Uusien teknologioiden sovellus- ja käyttömahdollisuudet paloturvallisuudessa

Page 46

3.11 Paloturvallisuuden arvo Tutkimus toi selvästi esille, että paloturvallisuuteen liitettyjä mielikuvia ja brändiä tulisi kehittää. Paloturvallisuuden taloudellista lisäarvo ei olla myöskään kyetty kuvaamaan tai hahmottamaan riittävän selkeästi ja konkreettisesti. Tilannetta voidaan parantaa lisäämällä ja kehittämällä alan osaamista ja koulutusta.

Mielikuvat ja brändin kehitys Paloturvallisuuden tulisi näkyä ja se tulisi ymmärtää keskeisenä osana kiinteistön kokonaisturvallisuutta ja -hallintaa. Alan tulisi nykyistä selkeämmin tuoda esille, että paloturvallisuus on paljon muutakin kuin paloilmoittimet ja sammutuslaitteisto. Haastatteluissa alan omaksi heikkoudeksi koettiin toiminnan näkymättömyys ja paloturvallisuuden myyntiin liitettiin vanhakantaisuutta. Suomalaiset nähtiin kuitenkin vastaanottavaisina uuden teknologian mahdollisuuksille. Paloturvallisuuteen liittyvien mielikuvien kehittäminen ja päivittäminen edellyttävät eri tahojen omaksuttavissa ja hyödynnettävissä olevaa tietoa sekä koulutusta. Kun paloturvallisuus nähdään osana tärkeäksi koettua kokonaisuutta, koetaan siihen liittyvä työ tärkeänä. Rakennuksiin voi kohdistua niiden elinkaaren aikana monenlaisia kriisitilanteita, joihin liittyy samanaikaisia sisäisiä ja ulkoisia uhkia. Paloturvallisuuden ratkaisut auttavat varautumaan näihin tilanteisiin. Asiakkaan tulee nähdä, miten erilaiset järjestelmät ja palvelut parantavat hänen turvallisuuttansa ja varmistavat toiminnan jatkuvuutta. Näkyvänä lisäarvona paloturvallisuus innostaa sijoittajaa, omistajaa ja loppukäyttäjää hakemaan tietoa markkinoilla olevaista palveluista ja vaatimaan niitä. Haastatteluissa tuli ilmi, että sijoittaja, tilaaja tai loppukäyttäjä eivät yleensä pysty arvioimaan vastaako lopputulos hankkeen alkuvaiheessa asetettuja toiminnallisuustavoitteita. Usein heille riittää käyttöönottovaiheessa, että järjestelmille saadaan viranomaishyväksyntä. Heillä tulisi olla mahdollisuus ja nykyistä paremmat valmiudet arvioida turvallisuudelle asetetun lisäarvon laadun toteutumista toteutusvaiheessa. Heillä tulisi olla myös mahdollisuus päättää hyväksyvätkö toteutuksen minimivaatimuksilla, vai haluavatko pitää kiinni lisäarvoa tuottavista toiminnallisuuksista. Järjestelmäalustoihin voidaan ohjelmoida palveluita, käyttöliittymiä tai työkaluja, joilla tilaajalle ja loppukäyttäjälle saadaan esitettyä ja visualisoitua paloturvallisuuteen liittyviä erilaisia asioita esimerkiksi 3D-näkymissä. Nämä voivat olla esimerkiksi valmiiksi ohjelmoituja järjestelmän testi- ja huoltorutiineja tai 46


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.