15 minute read
Onnea Tukiliitto
ONNEA YHDISTYKSET JA KAIKKI TUKILIITTOLAISET!
Kehitysvammaisten Tukiliitto täyttää 60 vuotta. Sen kunniaksi 50-vuotias Tukiviesti esitti Tukiliiton yhdistystoiminta -Facebook-ryhmässä avoimen kutsun kaikille pyöreitä vuosiaan juhliville sankareille. Kemuihin saapui 17 synttärisankaria: seitsemän yhdistystä ja kymmenen tukiliittolaista ihmistä.
Advertisement
Yhteiset vuodet ovat täynnä kohtaamisia, vertaistukea, naurua ja lohtua, uuden oppimista, ja tien tasaamista tuleville sukupolville. Tässä jutussa me onnittelemme itseämme ja toisiamme.
10
Olet paras juuri noin!
OLEN TÄYTTÄNYT tänä vuonna pyöreät 10 vuotta. Äitini lähti yhdistyshommiin mukaan, ja minä tulin mukana toimintaan. Olen saanut vanhempien vertaistoiminnan kautta omia kavereita, ja se on huippu juttu.
Tukiliiton MAHTI-valmennuksesta ja Malike-toiminnasta olemme saaneet tukea kommunikaatiooni sekä liikunnan mahdollisuuksia elämäämme. Toivoisin, että meillä olisi mönkijä, jolla voisin ajella. Toivon myös, että voisin kertoa asioistani tuetusti ja ihmiset voisivat ymmärtää minua.
Onnea Sisu! Olet paras juuri noin, ja maailma voi vain oppia sinulta. Kiitos sinulle siitä, että olet opettanut perheellesi paljon elämästä. Toivon, että Tukiliitolla on mahdollisuus toimia myös lapsiperheiden tukena jatkossakin.
SISU, IISALMI / KIRJURINA ÄITI HARRIET MYLLYNEN
Sisu, 10 vuotta.
Kamera käy: Onnea!
MERIKARVIAN työkeskuksessa toimii maailman pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut kehitysvammaisten elokuvaryhmä, joka perustettiin vuonna 1994. Elokuvaryhmä muodosti Me Itse -ryhmän vuonna 2011.
Juhlimme pyöreitä vuosia työn merkeissä. Mediatoiminnan avulla meikäläiset eivät ole pelkästään palveluiden saajia vaan myös kulttuurin tuottajia. Olemme saaneet tästä positiivista palautetta myös kunnan päättäjiltä. Ryhmä on kuvannut myös kaikki Me Itse 20 vuotta -juhlavuoden Me Itse -videot. ”Mediapiirimme jäsenet osallistuvat yksilöllisesti jokaiseen omaan työtapahtumaan. Meillä on loistavat kuvaajat, haastattelijat ja blogin kirjoittajat. Yhteishenkemme on loistava”, kommentoi sihteerimme.
Olemme tehneet yhteistyötä Tukiliiton kanssa KeViKen projektien parissa vuodesta 1992 lähtien. Me Itse -ryhmänä olemme saaneet uutta virtaa myös Tukiliitolta. Olemme osallistuneet koulutuksiin ja yhteistyö on ollut mutkatonta. Kiitos näistä kaikista pienistä kumppanuuspoluista, vuosikymmenistä ja Me Itsen puolesta 10 vuoden yhteistyöstä!
MERIKARVIAN ME ITSE / TAUSTATUKI ARI IMPOLA
20
Paljon onnea vaan
TURUN ME ITSE -ryhmä Turun Vilkut täyttää 20 vuotta. Olemme suunnitelleet juhlia kauan ja ne olisi tarkoitus järjestää syksyn aikana. Haluaisimme kutsua paljon ihmisiä, mutta koronan takia emme voi. Illan ohjelma on vielä salaisuus, mutta voin paljastaa, että luvassa on ukulelen soittoa. Olen opetellut soittamista muutaman vuoden ajan Youtubesta videoita katselemalla.
Minä olen ollut mukana alusta asti ja puheenjohtajana 10 vuotta. Porukka on mukavaa ja yhteiset työt sujuvat aina hyvin. Ryhmä on aktiivinen ja saa jatkuvasti uusia jäseniä, niin vanhoja kuin nuoriakin. Kaikkia tarvitaan, ihminen on kokonaisuus iästä huolimatta. Taustahenkilötkin ovat tärkeitä, vaikka välillä vaihtuvatkin.
