Steveco 3 2021

Page 22

2001

Kaksikymmentä vuotta sitten ei ollut somea ja netin puskaradioita. Sen sijaan olivat paikallislehtien yleisönosastot, joissa Steveco, sen johto ja eriskummalliset kuviot Haminan satamassa olivat suosittuja spekuloinnin kohteita. Samaan aikaan Mussalon uudessa konttiterminaalissa elettiin ensimmäistä toiminnan vuotta. Ensimmäinen laiva kiinnittyi konttiterminaalin laituriin jo joulukuussa 2000, mutta tositoimiin ryhdyttiin vasta tammikuussa 2001. Virallisesti konttiterminaali vihittiin käyttöön huhtikuussa. Kun nyt strategia ja siitä johdetut hankkeet ovat paljon esillä, vuonna 2001 avattiin lukijoille avaintulosalueita ja tulossuunnitelmaa pitkälti samoilla otsikoilla kuin strategiaakin eli keskiössä olivat henkilöstö,

talous, asiakas ja kehitys. Lannoiteliikenteen määrät olivat suuria ja niistä kirjoitettiin. Joululehden mennessä painoon oli Mussalon kautta lähtenyt maailmalle lannoitetta jo reippaasti yli miljoona tonnia. Väylämaksualennusten eteen oli tehty monta vuotta työtä ja niillä oli iso merkitys lannoiteliikenteelle. Tämän vuoden marraskuussa 20 vuoden palvelusta palkittu tietohallintopäällikkö Jukka Soininen oli päässyt lehteen tuoreena stevecolaisena. Hän kertoi haastattelussa, että IT-osastolla on koossa kokemusta ja nuoruuden intoa ja koko yhdentoista hengen osasto oli tiukasti kiinni kehityshankkeissa, joista yksi tärkeimmistä oli VIPRO-projekti. Parikymmentä vuotta sitten firman yhteiset tapahtumat kiinnostivat stevecolaisia. Uuperissa lasketeltiin kilpaa, huvikseen ja hiihdonopettajien opastuksella, Luovissa uitiin avannossa ja KTP:n kanssa yhdessä järjestettyyn korispäivään osallistui toista sataa stevecolaista perheineen. Haminan Työskillä järjestettiin Muistojen ilta, jossa porukkaa tanssitti Stevecon oma orkesteri solisteineen. Se oli niin onnistunut tilaisuus, että sai jatkoa heti syksyllä Syystuuli -nimisenä,

22

tällä kertaa Tullimakasiinissa Tervasaarella syystuulen puhallellessa ihan konkreettisestikin. Kymenlaakson Kympille kirmasi 150 stevecolaista, hyväntekeväisyystriathlonilla oltiin mukana kolmella joukkueella, oman porukan kesken kisattiin golfissa sekä amatööri- että ammattilaisstatuksilla ja naiset osallistuivat Imatralla Naisten Vuoksi -tapahtumaan. Syksyn tullen vaellettiin Valkealan Repovedellä, Katajasuolla ratsastettiin, Karhulan liikuntahallilla pelattiin Työterveyden järjestämässä lento-

palloturnauksessa ja Imatran kylpyläänkin riitti vielä lokakuussa lähtijöitä pari bussilastillista. Aikamoista! Aiempien vuosien ja vuosikymmenten lehtiä selaillessa eteen tulee asioita, jotka ovat pinnalla edelleen. Esimerkiksi 0-työtapaturmaa, joka lanseerattiin uutena ajattelutapana. Kauppilan Arto oli listannut lehden sivuille tärkeitä turvallisuusohjelmaan liittyviä asioita, joukossa vaaratilanteista raportointi ja suojainten käyttö. Arto työ turvallisuuspäällikkönä ei ole ollut turhaa: työtapaturmakehitys verrattuna kahdenkymmenen vuoden takaisiin aikoihin on ollut kerrassaan positiivinen. -eh


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Steveco 3 2021 by Steveco Group - Issuu