Suomi-Mongolia-seura_Jasenlehti_2_2021

JÄSENLEHTI 2/2021

Sisällysluettelo

Julkaisija: Suomi – Mongolia-Seura ry. c/o Ronny Rönnqvist, Lansantie 23a A 10 02630 ESPOO

suomi.mongolia.seura@gmail.com

goyotravel.com

Saatteeksi

Tärkeä tiedotus Suomi-Mongolia-Seuran jäsenille ja kaikille Mongolian-ystäville! Lähikuukausina ilmestyy suomeksi yhdysvaltalaisen antropologian professorin Jack Weatherfordin teos Genghis Khan and the Making of the Modern World (2004). Edellinen ja ainoa suomeksi julkaistu, ymmärrettävästi jo varsin vanhentunut Tsingis-kaani -monografia on ollut Harold Lambin Džingis-kaani. Ihmiskunnan valtias vuodelta 1931.

Weatherfordin teos kertoo paitsi Tšingis-kaanista niin myös hänen seuraajistaan ja mongolien imperiumin vaikutuksesta eurooppalaiseen sivilisaatioon. Teos on arvostettu, joskin se on saanut osakseen myös kritiikkiä, mikä on normaalia tieteellisessä keskustelussa. Ennen kaikkea se on vetävästi kirjoitettu ja ollut bestseller anglosaksisessa maailmassa. Voimme odottaa, että se saa Suomessakin laajan lukijakunnan.

Weatherfordin teoksen on suomentanut Eila Salomaa. Tiedän, että suomentaja on erittäin pätevä. Hän on saanut avukseen dosentti Lauri Harvilahden, joka on mongolien kansanperinteen tutkija ja Tšingis-kaanin suvun vaiheista kertovan Mongolien salaisen historian tuntija. Harvilahti on laatinut kirjaan alkusanat, kommentaarit, jälkisanat sekä auttanut vaikean kulttuuris-kielellisen terminologian siirtämisessä suomen kielelle. Kustantajana on Rosebud. Koko hankkeen taustavoimana on ollut Ilkka Taipale.

Kirja tullaan tietenkin esittelemään ja arvioimaan jäsenlehtemme sivuilla. Allekirjoittanut arvioi sen myös jossain muussa julkaisussa.

Toivotan kaikille lukijoillemme Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Suomi-Mongolia-Seura ry:n puolesta,

Suomi-Mongolia-Seura ry:n puolesta

Antti RuotsAlA

P.S. Muistapa maksaa jäsenmaksusi, jos se on vielä hoitamatta. Ohjeet viereisellä sivulla.

Antti RuotsAlA

Mongolien hyökkäys Eurooppaan 1241-1242

– pelkoa ja hävitystä

Läntistä kristikuntaa järkytti vuosina 1241-1242 mongolien

johtamien Euraasian paimentolaisten tunkeutuminen syvälle itäiseen ja keskiseen Eurooppaan. Nopeasti edennyt, menestyksekäs hyökkäys herätti ilmestyskirjamaisia tunnelmia. Sillä oli myös kauaskantoiset seuraukset.

Sivilisoituminen ja armeija

Mongoli-imperiumin synty pohjautui ennen kaikkea mongolikulttuurin sivilisoitumiseen –mongolit omaksuivat luku- ja kirjoitustaidon.

Tšingis-kaanin valtakaudella (1206-27) alettiin mongolia kirjoittaa uiguureilta omaksutulla syyrialaisperäisellä aakkostolla, mikä mahdollisti hallinnon ja tehokkaan verotuksen luomisen. Virkakunta koostuikin alussa lähinnä uiguureista. Tärkeätä oli samaan aikaan mongolien sotalaitoksen organisatorinen ja hierarkkinen uudistaminen osin ulkoisten esikuvien mukaan. Pitkälliset keskinäiset valtataistelut Mongolian aroilla olivat johtaneet Tšingis-kaanin valtaannousuun vuonna 1206 ja synnyttäneet tehokkaan sotakoneiston, jota ei voitu pitää toimettomana. Se suunnattiin nyt kohti ulkoista vihollista.

Armeija jaettiin desimaalijärjestelmän pohjalta 10, 100, 1000 ja 10 000 miehen osastoihin, joilla jokaisella oli oma johtajansa. Edelleen Tšingis-kaani näyttää pyrkineen määrätietoisesti rikkomaan Mongolian alueen paimentolaisten jakautumisen eri heimoihin ja klaaneihin, jolloin armeijan osastoja alettiin muodostaa eri etnis-kielellisistä ryhmistä. Poikkeuksellista

aikakauden feodaali- ja maaorja-armeijoihin verrattuna oli, että mongoli-armeijassa jokainen yksittäinen sotilas tai johtaja kykeni syntyperästään riippumatta kohoamaan armeijan hierarkiassa kykyjensä ja saavutustensa perusteella korkeaan asemaan, mikä aikaansai lojaaliutta rivisotilaissakin. Johtajilla oli myös mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin. Tätä kaikkea on pidetty usein osoituksena Tšingis-kaanin sotilaallisesta neroudesta.

Sittemmin mongolien sotajoukot koostuivat kuitenkin pääosin aivan muista kuin Mongolian alueen paimentolaisista. Aluksi sotaväkeä saatiin Euraasian muista paimentolaisista, mutta myöhemmin sitä hankittiin myös alistetuista sivilisaatioista aina armenialaisista ja muslimeista kiinalaisiin. Mongolien hyökkäys etenikin kuin lumivyöry. Aina kun jokin kansa saatiin kukistettua, sen joukot liitettiin osaksi nomadien armeijaa, jonka johtavan kerroksen ja ytimen muodostivat mongolit.

Mongolien sotataito

Mongolit katsoivat, että syksy oli parasta aikaa sodankäynnille, koska vihollisen talonpojat olivat tuolloin sidottuja sadonkorjuuseen. Sitä

paitsi pakkaseen tottuneiden mongolien oli hyvä jatkaa hyökkäystä talvella. Mongolien hevoset olivat pieniä, mutta erittäin sitkeitä. Jokaisella sotilaalla oli viitisen hevosta, joita vaihdettiin taistelun kuluessa. Ne olivat usein tammoja mutta myös kuohittuja ruunia, joita oli helppo hallita. Euroopassa taistelukenttiä hallitsivat suuret oriit, jotka myös purivat ja potkivat. Mongolien armeijaa seurasivat aina valtaisat kuormastot sekä lammas- ja vuohilaumat. Sotateknologian uusimmista keksinnöistä kuten katapulteista, polttoammuksista, savuntekokoneista ja piirityslaitteista vastasivat lännensotaretkelläkin alistettujen sivilisaatioiden asiantuntijat. Mukana kulkivat myös kaikkien mahdollisten uskontojen pyhät miehet idän kristittyjen papistoa myöten. Sodankäynnille oli saatava paitsi mongolien omien šamaanien ja oman Ikuisen Taivaan myös kaikkien muiden kansojen yliluonnollisten voimien ja olentojen suojelus.

