Syökö kala

eli tiedettä järvellä Vesa K.

Helmikuinen ilta pimenee tarpoessamme jäälle moottorikelkan uraa pitkin. Hämärän hetkiin kohdistuvan pilkinnän kohteena ovat mateet tai matikat, niin kuin niitä kansanomaisesti kutsutaan. Niiden kutu ajoittuu helmikuulle, jolloin ne nousevat mataliin lahtiin jatkaakseen sukua ja pimeän aikaan niiden pitäisi olla aktiivisimmillaan hyökkäämään harojen ja ryöstäjien kimppuun.

Kalamiesten keskuudessa levinnyt tieto kertoi, ettei juuri kukaan ollut kuitenkaan kaloja saanut ja pari päivää aikaisemminkin pidetty pilkkikilpailu oli päättynyt kaikkien osallistujien kesken tasapeliin, kun kaikkien osanottajien yhteissaalis oli ollut nolla kiloa. Tämä ei luonnollisestikaan luvannut hyvää meidänkään saaliillemme.

Huonoksi oletetun syönnin vuoksi keskustelu luonnollisesti siirtyi siihen, mitkä tekijät vaikuttivat kalojen käyttäytymiseen. Puhuttiin valoisuudesta jään alla, minkä vaihtelut todettiin hyvin pieniksi, samoin kuin ilmanpaineenkin. Pohdittiin myös sitä, olisiko tavallista matalammalla oleva veden pinta voinut vaikuttaa kalojen reitteihin, ja näin ollen vanhoilta pyyntipaikoilta ei saisikaan nyt mitään ja mateet olisikin vain löydettävä uudelleen. Vahvasti oletettiin myös sitä, että jostain syystä mateiden kutu olisi tänä vuonna myöhässä. Keskusteluissa yhtyivät vanhempien kalamiesten pitkä kokemus, sekä nuoremmasta polvesta löytyvä teoreettisempi biologinen tuntemus.

Illan pimetessä kaloja ei vain ruvennut kuulumaan, ja kalamiehetkin alkoivat väsyä löytämään selitystä sille, mikseivät pohjan rajassa matelevat kalat käyneet pyydykseen. Tärppien puuttuminen korvattiin kuitenkin muistelemalla menneitä kalareissuja, jolloin saalista oli myös saatu. Mitä pidemmälle ilta ehti, ja mitä todennäköisemmältä alkoi näyttää, ettei kukaan saanut mitään, sitä hurjemmaksi jutut muuttuivat. Lopulta siirryttiin jo kaverien kertomiin kalajuttuihin, joita kukaan ei edes yrittänyt väittää todeksi. Jos saattoikin olla totta, että joku oli joskus saanut yhdellä kertaa kolme pienehköä madetta ongella, niin uskottavaa tuskin oli enää se, että joku olisi saanut verkolla kymmenkunta monikiloista taimenta tunnissa.

Viidentoista asteen pakkanen ja ulapalta puhaltava tuuli alkoi hiljalleen kylmettää meitä, ja mateitten hiljaiselon takia päätimme antaa periksi. Saaliikseni pilkkireissulta sain kuitenkin pari tieteellistä havaintoa. Toinen on uusi teoria kalojen syönti- ja kutukäyttäytymisestä. Se kuuluu niin, että kalojen syönti riippuu ensisijaisesti sattumasta ja tätä teoriaa tukee vahvaa empiirinen evidenssi. Toinen havainto oli enemmän sosiologinen ja sen mukaan kalajuttujen uskottavuuden ja kalansyönnin välillä pätee vahva negatiivinen korrelaatio. Tätäkin havaintoa tukee vahva todistusaineisto.