Suomi-Mongolia-seura_Jasenlehti_1_2017

JÄSENLEHTI 1/2017

Suomi – Mongolia-Seura ry.

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

Aika: 16.5.2017 klo 18.00

Paikka: Uudenmaankatu 31 F 25, Helsinki (Jertta Ratia-Kähönen,) 1. krs pihan puolella.

Jollei ovikoodi tiedossa soittakaa numeroon 040 5929 177

ESITYSLISTA

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen järjestäytyminen: valitaan

- puheenjohtaja

- kokouksen sihteeri

- kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

- kaksi ääntenlaskijaa

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

4. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

5. Yhdistyksen vuoden 2016 vuosikertomuksen hyväksyminen

6. Yhdistyksen vuoden 2016 tilien ja toiminnantarkastajan lausunnon esittäminen.

Tilinpäätöksen hyväksyminen sekä tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja taloudenhoitajalle

7. Jäsenmaksun suuruudesta sekä jäsenmaksun maksuajasta päättäminen

8. Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2017

9. Johtokunnan jäsenten valitseminen.

10. Yhdistyksen toiminnantarkastajan ja hänen varamiehensä valinta vuoden 2017 tilejä ja hallintoa tarkastamaan

11. Muut johtokunnan tai jäsenten esittämät asiat

12. Kokouksen päättäminen

Sisällysluettelo

Suomi – Mongolia-Seura ry.

c/o Ronny Rönnqvist, Lansantie 23a A 10

02630 ESPOO

jäsenmaksu 15 €, yhteisöjäseniltä 35 €

FI09 5780 0720 3585 35

Kansi: Dalai Lama Mongoliassa

www.facebook.com/suomimongolia

s-posti suomi.mongolia.seura@gmail.com

Facebook-ryhmä Suomi-Mongolia-Seura

Jäsenlehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Taitto: Pieni Huone Oy/Sauli Heikkilä

Saatteeksi

Suomi-Mongolia-Seura ry:n jäsenlehti on taas ilmestynyt, ja mukana on yksi upouusi kirjoittajakin: Teemu Ikonen. Lehteä ei ole aina helppo saada kokoon, ja uudet kirjoittajat herättävät suurta iloa. Kaikki vain joukolla mukaan. Tarvittaessa me johtokunnan jäsenet kommentoimme ja oikoluemme tekstejänne. Seuramme on kansalaisjärjestö, joten kirjoittaakseen ei tarvitse olla mikään akateemikko.

Suomi-Mongolia-Seura perustettiin jo vuonna 1969 eli takana on pitkä ja värikäs historia. Muun muassa pöytäkirjoja, lehtiä, kuvamateriaalia ja myös neuvostoajan

Mongoliasta lähetettyä aineistoa on kertynyt runsaasti. Mistä seuran arvokas arkisto saisi kodin? Olisiko kenelläkään halussaan tyhjää tilaa vaikkapa kesäpaikan yhteydessä? Entä kuka kirjoittaisi seuran historian, josta otteita voisi välillä julkaista tässä lehdessä. Seuran vaiheet heijastelevat kiinnostavasti Suomen poliittiskulttuurista kehitystä. Ongelmana on tietenkin rahoitus.

Seuramme Facebook-sivusto on ollut ilahduttavan suosittu. Tätä kirjoittaessa siinä on ollut jo 111 tykkäystä, kävijöitä on tietenkin enemmän. Käykääpä vilkaisemassa sen runsasta tietoantia.

Suomi-Mongolia-Seura toivottaa jäsenilleen ja kaikille Mongolian-ystäville onnellista kuluvaa tulikukon vuotta 2017!

Suomi-Mongolia-Seura ry:n johtokunnan puolesta, Antti Ruotsala

Vuoden 2017 jäsenmaksutiedot:

Jäsenmaksu: 15 euroa vuodessa

Tilinumero: FI09 5780 0720 3585 35

Saaja: Suomi-Mongolia – Seura ry.

Viitenumero: 2118

Viimeinen maksupäivä: 30.6.2017

Huom! Viestiin maksajan nimi ja osoite

Antti RuotsAlA

Suomi-Mongolia-Seura esittäytyi Helsingin kirjasto10:ssä

Suomi-Mongolia-Seuran pitkään suunniteltu suursatsaus otsikolla

Kiehtova Mongolia – Suomi-Mongolia-Seura esittäytyy tapahtui

13.10.2016 Helsingin Kaupunginkirjasto 10:ssä. Helsingin

pääpostitalossa sijaitseva musiikkikirjasto tarjoaa oivat puitteet

tällaisille tilaisuuksille, sillä siellä on laaja tila videotykkeineen ja mikrofoneineen kansalaisjärjestöjen ilmaiseen käyttöön.

Kaupunginkirjasto osallistuu myös tilaisuuksista tiedottamiseen.

Tapahtuma alkoi puheenjohtajamme

Ronny Rönnqvistin johdatuksella.

Hän kertoi seuran perustamisesta 1969, sen pitkästä historiasta ja selvitti, miksi SuomiMongolia-Seura on olemassa. Mongolian vuoristoisilta aroiltahan sai alkunsa 1200-luvulla maailmanhistorian laajin mannerimperiumi, jolla on ollut maailmanhistoriallinen merkitys. Se ulottui Siperiasta Intian rajoille ja Koreasta itäiseen Eurooppaan, Persiaan ja syvälle arabimaihin. Nykyään Mongolia on parlamentaarinen demokratia, jossa elävät edelleen ural-altailainen mongolin kieli, paimentolaisuus jurttineen, Tiibetin buddhalaisuus, šamanistinen luonnonuskonto ja omaleimainen musiikki. Neljä kertaa Suomen kokoista, maailman harvaan asutuinta maata, hallitsee uskomattoman kaunis luonto. On ymmärrettävää, että tämä kaikki kiehtoo ihmisiä ympäri maailmaa.

Ronnyn jälkeen näiden rivien kirjoittaja, yleisen historian dosentti Helsingin yliopistosta, esitelmöi aiheesta Kuka oli Tšingis-kaani?

Kyseessä oli ilmeinen organisatorinen kyky, karismaattinen henkilö, joka yhdisti Mongolian alueen keskenään eripuraiset paimentolaisheimot ja suuntasi niiden energian kohti ulkoista vihollista. Hänen valtakaudellaan rikottiin

paimentolaisten perinteinen sosiaalinen järjestys, jolloin yksilön asema ei perustunut enää heimo- tai klaanisidonnaisuuksiin, vaan kunkin omiin kykyihin ja suorituksiin: tämä tuli koskemaan myös ja ennen kaikkea armeijaa. On tosiasia, että Tšingis-kaanin ja hänen seuraajiensa johdolla luotu imperiumi aikaansai kymmenien miljoonien ihmisten kuoleman ja monien kulttuuriarvojen tuhoutumisen.

(Tämähän on koskenut kaikkia imperiumeja kuten brittiläistä imperiumia ja Neuvostoliittoakin). Mongolit kuitenkin vertaavat häntä nykyään Aleksanteri Suureen lisäten: ”Voiko luku- ja kirjoitustaidottomalta paimentolaiselta edellyttää samaa kuin Stalinilta tai Hitleriltä?”