Mongolit ja paimentolaiset olivat yleensä parempia jousenkäyttäjiä kuin vastustajansa. Jo siksi lähitaistelua vältettiin. Mongolien pääase oli komposiittijousi, jonka kaareen oli yhdistetty liimaamalla puuta ja sarvea. Varsinainen taistelu käytiin korkeintaan 150 metrin etäisyydeltä kohdistetuin nuolisatein. Usein käytettiin ns. karakolointi-taktiikkaa, jolloin ratsuväenosasto ampui kaikki nuolensa 40-50 metrin päässä vihollisesta. Sen jälkeen vetäydyttiin ja uusi osasto tuli aina tilalle. Tapa muistuttaa pistoolein varustautuneen ratsuväen toimintatapaa 1600-luvun Euroopassa.

Jo Tšingis-kaani oli antanut määräyksen, että taistelun kuluessa ei saanut ilman lupaa pysähtyä paimentolaisten perinteiseen tapaan ryöstelemään. Vihollisarmeijat pyrittiin tuhoamaan täydellisesti. Erityisen tärkeätä oli surmata vihollisen johtajat, jottei heidän ympärilleen olisi voitu luoda uudelleen järjestäytynyttä vastarintaa. Erityisosastot saattoivat

Mongolien hyökkäys länteen 1237-1242.

ajaa heitä takaa satoja, joskus tuhansiakin kilometrejä.

Eurooppa vaarassa

Mongolit ja muut Euraasian paimentolaiset suuntasivat aluksi hyökkäyksensä erityisesti islamilaiseen maailmaan ja Kiinaan, joista jälkimmäinen edusti heille samaa kuin Rooma antiikin barbaareille. Venäjän ja Bysantin takainen Eurooppa oli mongoleille takamaata. Silti heidän valtapiirinsä saavutti myös läntisen kristikunnan. Vuonna 1223 mongolit olivat lyöneet Kalkajoella Euraasian läntisten arojen turkinsukuisten paimentolaisten kumaanien sekä heidän avukseen saapuneiden venäläisten ruhtinaiden joukot. Tšingis-kaanin pojan ja seuraajan, suurkaani Ögödein valtakaudella

(1229-41) mongolit päättivät ulottaa hyökkäyksensä myös pitkälle länteen. Aluksi kukistettiin

Etelä-Venäjän arojen paimentolaiset kuten keskisen Volgan bolgaarit sekä juuri kumaanit.

Vuonna 1237 mongolit ryhtyivät valloittamaan

Venäjän kymmenkuntaa keskenään eripuraista ruhtinaskuntaa. Kolmessa vuodessa ne kaikki oli saatu kukistettua Novgorodia lukuun ottamatta. Kun Kiova vallattiin joulukuussa 1240, mongolit olivat läntisen kristikunnan porteilla.

Hyökkäys Eurooppaan oli mongolien tapaan tarkasti suunniteltu. Tiedustelu ja vakoilu paljastivat läntisen kristikunnan hajanaisuuden kuten Unkarin kuninkaan Bela IV:n ongelmat

aatelistonsa kanssa, Puolan yhdeksän keskenään vihamielistä herttuakuntaa sekä paavi Gregorius IX:n (mongolien näkökulmasta jonkinlaisen ylimmän šamaanin) ja Saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijan Fredrik II:n välisen valtataistelun. Läntisen kristikunnan hallitsijoille lähetettiin uhkaavia kirjeitä, joissa vaadittiin antautumista ja alistumista veronkantoon. Vastustajat pyrittiin saamaan antautumaan ennakolta, jolloin nämä säästyisivät täydeltä tuholta ja samalla vältettiin omia turhia menetyksiä.

Huhtikuussa 1241 mongolit löivät puolalaissaksalaisen ritariarmeijan Liegnitzin kaupungin edustalla. Seipään kärjessä he kantavat kristittyjen joukkojen komentajan Sleesian herttua Henrik II:n päätä. Henrikin äidin Pyhän Hedvigin elämäkerran kuvitusta vuodelta 1353.

Hyökkäys

Nähtävästi vain Unkarissa ymmärrettiin, että kyse oli todellisesta uhasta. Avunpyynnöt läntisen kristikunnan valtaapitäville eivät tuottaneet kuitenkaan konkreettisia tuloksia. Maaliskuussa

1241 Tšingis-kaanin pojanpoikien Batun ja Kadanin komentama, pääosin kumaaneista koostunut arviolta 60 000 miehen armeija hyökkäsi Karpaattien linnoitettujen solien kautta Unkariin. Euraasian arojen läntinen päätepiste Unkarin pusta oli jo aikaisemmin vetänyt puoleensa paimentolaisia, kuten hunneja, avaareja ja itsekin alkujaan paimentolaisia, madjaareja (unkarilaisia). Sinne oli helppo edetä ja se tarjosi ravintoa hevosille. Viikon kuluttua koko Tonavan itäpuolinen Unkari oli jo pääarmeijan hallussa. Hyökkäyksen johdossa ja erityisesti suunnittelijana oli myös Tšingis-kaanin uskottuihin kuulunut veteraanisotapäällikkö Subutai.

Jo aiemmin osa joukoista, noin 10 000 miestä, siirtyi Batun johdolla operoimaan pohjoisemmaksi Puolaan. Jakamalla paimentolaisarmeija kahteen osaan pyrittiin estämään unkarilaisten ja puolalaisten yhteinen puolustautuminen. Suoritettuaan tehtävänsä mongolit kääntyivät

kohti etelää ja liittyivät kuukauden kuluttua pääjoukkoihin Unkarissa.

Unkarissa mongolit katsoivat, että Bela IV:n kokoama noin 65 000 miehen armeija oli heille liian voimakas. Teeskennellen vetäytymistä he houkuttelivat sen puolustusasemista Mohin tasangolle. Valesaarrostuksella unkarilaiset saatiin ahtautumaan leiriinsä, jossa he kokivat katastrofaalisen tappion 11.4.1241. Kuningas pääsi pakoon, mutta muun muassa hänen veljensä, kaksi arkkipiispaansa ja lähes kaikki joukkojen komentajat saivat surmansa, Kesän ja syksyn 1241 mongolit pysyttelivät Tonavan itäpuolella. Mongolit löivät jo Unkarissa rahaa ja Mohista saaliiksi saamallaan kuninkaallisella sinetillä he antoivat väärennettyjä julistuksia Bela IV:n nimissä. Joulukuussa Tonavan jäädyttyä hyökkäystä jatkettiin ja Unkari lopulta vallattiin. Kuningas Bela IV:n oli paettava Balkanille, jonne suuri mongoliosasto lähti seuraamaan häntä. Lopulta kuninkaan onnistui pelastautua Spalaton (nyk. Split) edustalla olevalle saarilinnoitukselle.

