O
Osakuntalasia...
Osakuntalaisia vuosien varrelta
sakuntalaisia vuosien varrella -sarjassa vieraillaan vanhojen ja vähän uudempien osakuntalaisten luona kuulemassa tarinoita menneiltä osakuntavuosilta. Haastattelut on tehty kesällä 2003.
Sarjan aloittavat Sakari ja Lea Timonen, jotka tulivat osakuntaan 1930-luvulla. Sakari, tuttavallisemmin Saku, on kotoisin Nurmeksesta ja valmistui ylioppilaaksi kotikunnan yhteiskoulusta v. 1934. Tuolloin ei vielä maantieteellisiä vaihtoehtoja yliopistokaupungin suhteen ollut, vaan lääkäriksi halajavan maaseudun pojan matka kävi Helsinkiin ja Helsingin yliopistoon. Vaimo Lea puolestaan on karjalaista sukua, mutta kotoisin Kulosaaresta, samasta kodista, missä pariskunta asuu edelLea Timonen vuosijuhlissa 1979 leen. Kulosaaren koti on tullut tutuksi myös monille osakuntalaisille, onhan kunniainspehtoripariskunta kutsunut fukseja luokseen joka kevät jo useiden vuosikymmenien ajan. Kotipuolessa käytiin harvakseltaan
T
oisin kuin nykyisin kännyköiden valtakaudella, 1930-luvulla yhteyttä maakuntaan pidettiin harvakseltaan, mitä nyt joskus joku kortti tai kirje tuli läheteltyä puolin ja toisin. Myös matkaa Nurmekseen kertyi eri lailla, olihan kotia matkattava Viipurin tai Oulun kautta. - Oltiin kateellisia niille, joilla oli kauempana. Me, joilla oli koti Helsingissä, ei oltu samalla tavalla vapaita kuin kauempaa tulevat, laskee Lea leikkiä. Valtiolta ei tukea opintoihin herunut, eikä osakunnaltakaan sen kummemmin. Kotimatkoja varten osakunnalta sai sentään matkavipin, joka piti palattua maksaa takaisin. Murrealuetta Uudella ylioppilastalolla
1
930-luvulla osakuntaa kuuluminen oli vielä pakollista, itsestään selvääkin. Karjalainen Osakunta sijaitsi aina 1970-luvulle saakka Uudella ylioppilastalolla nykyisen Mannerheim-salin tiloissa. - Minusta se oli hyvin kodikas ja kiva osakunta, koska maalta kun tuli, niin eihän sitä ollut näissä opiskelijoissa kuitenkaan paljonkaan tuttavia. Siellä oli myös paljon näitä helsinkiläisten perheiden lapsia. Sillä tapaa sai kosketusta helsinkiläisten nuorten elämään, mikä oli erittäin tärkeää, ettei vaan itsestään nuhjattu siellä, toteaa Saku.
5
Pieni puukello 1-2004