Tšingis-kaani arvosti silti oppineisuutta ja hänen aikanaan mongolit omaksuivat kirjoitustaidon ja laativat oman kirjallisen lainsäädäntönsä. Ryöstelykin muuttui aikaa myöten valloituksiksi ja verotukseksi. Hän näyttää olleen seksuaalisesti aktiivinen (n. 500 vaimoa ja lukemattomia jälkeläisiä) ja hänellä oli voimakas tunne-elämä: lähteiden perusteella hän itki usein. Tšingis-kaani harjoitti perinteistä mongolien luonnonuskontoa ja siihen yhdistynyttä šamanismia. Polyteistinä hän oli kuitenkin tietoinen, että maailma oli täynnä yliluonnollisia

voimia, joiden kanssa oli syytä olla hyvissä väleissä ja saada ne palvelemaan mongolien hallintoa. Tulevan mongoli-imperiumin ansioksi on luettava, että sen piirissä kaikilla uskonnoilla oli suojattu asema ja yhtäkään niistä ei saanut asettaa toisen yläpuolelle.

Viimeisenä ja varmaankin odotetuimpana esiintyjänä estradille asteli pitkään kurkkulaulua harrastanut Kansanmusiikki-lehden päätoimittaja ja jäsenlehtemme taittaja Sauli Heikkilä. Hän kertoi aluksi keskiaasialaisen, erityisesti mongolialaisen ja tuvalaisen, kurkkulaulun luonteesta, tyylilajeista ja historiasta. Sitten hän siirtyi itse esityksiin säestäen itseään perinteisin soittimin kuten Mongolian kansallissoittimella morinhuurilla eli hevosenpääviululla. Yllättävänä numerona oli suomalainen kansansävelmä Orvon huokaus kurkkulaulutekniikalla. Tuon

koskettavan esityksen aikana havaitsin erään naispuolisen kuulijan silmäkulmaan kirvonneen kyyneleen.

Tarjolla oli myös vapaamuotoista keskustelua, näyttely sekä seuran pienimuotoiset myyjäiset. Saimme iloksemme uusia jäseniä. Edelleen seuran t-paitojen sekä jäsenlehtien myynti toi pienen seuran kassaan kipeästi tarvitun lisän. Määrä saattaisi tuntua ulkopuolisesta vähäiseltä, mutta jokainen euro tukee tämänkin lehden painatus- ja postituskuluja. Me, seurassa toimivat, teemme kaiken ilmaiseksi. Minkäänlaisia palkkioita ei koskaan

Yleisöä oli paikalla pyöreät 30 henkeä, mikä kirjaston virkailijan mukaan oli poikkeuksellisen hyvä saavutus.

Ehkä kokoonnumme Helsingin kaupunginkirjasto 10:een taas parin vuoden kuluttua.

jaeta.

1. Tapahtuma oli houkutellut mukavasti yleisöä paikalle. 2. Antti Ruotsala esitelmöi Tšingiskaanista. 3. Sauli Heikkilä avasi kurkkulaulun saloja. 4. Myyntipöydällä riitti kuhinaa.

1.

2.

3.

4.

Muistoja Mongoliasta vuodelta 2001

Pääsystäni tekemisiin Mongolian ja mongolialaisten ihmisten kanssa, minun on kiittäminen äitiäni, Pirkko Ikosta ja Neuvostoliiton hajoamista. Nyt jo edesmennyt äitini teki pitkän uran maalitehdas Tikkurila Oy:n leivissä. Tämän elämäntyön mittavin saavutus lienee yhtiön jälleenmyyjäverkon luominen Neuvostoliiton, tuolloin vielä yksinomaan oliivinvihreille, raunioille. Äitini johtaman Idän liiketoimintayksikön markkina-alueeseen kuului Baltiaa lukuun ottamatta entisen Neuvostoliiton alue – ja Mongolia. Minulla ei ole varmaa käsitystä siitä, kuka oli aloitteentekijä, kun Tikkurila Oy alkoi myydä tuotteitaan Mongoliassa, mutta oletan sen olleen paikallinen liikemies herra Nergui, josta sittemmin tuli meille myös ystävä.

Markkinointimielessä Mongolian niputtaminen yhteen entisen Neuvostoliiton kanssa oli aikanaan loogista. Maan kauppamieseliitti oli suurelta osin kouluttautunut neuvostoliittolaisissa yliopistoissa. Neuvostoliitolle Mongolia oli satelliittivaltio muiden joukossa, hyvä uraanin lähde eikä turhan kiinalaismielinen, ja täten maan toivoille oli varattu kiintiöpaikkoja jopa imperiumin parhaassa yliopistossa, MGU:ssa eli Moskovan valtionyliopistossa. Täällä ystävämmekin oli housuntakamustaan kuluttanut.

Mongolia oli toisin sanoen paikka, jossa bisnestä saattoi tehdä venäläisittäin ja venäjäksi, kielellä joka oli aina ollut äitini suuri intohimo.

Samoin logistiikka Mongoliaan pelasi saman systeemin mukaan kuin Itä-Venäjälle. Voivottelimme useaan otteeseen, missä kunnossa hienot maalipurkkiparat olivat, kun ne olivat viettäneet viikkoja Siperian pääradan valtavilla ratapihoilla, keskuspuskinten hellien töytäisyjen tuudittamina.

Toinen äitini intohimo oli matkustaminen ja vaikka liiallinen työmatkareissaaminen lopulta vaati hintansa, jaksoi äitini myös aina olla innoissaan niistä paikoista, missä hänellä oli ollut mahdollisuus käydä. Omasta mielestäni kruu-

nunjalokiveksi tässä kokoelmassa kohosi Baikonurin kosmonauttikaupunki, mutta kenties tämä on vain oma, poikamainen ihastukseni. Äitini mahdollisesti arvosti esimerkiksi Kultaisen renkaan keskiaikaiset luostarit vielä korkeammalle.

Vuosituhannenvaihteen lähestyessä nämä matkat alkoivat suuntautua myös Mongoliaan, koko valtavan aron aikoinaan alistaneiden kaanien tarunhohtoiseen valtakuntaan. Tai ainakin maahan, joka, monien vaiheiden jälkeen oli kaanien manttelin perinyt. Mitään pakottavaa liiketaloudellista syytä matkustamiseen ei välttämättä ollut. Siperian suurkaupunkien rinnalla Ulan Batorin tilaukset olivat pienehköjä, mutta bisnes po-ruskij perustuu tapaamisiin kasvokkain, kaikkien kanssa. Sitä paitsi, kukapa ei matkustaisi firman piikkiin Mongoliaan. Näinhän itsekin tein. Tosin, jottei elämästämme syntyisi aivan liian korruptoitunutta kuvaa, korostan puhuvani vertauskuvallisesti. Minun firmani oli ”Oy Mutsi Ab”.