Laajat alueet itäisestä Euroopasta autioituivat ja monet kaupungit – kuten Budan ja Pestin kaksoiskaupunki, Gran (nyk. Esztergom), Breslau (nyk. Wroclaw), Krakova, Liegnitz (nyk. Legnica), Lublin, Agram (nyk. Zagreb) sekä Belgrad kärsivät suuria tuhoja. Tuolloisen Unkarin, joka oli nykyistä paljon laajempi, kaksimiljoonaisesta väestöstä arviolta lähes puolet sai surmansa sekä itse hyökkäyksen että erityisesti sitä seuranneiden nälänhädän ja tautien takia. Mongolien etujoukot näyttäytyivät jo Wienin lähistöllä ja heidän tiedustelupartionsa tavattiin Alppien toiselta puolen 100 kilometrin päässä Venetsiasta.

Vetäytyminen

Keväällä 1242 mongolit kuitenkin keskeyttivät yllättäen hyökkäyksensä. Kaukaa Mongoliasta, Baikaljärven eteläpuolelta sijaitsevasta

imperiumin pääkaupungista Karakorumista oli saapunut viesti suurkaani Ögödein kuolemasta 11.12.1241. Euroopassa sotineen mongoliaristokratian, etenkin Tšingis-kaanin suvun jäsenten, oli palattava Aasiaan valitsemaan uutta suurkaania ja varmistelemaan asemiaan tulevassa vallanjaossa. On myös arvioitu, etteivät mongolit aikoneet jäädä näin pitkälle länteen. Unkarin pusta ei ehkä myöskään kyennyt ruokkimaan heidän satatuhatpäisiä hevoslaumojaan.

Mongolit aloittivat vetäytymisensä. Unkari hylättiin ja joukot lähtivät paluumatkalle. Paimentolaiset kulkivat hävittäen Balkanin kautta. Bulgariasta Volgan alajuoksulle saavuttiin loppuvuodesta 1243. Tänne Etelä-Venäjälle Batu perusti pääkaupunkinsa Sarain, ja hänestä tuli Karpaateilta Uralille ulottuneen, Venäjää eri muodoissaan 250 vuotta alistaneen, Kultaisena Ordana tunnetun kaanikunnan ensimmäinen hallitsija. Tällä kaanikunnalla on ollut huomattava merkitys Venäjän ja välillisesti myös Suomen alueen kohtaloihin.

Ögödein seuraaja, suurkaani Möngke (Tšingis-kaanin pojanpoika), oli myös johtanut joukkoja Euroopassa. Hänen kuoltuaan vuonna 1259 mongoleilla ei ollut enää edes nimellisesti keskitettyä johtoa, ja valtakunta jakaantui lopulta neljään, väestömääriltään ja pinta-aloiltaan edelleen erittäin suureen kaanikuntaan. Kultaisen Ordan alueelta paimen-

Mongolit kannibaaleina. Uhreina kristityt. Mattheus Parisiensiksen kuvitusta teokseensa Chronica Majora. Englanti, 1250-luku.

tolaiset tekivät edelleen hyökkäyksiä itäiseen Eurooppaan etenkin vuosina 1259 ja 1285, mutta heillä ei enää ollut voimia eikä ehkä halujakaan kaukaisen läntisen kristikunnan valloittamiseen. Mongolihallitsijoiden päämaalit olivat edelleen islamilaisessa maailmassa ja erityisesti Kiinassa, ja kauempanakin aina Japania myöten. Mikäli mongolit olisivat jääneet Unkariin, ehkä läntiseen kristikuntaan olisi levinnyt buddhalaisuutta ja unkarilaisia ja saksalaisia ritareita olisi taistellut mongolien joukoissa Kiinassa.

Jälkivaikutus

Mongoli-imperiumin luominen aiheutti miljoonien ihmisten kuoleman ja monien korvaamattomien kulttuuriarvojen tuhoutumisen.

Toisaalta kaikilla imperiumeilla kuten antiikin Roomalla ja brittiläisellä imperiumilla on ollut oma tuhoava ja verinen menneisyytensä. Mongoli-imperiumissa vallitsi kuitenkin tietty

oikeudellis-sotilaallinen järjestys sekä erilaisten uskontojen ja elämäntapojen hyväksyntä. Sen suuruuden aikaa sävyttikin ajoittain Pax Mongolica, rauhan ja vakauden aika, joka loi yhteyksiä toisilleen usein tuntemattomien kulttuurien, kansojen ja uskontojen välille. Mongoli-imperiumi avasi kauppayhteyksiä

sekä välitti henkistä, taloudellista ja teknologista tietämystä, mikä avarsi maailmankuvaa kaikkialla tunnetussa maailmassa. Samalla ns. silkkitiet toivat myös mukanaan tauteja kuten ruttoa. Tällä kaikella on ollut maailmanhistoriallinen merkitys.

Mongolihyökkäyksen aikana esimerkiksi Kiinasta ei tiedetty Euroopassa juuri mitään. Hyökkäyksen jälkeen mongolien luo, nykyisen Mongolian alueelle, lähetettiin diplomaattisia lähetystöjä, jotka laativat matkoistaan meillekin säilyneet laajat selontekonsa. Heitä olivat muun muassa fransiskaanit Johannes de Plano Carpini (1247) sekä Vilhelm Rubruk (1255). Mongoleista annettiin nyt realistinen kuva: he olivat ihmisiä eivätkä Raamatun profetioiden ennustamia ”Antikristuksen sotajoukkoja”.

Khubilai-kaanin aikana (1260-1294) Kiinassa olikin jo runsaasti italialaisia kauppiaita sekä fransiskaanien lähetystyötä seurakuntineen. Marco Polon matkakertomusten ensimmäinen versio ilmestyi 1298. Nopeasti saavutettiin Mustanmeren alue, Kaukasia, Persia ja pian Intia. 1300-lukua pidetäänkin jo eurooppalaisen matkakirjallisuuden vuosisatana.

Kirjallisuutta:

Göckenjan, Hansgerd, Der Westfeldzug (1236-1242) aus mongolischer Sicht. Teoksessa Wahlstatt 1241. Beiträge zur Mongolensclacht bei Liegnitz und zu ihre Nachwirkungen. Im Auftrag der Stiftung Kulturwerk Schlesien herausgegeben von Ulrich Schmilewski. Würzburg 1991, 35-75.

Jackson, Peter, The Mongols and the West, 1221-1410. Harlow, England 2005.

May, Timothy, The Mongol Art of War. Chinggis Khan and the Mongol Military System. Yardley, Pennsylvania 2007.

Ruotsala, Antti, Miten mongolit valloittivat maailman? Historiallinen Aikakauskirja 2/2009, 237-240.

Suurkaani Ögödei. Kiinalainen maalaus silkille 1300-luvulta.

