroa). Lisäksi pääväyliä pitkin asetetaan yleiset käymälät 50 kilometrin välein.

Ulaanbaatarin väkiluku on lisääntynyt

Ulanbaatarin Luonnontieteen museo

2000-luvulla voimakkaasti. Vuonna 1956 noin 14 % Mongolian väestöstä eli Ulaanbaatarissa.

Vuonna 2015 pääkaupungissa asui peräti 1,34

miljoonaa asukasta. Tämä on lähes 45 % koko

Mongolian hieman yli 3 miljoonan asukasmäärästä. Eri lähteet kyllä antavat hieman erilaisia väestöön liittyviä lukuja.

Ankara talvi

Mongolian eläimille

Pelätty zuud iski jälleen. Kotieläimistä erityisesti lampaat ovat kärsineet. Arvellaan, että maaliskuuhun mennessä noin 260 000 eläintä on kuollut eli noin tuhat eläintä päivässä. Kuiva kesä ja ankara talvi, paikoin jopa 53 pakkasastetta, ovat vaikeuttaneet laiduntamista. Ruohoa ei ole tarpeeksi tai se on kovan jääpeitteen alla.

Mongolian paimentolaisväestö on riippuvainen

eläimistään. Moni perhe on menettänyt puolet tai enemmänkin karjastaan. Se merkitsee suuria vaikeuksia näille perheille myös ensi kesänä, koska muita tulonlähteitä ei ole ja ruokakin saadaan eläimistä. Sitä paitsi Mongolian karjakanta on kasvanut niin suureksi, että hyvistä laidunmaista on pulaa. Mongolian Punainen risti ja Kansainvälinen Punainen risti ovat jakaneet ruokaa ja antaneet lainoja, mutta avuntarve on valtava. Suomen Punainen risti on myös osallistunut avustustoimiin, mm. lahjoittamalla vaatteita.

Kameliuutisia

Etelä-Gobissa pidettiin maaliskuussa Mongol Temee -999 -tapahtuma, jossa 1 108 kamelia osallistui 15 kilometrin juoksuun. Yli 2 000 kamelinkasvattajaa oli mukana kisassa. Yleisöä oli kolmisen tuhatta, myös ulkomaalaisia turisteja.

B. Bayanmunkhin kameli voitti juoksun ajalla 35.12. Kilpailu pääsi kaikkien aikojen suurimpana kamelien juoksutapahtumana Guinnessin ennätysten kirjaan. Edellinen ennätys oli SisäMongoliassa järjestetty kilpailu, johon osallistui 550 kamelia.

Kilpailu järjestettiin osana kaksikyttyräisen kamelin (Camelus bactrianus) suojeluohjelmaa.

Onnekkaana sattumana pidettiin sitä, että kilpailun aikana syntyi yksi vasikka. Mongolian kamelikanta on 367 900 yksilöä. Ömnögovin provinssissa kameleita on 118 560.

Tapahtumaan sisältyi myös kamelipoolon mestaruuskilpailut. Joukkueita oli 19 viidestä Mongolian provinssista ja yksi joukkue SisäMongoliasta. Palkintoina jaettiin 11 miljoonaa tugrikia. Kamelipoolon voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Manlai-sumin ensimmäinen joukkue Etelä-Gobista.

Naiskauneutta

World Supermodel Pageant -kisassa EteläAfrikassa 16 – 19-vuotiaiden sarjassa voiton vei mongolialainen malli T. Shinetuya. Tämä oli Mongolian ensimmäinen voitto näissä kisoissa. Shinetuya sai sopimuksen newyorkilaisen Trump Model Agencyn kanssa. Paraikaa kovin ajankohtainen Donald Trump perusti alan huipputoimiston v. 1999. Toinen mongolialainen,

T. Battsetseg kilpaili 20 – 23-vuotiaiden sarjassa, mutta ei päässyt loppukilpailuun.

Mongolian tilanne kansalaisten silmin

Mongolialainen Sant Maral Foundationtutkimuskeskus julkaisi huhtikuussa vuoden 2016 kansalaiskyselyn tulokset (vertaa vuoden 2015 tuloksiin SMS-jäsenlehdessä 2/2015). Uusimpaan tutkimukseen voi tutustua osoitteessa: www.santamaral.mn

N. Bat-Erdene

Ludvig IX ja seitsemäs ristiretki – kristityt mongolien suojeluksessa

antti RuotsaLa

Suurvaltakauden mongolit hyväksyivät tunnetusti kaikki imperiuminsa uskonnot ja uskonnolliset elämäntavat, ja heidän lainsäädäntönsä myös turvasi niiden aseman. Mongolit harjoittivat itse lähinnä šamanistis-polyteististä luonnonuskontoaan. Maailma oli kuitenkin täynnä muitakin jumaluuksia ja olisi ollut harkitsematonta asettautua niitä vastaan. Ne oli päinvastoin saatava palvelemaan mongolihallinnon etuja. Uskontojen rauhanomainen rinnakkaiselo oli myös tae imperiumin vakaudelle. Tätä mongolien asennoitumista valaisee seuraava tapahtumaketju.