Jostakin syystä kahdesta matkasta jälkimmäinen, vuonna 2001 tapahtunut, on jäänyt paremmin mieleeni. Näin siitä huolimatta, että kaksi vuotta aikaisemmin olimme käyneet Har Horumissa tai Karakorumissa, nähneet vesi-

teemu ikonen

putouksen, haistelleet kukkia, mistä tehdään parfyymiä ja ajaneet jeeppimme niin syvään suohon, että se piti vetää sieltä ylös härällä. Mahdollisesti myöhempi matka on paremmin mielessä siitä yksinkertaisesta syystä, että se on myöhempi. Muisti on rajallinen. Vuoden 2001 tavallista suurempi matkaseurue oli myös harvinaisen onnistunut.

Tällä kertaa saavuimme junalla ja pohjoisesta. Rautahevon kyytiin olimme nousseet Irkutskissa. Ulan Batorin viralliset liiketoimet suoritettiin muistaakseni jo saapumispäivän aikana. Äitini kiersi paikallisen edustajan, herra Nerguin kanssa esikaupunkialueella sijainneet liikkeet ja kaiken todettiin olevan niin kuin pitääkin. Varastoissa oli sopivasti tavaraa ja markkinointimateriaali esillä norminmukaisesti. Itse olin mukana lähinnä tarkastamassa mainittuja esikaupunkeja. Kova kasvuvauhti ja kaupungistuminen näkyivät selvästi. Kaikenlaisia puoteja ja pajoja pursusi joka puolella. Köyhässä maassa pitää osata korjata ja on vaikea kuvitella apparaattia, jolle ei tältä vyöhykkeeltä löytyisi taitajaa.

Seuraavana aamuna lähdimme matkaan aikaisin. Herra Nergui oli pahoillaan siitä, ettei hänen ollut onnistunut hankkia kulkuneuvoksemme UAZ -neuvostojeeppejä. ”UAZ on paras auto Mongolian teille”. Sen sijaan joutuisimme tyytymään kapitalistisiin Mitsubisheihin. Seuraavan kolmen päivän aikana tulisimme ohittamaan useita miesporukoita, jotka askartelivat rikkoutuneiden menopeliensä parissa. Nämä olivat poikkeuksetta mallia UAZ, mutta en tehnyt tästä numeroa. Ulan Batorista ulos ajaminen ei kestä kauan. Läpäisimme samat esikaupungit, joita olimme edellisenä päivänä kiertäneet maalikauppakierroksellamme ja olimme Mongolian ylängöllä. Ensimmäinen matkakohteemme olisi Ongin 1700-luvulla perustettu munkkiluostari, tai se mitä siitä kommunistisen kuvainraaston jäljiltä vielä on olemassa.

Matka Ongiin ei ole pitkä, mutta koska se eteni hitaasti, alkoi seuruettamme pian vaivata nälkä. Venäläisillä on hyvä sana: ”nasiljonnii punkt”, asutettu paikka, tai, kartografiskirjaimellisesti, piste. Asutettu paikka voi tarkoittaa kylää, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa kylää siinä mielessä, että sillä viitattaisiin paikkaan administratiivisena yksikkönä. Niin ikään ”asutettu paikka” ei välttämättä tarkoita, että se olisi asutettu vuoden ympäri tai että sitä aina asuttaisivat samat ihmiset. ”Asutettu paikka” on juuri sitä, miltä se kuulostaa, paikka, joka on asutettu, silloin kun on.

Tällaisessa asutetussa paikassa me pysähdyimme syömään. Tuolla hetkellä asutus kattoi kuutisen pystytettyä jurttaa ja yhden joka oli vasta rakenteilla. Omistajat tai omistajan palkolliset vasta maalasivat rankapuita. Tätä toimitusta meidän oli tietenkin mentävä katsomaan. Olimmehan suuren maalifirman delegaatio. Maali oli kiinalaista ja ajoi kuulemma asiansa.

Tässä paikassa, kuten kaikkialla muuallakin meidät otettiin hyvin vastaan. Uskon tämän johtuneen pitkälti isäntämme yhteiskunnallisesta asemasta, joskaan en koskaan tarkkaan ottaen ymmärtänyt mikä tuo asema oli. Sikäli kun ymmärsin, kuului herra Nergui vanhaan, neuvostoaikaa edeltävään, aateliin ja oli lisäksi sukunsa päämies. Koska oma kokemukseni aatelista rajoittuu Ruotsiin ja Suomeen, on minun vaikea edes arvailla, mitenkä instituution itäinen vastakappale toimii. Ilmeisesti eläväisemmin kuin ritarihuoneellamme pölyä keräävät kilvet.

Jurtanmaalaajat

Iltapäivällä pääsimme luostarin raunioille, mutta Ongista ei ole erityisen paljon sellaista kerrottavaa, mitä ei voisi lukea historiankirjoista. Valtio kielsi uskon harjoittamisen ja määräsi temppelit tuhottavaksi. Perimmäinen tarkoitus saattoi olla hyvä, paremman ihmisen luominen, mutta näin kaukana syntypaikastaan ateismivaade tuntui imperialismilta. Luostarin rauniolla tapasimme munkin. Hänen kanssaan käydystä keskustelusta saimme sellaisen käsityksen, että mies oli ikään kuin rauniokaupungin talonmies, mutta että samalla hän, ja jotkin muutkin munkit, harjoittivat uskoaan. Munkin vakaumus riitti meille todisteeksi siitä, että luostari on edelleen toiminnassa. Tämä ystävällinen mies myös lahjoitti meille muutamia

1700-luvun kattotiiliornamentteja, jotka niin ikään ystävällinen tullimies takavarikoi meiltä lentokentällä, kuten oikein olikin.

Tarkoituksemme oli yöpyä jossakin kylässä isäntämme sukulaisten luona, mutta koska navigointivälineistömme oli mitä oli, ei tämä ollut helppoa. Aamun kiireessä olimme unohtaneet sekä maastokartat että kompassit sinne kuuluisaan yöpöydänlaatikkoon, niin että olimme koko ajan enemmän tai vähemmän paimenten neuvojen varassa. Me suomalaiset emme osallistuneet näihin neuvonpitoihin ja tiettyyn pisteeseen asti kielimuuri esti meitä ymmärtämästä, kuinka harhassa olimme. Illan hämärtyessä tämä oli sikäli selvää kaikille, että aloimme henkisesti valmistautua nukkumaan

autoissa. Yötä vasten noussut tuuli oli myös kerännyt aavikolta tomua mukaan, että tähdet olivat peitossa. Sinänsä tämä oli varmasti hyvä, koska väsyneessä olotilassamme olisimme mahdollisesti saaneet riidan aikaiseksi siitä, kuka osaa huonoiten suunnistaa tähdistä. Muistan, että orastavan hiekkamyrskyn sisällä leimusi salamoita, mikä ilmiö teki meihin suuren vaikutuksen. Ukkoset alueella ovat ylipäätään näyttäviä, kun korkeutta on noin kaksi kilometriä.

