Ludvig IX ja seitsemäs ristiretki – kristityt mongolien suojeluksessa

antti RuotsaLa

Suurvaltakauden mongolit hyväksyivät tunnetusti kaikki imperiuminsa uskonnot ja uskonnolliset elämäntavat, ja heidän lainsäädäntönsä myös turvasi niiden aseman. Mongolit harjoittivat itse lähinnä šamanistis-polyteististä luonnonuskontoaan. Maailma oli kuitenkin täynnä muitakin jumaluuksia ja olisi ollut harkitsematonta asettautua niitä vastaan. Ne oli päinvastoin saatava palvelemaan mongolihallinnon etuja. Uskontojen rauhanomainen rinnakkaiselo oli myös tae imperiumin vakaudelle. Tätä mongolien asennoitumista valaisee seuraava tapahtumaketju.

Kesäkuussa 1248 Ranskan kuningas Ludvig IX (1214/1215-1270) lähti ensimmäiselle ristiretkelleen (1248-1254), joka oli kokonaisjärjestyksessään seitsemäs ristiretki. Kuninkaallinen laivasto laski aluksi ankkurinsa Kyproksen Nikosian edustalle syyskuussa 1248. Tarkoituksena oli suunnitella tulevan hyökkäyksen strategiaa ja odottaa muualta Euroopasta saapuvia lisäjoukkoja. Yllättäen Nikosiaan saapui joulukuussa 1248 mongolien Persian armeijaa komentaneen, etnisesti mongolin, Eldžigidein kaksi lähettiä David ja Markos. Heidän tuo- massaan persiankielisessä kirjeessä ehdotettiin Tšingis-kaanin pojanpojan, suurkaani Güyükin (hallitsijana 1245-1248) nimissä yhteistyötä mongolien ja kristittyjen välille niitä vastaan, jotka ”halveksivat ristiä”, ja kerrottiin (hieman liioitellusti) mongolien erittäin myönteisestä suhtautumisesta kristinuskoon.

Kirje erosi täysin mongolien aiemmin läntisen kristikunnan valtaapitäville lähettämistä uhkavaatimuksista. Neuvotteluissa lähetit selvittivät muun muassa, että mongolit kunnioittivat paavia, että Eldžigidei oli ollut jo kauan kristitty ja että myös suurkaani Güyük oli kastettu. He halusivat myös auttaa ristiretkeläisiä Jerusalemin takaisinvaltauksessa. Mongolit näyttävät tavoitelleen yhteistyötä ristiretkeläisten kanssa Egyptin mamelukkeja ja erityisesti Bagdadin abbasidikalifaattia vastaan, jonka mongolit valtasivatkin 1258. Nämä hankkeet eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet.

Ludvig IX:ttä esittävä, näköisenä pidetty veistos 1300-luvun alusta.

Eldžigidein alkuperäinen kirje on hävinnyt, mutta se käännettiin heti paikan päällä sekä latinaksi että ranskaksi, mikä on osoitus lähetystön saamasta suuresta huomiosta. Nämä käännökset ovat säilyneet. Kiinnostava on kirjeen aloitus, jossa todetaan, että suurkaanin jumalallisessa laissa ei suoriteta erottelua latinalaisten (katolisten), kreikkalaisten (ortodoksien), armenialaisten, nestoriolaisten, jakobiittien (syyrialaisten kristittyjen) eikä muidenkaan välille, jotka palvovat ristiä. Kaikki he ovat nimittäin yhtä suurkaanin valtakunnassa. Siksi mahtavalta Ranskan kuninkaaltakin pyydetään nyt, ettei hän tekisi jakoa näiden välille, vaan osoittaisi kaikille kristityille hurskauttaan ja laupeuttaan.

Latinaksi: ”& in litteris suis Rex terrae augeatur magnificentia sua. Ita praecipue quod in lege Dei non sit differentia inter Latinum, & Graegum & Armenicum, Nestorinum & Jacobinum, & omnes qui adorant crucem. Omnes enim sunt unum apud nos. Et sic petimus ut Rex magnificus non dividat inter ipsos, sed sit ejus pietas & clementia super omnes Christianos.”

Kirjeen aloitus osoittaa tarkkaa eri kristinuskon muotojen jaottelua ja ymmärtämistä. Mongolit tunsivat niistä parhaiten nestoriolaisuuden, joka oli Aasiassa vaikutusvaltaisin ja laajimmin levinnyt kristillinen kirkkokunta. Nestoriolaisia oli niin Arabian niemimaalla, Kiinassa, Intiassa kuin Keski-Aasiassakin, jossa heidän lähetystyönsä oli kantanut hedelmää jo varhain Mongolian alueen paimentolaiskansojen keskuudessa. Tšingis-kaanikin oli todennäköisesti ollut tietoinen kristittyjen Ju- malan olemassaolosta. Kristus oli ollut ehkä vaikeammin hahmotettavissa, sillä nestoriolaiset pitivät häntä vain jumaluuden kantajana –ihmisenä, johon sana (logos) yhdistyi. Koska nestoriolaisten katsottiin kieltävän Kristuksen jumaluuden, heidät julistettiin Bysantissa 400-luvulla harhaoppisiksi, ja sen kannattajat siirtyivät vainottuina Aasian puolelle.

Nikosiaan saapuneet lähettiläät David ja Markos olivat, kuten jo nimet osoittavat, kristittyjä ja nimenomaan nestoriolaisia. Kirjeen alku, erityisesti sen kristillinen terminologia, oli todennäköisesti mongoli-hallinnon nestoriolaisten virkamiesten muotoilema. He tiesivät kyllä, miten ristiretkeläiset suhtautuivat kristillisiin ”harhaoppeihin”. Mongolihallinto tuki tässä idän kristittyjen tavoitteita. Eri uskontojen, elämäntapojen ja kulttuurien hyväksyntä onkin asia, joka kantaa suurvaltakauden mongolien myönteisenä viestinä ja esimerkkinä omallekin ajallemme. Mongolien ja muiden kansojen välillä ei ollut kuitenkaan tasa-arvoa: kirjeessä suurkaania luonnehditaan maanäärten kuninkaaksi (Rex terrae), kun taas Ranskan kuningas on vain mahtava (Rex magnificus).