Kesäkuussa 1248 Ranskan kuningas Ludvig IX (1214/1215-1270) lähti ensimmäiselle ristiretkelleen (1248-1254), joka oli kokonaisjärjestyksessään seitsemäs ristiretki. Kuninkaallinen laivasto laski aluksi ankkurinsa Kyproksen Nikosian edustalle syyskuussa 1248. Tarkoituksena oli suunnitella tulevan hyökkäyksen strategiaa ja odottaa muualta Euroopasta saapuvia lisäjoukkoja. Yllättäen Nikosiaan saapui joulukuussa 1248 mongolien Persian armeijaa komentaneen, etnisesti mongolin, Eldžigidein kaksi lähettiä David ja Markos. Heidän tuo-

massaan persiankielisessä kirjeessä ehdotettiin Tšingis-kaanin pojanpojan, suurkaani Güyükin (hallitsijana 1245-1248) nimissä yhteistyötä

mongolien ja kristittyjen välille niitä vastaan, jotka ”halveksivat ristiä”, ja kerrottiin (hieman liioitellusti) mongolien erittäin myönteisestä suhtautumisesta kristinuskoon.

Kirje erosi täysin mongolien aiemmin läntisen kristikunnan valtaapitäville lähettämistä uhkavaatimuksista. Neuvotteluissa lähetit selvittivät muun muassa, että mongolit kunnioittivat paavia, että Eldžigidei oli ollut jo kauan kristitty ja että myös suurkaani Güyük oli kastettu. He halusivat myös auttaa ristiretkeläisiä Jerusalemin takaisinvaltauksessa. Mongolit näyttävät tavoitelleen yhteistyötä ristiretkeläisten kanssa Egyptin mamelukkeja ja erityisesti Bagdadin abbasidikalifaattia vastaan, jonka mongolit valtasivatkin 1258. Nämä hankkeet eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet.

Ludvig IX:ttä esittävä, näköisenä pidetty veistos 1300-luvun alusta.

Eldžigidein alkuperäinen kirje on hävinnyt, mutta se käännettiin heti paikan päällä sekä latinaksi että ranskaksi, mikä on osoitus lähetystön saamasta suuresta huomiosta. Nämä käännökset ovat säilyneet. Kiinnostava on kirjeen aloitus, jossa todetaan, että suurkaanin jumalallisessa laissa ei suoriteta erottelua latinalaisten (katolisten), kreikkalaisten (ortodoksien), armenialaisten, nestoriolaisten, jakobiittien (syyrialaisten

kristittyjen) eikä muidenkaan välille, jotka palvovat ristiä. Kaikki he ovat nimittäin yhtä suurkaanin valtakunnassa. Siksi mahtavalta Ranskan kuninkaaltakin pyydetään nyt, ettei hän tekisi jakoa näiden välille, vaan osoittaisi kaikille kristityille hurskauttaan ja laupeuttaan.

Latinaksi: ”& in litteris suis Rex terrae augeatur magnificentia sua. Ita praecipue quod in lege Dei non sit differentia inter Latinum, & Graegum & Armenicum, Nestorinum & Jacobinum, & omnes qui adorant crucem. Omnes enim sunt unum apud nos. Et sic petimus ut Rex magnificus non dividat inter ipsos, sed sit ejus pietas & clementia super omnes Christianos.”

