Rakkaudesta kissoihin Terhi Tapaninen Kissat ovat ihania luontokappaleita! Kaikki – etenkään niin sanotut ”koiraihmiset” eivät ole ehkä tätä tosiasiaa vielä tajunneet, mutta tämä juttu saattaa saada heidät toisiin aatoksiin. Tai sitten ei. Oman herätykseni koin tarkalleen ottaen kaksi vuotta ja kaksi kuukautta sitten. Mieleeni välähti, että olen itsenäinen ja aikuinen ihminen, jonka äidillä ja isillä ei ole enää mitään vastaansanomista lemmikin ottamisen suhteen. Tosin tässä vaiheessa nukuin vielä sohvalla isosiskoni 17,5 neliömetrin kopperossa, jota jotkut rohkenevat jopa kutsua asunnoksi, mutta eipä aikaakaan – toisin sanoen puoli vuotta – kun asuin omassa tilavassa (20 neliötä!) yksiössäni pienen valkoisen Karvapallon kanssa. Tämä vastaansanomattoman suloinen Höpönassu on nimeltään Muusa, virallisesti Shamran Elisere, mutta niin naurettavaa nimeähän nyt ei tottelisi tyhmäkään (toivottavasti tämä juttu ei tavoita Muusan kasvattajaa...). Muusa on pyhä birma – rotunainen siis, toisin kuin emäntänsä ja maksoi silloista rahaa 3000 markkaa. Tässä vaiheessa elämääni olin vielä varoissani, kiitos pitkien työvuorojeni McDonald´sissa, jota tässä maailmantilanteessa (ja mahamakkarani kasvusuhdanteen vuoksi) pitäisi kai boikotoida. Muusan arvoa ei voi kyllä rahassa mitata; se on minun oma Vauvelini nyt ja aina. Tunsin itseni toissa vappuna niin ihastuttavan äidilliseksi ostaessani lähikaupasta Tuttelia ja Bonaa nelikuiselle Kullanmurulleni, eikä mennytkään kovin kauaa, kun halusin jo lapsilukuuni lisäystä. Onneksi kuukausi Muusan ottamisen jälkeen löytynyt poikaystäväni ei ajatusta osannut
42
kavahtaa. Ajattelimme ottaa Muusalle kaveriksi suloisen tyttökissanpennun, ja koska tässä vaiheessa olin alkanut kokea tunnontuskia tuhansien kodittomien kissimirrien vuoksi, pyöräilin Iljan kanssa kauniina elokuisena päivänä Itä-Pakilaan Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin. Ensimmäisessä kopissa maukui iso ja lihava kolli, jonka nimeksi oli etulasin pieneen lappuseen merkattu Paavo Nousiainen. Halusin ehdottomasti Paavon (se siitä tyttökissanpennusta). Eläintenhoitaja kertoi, että Paavo on saanut sukunimensä malli Saimi Nousiaisen mukaan. Mielenkiintoinen ajatuskulku sinänsä. Paavo oli yksiössä eli känkkäränkkäkopissa eli ”känkkiksessä” dieettinsä – ei siis känkkäränkkäluonteen – vuoksi. Saimme tarkat ruokavalio-ohjeet Paavon mukana. Hesyssä Paavo painoi 6 kg, viime jouluna vanhempieni luona mitattaessa 6,8 kg. Se siitä dieetistä. Paavo paljasti känkkäränkkäilytaipumuksensa vasta kotona. Väärät käsittelytavat saivat käsivarteni sen näköisiksi, että jotkut saattoivat luulla itseni viiltelyn olevan uusi lempiharrastukseni. Lisäksi Pavella on ikää mittarissa sen verran (kuinka paljon, sitä ei tiedä kukaan, paitsi ehkä Paavon entinen omistaja jossain Vantaan Jokilaaksossa päin), etteivät leikit Muusan kanssa voineet sitä enempää kiinnostaa. Ei kun uusi reissu eläinsuojeluyhdistykseen. Tällä kertaa sydämeni särkyi pienen mustavalkoisen TYTTÖkissan kohdalla. Nimeksi oli Pikku Pantterille annettu Ninni, mutta koska olen jo omistanut siskojeni kanssa sen nimisen hamsterin kaksitoista
