Contaktista löytyi teatterikoti Syöpyköille
P
orilaisen Contakti-teatterin puheenjohtaja-ohjaaja Anne Rinnetmäki sai neljä vuotta sitten puhelinsoiton – juuri sellaisen, joita ohjaajat ajoittain saavat: Voisiko lapseni päästä mukaan harrastamaan teatteria. Usein soitot sattuvat myös sellaiseen kohtaan vuodenkiertoa, jolloin liikkuvaan junaan – jo aloittaneisiin ryhmiin – on vaikeaa tai mahdotonta hypätä kesken kaiken. Soittaja esitteli itsensä Virpi Lähteenmäeksi ja kertoi tyttärensä toipuvan rankasta syövästä. Teatteri on aina kiinnostanut lasta. Rinnetmäki seuloi päässään ohjaamiaan ryhmiä, mutta totesi tilanteen olevan hankala. Ryhmät olivat täynnä. Äiti kävi kovasti harmittelemaan tilannetta. Hän uskoi Satakunnassa olevan muitakin syöpälapsia, joita teatteriharrastus kiinnostaisi. –Sanoin siihen samantien, että perustetaan heille oma ryhmä. Virpi tarttui heti ajatukseen ja lupasi selvittää Satakunnan Syöpäyhdistykseltä, jos heidän tiloissaan voisi alkaa kokoontua. Hän lupasi myös laittaa viestiä muille syöpälasten vanhemmille. Virpi uskoi myös rahoitusta löytyvän tällaiseen toimintaan, mutta minä tuumasin, että ei nyt ensimmäiseksi mietitä rahaa, vaan laitetaan ryhmä kasaan, Rinnetmäki kertoo. 14
Syöpykät katsomassa esitystä Pököpeikkö ja Piippana. Kuva Contakti-teatteri Tarmokas äiti alkoi kuin alkoikin agiteerata joukkoja ja ilmoitti lapsia olevan innolla tulossa teatteria harrastamaan. Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Marja-Liisa Ala-Luopa, kuvaideterapiaryhmän vetäjä, Lähteenmäki ja Rinnetmäki kokoontuivat suunnittelemaan toiminnan aloittamista. Todettiin, että yhdistyksen sateenvarjon alla toimii Syöpykät, lapsisyöpäpotilasperheiden kerho, joka järjestää lapsille, vanhemmille ja koko perheelle monipuolista virkistystoimintaa. Näin ollen teatterikerhon nimeä ei tarvinnut erikseen miettiä, vaan se päätettiin nimittää Syöpykät-teatterikerhoksi. Sovittiin aikataulusta ja kutsuttiin lapset ensimmäiseen kokoontumiseen. –Se oli aika ihanaa. Lapset olivat kovasti innoissaan. Vaikka olin heille aivan uusi ihminen, kaikki lähti liikkeelle tosi hienosti. Tehtiin innolla teatteriharjoitteita. Se vain lähti – kuin millä tahansa porukalla. Se, että lapset olivat syöpälapsia, hiukan kuristi ohjaajan kurkkua. Lapset liikuttivat positiivisella asenteellaan. –Tapahtui nopeasti niin, että omat pikku ongelmani häi-
