Tä ä l ta r i n a i n l ä h t e e l l ä
a s ua s a a n m i s Viulu valtavan kaihon Ikisäveltään maalaa
Laulullaan herättää
maan
- Tuomas Holopainen, Taikatalvi
PIENI PUUKELLO 1/2022 PIÄKIRJOTUS
4
Q-PALSTA
5
SYKSY EMÄNTINÄ KARJALAI-
6
SESSA OSAKUNNASSA LUKUINNON PALUU
10
RUNOUTTA
12
UUDET TUULET PUHALTAVAT
16
A COUNTRY BASED ON TRUST
18
PAGINAT
20
OSAKUNNAN VIRKAILIJAT 2022
24
PIÄKIRJOTUS Aloitin lukio-opintoni 2012 Savonlinnan Taidelukiossa. Sen lisäksi että jo pelkkä taideopintojen aloitus (ja niiden jäätävä määrä) oli uutta ja jännittävää, lukio toi mukanaan uusia juhlia ja perinteitä. Ja niitä taikkarissa riitti. Olemme ystävien kanssa muistelleet näitä lämmöllä korona-aikana. Moni on myös todennut, että mikä onni onkaan, että korona ei varjostanut lukioaikaamme. Monet hyvät juhlat olisi jääneet tällöin järjestämättä ja juhlimatta. Savonlinnan Taidelukio kuulutti tänään instagramissaan vanhoja taikkarilaisia apuun perinteiden kanssa. Korona ja koronarajoitukset ovat kestäneet niin pitkään, että iso osa perinteisistä tapahtumista on jäänyt unholaan. Onkin surullista miettiä, että omassa lukiossani korona on vienyt joiltakin ensimmäisestä vuodesta abivuo-
teen asti perinteet niin vahvasti, etteivät esimerkiksi potkiaiset ole tuttu konsepti. Niinpä tartuimme toimeen. Kokosimme hyviä muistoja, käytännön neuvoja ja juhlien kulkujen kaavoja hallituksen ylläpitämään docsiin. Samalla myös tajusimme, että vuosista 2012-2015 on aika kauan jo aikaa, ja (ainakin toivottavasti) osa perinteistä on kerennyt elää ja muuttua sen jälkeen. Taidelukio antoi paljon kokemusta juhlien järjestämisestä, yhteishengen luonnista ja esiintymisestä sitä haluaville. Toivon, että korona-ajan lukiolaiset pääsevät vielä näihin oppeihin käsiksi. Jos eivät lukiossa, niin sitte mielellään tietysti osakuntien avulla! Muistakaamme siis opastaa ja auttaa uusia osakuntalaisia, mutta ennen kaikkea juhlia heidän kanssaan. Heillä on muutamat bileet rästissä.
Sonja Behm piätoimittaja
4 - PIENI
PUUKELLO
Q -PALSTA
Esittelen itseni alkuun kaikille lukijoille. Lyhyesti mie oon Miina ja mie puhun ja nauran kovaa. Olen 2019 valmistunut diplomi-insinööri, joka harrastaa muun muassa käsitöitä, lautailua ja tietenkin osakuntatoimintaa. Osakunnalle liityin vuonna 2015 ja olenkin toiminut heti ensimmäisestä vuodesta lähtien neuvostossa muun muassa tiedotussihteerinä ja nyt viimeisimpänä kolme vuotta taloudenhoitaja. Osakunta merkitsee minulle paljon ja on suuri ilo saada toimia teidän kuraattorinanne seuraavat kaksi vuotta. Syksyllä pitkän pohdinnan jälkeen uskaltauduin hakemaan tähän virkaan. Oma valinta pyrkiä kuraattoriksi ei kuitenkaan ollut helppo. Paljon mielessä pyöri oma riittävyys ja kelpaavuus tähän tehtävään. Tiedän, että nämä ajatukset olivat vain omassa päässäni ja opinkin olemaan niitä kuuntelematta ja uskaltautua asettumaan ehdolle. Tulin siihen tulokseen, että minua kaduttaisi, jos en hakisi. Vielä kesällä olisin kylläkin nauranut päin naamaan, jos joku olisi minulle kertonut, että olen Karjalaisen Osakunnan uusi kuraattori. Halu hakea virkaan iski minut itsenikin yllättäen. Iso kiitos Kirsille, joka tuki ja neuvoi minua, kun pohdiskelin tätä valintaa. Jos joku vielä muistaa, niin kuraattoripaneelista en mennyt lupaamaan mitään eikä minulla ole mitään suuria agendoja, joita ajaa osakunnalla eteenpäin. Tärkeintä minulle on kaudellani, että osakunnalle olisi helppo tulla ja kaikki kokisivat itsensä tervetulleiksi omana itsenään. Pitkiä puheita tai tällä palstalla jorinoita tuskin tullaan minulta kuulemaan. Toivotan kaikille lukijoille mukavaa alkanutta vuotta 2022.