IRMELI VUOTILA, PUHEENJOHTAJA / ME ITSE -RYHMÄ TURUN VILKUT
Nyt herkutellaan!
TÄYTIN HEINÄKUUSSA 20 vuotta. Onnea minulle! Olen rohkea ja reipas nuori nainen, ja olen uskaltanut tehdä kaikenlaista. Opiskelin Aitoossa poissa kotoa ja nyt olen muuttanut omaan kotiin. Synttärijuhlissa pitää olla mutakakkua ja jäätelöä, niistä tykkään!
Asun Lahdessa, Koivumetsän kodissa, ja perheeni asuu Orimattilassa. Synnyin Helsingissä ja äiti liittyi Tukiliiton jäseneksi jo silloin. Olemme molemmat saaneet yhdistysten kautta uusia ystäviä. Minä olen osallistunut ainakin uintiin ja Nuokun toimintaan Lahdessa. Pienenä kävin muskarissa Helsingissä.
Tulevaisuudelta odotan sellaista työ- tai päivätoimintapaikkaa, josta tykkään. Voisin
tehdä työhommia, vaikka siivousta. Aikuiset käyvät töissä. Toivon myös kaikkea kivaa tekemistä uudessa kodissani muiden asukkaiden kanssa. Uusia harrastuksiakin olisi kiva aloittaa.
Onnea myös Tukiliitto. Mitähän teidän juhlissanne tarjotaan?
EMMA MURTONIEMI, LAHTI / KIRJURINA ÄITI SUSANNA HYNNINEN
30
Konserteissa on kivaa
KUULIN TUKILIITOSTA entisessä asuinpaikassani Pyhäjoella. Olemme tehneet yhdessä mukavia reissuja, kuunneltu hyviä konsertteja ja käyty pihatapahtumissa.
Raahen Fantti on meidän Me Itse -ryhmämme, jonka sihteerinä toimin. Myös aviomieheni on mukana toiminnassa.
Täytin 30 vuotta kesäkuussa. Samassa kuussa oli kuntavaalit, joissa olin ehdokkaana. Syntymäpäivänäni hemmottelin itseäni elämällä terveellistä elämää. Sanon paljon onnea Tukiliitolle ja itselleni!
FANNY BOREN, RAAHE
Olli Uuttu.
Reissuilla ja risteilyillä
ONNEA TUKILIITTO! Liityin Tukiliiton jäseneksi, sillä äitini vinkkasi siitä. Olen tykännyt liiton järjestämistä leireistä ja diskoristeilyistä. Olen käynyt myös yhdistyksen matkoilla Turkissa ja Espanjassa.
Täytän 30 vuotta marraskuun 8. päivä. Otan päivän kerrallaan, enkä pysty puhumaan 70 vuoden päähän. Tässä kuussa nautin hetkestä, enkä murehdi muuta. Haluan onnitella itseäni, sillä minulla on monia taitoja. Osaan laittaa ruokaa, siivota, pestä pyykkiä ja käydä kaupassa. Elän päivän kerrallaan ja nautin kesästä, pyöräilystä ja uimisesta.
OLLI UUTTU, TAMPERE
JYRKI PINOMAA
TUKILIITON PUHEENJOHTAJA 2010–2014 JA 2018–2020
KOLUMNI
Onnea meidän R
POIKA SYNTYI suunnitellusti keisarileikkauksella. Aamulla jo puoli yhdeksältä, päivälleen 30 vuotta sitten, minulla oli sylissäni neljäs lapseni, kymmenen pisteen poika. Katsoin poikaani silmiin ja pelästyin. Mieleen tuli jotakin, jonka päättäväisesti ja tiukasti torjuin. Jotakin tuttua. Mutta koska meille vakuutettiin kaiken olevan kunnossa ja koska halusimme myös suojella itseämme, torjuimme kaikki tällaiset ajatukset. Kesä oli alussaan. Se kesä, jota meille ei sitten koskaan tullut.
Poika oli levoton ja tuntui huutavan jatkuvasti. Hänellä ei selvästikään ollut hyvä olla. Luimme lehdestä tutkimustuloksia, joiden mukaan lapsen koliikkivaivat usein johtuivat maitoallergiasta. Heinäkuun puolivälissä vaimoni lopetti imettämisen. Huuto katkesi kuin veitsellä leikaten. Saimme pojalle lähetteen allergiatutkimuksiin, jotka sitten muuttuivatkin neurologisiksi tutkimuksiksi. Elokuussa saimme passituksen Lastenlinnaan. Kesä meni. Kesä, jota ei koskaan tullut.
