TUKI // PÄÄKIRJOITUS
Tuliaisia aikamatkalta ELOKUUN 13. PÄIVÄ vietin etäkellarikolossani hiljaiset ”9 vuotta Tukiliitossa” -syntymäpäivät. Yhdeksän vuotta on aikamoinen aika, missään aiemmassa työpaikassani en ole viipynyt yhtä kauan. Yhdeksässä vuodessa luulee myös suht hyvin ymmärtäneensä, missä oikein on. Ja kuitenkin tämän lehden tekeminen pääsi yllättämään. Olen ennenkin selaillut vanhoja Tukiviestejä, Leijoja ja muita historiallisia tekstejä, mutta en näin intensiivisesti. Yhdessä kesän vaiheessa melkein unohdin maailman, kun uin uimistani historiassa ja pelkäsin hukkuvani ajan käänteisiin. En yllättynyt mistään sellaisesta, että jokin olisi ollut konkreettisesti toisin kuin olin luullut. Ajan muutokset vain jysähtivät tajuntaani eri tavalla kuin ennen. Ehkä tärkein oivallus tiivistyy sanaan toivo. Ennen Tukiliittoa kehitysvammaiset ihmiset ja heidän perheensä olivat eläneet kauhean yksin – vailla vertaisuutta ja ilman kunnollista tietoa tai mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Usein kauhistelemme köyhimpiä maita, joissa vammaisuutta hävetään ja piilotellaan, ja vanhemmat tuntevat syyllisyyttä lapsensa kohtalosta. Tämä oli monille täyttä totta Suomessa aivan hetki sitten. Tukiliiton perustaminen 60 vuotta sitten mullisti kaiken. Ihmiset löysivät toisensa, yhä uusia yhdistyksiä perustettiin ja vapaaehtoistoiminta levisi yli valtakunnan. Aika oli täynnä toivoa ja uskoa muutokseen. Tämäkin kävi mieleni syrjässä: oi kunpa saisin edes piipahtaa aikakoneella ensimmäisen vuosikymmenen tiheässä tunnelmassa ja ammentaa siitä voimaa. Ottaisin mukaan muistutuksen siitä, että mikään ei ole itsestään selvää. Kaiken eteen on tehty työtä, totisesti paljon. Ja pitää tehdä jatkossakin, koska kaikkien yhteinen maailma ei ole valmis.
MERJA MÄÄT TÄNEN PÄÄTOIMITTAJA
mutta tämä Tukiviesti on pieni yritys sellaiseksi. 50-vuotissyntymäpäiviään viettävän lehden kyydissä voi peilailla muutoksia nykypäivään ja lausua mielessään kiitoksen sanoja kaikille tienraivaajille, entisille ja nykyisille. Meille, yhdessä. Lisäksi kutsumme teidät suuriin pyöreiden vuosien syntymäpäiväjuhliin. Avoimeen Facebook-kutsuun vastasi 17 synttärisankaria, seitsemän yhdistystä ja kymmenen ihmistä. Nuorin sankareista on kymmenvuotias ja vanhin täyttänyt juuri 70. Löydät heidät kaikki lehden sivuilta, tervetuloa juhlimaan! AIKAKONETTA EI OLE KEKSITTY,
Jos voisin mennä aikakoneella alkuvuosiin, ammentaisin niistä voimaa.
ja lopettaa henkilökuva. Sami Helteen ja Sanna Sepposen elämäntarinoihin tiivistyy paljon siitä, miten kehitysvammaisen ihmisen rooli ja paikka ovat muuttuneet aikojen saatossa. Sami ja Sanna ovat kokemustoimijoita, työntekijöitä, taiteilijoita, vaikuttajia ja itsensä kokoisia persoonia. He ovat venyttäneet mahdollisen rajaa, raivanneet tietä ja aina myös tukeneet muita ympärillään. Molemmat laittoivat kahvin tippumaan, kun Tukiviesti kutsui itsensä kylään. Ja sitten tarinaa riitti.
KUVA MERJA MÄÄTTÄNEN
LEHDEN ALOITTAA
4
Sukellus alkaa. Tukiviestin historiatiimi – Jaana Teräväinen (vas.), Essi Leppämäki, Susanna Tero, Riikka Manninen ja kuvan ottaja – kävi kesäkuun alussa läpi kaikki vanhat lehtiniteet ja laputti ajan maamerkkejä.