Kuuden jurtan matka Mongoliasta Suomeen

Olimme Vapun kanssa olleet Mongoliassa heinäkuussa 2013 viikon maan kansallispäivien eli Naadam-juhlien aikana Pohjoismaiden suurlähettilään Baldan Enkhmandakhin (Enkhe) vieraana. Tuolloin julkistettiin 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta -teokseni mongolinkielinen käännös, joka oli jaettu mm. maan kaikkiin kouluihin. Tällöin tutustuimme maan kansallisasumuksiin eli jurttiin (mongoliksi ger). Esimerkiksi Ulaanbaatarin mielisairaalan pihalla oli useita jurttia, joissa avohoitopotilaat elivät hoitaen lampaitaan ja kanojaan. Tällöin mietin, miten jurtan saisi Suomeenkin juurtumaan.

Taustaa

Syksyllä 2013 saimme Heikki S. von Hertzenin kanssa kumpikin Y-säätiöltä sen eläkkeelle siirtyvän toimitusjohtaja Hannu Puttosen kunniaksi vasta perustetun Hannu Puttonen - palkinnon á 2500 €. Ajattelin antaa tuon palkintosumman asunnottomien hyväksi sopivalla tavalla, mutta en minkään järjestön juokseviin kuluihin. Aloin pohtia jurtan hankkimista VVA:n (Vailla vakinaista asuntoa ry) kesämökin yhteyteen Vartiosaareen. Ensi tiedustelut Enkhen kautta eivät johtaneet tuloksiin. Hän suositteli sen ostamista Saksasta tai Ruotsista, mutta yhteydet eivät onnistuneet.

Vuonna 2016 kävin kahdesti Mongoliassa, talvella susien metsästysretkellä ja kesällä taas Naadamin aikana kalastusretkellä ystävieni kanssa. Kesällä oppaanamme oli Enkhen pikkuveli Suchee Naranchuluun (Chuka), joka lupasi selvitellä asiaa. Asia eteni edelleen verkkaisesti.

Pakettiauton, laivan, junan vai rekan kyydissä?

Yritin kuitenkin saada jurtan 29.11.2017 mennessä 75-vuotissyntymäpäiväni Helsingin Työvä-

entalon (Paasitornin) edustan puistikkoon. Aluksi Chukan piti tuoda se pakettiautolla ja pystyttää se itse. Olin lähettänyt hänelle ja kuljettajalle kutsut ynnä 3000 €. Kuljettaja perui kuitenkin matkan talven keliolosuhteiden takia. Sitten rahdin piti tapahtua alkuvuonna rautateitse Kiinaan satamaan ja sieltä meritse Suomeen. Kiinan rautateillä oli ongelmia, joten Chuka tiedusteli maaliskuussa 2018 rautatierahtihintoja 5 – 6 rahtiyhtiöltä Ulaanbaatarista Helsinkiin. Projektin viivästyminen koitui onneksi. Vapun mukaan olin leveillyt kylliksi eri puolilla hankkeesta, jonka takia monet muutkin alkoivat kiinnostua jurtan hankkimisesta. Maaliskuun loppuun mennessä 2018 oli jo viisi jurttaa

Mauri Niemi ja IlkkaTaipale jurtan kattokruunun äärellä.

tilattu: ohellani Jutta Immanen-Pöyry & Kyösti

Pöyry, Paula Kokkonen & Pekka Pyökkimies, Mauri & Marjaana Niemi sekä Markku Pekurinen & Maijaliisa Junnila. Jonkun tilaisuuden jälkeen iltayöstä poikkesimme Vaakunan baariin. Lähellämme oli Pekka Vilkunan tuttu, Ylivieskan palvelukodin tj Martti Matikainen. Parin oluen jälkeen puoleen yöhön mennessä hänkin päätti hankkia jurtan.

Kertokoon ostajat itse, miten jurtta tuli

hankittua:

Paula Kokkonen: Olimme kotonamme

Ihantolassa (taloyhtiömme nimi) tammikuussa

2018. Ilkka kertoi tilanneensa jurtan, tosiasiassa kaksi Mongoliasta eikä tiedä mitä toisella tekisi.

Sanoin heti: myy se meille. Olin kansanedusta-

jana ollessani päätynyt Eduskunnan Mongolian ystävyysryhmän puheenjohtajaksi. Teimme ryhmän kanssa uskomattoman upean matkan maahan. Yövyimme Karakorumissa jurtassa ja ajattelimme, että jurtta olisi ihan mahtava. Asia jäi vaiheeseen, kunnes Ilkka kertoi asiansa. Seuraavana aamuna soitin pikkuveljelleni Veikolle Paraisiin kysyen, istuuko hän tukevasti. Kerroin ostoksestani ja että jurtta tulee hänen mailleen. Eihän minulla itselläni ollut paikkaa, mihin sen laittaisi. Projektista tuli isompi kuin ajattelimme, kuten Ilkka kertoo tuonnempana. Veikko on sittemmin toiminut talkkarina, jotta jurtta pysyy kuivana. Olemme yöpyneet siellä talvellakin. Syksyllä viritimme pressuja jurtan päälle, jotta lumen poisto olisi helpompaa. Ne ovat myös auttaneet jurtan kankaiden kuivana pysymistä. Kunnon kansalaisina emme voineet yöpyä siellä Uudenmaan rajan ollessa kiinni pandemian aikana, vaan jäimme kotikonnuillemme.

Mauri Niemi: Minulla on hyvin muistissa ilta, kun istuimme keväällä 2018 HUS:n taidetoimikunnan matkalla baarissa Riikassa, Latviassa ja kuulin Ilkalta (joka on taidetoimikunnan puheenjohtaja) jurttatilauksesta. Minulta ei mennyt kymmentä sekuntiakaan, kun sanoin ”minulle myös”. Syynä oli taannoinen matkani Mongoliaan, jossa olin tutustunut jurttiin ja havainnut ne käyttökelpoisiksi. Hankkiminen oli jäänyt vain haaveeksi. Emme jutelleet asiasta sen koommin. Ilo olikin suuri, kun parin kuukauden kuluttua kuulin rekan lähteneen Ulaanbaatarista. Näin Lalli sai jurttansa Köyliöön. Kiitos.

Markku Pekurinen: Miten Markusta ja Maijaliisasta tuli onnellisia jurtan omistajia? Markku oli ollut 2000-luvun ensi vuosikymmenellä useamman kerran työtehtävissä Mongoliassa arvioimassa ja kehittämässä maan terveydenhuollon uudistusta. Väki asui jurtissa maan joka kolkassa, jopa pääkaupungin väestöstä kolmannes asui niissä. Eivät edes yli kymmenen miljoonaa eläintä tuhonnutta kolme kylmää ja rankkaa zud-talvea

Jurttien kasa Vappu ja Ilkka Taipaleen pihalla Helsingin Pikkukoskentiellä heinäkuussa 2018.

vuosina 1999-2002 saaneet ihmisiä jättämään jurttiansa vain kesäasunnoikseen. Ulaanbaatarin jurttaesikaupungit näyttivät samanlaisilta kuin mitä Sakari Pälsi kuvasi kirjassaan Valkoiset arot. Muistoja Mongolian matkalta. Markku oli jo tuolloin selvitellyt mahdollisuutta hankkia jurtta. Hänen mongolialainen työparinsa Dr. Otgon ja muut suosittelivat tukeutumista eurooppalaisiin yrityksiin. Maijaliisa ei ollut lainkaan innostunut asiasta. Markku kävi myöhempinäkin vuosina Mongoliassa palaten aina asiaan, mutta törmäsi kotonaan kysymykseen: ”Mitä me sillä tekisimme?”