Hämmästyksemme oli näin ollen suuri, kun huomasimme, että ajovaloissa näkyi kylä, eikä edes jurttakylä, vaan ehtojen neliskulmaisten laatikoiden muodostama keskittymä. Ei kestänyt aikaakaan kun isäntämme oli jo löytänyt oikean, tai sopivan, talon. Vasta hieman myöhemmin meille selvisi, että koko kylä oli ilmeisesti väärä ja päätellen siitä, miten isäntämme kuvaili suhteensa naapuriin passitettuun talonomistajapariskuntaan, sanoisin että he olivat ventovieraita. Ainakaan en saanut sellaista käsitystä että he olisivat tienneet tulostamme. Tämä tuntui meistä aluksi lähinnä pöyristyttävältä. Mielessä väikkyi Kahdeksan surmanluotia

Mutta, si fueris Mongoliae. Suomalaiselle delegaatiolle oli luvattu yösija, eikä suomalainen delegaatio tietenkään voinut jäädä ilman yösijaa. Tämä olisi ollut isäntämme kannalta kurja juttu. Toivottaessamme hyvät yöt näille ”sukulaisille”, en myöskään ollut havaitsevinani heidän taholtaan loukkaantumista, ainakaan ilmeistä sellaista. Mahdollisesti myös ymmärrän

Онгийн хийд – Ongin luostari

Ruokana oli keitettyä murmelia

sanan ”sukulainen” turhan kankeasti, kenties kyse oli laajemmasta kokonaisuudesta. Itsekin kaiketi ajan saatossa kohosin jonkinlaiseen, jos ei nyt veljen, niin ainakin kaukaisen serkun asemaan. Herra Nerguista on myös sanottava, että vaikkakin hän selvästi nautti jonkinlaista korkeampaa asemaa yhteisössä, hän kohteli kaikkia kohtaamiaan ihmisiä huomaavaisesti ja kunnioituksella.

Matkan kommellukset eivät tähän loppuneet, mutta loppujen lopuksi pääsimme sinne, mihin olimme menossa, eli paikkaan jota paikalliset kutsuivat pieneksi Gobiksi. Tämä tarkoittaa varsinaisen hiekkaerämaan pistokasta autiomaan ulkopuolella, paikkaa minkä tuulen mukana kulkeva hiekka on joko hylkäämässä tai sitten vasta valtaamassa. En tiedä mihin suuntaan aavikko noilla seuduin liikkuu. Joka tapauksessa pieni Gobi oli dyyneineen ja violetteine vuorineen kuin oikea autiomaa.

Tännekin kerkesimme tietenkin viimetingassa, mutta tämä paljastui lopulta onnenpotkuksi (mikäli siis herra Nergui ei ollut suunnitellut koko asiaa etukäteen). Saimme nähdä aurin-

gon laskevan autiomaassa. Edellisinä päivinä vaivannut tuuli oli niin ikään laantunut ja taivas oli siksi kristallinkirkas. Ensimmäisen kerran, Gobin sysipimeässä yössä, linnunradan loistaessa selkeänä yläpuolellani, todella tunsin miten asiat ovat, että pannukakun sijaan seisomme avaruuden läpi porhaltavan kivenmurikan kyydissä, keskellä niin suurta kosmosta, että sen rinnalla jopa Tšingis-kaanin teot asettuvat uuteen mittakaavaan.

Sanon lopuksi vielä sanan tulen jumalasta. Tulisijan vahtiminen on aina tuottanut minulle suurta, syvälle tajuntaan tunkeutuvaa mielihyvää. Muuten niin ikävään varusmiespalvelukseenkin liittyy lämpimiä muistoja öisistä kipinävuoroista, kun kukaan ei häirinnyt ja sain olla yksin, ainoana tehtävänäni pitää teltta ja kanssasotijat kylmältä suojeltuina. Henkilökohtaisin Mongolian muistoni liittyy siten tilanteeseen, kun saapuessamme jurttaan paikassa, jonka nimeä en osannut litteroida, kävin pitkän päivän uuvuttama kamiinan kimppuun ilmeisen atavistisen hurmion vallassa. Jokainen suomalainen mies väittää olevansa hyvä kamiinan sytyttäjä, enkä ole poikkeus. Sain laitteen hyvälle liekille alta aikayksikön. Nähtyään tämän herra Nergui totesi: ”sinä se tykkäät sytytellä noita tuliasi”, äänensävyllä, jonka vakavuus oli täydellisessä ristiriidassa joviaalin sanavalinnan kanssa. Minua ja herra Nerguita ei yhdistänyt kovinkaan monia asia. Hän oli nuoresta iästään huolimatta suvun päämies, isä ja yritysjohtaja, itse olin, ja tietyssä mielessä olen, ikistadilainen teinirääpäle, mutta tämä yksi asia meitä yhdisti: liekki pitää hengissä, liekkiin ei syljetä.

Bensa-asema siellä jossakin

Pieni Gobi ja vuoret à la Nikolai Roerich

Mongoliets dinosaurier

Ända sedan Roy Chapman Andrews år 1923 hittade arkeologiska lämningar efter de mytiska dinosaurierna vid de “Flammande klipporna” nära Gobiöknen, har hundratals mer eller mindre vetenskapliga expeditioner företagits till samma område. Sålunda har massor av dinoseurieägg och skelettdelar funnit sin väg till museer världen över. Det i New York belägna American Museum of Natural History (AMNH) innehar en av de största samlingarna av dinosauriefynd i världen. Speciellt i USA har faschinationen angående dinosurierna varit fortgående. Man behöver bara tänka på Roy Chapman Andrews som förebilden till filmhjälten Indiana Jones eller filmen “Jurassic Park” och dess efterföljare,

Men under de senaste åren har man i Mongoliet på officiellt håll fäst allt större uppmärksamhet vid denna för det mesta illegal export av arkeologiska fynd från Mongoliet. För fem år sedan noterade Mongoliets dåvarande kulturminister Oyungerel Tsedevdamba att ett komplett skelett av en mindre dinosaurier, Tarbosaurus baatar, bjöds till försäljning av ett auktionshus i New York. Eftersom enligt paleontologiska experter lämningar av denna art endast hittats i Nemegtbassängen i Mongoliet, var det klart att skelettet hade smugglats ut ur Mongoliet. På uppmaning av Mongoliets president Tsakhiagiin Elbegdorj väckte amerikanska myndigheterna åtal mot auktionsfirman och detta resulterade i att skelettet efter en segsliten process år 2014 återbördades till Mongoliet. Denna Tarbosurus finns nu utställd i det speciella dinosaurusmuseet i Ulaanbaatar som är inhyst i byggnaden för det forna Leninmuseet. Alltså en passande plats!

Sedan dess har också den kända Hollywoodskådespelaren Nicolas Cage frivilligt återbördat till Mongoliet en liten skalle av en dinosaurus, som han ursprungligen köpt för 276.000 dollar. Men problemet är mycket störe än detta. Under de år mongolerna själva inte förstod att uppskatta dinosauriefynden, de var “bara ben”, har hundratals om inte tusentals paleontologiska fynd smugglats ut ur Mongoliet. Och denna handel fortsätter fortfarande. Under många år hade till exem-

Ronny Rönnqvist

Oyungerel Tsedevdamba.

pel boskapsherden Gelegrash guidat turister i området kring de flammande klipporna och förevisat en där halft begraven dinosaurierskalle. Men en dag var den försvunnen. Troligtvis hade någon smugglare grävt upp den och sålt den vidare på den internationella marknaden. Det är i prakriken omöjligt att övervaka det circa 10.000 hektar stora området där dessa benrester kan hittas. Den del av området som nu designerats som nationalpark, övervakas av en väktare, den 31 åriga Surenjav Munkhsaikan. Hon patrullerar området på motorcykel men har ännu inte kunnat ta någon dinosaurietjuv på bar gärning. För att underlätta sin uppgift önskar hon att få en eller flere drönare.