Kirjeen aloitus osoittaa tarkkaa eri kristinuskon muotojen jaottelua ja ymmärtämistä. Mongolit tunsivat niistä parhaiten nestoriolaisuuden, joka oli Aasiassa vaikutusvaltaisin ja laajimmin levinnyt kristillinen kirkkokunta. Nestoriolaisia oli niin Arabian niemimaalla, Kiinassa, Intiassa kuin Keski-Aasiassakin, jossa heidän lähetystyönsä oli kantanut hedelmää jo varhain Mongolian alueen paimentolaiskansojen keskuudessa. Tšingis-kaanikin oli todennäköisesti ollut tietoinen kristittyjen Ju-

malan olemassaolosta. Kristus oli ollut ehkä vaikeammin hahmotettavissa, sillä nestoriolaiset pitivät häntä vain jumaluuden kantajana –ihmisenä, johon sana (logos) yhdistyi. Koska nestoriolaisten katsottiin kieltävän Kristuksen jumaluuden, heidät julistettiin Bysantissa 400-luvulla harhaoppisiksi, ja sen kannattajat siirtyivät vainottuina Aasian puolelle.

Nikosiaan saapuneet lähettiläät David ja Markos olivat, kuten jo nimet osoittavat, kristittyjä ja nimenomaan nestoriolaisia. Kirjeen alku, erityisesti sen kristillinen terminologia, oli todennäköisesti mongoli-hallinnon nestoriolaisten virkamiesten muotoilema. He tiesivät kyllä, miten ristiretkeläiset suhtautuivat kristillisiin ”harhaoppeihin”. Mongolihallinto tuki tässä idän kristittyjen tavoitteita. Eri uskontojen, elämäntapojen ja kulttuurien hyväksyntä onkin asia, joka kantaa suurvaltakauden mongolien myönteisenä viestinä ja esimerkkinä omallekin ajallemme. Mongolien ja muiden kansojen välillä ei ollut kuitenkaan tasa-arvoa: kirjeessä suurkaania luonnehditaan maanäärten kuninkaaksi (Rex terrae), kun taas Ranskan kuningas on vain mahtava (Rex magnificus).

Eldžigidei vaimonsa kanssa. Kuvitusta persialaisen Rashid ad-Dinin historiateokseen, 1300-luvun alku.

Vuonna 1250 Ludvig IX hyökkäsi armeijoineen pohjoiseen Egyptiin, jossa muslimit (hallinnon ja armeijan käsiinsä ottaneet, paimentolaistaustaiset mamelukit) löivät hänet täydellisesti. Kuningas joutui itse vangiksi. Hänestä maksettiin kuitenkin valtaisat lunnasrahat, minkä jälkeen hän siirtyi Palestiinaan. Sieltä Ludvig IX lähetti lähettiläänään ja lähetystyöntekijänään mongolien valtakuntaan fransiskaani Vilhelm Rubrukin, joka matkasi aina suurkaanin hallintokaupunkiin, nykyisen Mongolian alueella sijainneeseen Karakorumiin asti. Rubruk kirjoitti matkastaan läntisen keskiajan hienoimman, Itinerarium-nimisen matkakertomuksen, joka on tärkeimpiä suurvaltakauden mongoleja ja heidän imperiumiaan koskevia lähteitä. Paavi julisti Ludvig IX:n

pyhimykseksi 1297, ja siitä lähtien hänet on tunnettu nimityksellä Ludvig IX Pyhä. Mutta tämä kaikki onkin sitten jo aivan toista tarinaa.

Lisää aiheesta: Aigle, Denise, “The Letters of Eljigidei, Hülegü, and Abaqa: Mongol Overtures or Christian Ventriloquism?” Inner Asia (7), 2005, 143-162.

Ruotsala, Antti, ”Olivatko muinaiset mongolit kristittyjä?” Suomi-Mongolia-Seura ry. Jäsenlehti 1/1999, 8-9.

Ruotsala, Antti, “The Crusaders and the Mongols – the Case of the First Crusade of Louis IX (1248-1254).”

Teoksessa Medieval History Writing and Crusading Ideology. Edited by Tuomas M.S. Lehtonen and Kurt Villads Jensen. Finnish Literature Society. Helsinki 2005, 302-309.

Vilhelm Rubruk, Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255. Suomennos Sami Jansson. Johdanto ja viitteet Antti Ruotsala. Faros. Turku 2010.

HUOMIO! Suomi-Mongolia-Seura ry:n esittely-, esitelmäja kurkkulaulutilaisuus järjestetään Helsingin kaupunginkirjasto

10:ssä (Postitalo) 13.10.2016 klo 17-20. Merkitkää kalenteriin. Lämpimästi tervetuloa!

Hinta 20 €. Miesten mallia on vielä runsaasti jäljellä, naisten vartaloa myötäilevää mallia vain muutama. Tilaukset Jertta Ratia: jertta.ratia@gmail.com, puh. 040 5929 177. Tilaukseen paidan koko, nimi, osoite, s-posti ja puhelinnumero.