Keskustelua Karjalan kielistä

Santeri Junttila: Käsittääkseni nykyistä Pohjois-Karjalaa asutti 1600-luvulle saakka ortodoksinen karjalankielinen väestö, joka tuolla vuosisadalla jäi paljon itseään suuremman luterilaisen savolaisasutuksen alle, ja alkuperäisväestö sulautui kielellisesti (ja kulttuurisesti) tulokkaisiin varsin pian jättäen paikallisiin murteisiin kuitenkin oman selkeän vaikutuskomponenttinsa. Tuloksena oli siis nykyään Pohjois-Karjalassa puhuttava karjalaisväritteinen savolaismurre.

Kimmo Laine: Suurin osa Pohjois-Karjalan ortodokseista pakeni Venäjälle (Aunukseen, Tverin, Tihvinän ja Valdain alueille ym.) ja lopuista suurin osa kuoli sodissa. Jäljelle jäi pieniä ortodoksisia väestösirpaleita Ilomantsiin, Liperiin, Polvijärvelle, Outokumpuun, Tuupovaaraan, Enoon, Kontiolahdelle ja Tohmajärvelle. Niiden asukkaista osa kääntyi luterilaisiksi 1870-1920 -luvuilla. Kielellinen sulautuminen lienee alkanut pikkuvihan jälkeen 1740-luvulla, jolloin luterilaisten ja ortodoksien suhteet lämpenivät. Lukuunottamatta Ilomantsin itäkyliä assimilaatio lienee saavuttanut päätöksensä 1870-luvun alkuun mennessä. Nykyiseen Pohjois-Karjalaan kuuluvista Ilomantsin kylistä Mekrijärvellä puhuttiin karjalaa vielä 1850-luvulla. Hattuvaarassa kielellinen assimilaatio saavutti päätöksensä vasta II maailmansodan myötä. Stolbovan rauhan (1617) jälkeen Pohjois-Karjalaan muutti paitsi savolaisia myös ehkä kymmenesosan verran Länsi-Kannaksen väestöä. Ortodoksien puhuma karjala (ilmeisesti lähinnä varsinaiskarjalan etelämurre) on vaikuttanut Pohjois-Karjalan savolaismurteisiin erityisesti sanaston osalta (Heikki Leskinen on osoittanut kuutisenkymmentä 1600-luvulta periytyvää sanaa), mutta myös muutaman fonologisen ja morfologisen piirteen suhteen. Näistä Turunen, Itäisten savolaismurteiden äännehistoria ja Leskisen artikkeli teoksessa “Karjala: historia, kansa, kulttuuri”. Piirteiden välittyminen lienee tapahtunut vuosien 1617-1656 aikana, jolloin ortodokseja ja luterilaisia eli PohjoisKarjalassa rinnakkain.

Santeri Junttila: Inkerissä oli tilanne käsittääkseni aika samanlainen: pienempi ortodoksisten isurien heimo jäi 1600-luvulla monilukuisempien luterilaisten savolaisten keskelle. Isurien kieli ei kuitenkaan sulautunut Inkerin murteeseen, vaan elää kituuttaa edelleenkin. Mikä mahtaa olla se tärkeä ero Inkerin ja Pohjois-Karjalan välillä, kun lopputulos on niin erilainen?

Kimmo Laine: Länsi-Inkerissä, jossa inkeroista (ja jonkin verran myös vatjaa) yhä puhutaan, ortodoksiväestö säilyi suurimman osan 1600-lukuakin enemmistönä samaan tapaan kuin 1700-luvulta alkaen Salmin kihlakunnassa. Vanhan Suomen tavoin (johon Salmin kihlakunta kuului) Inkeri liitettiin 1700-luvulla takaisin Venäjään, mikä paransi ortodoksiväestön oloja suhteessa luterilaisiin. Nämä seikat ovat taanneet inkeroisen ja vatjan säilymisen suhteessa suomen kieleen.