Lika svårt är det för den mongoliska tullen att hålla efter smugglarna. Det är ytterst sällan som någon åker fast. Trots det har det senaste året circa 30 fynd kunnat återfås på olika vägar direkt från smugglarna. Hoppet ligger nu till att mongolerna i gemen ändrar sin inställning till

“dessa benbitar” och börjar förstå vilken tillgång dess fynd är för Mongoliet. Man hoppas också att få tillbaka flere av de palaentologiska fynd som finns i AMNH museet i New York. Man hänvisar bland annat till det avtal som Chapman i tiderna underteckande, där han lovade att i framtiden återlämna sina fynd till Mongoliet. Men museet är naturligtvis ovilligt att förlora sina skatter. Samma problematik gäller inte enbart Mongoliet utan också länder som till exempel Egypten och Libanon. Många av dessa, av arkeologer i tiden exploaterade länder har nu vaknat och vill ha tillbaka sina skatter. Men i de museer som nu har hand om skatterna och fynden betvivlar man, med rätt eller orätt, att länderna i fråga kan sköta om dessa skatter så att de kan bevaras för eftervärlden. De under de senaste åren timade händelserna i Mellanöstern har utvisat hur plötsliga politiska kast med påföljande regimskiften kan få katastrofala följder för de lokala museerna.

Dinosaurusmuseet i Ulaanbaatar.

Ympäristötaiteen biennaali Mongoliassa

Vuonna 2016 Mongoliassa pidettiin Mongolian neljäs ympäristötaiteen biennaali LAM 360°. Teemana oli Catching the Axis – between the Earth and the Sky. Syyskuussa ilmestyi 104-sivuinen katalogi biennaalista, joka on laatuaan ainoa maailmassa. Biennaaliin valittujen 20 taiteilijan ei tullut kuvata luontoa, vaan työskennellä erilaisten ideoiden ja muotojen pohjalta. Vaikka ytimessä oli ympäristötaide, installaatiot ja performanssit antoivat teoksille lisäsärmää. Uusi taideteos saattoi käyttää puhdasta luontoa sellaisenaan, lisätä objekteja tai muokata luonnon elementtejä uuteen muotoon tai luoda täysin uusia teoksia. Luontoa ei ollut tarkoitus nähdä romanttisena ihanteena, vaan totena ja tulevaisuutena luonnon kestävyysarvot huomioon ottaen.

Taiteilijat työskentelivät kahdeksan päivää leirillä syrjäisellä Mongolian maaseudulla. Osanottajat olivat eri puolilta maailmaa, Euroopasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta. Suomesta mukaan oli kutsuttu valokuvaaja ja taiteilija Pekka

Niittyvirta. Hän on 1974 syntynyt merkittävä tekijä, joka teoksissaan käsittelee ihmisten toi-

minnan seurauksia yhteiskunnan, teknologian, ympäristön tai rahamaailman kontekstissa. Hän käyttää valokuvaa ja videota jonkin tilanteen tai ilmiön kuvaamiseen. Mongoliassa hän kuvasi teoksessaan Köysi nuorten miesten ja puun välistä mieletöntä voimainkoetusta. Teos syntyi ilman ennakkosuunnitelmaa paikan päällä. Hän viittaa ironisesti sosialistisen realismin työläiskuvauksiin. Väkisinkin tulee mieleen

Ilja Repinin ikoninen maalaus Volgan lautturit. Niittyvirran teos tutkii perinteisen paimentolaiselämän ja Mongolian kommunistihallinnon arvoituksellista suhdetta. Toinen teos Constellation #3 perustui suunnitelmaan, joka kuitenkin muuttui ennen lopullista toteutusta. Siinä oli käytetty useihin satoihin kiviin fluoresoivia pigmenttejä. Teos tutkii luonnon runollisuutta ja taivaan ja maan erityislaatuista suhdetta kahden ulottuvuuden tavallaan kumoutuessa. Pigmentin lataantuminen auringonvalossa ja säihkyminen syrjäisellä seudulla herättää kysymyksiä valosaasteesta ja energiankäytöstä.

Niittyvirta kertoo sähköpostitse, että työskentelyolosuhteet olivat primitiiviset, esimerkiksi

Pekka Niittyvirta, Köysi (The Rope, 2016)

JeRttA RAtiA

ilman juoksevaa vettä, mutta ympäristötaiteessa työskennellään paikan ehdoilla. Taiteilijaryhmä oli kiinnostava (mm. Yoko Ono), ja sen jäsenet hitsautuivat biennaalin aikana tiiviisti yhteen. Niittyvirta ei tuntenut ennestään Mongoliaa

eikä Mongolian taidetta, mutta työn alla on taas Mongoliaan liittyvä taideprojekti.

Biennaalin muista osanottajista mainitsen tässä vain yhden Mongolian edustajan.

Enkhjargal Ganbatin työ Dorom voidaan suomentaa sanalla rukoilija tai kolmio.

Materiaalina oli kaatunut puu, lampaanvilla, sokeri, nauha ja kivi. Taiteilija oli löytänyt kaatuneen puun arolta, mikä ei ole ihan tavallista. Seitsemän metriä korkean puun yhdestä oksasta syntyy punainen nauha, jonka päässä on silkkikankaaseen kääritty kivi. Puu lepää kolmionmuotoisen villamaton päällä. Vahva mystinen olemassaolo akseloituu eri osien väliin. Teos vastaa suoraan biennaalin teemaa akseli.

Biennaalissa nousi esiin kutkuttavia kysymyksiä. Miten työskentely eri paikassa vaikuttaa taiteeseen? Joutuuko taiteilija tekemään myönnytyksiä aiemmalle suunnitelmalleen? Miten taiteilijat vaikuttavat toisiinsa? Keskustelut ja yhdessä työskentely varmaan rikastivat taiteilijoiden näkemyksiä. Paikkasidonnaisuuden takia yleisöä ei juuri ollut kahta kuraattoria lukuun ottamatta, mutta teokset jäivät elämään dokumentaatioina.

Pekka Niittyvirta, Constellation #3, 2016

Enkhjargal Ganbat, Dorom, 2016

Ronny Rönnqvist

Opetuksia Dalai-laman vierailusta Mongoliaan 2016

Hänen pyhyytensä XIV Dalai-lama vieraili viime vuoden marraskuussa kolmen päivän ajan Mongoliassa. Hän saapui Ulaanbaatariin Japanista, missä oli ollut luennoimassa kaksi viikkoa. Dalai-laman vierailu herätti odotetusti kiukkuisia kommentteja Kiinassa. Tällä kertaa kiinalaiset ryhtyivät myös konkreettisiin toimenpiteisiin, vaikka Dalai-lama vieraili Mongoliassa jo 9. kerran.