Jutta Immanen-Pöyry oli kertonut Ilkalle Markun haaveista. Tämän perusteella Ilkka otti yhteyttä Markkuun tiedustellen kainosti: ”Joku kertoi Sinun haaveilleen jurtasta, mutta Maijaliisa ei. Luonnollisesti Sinä tässä tilanteessa valitset Maijaliisan. Mutta kysynpä silti.” Markku tiedusteli asiaa vaimoltaan kautta rantain ja kuin yllättäen, Markun tulkinnan mukaan, tämä näytti lievää vihreää valoa. Seuraavana päivänä Markku ilmoitti: ”Liitymme mieluusti jurttarinkiin.” Asiaa auttoi se, että Markku ja Maijaliisa olivat hiukan aikaisemmin keskustelleen vierasmajan tarpeellisuudesta kesäasunnolleen. Alustavan nettikartoituksen perusteella vierasmaja olisi tullut jurtan hintoihin, joskin hintavertailun puolueettomuutta voi aina epäillä.

Jutta Immanen-Pöyry: Jurttahistoriamme on lyhyempi ja vähemmän empiirinen. Emme olleet kumpikaan käyneet Kössin kanssa Mongoliassa. Toki työni puolesta (Stakes/THL kansainväliset asiat) oli tilaisuus kuulla työkavereideni ja konsulttien matkakertomuksia ja tavata Suomessa käyviä delegaatioita. Varsinkin eräs naislääkärien ryhmä jäi mieleeni. He kertoivat jurttaelämästä ja sen merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. G.J. Ramstedtin matkakertomukset osaltaan myös lisäsivät kiinnostusta jurttia kohtaan.

Maaliskuun puolivälissä olimme Taipaleilla

illanvietossa, teemana Iran. Stakesilla oli Iranyhteistyötä sen verran kuin poliittinen tilanne salli. Siinä välissä Ilkka kertoi Mongoliasta ja mahdollisuudesta hankkia jurtta. Tilaisuus oli ainutlaatuinen ja innostuin. Otin katsekontaktin Kössiin (samanlaisen kuin muistetaan sivulauseesta Valkealan vihkipapin puheessa). Asia oli sillä selvä. Jurtassamme on nyt pidetty tilaisuus jos toinenkin. Kyläläiset ovat olleet innoissaan. Ainut ongelma ovat olleet lähiseudun kissat, jotka hiipivät seinäkankaan alta sisälle eivätkä hädän tullen tajua mennä ulos. Alaosa on nyt tiivistetty harsokankaalla. Jo nyt seuraavan kesän pystytystalkoisiin osallistunut nuori mies, jolla on kokemusta maahantuonnista, on ilmaissut kiinnostuksensa jurttien hankinnasta.

Pekka Pyökkimies (vas.) ja Ilkka Taipale pystyttämässä jurttaa.

Jurtat kahden viikon matkalle

Chuka tilasi jurttatehtaalta kuusi läpimitaltaan kuuden metrin eli noin 30 m2:n jurttaa, kukin hinnaltaan 1200 €. Hintaan sisältyivät kuusi mongolialaista perinteistä rauta-uunia.

Rautatiekin osoittautui liian monimutkaiseksi ja kalliiksi. Chukan onnistui lopulta tehdä sopimus valkovenäläisen rahtiyhtiön kanssa maantiekuljetuksesta (4500 €). Yhtiö oli toimittanut uuden uutukaisella Volvo-kylmärekalla Puolasta omenoita ja vihanneksia Ulaanbaatariin ja olisi joutunut palaamaan tyhjänä takaisin.

Jurtat lähtivät matkaan Ulaanbaatarista 28.6.2018. Chuka ei kuitenkaan osannut hoitaa huolintatehtäviä kunnolla. Joitakin papereita puuttui, joten auto seisoi Altanbulagin rajaasemalla Venäjän puolella peräti viisi päivää.

Tänä aikana Chuka pyysi minulta toistuvasti lisädokumentteja ja kertoi joutuneensa lahjomaankin jonkun mongolialaisen firman, joskin 50 dollarilla (tätä en hänelle maksanut). Illalla 2.7. lähetin Enkhelle viestin, voisiko hän auttaa pikkuveljeään. Asia saatiin järjestettyä. Onneksi myös kuljettaja vaihtui, joten en nähnyt tuon jumiin jääneen miehen jälkikäteistä ilmettä.

Sitten uusi 25-vuotias valkovenäläinen kuljettaja Vasili Volkov körötteli noin 5000 km ja kahdeksan päivää, kahdeksan tuntia päivässä 80 km/t Torfkonovkan/Vaalimaan raja-asemalle, jonne hän saapui 11.7. Venäjän puolella rajaa meni taas vuorokausi jonkun dokumentin puuttuessa.

Vaikka olin lähettänyt Chukalle lentolippujen hinnan, oli hän päättänytkin matkustaa junalla kuuden uunin kanssa, jotka eivät ehti-

Markku Pekurisen ja Maijaliisa Junnilan maille oli tehty jurtalle huolelliset perustukset ja alusta järeästä puutavarasta.

neet rekkaan. Moskovassa hän oli 10.7. Hän ei saanut lastata uuneja Suomeen tulevaan junaan, joten ne jätettiin Moskovaan, jossa lienevät edelleenkin. Chuka hoiteli Torfkanovkaan puuttuvia tietoja.

Viimein Suomessa

Sain 13.7. tietää rekan päässeen Suomen puolelle. Olin löytänyt Virolahdella sijaitsevan huolintaliikkeen W Cargon, joka hoiti tullausmuodollisuudet. (Rahtia oli kaikkiaan 108 paketillista eli yksi jurtta koostui 18 paketista). Ajomatkani oli kimurainen, GPSni ei ollut päivitetty ja alueella oli runsaasti uusia teitä ja kiellettyjä ajosuuntia, mutta ei tämä ollut viikkojen varrella suurimpia huolia. Odottelin kolmisen tuntia ja lopulta kohtasin Volvon ja Vasilin.

