- Miia Sepp‰nen Aidan molemmin puolin - Anna Dannenberg

R a j a

Aidan molemmilla puolilla

Helsingin yliopiston osakuntakuorojen yhteinen joulukonsertti on ohi, joululoma alkamassa ja kaikilla hyv‰ ja rauhaisa mieli. Casa Academicalle on kokoontunut useita kymmeni‰ eri kuorojen laulajia nauttimaan konsertin j‰lkeisest‰ leppoisasta yhdess‰olosta: syˆd‰‰n kinkkukiusausta, jutellaan niit‰ n‰it‰ ja v‰lill‰ lauleskellaan spontaanisti moni‰‰nisi‰ sitsilauluja. Jossain vaiheessa ESO:n kuoro alkaa laulaa Sibeliusta, ja muut kuuntelevat sujuvasti uusmaalaisten kunnianosoitusta omalle maakunnalleen. H‰m‰l‰is-Osakunnan Laulajat vastaavat t‰h‰n oman kauniin kotiseutunsa ylistyksell‰, eiv‰tk‰ wiipurilaiset j‰‰ huonommiksi, vaan hetken kuluttua Saimaan aallot vyˆryv‰t Vuoksessa. T‰ss‰ vaiheessa maakuntahenki on vallannut minut sen verran voimakkaana, ett‰ lˆyd‰n itseni yllytt‰m‰st‰ kuorokavereitani ottamaan osaa kilpalaulantaan: ìHei, tuohan on ihan selv‰‰ provokaatiota. Pit‰‰ kai meid‰nkin nyt oman maakuntamme ‰‰ni saada kuulumaan. LAULETAAN KALLAVESJ!î

Kallavesj? Oman maakuntamme? Aivan, hetkeksi olen taas unohtanut, ett‰ minun pit‰isi olla kunniallinen karjalainen ja viel‰p‰ osakuntansa maakuntasihteeri (t‰m‰ siis viime vuoden puolella). Puolitoista vuotta Savolaisen Osakunnan Laulajissa riitt‰‰ ilmeisesti tekem‰‰n ihan kenest‰ tahansa enemm‰n tai v‰hemm‰n savolaisen.

Kyll‰h‰n min‰ silloin syksyll‰ 2002 tiesin, ett‰ SOL:iin liittymisess‰ on riskins‰ - henkist‰ savolaistumistahan he korostavat mainoksissaankin. Hyvin sujunut poikkiosakuntalainen juomasarven 125-vuotisjuhla oli kuitenkin vakuuttanut minut siit‰, ett‰ savolaistenkin kanssa voi tulla toimeen, ja toisaalta olihan minulla Mikkeliss‰ syntynyt ja kasvanut ‰iti (juuriltaan siirtokarjalainen, mutta Etel‰-Savossa se minun mummolani kuitenkin on). Uskalsin siis ottaa riskin ja pyrki‰ SOL:iin, joka tuntui jotenkin omemmalta kuin WiOL. Ja t‰ss‰ sit‰ nyt ollaan. Onko Kallavesj minun maakuntani laulu?

Kun vuosia sitten tulin Helsinkiin opiskelemaan, p‰‰dyin heti ensimm‰isen‰ syksyn‰ Karjalaiseen Osakuntaan ja j‰in sille tielleni. Erikoista on oikeastaan se, ett‰ sit‰ ennen en koskaan ollut tuntenut mit‰‰n ihmeemp‰‰ maakuntaidentiteetti‰, mutta ensimm‰isen Helsingiss‰ viett‰m‰ni talven aikana aloin kummasti k‰ytt‰‰ punamustia vaatteita ja pit‰‰ itsep‰isesti kiinni mie-sie-puhetavastani, jolle opiskelukaverini hihitteliv‰t. Ilmeisesti kyseess‰ oli rehellinen vastareaktio: Helsinki kaatui p‰‰lle niin tehokkaasti, ett‰ sit‰ oli pakko vastustaa tavalla tai toisella, ja maakuntahenki oli siihen luonteva tapa. No, ainakin lˆysin sill‰ tavoin itselleni muun muassa runsaasti tekemist‰ vapaa-ajalle - liikaa? miten niin? - ja paljon hyvi‰ kavereita, jotka puhuivat samalla hassulla tavalla suuressa kaupungissa.