Buddhalaisuus on Mongolian perinteinen uskonto. Vuoden 1990 vallanvaihdon jälkeen kommunistien vainoama uskonto on kovasti voimistunut, ja tätä nykyä noin 55 prosenttia Mongolian väestöstä tunnustaa buddhalaista uskoa. Mongolian buddhismi on läheistä sukua Tiibetin lamabuddhismille. Siksi Mongolian buddhistit olivat halunneet kutsua Dalai-laman vierailulle, joka oli puhtaasti uskonnollinen. Dalai-lama vieraili ensin Ulaanbaatarin Gandanin luostarin temppelissä, jossa hän piti uskonnollisen seremonian tuhatkunnalle munkille. Vierailunsa aikana hän luennoi buddhismin opeista urheilupalatsin täysilukuiselle yleisölle sekä ylioppilaille kulttuurikeskuksessa. Tuhansia mongolialaisia maan eri kolkista oli saapunut kuulemaan Dalai-lamaa, vaikka sää oli vuodenaikaan nähden erittäin kylmä, jopa yli 40 pakkasastetta.

Kiinan viranomaisille Dalai-laman vierailu tuli yllätyksenä, koska sitä ei sattuneista syistä ollut erityisesti mainostettu Mongoliassa. Kiinalaiset pitävät Dalai-lamaa edelleen suurena uhkana missä hän sitten liikkuukin. Ensinnäkin Dalai-lama koetaan potentiaalisena kapinanjohtajana Tiibetin vapauttamiseksi Kiinan miehityksestä, vaikka Dalai-lama ei ole ajanut

Tiibetin täyttä itsenäisyyttä, vaan autonomiaa. Toisekseen Kiinan viranomaiset epäilevät kaikkia kansanliikkeitä, joita eivät pysty suoraan kontrolloimaan. Esimerkiksi Falun Gong -uskontoa vainotaan. Myös buddhismi koetaan uhaksi, jos uskonnolliset johtajat ja munkit eivät pysy aisoissa. Kiinalaisten toiminta on hyvin kaksinaamaista. Toisaalta he ylläpitävät luostareita sekä Kiinassa että Tiibetissä, ja luostareita näytetään ulkomaalaisille turisteille esimerkkinä Kiinan sallivasta uskonnollisesta politiikasta. Tosiasiassa buddhisteja vainotaan, mikäli he eivät pysy hallituksen tiukassa talutusnuorassa. Esimerkiksi Khamin alueella Itä-Tiibetissä on viime vuosina suljettu useita luostareita ja munkit on ajettu ”uudelleen koulutettaviksi”. Luostarirakennuksia on sittemmin käytetty muun muassa vankiloina. Tunnettua on myös kiinalaisten määrätietoinen politiikka asuttaa han-kiinalaisia Tiibetiin, niin että alkuperäisväestö on kohta vähemmistönä.

Reinkarnaation ongelma

Kiinalaisia huolettaa myös se, kenestä tulee tiibetiläisen buddhismin johtaja Dalai-laman kuoltua. Mongolian kommunistivallanpitäjät

eivät vuonna 1924 sallineet uuden reinkarnaation etsimistä, kun 8. Jebtsundamba khutuktu oli kuollut. Vasta 1990 Dalai-lama ilmoitti, että 9. reinkarnaatio oli syntynyt ja eli Intiassa Dharamsalassa. Pysyvästi Mongoliaan 9. Jebtsundamba siirtyi 2011, mutta kuoli jo seuraavana vuonna. Uutta reinkarnaatiota ei ole vielä löytynyt, ja nyt spekuloidaan, löytyykö 10. reinkarnaatio Tiibetistä vai Mongoliasta. Mongolialaiset tietenkin toivovat sen löytyvän Mongoliasta, ja se saattaisi olla myös kiinalaisten mieleen. Vierailunsa aikana Dalai-lama ilmoittikin uskovansa, että 10. Jebtsundamba

khutuktu on jo jälleensyntynyt Mongoliassa, ja että häntä on jo alettu etsiä.

Kiinalaisia huolettaa kuitenkin enemmän se, mistä XIV Dalai-laman seuraaja aikanaan löydetään. Jos Dalai-lama löytyy Kiinasta, Kiinan viranomaiset pystyvät kontrolloimaan hänen toimiaan. Tällainen köydenveto käytiin aikanaan lamabuddhalaisuuden kakkosmiehen 10. Panchen-laman reinkarnaatiosta. Kun Dalailama oli löytänyt reinkarnaation Tiibetistä, Kiinan viranomaiset sieppasivat pojan, eikä hänestä ole sen jälkeen kuultu mitään. Sen sijaan kiinalaiset ”löysivät” oman reinkarnaati-

on, joka on heille virallinen 11. Panchen-lama. Tämä on siis syy, miksi kiinalaiset ovat niin huolestuneita Dalai-laman liikkeistä. Kiinalaisten suhtautumisessa Dalai-laman vierailuihin näkyy taas kaksinaamaisuus. Mikäli kyseessä on iso ja Kiinan kannalta tärkeä maa, kuten Japani, Intia tai USA, niin Kiinan reaktio on yleensä muodollinen protesti. Mikäli kohteena on pienempi, vieläpä jossain suhteessa Kiinasta riippuvainen maa, käytetään järeämpiä kiristystoimenpiteitä.

Kiinan painostuspolitiikka

Mongolian talous oli suhteellisen hyvällä tolalla vielä kymmenen vuotta sitten, mutta nyt maa on pahasti velkaantunut. Koska Kiina on Mongolian suurin velkoja ja tärkein kauppakumppani, se pitää Mongoliaa lujassa otteessa. Noin 90 prosenttia Mongolian viennistä, etupäässä mineraaleja ja muita raaka-aineita, menee Kiinaan. Mongolialla ei itse asiassa ole montakaan vaihtoehtoista kauppakumppania, koska se sijaitsee Kiinan ja Venäjän puristuksissa eikä sillä ole yhteyttä mereen. Huonon taloustilanteen takia Mongolia tarvitsee lisäluottoja, ja on anonut suurta lisälainaa Kiinasta (kuten myös WTO:sta).

Nyt Kiinan reaktio Dalai-laman Mongolianvierailulle oli tyly. Kiina katkaisi kaikki neuvottelut Mongolian kanssa, epäsi Mongolian valtuuskunnan pääsyn Beijingiin ja sulki SisäMongolian tärkeät rajanylityspaikat ja korotti tullimaksuja. Näistä toimenpiteistä olisi voinut koitua vakava isku Mongolian taloudelle. Ei kestänyt montakaan päivää, ennen kuin Mongolian hallituksen oli tehtävä Canossan matkansa (nöyrryttävä ylivoimaisen vastustajan edessä).