Juuri kun olimme jotenkuten saaneet elämämme monivammaisen poikamme, kohta viisivuotiaan kanssa järjestykseen. Juuri kun koimme olevamme myös henkisesti tasapainossa. Juuri kun olimme mielissämme aikatauluttaneet elämäämme ajatukseen, että tämä vammaisemmekin muiden sisarustensa tapaan joskus tulevaisuudessa itsenäistyisi ja muuttaisi pois kotoa. Silloin sattuma päätti panna elämämme taas uuteen järjestykseen. Se päätti lisätä aikatauluumme viisi vuotta lisää, ikään kuin jättää meidät kerralla viisi kertaa luokalle, palauttaa lähtöruutuun. Tuoda perheeseemme toisenkin vammaisen lapsen.
obin!
MITEN TÄMÄN KAIKEN kanssa jaksaa elää? No, alkurysäyksestä selvittyämme, jaksoihan sitä. Apu henkiseen ahdinkoon löytyi alkuun kuntoutusosaston kautta tarjotusta perheterapiasta ja sittemmin yksilöterapioista.
Tänään 3.6.2021 juhlittiin koronaturvallisesti tämän kuopuksemme 30-vuotispäivää yhdessä koko perheen ja hänen ja hänen veljensä yhteisten naapureiden voimin. Vaikea on ymmärtää, että kolme vuosikymmentä on hänen syntymästään jo kulunut. Mihin ne kaikki vuodet ovat hävinneet, miten niistä on selvitty?
Helppoa se ei aina ole ollut, mutta onko elämän tarkoituskaan olla helppoa? Olemme oppineet ymmärtämään erilaisuutta, sietämään epävarmuutta, elämään jatkuvan kuolemanpelon kanssa.
Olemme varmasti selviytyneet oikein mitoitetun ja yksilöllisesti suunnitellun avun ja tuen turvin. Vertaisten tuella, toinen toistamme tukien ja koko perheestämme voimaa ammentaen. Itsepintaisesti perheemme ja lastemme oikeuksista kiinni pitäen. Toki avun ja tuen järjestäminen on joskus vaatinut isoilla kirjaimilla puhumista ja on myös pitänyt päästellä perkeleitä. Mutta kun näin on jaksanut määrätietoisesti läpi vuosikymmenten toimia, voin nyt todeta, että hyvin tämän kaiken kanssa lopulta on jaksanut elää.
Kun olemme jaksaneet käydä taistelua omien lastemme oikeuksien puolesta, olemme samalla tulleet auttaneeksi muita samanlaista taistelua käyviä. Esitaistelijana toimiminen on johtanut myös mielenkiintoisiin luottamustehtäviin niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Jokainen meistä elää omaa elämäänsä, pelaa niillä korteilla, jotka kohtalo on käteemme jakanut. Aina välillä on tuntunut, että kädestäni löytyvistä korteista ei tunnu mitenkään muodostuvan sellaista yhdistelmää, jolla elämän pelissä pitkällekin pärjäisi. Mutta ajan kanssa, maltilla ja muiden peliä tarkkailemalla, voin nyt nähdä kädessäni yhdistelmän, jolla tämän oman elämäni ainutkertaisessa pelissä olen saavuttamassa ylivoimaisen voiton.
Onnea meidän Robin, tänään 30 vuotta!
Robin Pinomaa juhli synttäreitään 3.6.2021.
40
Arpajaisissa onnistaa
OLEN SYNTYNYT kesäkuussa 1981. Äiti vei perheemme Huittisten Seudun Tukiyhdistyksen tapahtumaan ensimmäisen kerran, kun olin kuusivuotias ja saanut juuri kehitysvammadiagnoosin.
Tukiyhdistyksen toiminnassa näen kavereita ja siellä on hauskaa ohjelmaa. Arpajaiset ovat parasta, kun niissä sanotaan oma nimi ja sitten saa hakea voiton. Tukiyhdistyksen kautta on tullut ystäväperheitä ja olen itse nimennyt äidin ystävän Leenan kummitädikseni. ”Kummitädin” poika on paras ystäväni ja asumme nyt samassa ryhmäkodissa.