Miina Piipponen kuraattori
PIENI PUUKELLO
-5
SYKSY
EMÄNTINÄ KARJALAISESSA
OSAKUNNASSA
Kirjoittanut Niklas ja Patrik Nurminen
6 - PIENI
PUUKELLO
Viime vuoden keväällä, Satakuntalaisen Osakunnan etävuosijuhlien tiimellyksessä, lausahti eräs seurueessamme mukana ollut karjalainen meille: ”Työ voisitte Nurmiset lähteä meille emänniks. ” Silloin naurahdimme huvittuneesti, mutta ajatus jäi kytemään takaraivoon. Loppukevään ja alkukesän mittaan se kypsyi vitsistä koko ajan vakavammaksi ajatukseksi, kunnes lopulta vahvistui Liperissä kysyjän mökillä. Niinpä haimme virkaan, ja viime syksymme kului karjalaisten virkaa tekevinä emäntinä. Olemme wiipurilaisia, mikä teki tapauksesta sitäkin erityislaatuisemman. Niitä toisia karjalaisia, kuten toinen meistä KO-sitseillä menua esiteltäessä sanoikin. Toimimme WiOn emäntinä vuonna 2020, mutta sattuneesta syystä viranhoito jäi pääasiallisesti varsin torsoksi, ja toteutumatta jäi paljon ideoita ja tapahtumia, joita olimme hartaudella jo ehtineet suunnittelemaan.
PIENI PUUKELLO
-7
Oli erinomaista, että sitsejä ja lähikokouksia päästiin syksyllä taas pitkän tauon jälkeen järjestämään. Erityisen tärkeää monille, ja meillekin, oli, että Praasniekat ja Sarvijuhlat pystyttiin järjestämään välivuoden jälkeen. Wiipurilaisina oma osakunta keskeisine tapahtumineen on meille tietenkin tärkeä, mutta tiedämme, että monella muullakin osakunnasta riippumatta on samoja tuntemuksia omaa osakuntaansa ja sen tapahtumia kohtaan. Siksi oli kunnia-asia olla mahdollistamassa näiden juhlien perinteiden jatkuminen ja siirtyminen eteenpäin uusille osakuntapolville. Vuoden 2019 Sarvijuhlat ovat mahdollisesti hauskimmat juhlat, joissa olemme koko opiskeluaikanamme olleet, ja molemmista oli tärkeää, että perinne jatkuu. Oli myös mielenkiintoista päästä tutustumaan osakuntien välisiin toimintakulttuurin eroihin, jopa aivan pieniinkin: jo pelkästään se, että kokoustarjoilut katetaan pöydille eteiseen, oli wiipurilaisesta näkökulmasta eksoottista, sillä olimme tottuneet ottamaan kokouksissa ruokaa klubihuoneen pöydältä. Aloittaessamme emäntinä emme DGO:laisina olleet täysin tietämättömiä Karjalaisesta Osakunnasta. Pelkästään suhteemme osakunnan kanta-alueeseen Pohjois-Karjalaan on varsin mielenkiintoinen. Äitimme suku on kotoisin Laatokan rannalta Sortavalasta, ja äiti varttui Hämeenkoskella Päijät-Hämeessä. Isämme suku on sen sijaan Sysmästä, sekin Päijät-Hämeessä. Vanhempamme opiskelivat molemmat tahoillaan oi-
8 - PIENI
PUUKELLO
keustiedettä, äiti Helsingissä ja isä Turussa. Pohjois-Karjalalla on kuitenkin perheemme tarinassa tärkeä rooli, sillä valmistumisensa jälkeen vanhempamme tapasivat Nurmeksessa ollessaan siellä samanaikaisesti auskultoimassa. Auskultoinnin aikana he kokivat yhdessä monipuolisesti myös 1980-luvun Nurmeksen ja Lieksan yöelämää. Vanhempamme asettuivat myöhemmin Helsinkiin, mutta eivät ole todellakaan unohtaneet tapaamistaan metsäisillä vaarojen ja järvien mailla. Erityisesti nyt jo edesmennyt isämme muisteli ja kertoi mielellään Nurmeksesta, jossa vierailimme hänen kanssaan Itä-Suomen autokierroksella yhdeksänkesäisinä. Äitimme ärähti kerran Kolilla mökkeillessämme, kun matkakumppaneista kukaan ei taivuttanut Juuan nimeä oikein; nimi oli hänelle varsin tuttu töistä ja kuntakin muuten tuttu. Myös suhteemme itse Karjalaiseen Osakuntaan on monitahoinen. Fukseina vuonna 2015 tiesimme osakunnista ja meillä oli kolme vaihtoehtoa, joita mietimme vakavasti. Pikaisen Hämäläis-Osakunnan katsastamisen jälkeen päädyimme vierailemaan DGO:lla, sillä meitä kiinnostivat sekä Wiipurilainen että Karjalainen Osakunta ja niiden kautta tutustuminen karjalaisiin juuriimme; Sortavala kuului Pohjois-Karjalaan sekä Viipurin lääniin, joten kumpikin vaihtoehto oli aivan mahdollinen. Tosin tullessamme ensimmäistä kertaa DGO:lle taisimme olla ensisijaisesti tulossa tutustumaan karjalaisiin.