En tied‰, miten se sitten alkoi laajentua. Ehk‰ vain huomasin, ett‰ tuttavapiiriss‰ni oli paljon muitakin, joilla oli kotiseututunteita - ne vain sattuivat kohdistumaan johonkin aivan muuhun seutuun. El‰m‰ Liisankadun keittiˆss‰ oli jatkuvaa kanssak‰ymist‰ kym‰l‰isten ja wiipurilaisten kanssa, ainej‰rjestˆst‰ lˆytyi pari aktiiviesolaista ja muu-

20

tama satakuntalainen, ja taisipa laitoksen professorikin yll‰tt‰en osoittautua varsin bo-henkiseksi. Ja sitten tulivat viel‰ ne Sarven syntt‰rit, joiden seurauksena p‰‰dyin kes‰ll‰ 2002 savolaisten kanssa tervahˆyryristeilylle ymp‰ri Etel‰-Savoa... ja syksyll‰ sitten savolaiskuoron riveihin kakkosaltoksi. Kehityst‰ ei voi est‰‰.

Niinp‰ niin. T‰ss‰ siis tasapainoilen kahden osakunnan rajamailla. Kumpaakaan en aio enk‰ halua j‰tt‰‰, ja koska vain yhdess‰ voi olla j‰senen‰, niin savolaisuutta saa minulle edustaa pelkk‰ kuoro. Mutta paljon sielt‰kin voi saada irti - laskiaisena luistaa yht‰ hyvin savolainen kuin karjalainenkin liukuri, ja Settlersin pelaaminen sujuu yht‰ hyvin kummallakin murteella vi‰nt‰en. Olenkin t‰ss‰ miettinyt, pit‰isikˆ minun laajentaa identi oitumiskohderyhm‰‰ni edelleenÅ esimerkiksi ne ihmiset, joiden mielest‰ yksikˆn ensimm‰isen persoonan pronomini on jotain muuta kuin m‰ ja jotka kannattavat ajatusta valtion virastojen hajasijoittamisesta p‰‰kaupunkiseudun ulkopuolelle, kuulostaisivat ihan hyv‰lt‰ viiteryhm‰lt‰ (ja n‰ist‰kin ehdoista tietysti voi tinki‰, jos ihminen muuten vain sattuu tuntumaan mukavalta). Hyv‰n esimerkin viel‰ laajemmasta yhteisest‰ identiteetist‰ koin viime kev‰‰n‰, kun loso sen tiedekunnan promootion airutporukassa ei en‰‰ ollut v‰li‰, mink‰ v‰rinen airutnauha kenell‰kin sattui olemaan - samoja traditioita me kaikki olimme yll‰pit‰m‰ss‰.

Mutta kyll‰ karjalaisuus minussa edelleen dominoi. Kallavesj ei suinkaan ollut se laulu, jonka takia savolaiskuoroon liityin, vaan jos yksitt‰ist‰ syyt‰ pit‰‰ etsi‰, niin se oli yhteisess‰ vuosijuhlassa kuulemani ìMissí aavat on Saimaan ja Laatokan veetî, jonka sanoituksen sadan vuoden takainen symboliikka sai minut p‰‰tt‰m‰‰n, ett‰ kahden maakunnan - ja kahden osakunnan - rajallakin voi el‰‰. Eik‰ sek‰‰n sattumaa ollut, ett‰ ostin syksyll‰ Marimekon punamustan tasaraitapaidan ja kuljin se p‰‰ll‰ni koko SOL:in Savoon suuntautuneen joulukonserttikiertueen ajan. Pit‰‰ sit‰ nyt jotenkin v‰rej‰ tunnustaa - keltamustaan en sent‰‰n voisi kuvitella pukeutuvani.

Ups. Paitsi ett‰ minulla juuri t‰n‰‰n sattuu olemaan yll‰ni mustat housut ja sinapinkeltainen neulepusero.

Mutta eih‰n sit‰ kai lasketa.

Eih‰n?

Anna Dannenberg