Tukiliitolle toivon pitkää ikää ja menestystä muuttuvassa maailmassa!
Itseäni onnittelen siitä, että olen aina iloinen, sosiaalinen ja kiltti. Toivon, että saan pysyä terveenä ja hyvässä kunnossa. Samoin toivon rakastamieni Sotkamoon tehtävien lomareissujen jatkuvan vielä vuosia. Siellä on minulle tärkeitä ihmisiä.
TOMI TUOMINEN, HUITTINEN / KIRJURINA ÄITI MARITTA TUOMINEN
Henna Koponen.
Aina innolla mukaan
ÄITI on ilmoittanut minut Tukiliiton jäseneksi ja lähden aina innolla mukaan! Osallistun yhdistyksen konsertteihin ja tanssiaisiin, sillä olen innokas musiikin ja tanssin harrastaja.
Tulevaisuudelta toivoisin ennen kaikkea terveyttä ja että korona vihdoin hellittäisi, niin pääsisi taas shoppailemaan ja viettämään rentoa vapaa-aikaa.
Olen helposti lähestyttävä, sosiaalinen ja iloinen. Olen myös reipas ja sitkeä taistelija, kun sairastun. Tukiliitto on tehnyt arvokasta työtä kehitysvammaisten ja heidän perheidensä hyväksi. KIITOS! Jatkukoon toimintanne yhtä vireänä ja innovaatiorikkaana tulevaisuudessakin.
HENNA KOPONEN, VARKAUS / KIRJURINA ÄITI SIRPA KOPONEN
Joensuun yhdistyksen ja Pohjois-Karjalan Me Itse -ryhmän aktiivinen jäsen Kati Natunen teki Pieni ele -keräyksen talkootyötä kuntavaalien yhteydessä.
50
Yksin ei pärjää kukaan
HALUAMME KIITTÄÄ ja onnitella omaa yhdistystämme! Erityiskiitos niille kehitysvammaisten vanhemmille, jotka pistivät toiminnan alulle ja käyttivät omaa kallisarvoista vapaa-aikaansa järjestääkseen monipuolista toimintaa kehitysvammaisille ja heidän perheilleen.
Yhdistyksemme toimintasuunnitelmassa 1971 mainitaan muun muassa ehdotus paikallisille viranomaisille kehitysvammaisten hammashoidon järjestämisestä, kotihoitoavusta perheille ja uimahallivuorosta kehitysvammaisille. Suuria tavoitteita jo silloin!
Vireässä yhdistyksessämme tapahtui sukupolvenvaihdos muutama vuosi sitten, ja vastuut jakautuvat hyvin. Kehitysvammaisten pienten lasten vanhemmat ottavat vastuuta lapsiperhetapahtumista ja nuorten perheet nuorille suunnatuista, Facebook on sovittu parin ihmisen vastuulle, yhdistyksen omistaman asunto-osakkeen asiat yhdelle. Kun jokaisella on oma siivunsa vastuuta, se ei kasva kenellekään liian suureksi.
Olemme kiitollisia yhdistyksestä, jossa on paljon eri-ikäisiä jäseniä. Kiitämme myös testamenttilahjoituksista, joiden avulla olemme pystyneet järjestämään toimintaa. Olemme tavoittaneet alueen perheitä ja etenkin perheretkemme ovat toimiva konsepti. Olemme järjestäneet tapahtumia myös yhdessä muiden yhdistysten kanssa. Ilman yhteistyötä ja verkostoitumista ei kukaan selviydy.
Tunnemme ylpeyttä ja kiitollisuutta siitä, että olemme osa Tukiliitto-perhettä. Onnittelemme liittoa, joka toimii ajassa ja reagoi akuutisti haastavimpiinkin tilanteisiin.
Aikoinaan aktiivit taistelivat muun muassa kehitysvammaisten lasten oikeudesta käydä koulua. Se on asia, jota nyt pidämme itsestään selvänä. Kunpa 50 vuoden päästä kehitysvammaisten ihmisten työllisyys, osallisuus ja omiin asioihinsa vaikuttaminen olisivat yhtä suuria itsestäänselvyyksiä.
Haluamme kiittää kaikesta siitä tiedosta, materiaalista ja kohtaamisen mahdollisuuksista, joita Tukiliitto jäsenistölleen antaa.
