Jorostelijat Janne Waris Aina on kiertäviin seurueisiin liittynyt onnenonkijoita, joilla on intoa, mutta vähän taitoa. Tokihan kylillä tiedettiin, että runonlaulajia kutsuttiin esiintymiskierroksille ja moni tuumi, miten päästä mukaan “suurille apajille”. Sortavalan laulujuhlille 1906 Suistamolaisten laulajien sekaan änkeytyi pari veijaria, joista Kuokka-niminen osasi esittää rajuja venäläistansseja asunaa nurin käännetty turkki. Toinen oli kattilanpaikkaaja Elessie Walokainen. Oli siinä matkue, Kuokka prissakan isijänä, Iivana Lösönen romahduttelemassa epävireistä kannelta ja sitten Walokainen, josta Iivo Härkönen sanoi: “Walokainen jorosteli kuin pahassa äänenpaineessa koskaan pääsemättä toisten kanssa yhdessä ja tietämättä mitään niin laulun sävelmästä kuin sanoista. Hörähytti sanan silloin, toisen tällöin ja aina väärällä ajalla. Snoipa vielä väliajalla: “Olisinpa ottanut jonkun kanteleenrämän, niin olisin rimahutellut kuin tuo Lösönen!” Toiset huomauttivat: “No kun et ottanut tuohitorvea tai puukelloa, niitähä sie osaisit soitella!” “Mitä, onko nekin vanhoja soitinneuvoja?” kysyi uteliaana Walokainen. Tieto oli Walokaiselle hyvä hyvä liikeidea. Päästyään kotikylään, hän alkoi tehdä ja teettää puukelloja, tuhitorvia ja kanteleita. Saadakseen ne näyttämään vanhoilta hän liotteli tuohitorvia kesäkaudet, savusteli soittimia viikkotolkulla saunan orsilla ja vuoleskeli niihin vanhoja vuosilukuja. Sitten vain tavarat säkkiin. Elkko oli nähnyt kalevalaisia kuvaelmia, joista sopi ottaa mallia. Väinämöisenä tuohivirsuineen, rohdinpaitoineen, tuohivöineen ja päässään peruukin tapainen pellavakuontalo, hän saapui houkuttelemaan turisteja ostamaan “antiikkia”. Parta ei kuitenkaan tälle Kalevalan uroolle kasvanut muutamaa haiventa paksummaksi. Taisi vanha runo kostaa, parta kun ei pahoille kasva, turpajouhet joutaville.” Lähde: Räty-Hämäläinen, Aino: Raja-Karjalan kunnailta
40