Uuden ulkoministerin Tsend MunkhOrgilin suulla Mongolian hallitus joutui virallisesti ilmoittamaan, ettei Dalai-lamalle enää myönnetä lupaa vierailla Mongoliassa edes uskonnollisissa asioissa. Päätös oli varmasti

vastenmielinen myös presidentti Ts. Elbegdorjille, joka on harras buddhisti. Kiinalaiset tietenkin ilahtuivat, ja kaikki Mongolian ja Kiinan väliset ongelmat olivat hetkessä muisto vain. Pikkuveli oli taas ruodussa.

Kiina yrittää tällä tavalla pönkittää vaikutusvaltaansa naapurimaissa. Mongolian vaihtoehdot ovat vähissä, vaikkakin Intia ja Japani ovat luvanneet auttaa myöntämällä lainoja. Tiibet on miehitetty maa, ja Kiina tekee siellä mitä lystää. Nyt Kiinan johto yrittää houkuttelevilla lainoilla ja talousprojekteilla sitoa naapurimaat riippuvaisuussuhteeseen. Näin on käynyt jo Pakistanissa. Seuraava kohde on Nepal, jolle Kiina on ehdottanut useita energia- ja kuljetusprojekteja, tietenkin edullisin ehdoin. Siitä on seurannut Nepalin hallituksen restriktiivinen politiikka omaa buddhalaisväestöä kohtaan. Kiina yrittää vaikuttaa myös eräisiin Afrikan maihin. Tieteellisellä yhteistyöllä Kiina yrittää pönkittää omia poliittisia pyrkimyksiään avattuaan eri puolille maailmaa Konfutse-instituutteja. Myös Helsingissä toimii tällainen instituutti osittain Kiinan taloudellisella tuella.

Suomen olisi otettava tässä opikseen. Dalailaman Suomen-vierailujen yhteydessä on jo koettu huolestuttavia ”suomettumismerkkejä”, kun ministerit ovat milloin milläkin tekaistulla syyllä vältelleet Dalai-laman tapaamista. On syytä pitää mielessä, mitkä suurvaltojen varsinaiset aikomukset ovat, kun ne tarjoavat edullisia projekteja ja lainaehtoja. Tämä koskee niin energiantuotantoa kuin talous- ja kauppasuhteitakin. Mongolia opettaa!

Venäjänkielinen video Dalai-laman Mongolian vierailusta katsottavissa Tiibet-sivustosta http://savetibet.ru/2016/11/26/specialnyyreportazh-dalay-lama-v-mongolii-2016.html

Mongolei Online, InfoMongolia ja muista lähteistä kokosi Ronny Rönnqvist

Mongolian uutisista saksittua

jotka naadamin (kansallispäivän) jälkeen ovat Mongolian suurin urheilutapahtuma. Uudenvuoden kunniaksi julkaistaan monenlaisia painotuotteita, kalentereita, onnittelukortteja ja ohjeita, joissa luetellaan tulikukon vuoden onnea ja vähemmän onnea tuottavat päivät, onnea tuottavia rukouksia jne. Eli mongolialaisittain: Sar shinedee saikhan shineleerei!

Tsagaan sar 2017

Tsagaan sar (valkoinen kuu) eli uudenvuoden juhla vanhan kuukalenterin mukaan on kaikille mongolialaisille tärkeä juhlimisen aihe. Tänä vuonna päästiin suhteellisen helposti yhteisymmärrykseen siitä, milloin uusi vuosi alkaa. Sekä akateemikkojen, historioitsijoiden että Gandanin luostarin johtajien mukaan vanhalle apinan vuodelle (bituun udur) annettiin kyytiä 27. helmikuuta, ja uusi, tulikukon vuosi alkoi 28.2.

Uudenvuoden juhlaksi mongolialaiset valmistavat (tai ostavat) suuren määrän buuzeja (höyryssä kypsytettyjä lihatäytteisiä taikinanyyttejä), uudenvuoden leivoksia (ul boven), aruul-juustoa sekä erilaisia perinteisiä ja uusia herkkuja. Tänäkin vuonna valtiovallan edustajat presidentti Elbegdorjin johdolla tapasivat kunnostautuneita kansalaisia valtion juhlagerissä, ja kunniamerkkejä jaettiin. Tämän jälkeen Gandanin luostarissa valmistettiin mandala ja rukoiltiin mongolialaisille kaikkea hyvää tulevana vuonna.

Jo edellisenä päivänä Urheilupalatsissa alkoivat perinteiset tsagaan sar -painiottelut,

Mongolia turistikohteena

Lokakuussa 2016 Ulaanbaatarissa pidetyssä Silkkitie-kokouksessa, johon osallistui 350 edustajaa 33 maasta, pohdittiin myös Mongolian asemaa turistikohteena. Todettiin, että Tšingis-kaani ja nomadit tulevat Mongoliasta ensimmäiseksi mieleen. Vaikka nykyään melkein puolet Mongolian väestöstä asuu Ulaanbaatarissa, niin turisteja Mongoliaan houkuttelee nimenomaan halu tutustua nomadien elintapoihin ja kulttuuriin sekä Mongolian luonto ja maisemien kauneus. Mongolian turismista vastaavan ministerin, D. Oyunkhorolin mukaan, vuonna 2015 turismi tuotti 3,2 % Mongolian bruttokansantuotteesta. Mongoliassa toimi

Vlad Bronxin matkailublogi

2015 yhteensä 613 turismin parissa toimivaa yritystä, 349 turistileiriä ja 468 hotellia, mukaan lukien huippuluokan Shangri La, Best Western, Kempinski ja Holiday Inn -ketjuihin kuuluvia hotelleja. Elantonsa turismista sai noin 50 000 henkilöä. Turisteja oli noin 400 000, suurin osa Aasian - Tyynen meren alueelta ja Euroopasta. Näistä 60 % halusi kyselyn mukaan matkustaa uudelleen Mongoliaan. Suunnitteilla on houkutella Mongoliaan miljoona turistia vuonna 2020, jolloin turismin tuoton lasketaan olevan 8 % kansantuotteesta. Turistien houkuttelemiseksi on tekeillä tai suunnitteilla monia projekteja: vesipuisto, Karakorumin ulkoilmamuseo, suuri Matreya-kompleksi ja Zaisan-huvipuisto.

Kirjailija D. Natsagdorjin syntymästä 110 vuotta

Marraskuun 17. päivänä 2016 nykyaikaisen mongolialaisen kirjallisuuden perustajan Dashdorjiin Natsagdorjin (1906 - 1937) syntymästä tuli kuluneeksi 110 vuotta. Tämän johdosta Mongolian kirjallisuuspiirien edustajat laskivat seppeleen Natsagdorjin muistomerkille (Ulaanbaatar-hotellin edessä, samalla paikalla oli aikaisemmin Leninin patsas). Teatterissa esitettiin Natsagdorjin elämästä kertova näytelmä. Natsagdorjin kunniaksi Ulaanbaatarissa järjestetään myös vuosittainen kirjallisuustapahtuma. Natsagdorj ja hänen vaimonsa D. Pagmadulam kuuluivat niihin nuoriin mongolialaisiin, jotka silloinen hallitus 1920-luvulla lähetti Saksaan opiskelemaan. Pagmadulam oli vuonna 1924 perustetun Mongolian Naisliiton ensimmäinen puheenjohtaja. Vuonna 1930 punainen hallitus kuitenkin määräsi, että kaikkien oli palattava Mongoliaan. Heitä syytettiin vakoilijoiksi, kapitalisteiksi ja Mongolian vihollisiksi. Vuonna

1932 Natsagdorj pidätettiin ensimmäisen kerran “vihreitten hattujen” (turvallisuuspoliisin) toimesta. Muutaman kuukauden vapauden

jälkeen hänet pidätettiin toisen kerran 1936. Hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1937, vain 31 vuoden ikäisenä.