Kaudenavajaisissa päädyimme kuitenkin juttelemaan ensin wiipurilaisten fuksisihteerien kanssa ja jouduimme Wiipurin imuun. Karjalainen Osakunta on aiemmilta osakuntavuosilta molemmille tuttu erityisesti vuosijuhlaedustuksilta ja DGO:n yhteisestä toiminnasta. Nyt harmittaa jonkin verran, että KO:n toimintaan ja moneen mahtavaan civikseen tutustui laajemmin vasta näin kypsemmällä osakuntaiällä, mutta tässä pätee tuttu sananparsi: parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja ehtiihän sitä nuorsennunakin. Syksyn juhlien ja kokousten jälkeen olimme usein hyvin uupuneita aherruksesta. Kommelluksilta oli ei voinut välttyä, oli kyse sitten jälkkärin onnistumisesta tai Prisman kauppakassitilauksen saapumisesta tunteja myöhässä. Hankalista tilanteista tosin aina selvittiin, joskus yhteisosakuntalaisin avuin. Päällimmäinen tunne oli lopulta kuitenkin aina ilo ja tyytyväisyys. Emännyys on meille molemmille ollut merkittävimpiä osakunta-aikamme toimia. Oli hienoa päästä kokemaan sen riemut kahdella osakunnalla, sillä vuodet ja kokemukset täydensivät toisiaan. Toivottavasti piditte ruoistamme! KO:lla vietetyn emännöintisyksyn jälkeen voi tavallaan sanoa ympyrän sulkeutuneen: Karjalainen Osakunta ei aikanaan valikoitunut osakunnaksemme, mutta päädyimme silti tekemään sille virkaa. Jotenkin kovin karjalaista. Ei väliä ilmansuunnalla.
PIENI PUUKELLO
-9
PALUU
LUKUINNON
10 - P I E N I
PUUKELLO
Peruskoulussa ahmin kirjoja taukoamatta, kannoin millon Harry Pottereita, milloin Twilighteja koulurepussa ja kaivoin kirjan esiin pienimmälläkin tauolla saadakseni selville edes rivin tai kaksi lisää kiehtovaa tarinaa, joka oli imaissut minut mukaansa. Näinä vuosina myös neuloin kovasti - sukkia, kaulaliinoja, lapasia. Aloitin ehkä yhdeksännellä luokalla valtavan Rohkelikko-huivin neulonnan. Lukioon siirtyessä molemmat harrastukset loppuivat kuin seinään. Rohkelikko-huivi on matkannut mukana muutoissa Helsinkiin saakka, kesken. Jossain tavaroideni lomassa tämä rullalle kieritetty möykky on edelleen, puikot silmukoissa. En osaisi neuloa enää sukan kantapäätä tai lapasen peukaloa ulkomuistista mil-
lään. Samalla tavalla epäilin menettäneeni huvikseen lukemisen kyvyn. Keskittymiskyky ei riitä, tieteellisten artikkelien jälkeen ei enää jaksa. Noin kerran vuodessa olen aloittanut jonkun teoksen, lukenut sitä sivun kerrallaan ja avannut seuraavan kerran kahden kuukauden päästä, vailla hajuakaan siitä, mitä olen aiemmin lukenut. Usein lukiessa alkoi nukuttaa niin, että hereillä pysyäkseni piti vaihtaa aktiviteettia. Kun pandemia valtasi maailman keväällä 2020, vapautui aikaa. Kun jotkut antautuivat “neuloosin” vietäväksi ja toiset aloittivat hapanjuurileivonnan, minä latasin TikTokin. Seuraavana talvena Belgradissa ostin toiveikkaana ja kauniiden kansien hullaannuttamana paljon paikallista kirjallisuutta, ajatuksenani näin myös kehittää ja ylläpitää kielitaitoani. Niitä ostoksia en todellakaan kadu, mutta nämä jo hyvän tovin omistuksessani olleet kirjat odottavat edelleen aikaansa, kirjanmerkit jossain sivujen 7 ja 50 välillä. Palasin Suomeen ja kotikotiin Kesälahdelle joulun alla. Olen ollut pitkään uuvuksissa, joten täällä ei ole tehnyt mieli huhkia. Leivinuunin lämmitys ja kissojen silittäminen antavat mielelle ja keholle mahdollisuuden levätä. Tasan viikko sitten kävimme ystäväni