Siitä lähdimme viemään ensimmäistä jurttaa Jutalle ja Kössille Immasentielle Sippolan Kaipiaiseen. Jurtat olivat iloisessa sekamelskassa rekan sisällä ja arvuuttelimme, millaisista osista kokonainen jurtta koostuu. Teimme mielestämme oivallisen kasan tantereelle ja kuljetimme peräkärryllä sen perille, jossa odotti loistava hirvikeitto. Kun rekka oli jouduttu pysäköimään suuremmalle tielle noin 500 metriä päämäärästä, ei Vasili uskaltanut jättää autoaan varkaiden pelossa ja tulla kanssamme syömään. Niinpä veimme keittoannoksen hänelle auton hyttiin.

Illaksi lähdimme kotiimme Helsinkiin, jonne Chuka saapui lopulta omia reittejään. Koska rekalla oli kiire takaisin Valko-Venäjälle, purimme neljä jurttaa (á 400 kg) kotimme pihalle suuriksi kasoiksi. Vapun ilme ei osoittanut valtavaa ihastusta! Vasili ei taaskaan uskaltanut tulla kotiimme yöksi, vaan nukkui rekan ohjaamossa kadun varrella.

Ja sitten vain jakelemaan jurttia

Lauantai-aamuna lähdimme Chukan kanssa

saattamaan Vasilin Volvoa Isnäsiin Markun ja

Maijaliisan Kesähuvilan pihalle, jossa purimme heidän jurttansa. Tämän jälkeen Vasili suuntasi matkansa Vaalimaan suuntaan. Puolen tunnin kuluttua hän soitti ja kertoi unohtaneensa pyytää allekirjoituksen rahtikirjoihin tavaroiden luovuttamisesta. Ajoin hänen peräänsä, ostin äkkiä hänelle matkan varrelta lahjoja, allekirjoitin ja samalla hän antoi myös unohtamiaan asiakirjoja minulle, mutta – kuten myöhemmin ilmeni – ei kaikkia. Käännyin takaisin Isnäsiin, jossa jurttaa jo pystytettiin. Tästä pystytysvaiheesta isäntäväki on tehnyt teknisesti hienon ja yksityiskohtaisen kuvakirjan. Sen perusteella kykenee ”kuka tahansa” sen pystyttämään (?). Sauna ja uskomattomat tarjoilut kuuluivat kuvaan.

Sunnuntai kului tarkastusmatkalla Jutan ja Kössin luokse Kaipiaisiin. Olimme ottaneet vääriä osia kuormasta, joitakin liikaa ja joitakin liian vähän. Nyt saatiin Chukan asiantuntemuksella ”koko kokko kokoon” – joskin yksi kattoriuku toimitettiin myöhemmin Isnäsiin.

Maanantaina 16.7.2018 Helsingissä oli Vladimir Putinin ja Donald Trumpin tapaaminen. Koko Helsinki oli liikenteellisessä motissa itäistä osaa lukuun ottamatta. Saatoimme siten toimittaa Chukan kanssa yhden jurtan veneellä VVA:n kesämökille Vartiosaareen, jossa vasta suunniteltiin sille paikkaa.

Tiistaina lähdimme Viitasaarelle Martti Matikaisen kesähuvilalle, jossa paitsi kiertelimme pikaveneellä seudun järvimaisemia myös saunoimme ja söimme yltäkylläisesti. Pystytystalkoita ei ollut.

Keskiviikkona lähdimme matkaan ystäväni Don McCrackenin pakettiautolla Paraisia kohti Paulan ja Pekan maalaisidylliin Paulan veljen Veikko Kokkosen maille. Don on tehnyt käsin itselleen Suomessa jurtan. Kattokruunun, pystypuiden, seinien ja 82 kattoriu´un veistämiseen kului kuusi viikkoa. Mallin hän sai ystävältään, Kurussa jurttia tekevältä ja myyvältä Stevieltä (Finger Jurtta, www.jurtta.com). Don myös vuokraa jurttaansa. Se oli 70-vuotissyntymäpäi-

villäni Suvilahden kattilahallin edessä Helsingissä. Sitä on usein käytetty saunana Helsinki-päivien yhteydessä Töölön lahden rannalla. Toinen jurtta vieressä on toiminut pukuhuoneena.

Paraisilla oli siirretty vuoria, valtavia kiviä pirstottu, parikymmentä puuta kaadettu, erillinen sepelillä päällystetty tiekin tehty sekä järeästä

puutavarasta komea pohjarakennelma, jolle jurtta pystytettiin jo aikamoisella, Chukan ja Donin ammattitaidolla. Kun miehiltä kysyttiin, kauanko jurtan pystyttäminen vie, he vastasivat: muutaman tunnin, mutta jos joku auttaa niin neljä tuntia.

Chukan toinen sanonta oli: ”jos haluat saada jotakin tehdyksi, anna se kiireiselle miehelle”.

Kiinnostavaa oli taas veneellä kulkea ja tutustua venäläisen omistajan hallitsemaan naapurissa olevaan Airiston alueeseen, joka saavutti kuuluisuutta muutaman kuukauden kuluttua käynnistämme. Paikallisessa ravintolassa nautimme taas hulppean, varhaisen päivällisen. Tuntui, että jurtan omistajat kilpailivat keskenään tarjoomuksistaan meille.

Torstaina oli Chukalla lepopäivä, joten saatoin hänet onkimaan VVA:n mökille Vartiosaareen. Saaliiksi hän sai viidessä tunnissa yhden pikkuahvenen. Kotimme edessä uimarannalla on myös koripallokenttä. Illalla NMKY järjesti siellä yökoriksen maahanmuuttajanuorille. Chuka lähti mukaan, sillä onhan hän maansa ikämiesten (50 v) koripallomestareita. Lyhyen läntänä hän jallitti kaikki muut, mutta ei kyennyt saamaan laudasta takaisin pomppaavaa palloa pidempien pelaajien siepatessa sen.

Perjantaina saatoin hänet Pietarin bussille. Olimme lastanneet Dodge Grand Caravan

-autooni viimeisen jurtan, jonka kruunu sidottiin komeasti katolle. Chukan lähdettyä, suuntasin auton Lallin ja Piispa Henrikin maille Maurille ja Marleenalle Köyliöön, loppumatkan upeita sivuteitä pitkin. Lähtiessäni näin Vapun helpottuneen tunteen, kun pihamaamme tyhjeni. Maurille ei tarvinnut paljon selitellä jurtan pystytystekniikkaa, olihan hän Skanskan toimitusjohtajana pystytellyt suurempiakin rakennuksia.

Sovittiin, että jurttaporukka voi tulla ihailemaan Köyliöön lopputulosta seuraavana kesänä, mikä tapahtuikin. Tarjoiluissakaan isäntäväki ei jäänyt jälkeen muista.

Loppu hyvin, vaikka…

Ajomatkaa kertyi viikon aikana 2400 km ja 30 m2 suuruisen jurtan kustannuksiksi arvonlisäveroineen, tulleineen, huolintakuluineen ja rahteineen tuli 2300 euroa, jolla saisi korkeintaan neliömetrin suomalaisesta asunnosta,

eräistä Helsingin uudisrakennusten yksiöistä vain neljännesneliömetrin.