PIETA NATUNEN, SIHTEERI / JOENSUUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI
ERKAT onnittelevat
HAMINAN SEUDUN ERKAT RY on pieni ja aktiivinen yhdistys Haminassa. Järjestömme nimi ERKAT tulee sanoista erityistä tukea tarvitsevat. Halusimme uuden, nuorekkaan nimen, joka ei olisi leimaava. Jäsenemme eivät ole vammaisia, vaan ihmisiä, jotka tarvitsevat normaalia enemmän tukea elämäänsä. Halusimme, että uusien jäsenien on helpompi liittyä yhdistykseemme. Emme kysy diagnoosia, vaan otamme kaikki halukkaat avosylin vastaan.
Haluaisimme, että erkkanuoremme työllistyisivät ja saisivat kunnollista palkkaa. He ovat tunnollisia työntekijöitä ja haluavat arvostusta työstään. Toivomme myös, että he saisivat asua itsenäisesti omassa asunnossa ja päättää itse, missä asustavat.
Haluamme kiittää 60-vuotiasta Tukiliittoa tuesta ja kaikesta avusta, jota olemme saaneet. Yhteistyö on ollut erittäin hyvää. Tukiliitto on tehnyt paljon parannuksia erityistemme elämään. Emme enää elä syrjässä muulta maailmalta, vaan olemme näkyviä ja kuuluvia ja olemme saaneet paljon tukea itsenäiseen elämään.
MERJA NIITTYMÄKI-OINONEN, PJ / HAMINAN SEUDUN ERKAT RY
Kultainen yhdistys saisi arvoisensa historiikin.
Kultainen yhdistys kansien väliin
JOSKUS TULEE ETEEN yllättäviä polkuja, joille astuessa ei voi tietää, minne ne vievät. Viime syksynä tapasin tukiyhdistyksemme ihmisiä ensimmäistä kertaa ja tulin sivulauseessa sanoneeksi: ”Mitä jos tehdään kirja?”
Siinä hetkessä en tiennyt juuri mitään yhdistyksestä, enkä kirjasta, joka lopulta syntyisi. Ja voi miten paljon seuraavan reilun puolen vuoden aikana opinkaan.
Ensin tapasin ihmisiä ja kuulin heidän kokemuksiaan yhdistyksestä ja kehitysvammaisten lasten vanhemmuudesta. Vaikka vanhemmuuden tarinat eivät juuri kirjaan päätyneet, kannan jokaista mukanani loppuelämäni.
Sitten aloin tutkia yhdistyksen toimintaa 50 vuoden ajalta. Ensin lähinnä taivastelin aktiivisuuden määrää ja yritin pikkutarkasti selvittää ja kirjata kaiken. Sitten ymmärsin, että on pakko vaihtaa mittakaavaa ja yrittää koota kaikesta ne isoimmat jutut.
Tekemisen myötä kunnioitus käsiini langennutta tehtävää kohtaan kasvoi. Yhdistyksestä oli hetkessä tullut minulle yksi elämän parhaista jutuista. Ihailin sen tekemää työtä ja halusin ehdottomasti, että upea Kultainen yhdistys saisi arvoisensa historiikin.
Valtava kiitos kaikille, jotka jakoivat kokemuksiaan ja kaivelivat arkistojaan. Erityiskiitos Anna Levolle lehtijuttujen koosteesta sekä Irmeli Hietamäelle ja Sirkka Tuomiselle kärsivällisistä vastauksista noin 3295:een kysymykseeni.
Kehitysvammainen tyttäreni syntyi 2018. Siitä lähtien minua on kiinnostanut suunnattomasti kehitysvammaisten ihmisten historia Suomessa. Kirja antoi mahdollisuuden syventyä 50 viime vuoteen. Hetkittäin tajusin, että tartuin ”epäolennaisuuksiin”, mutta sekin oli tärkeää minulle. Kuluneen vuoden aikana olen myös käsitellyt sitä, miksi olen itse päätynyt tähän upeaan porukkaan. Minulla on kehitysvammainen lapsi.
Tässä se nyt sitten on, yhdistyksen historiikki. Kovien kansien välissä melkein 150 sivua ja paljon värikuvia. Kiitos, että sain tämän tehdä.