kanssa kirjastossa tulostamassa värityspohjia karanteenitekemiseksi ystävämme lapselle ja saimme odottaa tovin. Pyörimme kaunokirjallisuushyllyillä hyvän tovin ja mietin ääneen, pitäisikö hankkia uusi kirjastokortti (90-luvun lopulla saatu alkuperäinen kirjastokorttini ei ihme kyllä ole tallessa enää). Ystäväni ilmoitti jahkailuni kuuntelemisen jälkeen, että täältä ei lähdetä ilman uutta korttia ja nappasin lopulta uutuushyllystä kirjan, jonka takakantta olin ehtinyt silmäillä vain muutaman sekunnin. Luin kirjan samana iltana ja menin seuraavana päivänä lainaamaan muita mielenkiintoni herättäneitä teoksia. Palasin kotiin (ja siihen leivinuunin lämmitykseen) kukkakaupan kautta. Kimppu ja kirjapino kainalossa askel tuntui aurinkoisena pakkaspäivänä kepeältä. Lukuinto ja ylipäänsä kyky siihen keskittymiseen näyttävät tekevän paluutaan. Sääntöjä ei ole, paitsi se, että lukea saa mitä tahansa, mikä huvittaa. Ei tarvitse olla itseä kehittävää tai tietoa lisäävää. Turhia kirjoja ei ole. Aloitettuja ei tarvitse lukea loppuun, jos ei huvita. Lukemiseen käytetystä ajasta ei pidä tuntea huonoa omatuntoa. Johtopäätökseni tässä kohtaa on, että burn outin partaalla paahtaessa ja ahdistuneena lukemiseen rauhoittuminen on vaikeaa. Ei ehkä kovin yllättävä päätelmä, mutta oman tilanteen hahmottaminen ei aina onnistu, varsinkaan sata lasissa.
Kirjoittanut Elli Luukkainen
PIENI PUUKELLO
- 11
12 - P I E N I
PUUKELLO
patteri, kamiinaiseni, sinä, joka lämmität kotini hohkaa kuin kiuas, sisuksiisi lisää klapia lyön tila sulkeutuu, tunnelma pesiytyy ja kanssasi kupin teetä juon kun ilma tuntuu tunkkaiselta en vaivu ja ala itkeä verta avaan ikkunan ja kaikki avartuu, avartuu on ulkona pakkasta, niin ihanan raikasta mutta kauan ei kestä ennen kuin kylmä puree ruumista voisin kaataa puita ja tehdä ison kokon kokoon ison kokon ja kutsun kaikki kokoon kunnes kesä koittaa ja ruohon kasvatettuaan se märkänsä myös kuivaa niin kokon viimeisistä kipunoista koko luomakunta tuleen roihahtaa voi voi, kummastelen, mitä tuhkasta esiin nouseekaan? onko se puu, joka tavoittelee taivasta tuhatvuotiaaksi? kantaako hedelmää kaiken eläväisen ravinnoksi? vai puristuuko se paineen alla timantiksi? vaikka kai timanttikin voi murentua hiekaksi tuulen puhaltamaksi autiossa maassa tai levitä rannalle, missä meri vetää sen pohjaan asti vaan missä on pohja, missä ikuinen yö? tarpeeksi kun kaivaa löytää vain tähtien vyön mitä lie ylhäällä on yhtä lailla alhaalla eikä mikään ole keskellä paitsi jokainen kohta: jokainen hiekanjyvänenkin siemen, jonka ympärille kietoutuu… niin, tuho tulee vääjäämättä pyrkimys kysyy mitä tehdä ennen sitä mutta mikä on asian kova ydin? kaikki voi kuitenkin olla lopulta hyvin.
