Millainen on opiskelijakunnan hallitus? Oletko ikinä miettinyt, mitä opiskelijakunnan hallitus eli OPKH tekee? Haastattelimme OPKH:n varapuheenjohtajaa Erkka Sipilää sekä Noah Spillingiä yleisistä kysymyksistä hallituksen toiminnasta. Sipilä kirjoitti aikaisemmin artikkelissa: ”Opiskelijakunnan hallitus eli OPKH valitaan kerran vuodessa vuosikokouksessa. Äänestys tehdään anonyymisti, ja äänestys on paljon virallisempi, kuin esimerkiksi peruskoulun oppilaskunnassa”
On myös tärkeää osata ottaa rennosti, ettei työ ala tuntua liian raskaalta.
Kokoukset kestävät yleensä 1–2 tuntia ja niissä suunnitellaan tulevia tapahtumia ja tehdään pöytäkirjat.
Spilling mainitsee, että OPKH:n suurin saavutus sinä aikana, jonka hän on hallituksessa ollut, ovat OYK-mukit ja uudet penkit.
Välillä kuitenkin on enemmän rentoa jutustelua ja yhteistä ideointia.
Minkälaisen henkilön kannattaisi hakea OPKH:n? Sipilä kertoo, ettei mitään tiettyjä kriteerejä ole mutta olisi hyvä osata työskennellä erilaisten ihmisten kanssa.
Sipilästä puolestaan on hienoa, miten etäkoulusta ja koronasta huolimatta on saatu järjestettyä monenlaisia tapahtumia.
Teksti Josefina Mura Kuva Satu Mäkinen
Opiskelijakunnan hallituksen Erkka,Lauri ja Noah vierailivat Ogelin kasteessa 13
O’times