Chuka myöhästyi Moskovassa lentokoneesta ja joutui hankkimaan uuden lipun. Tulliin jouduin maksamaan (12 % jurttien ostohinnasta eli 731 €), vaikka tullia ei peritä mongolialaisista alkuperäistuotteista. Se oli katsottava vain mittatappioksi muihin kokemuksiin nähden. Olin saanut Chukalta kopion tuotteiden alkuperätodistuksesta leimoineen. Tämä ei riittänyt Suomen tullille, vaan alkuperästä vaaditaan nimenomaan alkuperäinen todistus. Sitä ei saatu jälkikäteen Mongoliasta. Se oli mennyt ilmeisesti kuljettajamme Vasilin mukana eikä sitä saatu Valko-Venäjän rahtiliikkeestäkään. Valitus tulliviranomaisille ei tuottanut tulosta. Ilmeisesti sen verran väärennettyjä ”kopioita” on ollut liikkeellä.

VVA:n jurtta on vielä pystyttämättä, se on ollut esillä Asunnottomien yönä 2018 ja Vankipäivänä 2019 Helsingin Dallapé-puis -

Yöpyjiä odotetaan.

tossa. Molemmilla kerroilla pystytystalkoissa oli mukana uusien jurttien omistajia näyttäen ylpeinä yleisölle rakennustaitojaan. Jatkossa se pystytettäneen Vartiosaareen riippuen koronaepidemiatilanteesta.

Kun ihmiset ovat kuulleet näistä jurtista, monet ovat kaivanneet niitä itselleenkin. Houkutuksesta huolimatta – tai kokemuksesta viisastuneena – en ole myöntynyt heidän pyyntöihinsä. Mutta jurttien tuonti voisi olla jollekin yhteisölle tai yrittäjälle oivallinen harrastus.

Tapasin Chukan tammikuussa 2020 Ulaanbaatarissa yhtä iloisena kuin ennenkin. Hänen isoveljensä Enkhe sen sijaan lausui painavia mielipiteitä nuoremmasta veljestään. Miedoin ilmaisu taisi olla: ”aivan mahdoton taivaanrannan maalari…” Olisittepa nähneet Vapun autuaan ilmeen, kun jurttaosien kasat olivat poissa pihaltamme. En uskaltanut ehdottaa, että yksi jurtta olisi kokeeksi pystytetty viikoksi meillekin ja kutsuttu naapurit ja ystävät juhlimaan.

Meillä suomalaisilla jurtan omistajilla on nyt oma WhatsApp-ryhmämme.

Ny bok om Hjalmar Front

Passligt till årets bokmässa utkom en ny bok om major Hjalmar Front och hans äventyr i Mongoliet och Manchukuo

1937-1945. Som kanske den minnesgoda läsaren minns från min artikel om Hjalmar Front i SMS-tidningen 1/2020, så skrev Front ner sina minnen från sin vistelse i Mongoliet i en bok som utkom på finska år 1971 (Neuvostokomennuksella Siperiassa). Denna bok är nu översatt till svenska i en ny bok med namnet Delad lojalitet. Major Hjalmar Front i Mongoliet och Manchukuo 1937-1945. I boken ingår också en kort levnadsteckning över Hjalmar Front samt nya uppgifter om hans sjuåriga verksamhet i Manchukuo samt hans flykt till Sverige. Efter flykten från Manchukuo använde Front av säkerhetsskäl namnet Hjalmar Oskar Tanner, under vilket namn han är känd i Sverige. Han ligger begraven på Solna kyrkogård i Stockholm under namnet major Hjalmar Front-Tanner. Det har lyckats att rekonstruera hans tidigare okända flyktväg från Manchukuo till Sverige genom kontakter till hans hustrus Alexandras barnbarn i Sverige. Hon har också bidragit med unika bilder av Front. Boken är vidare rikligt

illustrerad med tidsenliga bilder från Mongoliet och Manchukuo.

Ronny Rönnqvist, red.: Delad Lojalitet. Major Hjalmar Front i Mongoliet och Manchukuo 1937-1945. Litorale 2021.

Hevonen tuvalaisten paimentolaiskulttuurissa

Victoria Peemot väitteli Helsingin yliopistossa 4.12.2021 tuvalaisten hevoskulttuuria käsittelevällä väitöskirjalla. Vastaväittäjänä oli professori K. David Harrison Swarthmore Collegesta Pennsylvaniasta. Olosuhteiden pakosta vastaväittäjä oli läsnä etäyhteydellä. mutta myös väitössaliin oli kokoontunut sallittu määrä kiinnostuneita kuulijoita. Kustoksena toimi dosentti Ekaterina Gruzdeva.

Väitöskirja käsittelee harvinaisen monipuolisesti tuvalaisten suhdetta hevoseen. Hevonen on kotieläinten joukossa erikoisasemassa. Se ei ole ainoastaan työväline vaan myös yhteisön jäsen, jolla on laajat kulttuuriset, sosiaaliset, taloudelliset, historialliset ja jopa poliittiset ulottuvuudet. Yhtenä yksityiskohtana väitöskirjassa käsitellään 1920-30-luvuilla eläneen legendaarisen kilpahevosen Ezir Karan historiaa. Ezir Karasta tuli silloin itsenäisenä valtiona toimineen Tuvan ja erityisesti tuvalaisten

sojan-heimon jäsenten identiteettisymboli, jonka kohtalona oli tuhoutua poliittisen vainon uhrina.

Victoria Peemot, joka käyttää myös nimeä Victoria Soyan Peemot, on itse sojan-heimon tuvalainen, joka on kasvanut paimentolaisyhteisössä ja tuntee hevoskulttuurin sekä sisältä päin että modernin kulttuuriantropologian näkökulmasta. Aihe liittyy läheisesti mongoleihin, sillä turkinsukuista kieltä puhuvat tuvalaiset kuuluvat mongolien kulttuuripiiriin, ja mongoli toimi Tuvan virallisena kirjakielenäkin vuoteen 1930 saakka. Osa väitöskirjan aineistosta on kerätty Tuvan eteläosassa asuvalta mongolinkieliseltä väestöltä sekä toisaalta Mongoliassa asuvilta tuvankielisiltä ryhmiltä.

Victoria Peemot: The Horse in my Blood: Land-based Kinship in the Sayan and Altay Mountains, Inner Asia University of Helsinki, Faculty of Arts, 2021. xvi, 205 ss. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/336082

Vastaväittäjä K. David Harrison oli Victoria Peemotin väitöstilaisuudessa läsnä etäyhteydellä. Kustoksena toimi dosentti Ekaterina Gruzdeva.

Mongolei Online, InfoMongolia ja muista lähteistä kokosivat Ronny Rönnqvist jA jeRttA

RAtiA

Mongolian uutisista saksittua

Buddhan suuri päivä

Kaikkialla maailmassa buddhalaiset juhlivat

16.5.2021 Buddhan neljää tärkeää elämänvaihetta: sikiämistä, syntymää, valaistumista ja nirvanaan vaipumista 81 vuoden iässä.