Kirjoittanut Kata Ponkilainen
PIENI PUUKELLO
- 13
möykky Kaikkia meitä yhdistää se, että jokainen meistä on oman elämänsä Möykky
myrsky Meret pauhasivat, kun olin myrskyn silmässä Hyökyaallot iskeytyivät rantakallioon Ukkosen jyrinä peitti alleen lintujen kiljunnan Mistä turvasataman löytäisin Tuulet kuiskuttelivat keskenään Taivas oli tumma, pilvet pikimustia Tuuletar haukotteli tuulenpuuskia Kaislat, ulpukat ja vaalealahnanruohot irtosivat juurineen kaikkineen ja lähtivät karkuun minne ehtivät Pisaroita tuli ja meni, kun pilvet törmäilivät keskenään Merten valtias lähetti valomerkiksi vesikuplia taivahalle, kuun säihke heijastui niiden pinnasta Ne loistivat kilpaa salamoiden kanssa Vaikka olin myrsky, en ollut yksin Luomakunta itki kanssani, huokaili tuskissaan Ja kyyneleet kerättiin talteen, joka ikinen niistä
ikävä Minulla on ikävä juhlia Korkojen kolinaa Kuohuvaa kuplivaa Minulla on ikävä käveleviä hymyjä Haleja, jotka sanovat ihana nähdä taas Minulla on ikävä turhanpäiväistä höpöttelyä Yön pikkutuntien syvällisiä Minulla on ikävä puutarhajuhlia ilman puutarhaa Tanssin hurmaa Kippis! Skål! Ja oodi vapaudelle Minulla on myös ikävä meitä, teitä ja heitä Ennen kaikkea sinua ja minua sinun seurassasi
Kirjoittanut Iida Piipponen 14 - P I E N I
PUUKELLO
PIENI PUUKELLO
- 15
UUDET TUULET PUHALTAVAT Kirjoittanut Ville-Eljas Pellikka
Vanhempani ilmoittivat minut kontrabassotunneille ollessani yhdeksänvuotias. Olin aika vilkas lapsi, joka tuntui innostuvan uudesta harrastuksesta parin kuukauden välein, samaan aikaan luopuen edellisestä kiinnostuksenkohteestaan. Sama meinasi sattua musiikin kanssa vanhempien sitkeistä motivaatioyrityksistä huolimatta. Suurta sysäystä musiikin maailmaan ei kuitenkaan kaikista vanhempien lahjuksista huolimatta tapahtunut vuosiin. Kuitenkin jossain vaiheessa tämä muuttui. Innostuin musiikista täysin rinnoin. Yläasteella ollessani arkipäiväni koostui pitkälti koulupäivistä, joiden jälkeen kirmasin kirjaston musiikkiosastolle metsästämään uutta kuunneltavaa. Samaan aikaan mittani oli täysi klassisen musiikin tapailusta kontrabassolla ja vaihdoin soittimen sähköbassoon. Lempikappaleideni bassoriffien opettelu oli siisteintä ikinä. Samalla liityin mukaan likimain kaikkeen yhteissoittoon, mitä kotikaupungistani Savonlinnasta vain löytyikään. Lopullinen ja vielä jatkuva intoni musiikkiin syttyi taidelukiossa, jonka musiikkilinjalla opiskelun aloitin 16-vuotiaana. Toista vuotta lukiota käydessäni päätin ryhtyä ammattilaismuusikoksi. Päivieni kohokohtia noihin aikoihin olivat parhaimpien ystävien kanssa soittaminen, uuden oppiminen ja uuden tekeminen sekä illanistujaiset, joissa pääpuheenaihe siirtyi aina nuorten
16 - P I E N I
PUUKELLO
musiikinopiskelijoiden paatokselliseen höpisemiseen lempibändeistään. Musiikki loi minussa suuren yhteisöllisyyden tunteen. Tahdoin oppia kaiken ja tietää kaiken. Lukion jälkeen siirryin opiskelemaan musiikkia Jyväskylään. Musiikkialan perustutkinnon nimeä kantava koulutus piti sisällään paljon samaa kuin mitä se oli lukiossa mutta huomasin pian haluavani ehkä jotain vastapainoa päiville, jotka koostuivat pelkästä musiikista. Myös vallitseva pandemia loi päälleni eräänlaisen epävarmuuden halustani olla täyspäiväinen muusikko. Pahimpina hetkinä musiikki tuntui keskittyvän suorittamiseen. Motivaatio laski. Valmistuttuani joulukuussa muusikoksi ryhdyin opiskelemaan sosionomiksi ja muutin Helsinkiin. Uusi ala, ihmiset, ympäristö ja opinnot luovat tietenkin uusia haasteita, mutta odotan taas innolla uuden oppimista vaikkakin työn määrä ja nollakohdasta aloittaminen jännittää. Sosiaaliala on erittäin ihmiskeskeistä työntekoa, mitä odotan suuresti. Musiikin tuoma yhteisöllisyys on opettanut minulle ryhmähenkeä ja yhteisen lopputuloksen hienouden. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten voin yhdistää aiemmin oppimani uuteen alaan. Jos vaikka joskus tulevaisuudessa lähestyn musiikkia myös sosiaalialan työntekijän näkökulmasta, tuoden siihen itselle uusia näkökulmia. Tunnen taas lähestyväni musiikkia tuon 13-vuotiaan pojan näkökulmasta, joka etsii jatkuvasti uutta musiikkia mistä innostua. On siis sanomatta selvää, että musiikki tulee olemaan suuri osa elämääni ja identiteettiäni vielä pitkään. Hienot fiilikset uuden oppimisesta ja tekemisestä, bändisoitosta ja musiikista jauhamisesta illanistujaisissa tuovat vielä saman riemun. Uudet tuulet puhaltavat mutta on myös siistiä, miten jotkin asiat ja tunteet säilyvät.
