Köyhyys ja ekologisuus

Mahdoton yhdistelmä?

Terhi Tapaninen

Yhä uudelleen havahdun siihen tosiasiaan, että periaatteeni ja käytännön toimeni ovat melkoisen nolossa ristiriidassa keskenään. On aika masentavaa huomata maailmanparantamisajatustensa keskellä olevansa päästä varpaisiin puettuna Henkka&Maukkaan, löytävänsä itsensä kahvilta McDonald´sista ja heiluttelemassa muovikassissa tehokasvatettua broileria ja Chiquita-banaaneja. Kaiken lisäksi tämä kaikki on kohdallani silkkaa arkipäivää!

Mutta mistä saada muodikkaita vaatteita yhtä edullisesti kuin H&M:stä? Missä muualla voisin nauttia latesta ja Texas-pullasta kahdella eurolla kuin McDonald´sissa? Ja miten kummassa voisin ostaa luomuruokaa, kun opintotuella pitäisi pystyä elättämään itsensä lisäksi kolme kissaa? Vastaukset ovat tavallaan helppoja: minunhan ei tarvitsisi tehdä muuta kuin ryhtyä luomuviljelijäksi tai vaihtoehtoisesti roskisdyykkariksi ja muuttua uuden hamuajasta kirpparifriikiksi. Mikään näistä vaihtoehdoista ei vain oikein kuulosta uusavuttomalta ja hedonismiin taipuvaiselta minulta.

Entisellä kotipaikkakunnallani Nastolassa asuu Immilä-nimisessä kylässä perhe, jonka elämää olen seurannut Nastola-lehden välityksellä osittain kauhulla, osin suurella kunnioituksella. Tämä perhe on tehnyt ekologisuudesta varsinaisen elämäntavan; kaikki mahdollinen tehdään itse, ja kaupasta ostetaan vain välttämätön (eli ei paljon mitään). Perheen lukuisat lapset tuskin tuntevat käsitteitä televisio, limonadi tai karkit. Tai kyllä he tuntevat: limsaa he saavat juoda kerran vuodessa juhannusaattona. Perheen äiti pitää luentoja ekologisesta elämäntavasta ja siitä, kuinka köyhästi – mutta hyvin - sitä voi elää, jos vain on valmis näkemään vähän vaivaa. En ole käynyt häntä kuuntelemassa, ja tuskin siitä mitään hyötyä kohdallani olisikaan. En osaa edes puukiuasta sytyttää, saati parsia sukkia! Surullista, mutta totta.

Sitten, kun olen iso ja rikas (niin kuin me kaikki joskus), aion kiinnittää enemmän huomiota kulutukseeni. Siihen asti aion mitä todennäköisimmin löhöillä Ikea-sohvallamme ja juoda Coca-Colaa. Jos yllätätte minut vielä parinkymmenen vuoden kuluttua samojen harrastusten parista, annan teille luvan tulla muistuttamaan minua tästä kirjoituksesta. Ne on ne teot, jotka ratkaisevat.