MINTTU VETTENTERÄ, RIIHIMÄEN KEHITYSVAMMATUKI
Jokaisen taidot käyttöön
KUN YHDISTYKSEMME täytti 50 vuotta 21. huhtikuuta, emme päässet juhlimaan koronan vuoksi, mutta myöhemmin toivottavasti! Onnittelemme itseämme siitä, että olemme pysyneet ”hengissä” täysin vapaaehtoisvoimin. Vertaistuki on kantanut ja talkoohenkeä on löytynyt toimintaan ja tapahtumiin. Kiitos myös hyville yhteistyökumppaneille kuten Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnalle, Essoten vammaispalveluille ja Vaalijalalle. 60-vuotiaan Tukiliiton aluesihteerit ja -koordinaattorit ovat olleet vahvasti tukenamme. Erityisesti ovat jääneet mieleen Marjatta Tammiston vetämät puheenjohtajien ja sihteerien tapaamiset Mäntymotellilla.
Kuluneen 50 vuoden aikana palvelut ovat kehittyneet hitaasti, mutta varmasti. Laitosasumisen purkaminen on ollut ehkä suurin muutos. Myös pidennetty oppivelvollisuus ja VALMA- ja TELMA-koulutukset ovat suuria saavutuksia erityisopetuksessa.
Seuraavan 50 vuoden suurin muutostoiveemme on tietenkin se, että ihmiset suhtautuisivat yhä hyväksyvämmin erilaisuuteen. Kunpa yhteiskunta tarjoaisi jokaiselle yksilöllisiin tarpeisiin perustuvat palvelut niin, että kaikki saisivat tarvitsemansa avun ja tuen, ja voisivat kehittää omia lahjojaan toivomallaan tavalla.
Toinen toive olisi, että nyt täysin vapaaehtoispohjalla toimivat tukiyhdistykset saisivat palkata henkilökuntaa ja toimitiloja käyttöönsä.
Uusien vastuunkantajien löytyminen edellyttää, että yhdistys toimii näkyvästi ja houkuttaa myös nuorempia erityislasten vanhempia mukaan toimintaan. Tässä on suuri rooli sosiaalisella medialla ja digitaitojen hyödyntämisellä.
TARU VILANDER, PJ / MIKKELIN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI
Kehitysvammaisten diskot saivat alkunsa Mikkelissä Moision sairaalan liikuntasalissa vuonna 1972. Idean äiti oli silloisen tukiyhdistyksen hallituksen jäsen rouva Savolainen, jonka tukijoita ja innoittajia olivat psykiatri Kivi Lydecken ja tämän vaimo, opettaja ja musiikkiterapeutti Hilkka-Maija Lydecken.
Nykydiskot alkoivat Sokos Hotel Vaakunan yökerhossa syksyllä 2019.
On tärkeää päästä vaikuttamaan
MINUA ALKOI KIINNOSTAA Tukiliiton toiminta ja lähdin sitten mukaan. En muista, mistä kuulin liitosta alun perin – niin kauan olen ollut toiminnassa mukana. Ehkä jonkun koulutuksen kautta. Sitten perehdyin lisää ja pääsin keskustelemaan muiden paikkakuntien ihmisten kanssa. Neuvottelukunnan toiminnan aloituksessa olin mukana.
Tavallaan lähdin toimintaan mukaan äitini jalanjäljissä. Äiti oli Kuopion kuulovammaisten koulun johtokunnassa ja olin pienenä aina mukana kokouksissa. En osannut kirjoittaa, mutta sain paperia ja piirtelin samalla, kun kuuntelin. Kotona leikin kokousten pitämistä ja minulla oli oma puinen nuija, jossa luki nimeni.
Olin käynnistämässä Me Itsen ensimmäisiä alajaostoja eli paikallisia ryhmiä. On tärkeää päästä halutessaan mukaan toimintaan ja vaikuttamaan.
Olen onnellinen siitä, että täytin toukokuussa 50 vuotta. Siihen en olisi itsekään uskonut. Elämässäni on ollut monia hyviä ja huonoja asioita, mutta positiivinen persoonani on varmasti auttanut selviytymään. Oikeastaan en ole vieläkään oikein tottunut siihen, että olen oikeasti jo 50-vuotias.