PIENI PUUKELLO
- 17
A COUNTRY BASED ON TRUST Written by Anja Miščević
18 - P I E N I
PUUKELLO
to Finland!” I wasn’t asked for my address, contact number, negative corona test, travel insurance, residence permit, or reason for traveling. The guy simply trusted my words and glanced over my papers without suspiciously looking at me like I’m a criminal Growing up in Europe and even traveling smuggling a full suitcase of narcotics. That to many different countries, I have never ex- was a nice surprise. pected Finland to be any kind of a cultural From that moment on, I kept on noticing shock to me. Even though it’s located on a different side of the continent, it would never how this is a country based on trust on every occur to me that there are such big differenc- corner. The crosswalk buttons actually work in Helsinki. Kela customer service will actues in lifestyle, society and trends. ally call you back when they get more inforI am a “corona” student - arriving in Fin- mation regarding your issue and its solution. land in the middle of the pandemic in Au- Public transport is actually always on time. gust 2020. Having no direct flights, I had to Tap water is actually safe to drink. Online transit through Frankfurt. Weeks before my nurses will actually believe you when you flight I have been stressing out about all the say that you are feeling bad and you need a papers - negative tests, letter of acceptance day off at work. Bank officers will actually from my university, reasons for traveling, sit with you and translate every contract you travel insurance, proof of my address where I have to sign because they are not available will quarantine, printed email conversations in English. I can actually leave both my cell with my housing organization and so on. In phone and my laptop on a table in a cafe and spite of having everything ready, I still had be sure that I will find them there when I issues on border control on every stop. After come back from the toilet. 75% of the Finnalready going through two traumatic scenes ish population is vaccinated because they on that rainy August 13th, I was ready for actually trust the government that this is the the third one at the Helsinki airport, just like best way out of this situation. the previous two officers had warned me. “Finland is a very safe country.” I read Stepping up my foot on the Helsinki air- that sentence billions of times as it is always port, I am greeted by Finnish officers with one of the pros of moving to Finland in every a smile on their face not getting disturbed at online article. Indeed that is a very imporall about me not knowing a word in their lan- tant factor to consider when moving to anguage. “The happiest country in the world” other country, but how is that safety shown? I said to myself. With my hands shaking, I Through low crime rates? By having the fifth take out the pile of my papers for the fifth lowest income inequality rates? By being the time that day saying that I am starting my third least corrupt country? Yes, yes, and studies in Helsinki in a few days and that yes. In every aspect of people’s lives, Finland this is my first time in Finland. Expecting a justifies all the titles gained in the past decseries of questions, I stood astonished when ade - happiest, most stable, the freest, third I heard: “This is a great university, hope most gender-equal, with the cleanest air, you will enjoy it! Here is a paper with all most literate country in the world. the quarantine instructions and welcome PIENI PUUKELLO