Mongoliassa päivää vietetään kaikissa luostareissa ja vuodesta 2020 alkaen se on myös ollut yleinen vapaapäivä.

Dalai-lama piti tänä vuonna Gandanin luostarin pyynnöstä kolmituntisen virtuaaliluennon, joka välitettiin suorana valtion TV-verkossa.

Ohessa pidettiin myös kansainvälinen virtuaalinen konferenssi. Siihen osallistuivat

Gandanin luostarin päälama Gavj D. Choiamts ja mm. Intian pääministeri Narenda Modi. Paitsi buddhalaisuutta käsiteltiin myös ilmastokysymyksiä.

Uusi presidentti

Kesäkuun vaaleissa uudeksi presidentiksi valittiin Uhnaagiin Hurelsuh Mongolian kansanpuolueesta. Perustuslain mukaan edellinen presidentti H. Battulga ei voinut asettua ehdolle toiselle kaudelle. Hurelsuh valittiin 820 000 äänellä, toiseksi tullut D. Enkhbat sai 242 000 ääntä. Hurelsuh oli ensimmäinen presidenttieh-

dokas, joka sai jo ensimmäisellä vaalikierroksella kaksi kolmasosaa äänistä. Äänestysprosentti oli 52,78. Presidentin toimikausi on uuden valtiosäännön mukaan kuusi vuotta. Hurelsuh vannoi virkavalansa suuressa huraalissa 25.6. Hän sanoi, että Mongolian suurin rikkaus on sen kansa.

Helsingin Sanomat on pariinkin kertaan kirjoittanut Mongolian asioista. HS kommentoi presidenttiuutisia 10.6.2021. Historiallisen matalan äänestysprosentin vaaleissa saanut Hurelsuh on entinen pääministeri, mutta joutui eroamaan tammikuussa mielenosoitusten ja protestien vuoksi. Syynä oli yhden vastasynnyttäneen huono kohtelu ja pandemian hoito. (Tästä oli uutinen lehtemme edellisessä numerossa).

Hurelsuh sai lempinimen ”Nyrkki”, kun hän 2012 levinneessä videossa löi kansanedustajaa. Hurelsuh on tunnettu macho-imagostaan. Hän

on esimerkiksi esiintynyt kuvissa ilman paitaa presidentti Putinin kanssa.

Naadam-juhlat peruttiin

Vuodelle 2021 oli suunniteltu suuria naadamjuhlia, olihan myös kansanvallankumouksen 100-vuotisjuhlat. Pahenevan koronatilanteen takia päätettiin juhlia virtuaalisesti. Korkeat kustannukset kuitenkin herättivät kritiikkiä, ja niinpä hallitus luopui kaikista juhlallisuuksista. Jokavuotiset seitsemän päivän vapaat heinäkuun alkupuolella jäivät sentään voimaan.

Kansallista juhlapäivää 10.7. vietettiin pienimuotoisesti. Yhdeksänhäntäinen valkoinen valtiostandaari vietiin Suhebaatarin aukiolle ja muut vaatimattomat juhlallisuudet välitettiin vain televisiossa.

Tänä vuonna oli ensimmäisen Mongolian valtion perustamisen 2230. vuosipäivä, SuurMongolian 815., kansallisen vapautuksen 110. ja kansanvallankumouksen 100. vuosipäivä.

Mainittakoon vielä, että pandemian takia kaikki painiottelut sekä ratsastuskilpailut ja muut suuremmat tapahtumat on kielletty 21.8. alkaen.

Uusi lentokenttä

Alun perin lentokenttä 52 kilometriä Ulaanbaatarista etelään piti avata jo 2016, mutta monet ongelmat lykkäsivät valmistumista. Heinäkuussa lentokenttä vihdoin avattiin liikenteelle. Ensimmäinen MIAT:n lento OM 501 starttasi täsmällisesti Tokion Naritan kentälle. Avajaisten arvovieraita olivat presidentti Hurelsuh ja mm. Japanin Mongolian-suurlähettiläs H. Kobayashi, Mongolian liikenneministeri L. Haltar ja ulkoministeri B. Battsetseg. Japanilaiset taloudellista tukea antaneet organisaatiot olivat myös edustettuina. Uusi kenttä sai vanhan kentän nimen Chinggis Khan.

Mongolian uusi presidentti Uhnaagin Hurelsuh.

Sumopainijan uran päätös

Mongolialainen menestyksekäs sumopainija yokozuna (suurmestari) Hakuho (M. Davaajargal) ilmoitti syyskuussa vetäytyvänsä kilpakentiltä.

Maaliskuun kisoihin hän ei voinut osallistua sumotallissa vallinneen covid-infektion takia, mutta heinäkuussa hän voitti ylivoimaisesti ilman yhtäkään häviötä. Hakuho on voittanut keisarin

COVID-19 Mongoliassa

pokaalin 45 kertaa uransa aikana, mikä on lyömätön ennätys. Vuodesta 2019 hänellä on ollut Japanin kansalaisuus. Hän aikoo perustaa oman sumotallin, jossa kouluttaa nuoria painijoita.

Hakuhon jälkeen ainoa suurmestari on niin ikään mongolialainen Terunofuji (G. Gan-Erdene), joka tätä kirjoitettaessa näyttää menevän selvää voittoa kohti marraskuun Fukuokan turnajaisissa.

Marraskuun 1. päivän tartuntoja todettiin 1021 ja kuolleita 10. Kaiken kaikkiaan epidemian alusta tartuntoja on ollut 362 526 ja kuolemia 1682. Sairaaloissa on hoidettu 15 563 potilasta ja kotioloissa 44 375 potilasta. Toisen rokotuksen on saanut 2 139 952 henkilöä eli 65,8 prosenttia väestöstä ja kolmannen 428 024 henkilöä.

Helsingin Sanomat kirjoitti 21.5.21 Mongoliasta superrokottajana. Koko aikuisväestölle on haalittu rokotteita Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltain Covax-ohjelman kautta. Yhdysvallat on ollut suurin yksittäinen Covax-ohjelman lahjoittaja noin kahden miljardin dollarin panoksella. Myös Japanista ja Etelä-Koreasta on tullut apua.

Mongolia on hyödyntänyt taitavasti suurvaltojen kilpailuasemaa. Kiina ja Venäjä ovat kiinnostuneita Mongolian luonnonvaroista ja Yhdysvallat näkisi mielellään vakaan demokraattisen maan kahden autoritaarisen jätin puristuksessa. Kun Mongolia ilmoitti helmikuun alussa hyväksyneensä venäläisen Sputnik V –rokotteen, Kiina ilmoitti lahjoittavansa 300 000 annosta omaa Sinopharm-rokotettaan ”syvän ystävyyden” merkkinä.