Mongolian kiperä taloustilanne

Muutamia vuosia sitten Mongoliasta uumoiltiin uutta, Lähi-idän kaltaista rikasta talousmahtia. Mongolian hiili-, kupari- ja kultavarannot ovat ehtymättömät. Suuri ongelma on kuitenkin infrastruktuurin puute. Mongolia toivoi kuitenkin saavansa paljon ulkomaalaisia yrityssijoittajia. Nyt Mongolian tilanne on kuitenkin vallan toinen, ja maan kerrotaan olevan vararikon partaalla. Miten tämä on mahdollista?

Ensinnäkin, Mongolia ei ole saanut sijoituksia ulkomailta siinä määrin mitä toivottiin. Velkaa otettiin silti runsaasti, mikä johti Mongolian talouden ylikuumenemiseen. Ratkaiseva isku oli kuitenkin raaka-aineiden hintojen maailmanlaajuinen raju lasku. Talouskriisiin vaikutti myös, ainakin psykologisesti, tämän lehden toisessa artikkelissa mainittu kiinalaisten voimakas reaktio Dalai laman vierailusta. Kiinan osuus Mongolian viennistä on noin 80 %, joten Kiinan markkinat ovat Mongolialle erittäin tärkeät. Kiinalaiset ovat myös sijoittaneet paljon Mongoliaan.

Tällä hetkellä Mongolian valtionvelka on noin 23 miljardia euroa, mikä vastaa lähes kaksi kertaa maan bruttokansantuotetta. Maaliskuun lopussa maksuun meni 580 miljoonaa dollaria, ja ensi vuonna velkoihin uppoaa noin 800 miljoonaa dollaria. Se vastaa 7,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mongolian valuutta tugrik on viiden vuoden aikana menettänyt 80 % arvostaan dollariin nähden. Kaiken tämän tuloksena talouskasvu on laskenut vuoden 2011 huikeasta 17,5 prosentin tasosta 0 prosenttiin viime vuonna.

Ylivelkaantumisen takia Mongolia on pyytänyt Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF)

apua. Valuuttarahasto onkin luvannut auttaa Mongoliaa 440 miljoonan lainalla ensi vuonna ja noin 5 miljardin dollarin lainalla tulevina vuosina. Näihin lainoihin liittyy kuitenkin vaatimuksia: veronkorotuksia, korkeampia sosiaalivakuutusmaksuja, eläkeiän asteittaista korottamista jne. Ylipäänsä Mongolian pitää parantaa talousasioittensa hoitoa ja kuria.

Tämän lisäksi Aasian kehityspankki, Japani ja Etelä-Korea avustavat Mongoliaa noin 3 miljardilla dollarilla. Myös Kiina on kaikesta huolimatta luvannut auttaa, lisäämällä muun muassa raaka-aineiden tuontia Mongoliasta.

Tämän lisäksi Kiinan keskuspankki pidentää noin kahden miljoonan dollarin lainan lainaaikaa kolmella vuodella.

Nähtäväksi jää, tulevatko nämä toimenpiteet auttamaan Mongolian valtiontalouden jaloilleen. Ainakin lyhyellä tähtäimellä ne tuovat

apua, mutta pidemmällä aikavälillä ainoastaan raaka-aineiden maailmanhintojen nousu voi tuoda pysyviä helpotuksia Mongolian taloustilanteeseen. Valtiovarainministeriö laskee optimistisesti, että talouskasvu olisi 3 % vuonna 2017. Ainakin kuparin hinta on nyt lievässä nousussa, joten toivoa kenties on.

Pelätty zuud iski jälleen

Kuluva talvi on toisena peräkkäisenä vuotena ollut hyvin ankara Mongoliassa. Tämä zuudilmiö runsaine lumisateineen ja 40 - 50 asteen pakkasineen on vaikeuttanut nomadiperheitten jo entuudestaan vaikeata tilannetta. Viime vuonna zuudin takia menetettiin noin miljoona eläintä. Ennen vanhaan zuud iski 10 - 12 vuoden välein, mutta ilmastomuutosten takia sykli on muuttunut lyhyemmäksi. Vaikka

Hyvää tulikukon vuotta!

talvi tätä kirjoittaessa ei ole vielä ohi, niin jo tammi - helmikuussa noin 150 000 paimentolaista oli avun tarpeessa. Moni perhe on menettänyt kaiken karjansa. Tähän mennessä noin 45 000 eläintä on menehtynyt zuudiin. Kansainvälinen punainen risti on pyytänyt 650 000 dollaria ensiapua kaiken karjansa menettäneille perheille. Ilman apua perheille ei jää muuta mahdollisuutta kuin muuttaa Ulaanbaatariin tai muihin suuriin keskuksiin. Niissä elinolosuhteet ovat kuitenkin kurjat rahattomille tulijoille. Ulaanbaatarin ger- eli jurtta-alueet ovat jo nyt ylikansoitettuja, eikä kaupunki pysty järjestämään sinne vesi- ja viemäripalveluja. Gereissä käytetyt, lähinnä hiilillä lämmitettävät kamiinat, saastuttavat myös pahasti Ulaanbaatarin ilmaa. Talvisin, kun myös isot vanhat voimalaitokset syöttävät ilmaan vahingollisia pienhiukkasia, Ulaanbaatar on aika ajoin eräs maailman saastuneimmista kaupungeista. Tänä talvena Ulaanbaatarissa

on jo järjestetty kaksi suurta mielenosoitusta ilmansaasteiden takia. Mutta eipä siinä vielä kaikki. Länsi-Mongoliaan on levinnyt naapurimaista, todennäköisesti Kiinasta tai Kazakstanista, vaeltavan karjaan mukana vaarallinen tartuntatauti (pasteurelloosi), joka jo tähän mennessä on tappanut arviolta 40 % Mongolian saiga-antiloopeista. Laumaan iskiessään tauti tappaa yleensä kaikki eläimet. Harvinaisia saiga-antilooppeja on Mongoliassa laskettu olevan noin 10 000, ja nyt pelätään, että valloille päästyään tauti saattaa tartuttaa loputkin eläimistä. Mikäli näin käy, sillä saattaa olla suuret vaikutukset alueen ekosysteemille.

Kazakstanissa sama tauti on jo edellisinä vuosina tappanut yli 100 000 saiga- antilooppia. Antiloopit ovat myös olleet salametsästäjien kohteena, koska urossaigojen kerrossarvet ovat erittäin haluttuja Kiinassa. Tavallinen kansa uskoo niiden parantavan kaikenlaisia sairauksia.