- 19
20 - P I E N I
PUUKELLO
PIENI PUUKELLO
- 21
PAGINAT - Aigu mänöy iellehpäi -
Pagin karjalan kielel, Janne Waris
22 - P I E N I
PUUKELLO
Elos mänöy iellehpäi. Hos et ruadas nimidä, aigu mänöy. Eigo aijan mänendiä ni huomua sen jälles, kuni on 20 vuodehine. No interešnoi dielo on neče, što sinälläh aigu ei mänegi. Kuhbo neče mänis? Iče as’s’ašša myö mänemmö aijas da miäriämmö omua mänendiä omal elaijankullul. Eihäi aigua ni olegi kui tazazeh järilleh tulovina painovoiman lekundoloil: päiväs muakerä kierdäy oman akselin ymbäri, kuukauves kuu kierdäy muakerän dai vuuvves muakerä kierdäy päiväzen ymbäričči. Vuvvet männäh, pradiedoit unohutetah. Kuimba äijän muissamma dieloloi, kudamat ugodittihes meijän pruavopradiedoin aijal? Tiijämmögo ies mi ollou roinnuhes hänen tuatan elaijas? Rodulangan čieppi männyöh dai tulijah kysköy meijät olemah. Neče on andannuh meile kuččuo iččie rištikanzoikse, mugaže hyväzet dai pahazet čustvuičendat meijän eilaijan aigua dai duumaičendan: nämmä starinat, kudamat miellytettäh rištikanzan čustvoi sugupolves toizeh. A kuibo rištikanzu tänne ugodihes? Mibo sai syttymäh eloksen kybenen alguliemes? Da mihbo rištikanzan tulis pyrgie täs elaijas? A kogo rištikanzukunnan? Nygöi ozuttahes, što rištikanzat passiboičemattah čällätäh podarkannu suaduu muakeriä, mugakui ämmätetty lapsi nadeičeh suavahe uvven boban pillatun tilale. Rištikanzat ei tovellah olla vie ruavahie, eigo ni kanneta vastuttu omis ruadolois. Pagizemattahgi toizis elättilöis, kudualoih pidäs kohtavuo kui vahnemban vellen nuotrembah. Omapidäväžys ollou otševiidna neče kualikka, kuh rištikanzoile annettu piäličimiäräine mahto kazvuo dai kehittyö, langenou. Dieloloin muuttamine, jesli neče ollou mahto, lähtöy jogahizes rištikanzas ičessäh. Mugakui lapsen, rištikanzoil pidäy ellendiä, što se ei ole muustu muailmastu eriččäine, no perehen člienu. Rištikanzal on vastus prirodas, gu sanoigi iče Jumal, što rištikanzal pidäy vil’l’ellä da vardoija luonduo. Pereme-
nan mahtoh pidäy enzimäi uskuo, ei sua lamavuo libo kieldiä probliemua. Što čökkiäy piän tuhjoh, ei avvuta. Aigu mänöy. Hos et ruadas ni midä, aigu mänöy. Eigo ni rodukunnat huomua aijan mänövän. Hyö joga vuozisadua kyskehyttähes vaigu iččieh da sen aijan nuždoloih. Hotja etava kaikile hajukkahile da čustvuiččijoile olendoloile pidäy kandua vastus eloksen vardoičendas. Mielettömät eläyit ruatah omien geenoin viettilöin vedäminny, no rištikanzal on annettu vällän tahtonke dai vastus omis ruadolois da ruadamattah jättämizis. Rištikanzan on vastus, jesli muakerä čällätähes. Rištikanzan on vastus, jesli elätti- libo kazvoslaji kuolou ijäkse kaiken. Rištikanzan on vastus, jesli rištikanzu tappau toizen rištikanzan. Rištikanzan on vastus, sendäh gu vällys vallita. A kui hätken rahvas on vallinnuh viäräh? Libo ušommako ekonomistoi, kudamien jälles rištikanzan omua hyviä eistäjät ruavot oldas kogo kanzantalovuon evukse? (Eihäi klassilline talovusteorii ni huomavoiče ymbäristön pillandua, gu teories jätetäh ainos midänih huomavuttah.) Aigu mänöy. Hos rodulangat eigo ni huomatah sidä, ni aigu mänöy. Hos rištikanzat ei ellennetä omua vastuolližuttah, se mänettäy joga minuuttu omii mahtoloi. Rištikanzoin mahtot kullutah aijas. Nämmä livutah huomuomattah siiričči kui ajopuu alavirdah. No nouzougo rištikanzan dorogu ylähpäi? Jiähähgo tuonilmazih männyzien rodulangoin luajitut dielot uuzien mielilöih da pistytähkö hyö ni ellendämäh niilöi? Libo ruatahgo rištikanzat ainos nesamat hairehet rovus roduhpäi? Rištikanzat ollah muakeräl kui yskyniekku, kudual on avtomuattu. No hos kui on vastus, sendähgu rištikanzoil on mahto ellendkä omat hairiet. Nadeičemmos, gu ei olle jo aigu männyh... En voi ni sanuo, gu en ole huomannuh aijan ni männyön.
