
1 minute read
Abien loppukiri
- Tuntuu uskomattomalta, että lukiota on jäljellä enää 100 aamua. Lukioaika on mennyt älyttömän nopeasti. Abivuotta olen odottanut sekä innolla että kauhulla.
Abivuonna on monia hauskoja perinteitä ja opiskelukin on paljon vapaampaa vähäisen kurssimäärän takia. Aiempiin vuosiin verrattunua abivuosi on kuitenkin paljon rankempi, sillä ylioppilaskirjoituksiin lukeminen on vaatinut paljon työtä ja itsekuria.
Advertisement
Valehtelisin, jos väittäisin, ettei kirjotuksiin lukeminen olisi rankkaa, mutta hyvällä asenteella ja tuella luku-urakasta selviää hyvin. Koronan takia sekä lukion ykkös- että kakkosvuosi olivat normaalista poikkeavia, joten toivon mukaan nyt abivuonna pystyisi opiskelemaan lukion viimeiset jaksot koululla ja pääsisi vielä kokemaan sellaisia tavallisia lukioperinteitä kuin wanhat ja penkkarit, kertoo Daniella. Yllä kuvassa Daniella on oikealla muiden yöpukuisten abien kanssa.

Emilia Lahtelan mielestä lukio-opintojen loppuhuipennus tuntuu vähän haikealta mutta samalla ihanalta. - Syksyn ylppärit meni ihan hyvin, mutta keväällä pitää panostaa vielä enemmän, Emilia sanoo.