PIENI PUUKELLO
- 23
KARJALAISEN OSAKUN Kuraattori Miina Piipponen
Laulunjohtaja Jussi Aalto
Varakuraattori Juska Soljento
Kulttuurisihteeri Aida Piirainen
Toiminnanohjaaja Antti Vaaranta
Ekskursiomestari Tuomas Puumalainen
Kuraattori Miina Piipponen
Liikunnanohjaaja Aino Turunen
Taloudenhoitaja Jasmin Kontkanen
Maakuntasihteeri Olli Pitkänen
Sihteeri Sanni Sorajoki
Kansainvälisten asiain sihteeri Johanna Kupari
Asuntosihteeri Kerem Atak
Valokuvaaja Olubusola Kalejaiye
Emäntä ?????? :(
Arkiston- ja kirjastonhoitaja Sonja Behm
Isännät Kata Ponkilainen & Lauri Mauranen
Historioitsija Joni Salminen
Tiedotussihteeri Iida Piipponen Fuksimajurit Jonna Rönn & Milla Puuronen
24 - P I E N I
PUUKELLO
Kappalainen Kerem Atak Pienen Puukellon päätoimittaja Sonja Behm Pienen Puukellon toimitussihteeri Sonja Behm
NAN VIRKAILIJAT 2022 Apuemännät Olubusola Kalejaiye, Noora Siljander, Anna Talkkari, Olli Pitkänen, Tiia Tukiainen, Pinja Sivonen, Emilia Varpalahti & Elvi Nousiainen
Kerhojen puheenjohtajat
Apuisännät Eetu Pykäläinen, Jesse Soininen, Sauli Pietarinen, Roope Vaittinen, Varpu Karjalainen & Mikko Peltotupa
Pilkkikerho Lauri Tahvanainen
Pienen Puukellon toimituskunta Elli Luukkainen, Anja Miščević, Ville-Eljas Pellikka, Iida Piipponen, Kata Ponkilainen, Heljä Räisänen & Enja Seppänen
Juristikerho Joona Korkiakoski Kiekkokäki Roope Vaittinen Maanpuolustuskerho Juho Eskelinen
Purjehduskerho Olli Pitkänen Saunakerho Tuomas Puumalainen Spielka Samuli Rantala Sulkapallokerho Lauri Mauranen Brunssikerho Camilla Relander
PIENI PUUKELLO
- 25
Kirjoittajaksi Puukelloon? Puukelloon voivat kirjoittaa kaikki osakunnan jäsenet. Aihe on vapaa! Lähetä juttusi seuraavaan deadlineen mennessä osoitteeseen sonja.m.behm@gmail.com
26 - P I E N I
PUUKELLO
Pieni Puukello ISSN 0359-1271 (painettu) ISSN 2737-1298 (verkkojulkaisu) Julkaisija Helsingin yliopiston Karjalainen Osakunta Päätoimittaja & toimitussihteeri Sonja Behm sonja.m.behm@gmail.com Painopaikka Picaset Oy, Helsinki Painos 190 Toimituskunta Elli Luukkainen, Anja Miščević, Ville-Eljas Pellikka, Iida Piipponen, Kata Ponkilainen, Heljä Räisänen, Enja Seppänen Ilmestyminen neljä kertaa vuodessa Pieni Puukello saa HYY:n järjestölehtitukea Kiitokset Janne Waris, Niklas Nurminen, Patrik Nurminen Kuvat Kansi Sonja Behm, s.18 rawpixel
Seuraava lehti vastaanottaa juttuja 30.4.2022 asti