Onnittelen Tukiliittoa 60 vuodesta. Kiitän Sirkka Merikoskea. Kun hän jäi eläkkeelle, tein hänelle lahjan. Kiitän myös siitä, että pääsin mukaan konferenssiin, joka pidettiin Tampereella. Se oli syntymäpäivävuoteni huipentuma ja ehkä suurin tapahtuma, jossa olen koskaan ollut mukana. Jatkossakin olen aina valmis lähtemään mukaan. Toivottavasti pysyn niin terveenä, että pääsen toimimaan aktiivisesti.
Jos istuisin tässä satavuotispäivänäni, haluaisin todeta, että aktiivinen vaikuttaminen on jatkunut. Kehitysvammaisten ihmisten asiat eivät saa missään tapauksessa unohtua.
JARKKO EEROLA, KUOPIO / KIRJURINA SAARA RASK
60
Yhdistys on mahdollistaja
60-VUOTIAS yhdistyksemme on juhlinut pitkin vuotta. Olemme nostaneet joka kuukausi merkittäviä toimintojamme Facebookissa ja verkkosivullamme. Vuosi huipentuu Jelppis-juhlaan ja juhlajumalanpalvelukseen, joita vietämme yhdessä jäsenistömme kanssa. Juhlavuoden kohokohtiin ovat tervetulleita kaikki.
Kiitämme jäseniämme, vapaaehtoistyöntekijöitä, ohjaajia, työntekijöitämme Päiviä ja Johannaa, kumppaneitamme ja tukijoitamme: olette kultaakin kalliimpia. Tulevaisuudessakin yhdistyksiä, matalan kynnyksen toimijoita tarvitaan, jotta monipuolinen toiminta jatkuu. Olemme edistäneet koko Pirkanmaan alueella asumispalveluita, ja Kehitysvammaisten Asuntotukisäätiö sai alkunsa. Kuluneiden vuosien aikana on saavutettu paljon.
Olemme erityisen ylpeitä kaikista yhdistyksemme aktiivisista jäsenistä vuosien varrella. Me olemme yhdessä olleet kehittämässä monien palveluiden saatavuutta. Edesmennyt kunniapuheenjohtajamme Kalevi Ahonen edisti asumispalveluita koko Pirkanmaan alueella.
Haluamme lämpimästi onnitella myös 60-vuotiasta kattojärjestöämme Kehitysvammaisten Tukiliittoa! Valtakunnallinen vaikuttaminen on nähty jo yhdistyksemme alkumetreillä hyvin tärkeäksi, olemmehan yksi Tukiliiton perustajayhdistyksistä. Kuluneiden vuosikymmenten mittaan yhdistyksemme jäsenet ovat olleet merkittävästi vaikuttamassa liiton toimintaan ja sen kehittämiseen. Toivomme, että liitto muistaa aina juurensa ja sen, että on kyse omaisjärjestöstä.
Toivomme myös, että tulevaisuudessa ihminen kohdataan ihmisenä, yhdenvertaisena. Myös vaikeimmin kehitysvammaiset ihmiset on muistettava, kun toimintaa suunnitellaan. Toivomme, että kenenkään ei enää tarvitsisi tapella palveluista ja tuesta.
LEENA JOKIPAKKA, PJ / TAMPEREEN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI
Vasemmalla: Lasten ja nuorten perhetapahtumassa 8.6.2021 Niihaman majalla Tampereen yhdistysväki nautti yhdessäolosta, nuotiolätyistä ja mukavasta tekemisestä – ja Riesa-Pellen esiintymisestä.
Paljon on tehty, paljon vielä tehtävä
OLEN Marjo Juntunen Oulusta, olen syntynyt 1.2.1961 eli 60 vuotta sitten. Esikoispoikamme Tuukka syntyi vuonna 1988 ja samana vuonna löysimme Oulun tukiyhdistyksen. Siten minusta tuli tukiliittolainen.
Tuukalla on Downin oireyhtymä ja vaikea-asteinen kehitysvamma. Saimme myöhemmin kaksi poikaa lisää. Kaikki kolme asuvat Oulussa ja poikien perheet ovat meille ensiarvoisen tärkeitä: mummilan ovet ovat aina auki.
Kun Tuukka oli pieni, kävin Tukiliiton ensitietoseminaarissa. Sen innoittamana vedin vuosia ”Pienten piiriä” eli pienten kehitysvammaisten lasten perheiden kerhoa Oulussa. Vanhemmat keskustelivat, asiantuntijat pitivät alustuksia ja samalla solmittiin elämän mittaisia ystävyyssuhteita. Tuukan lähestyessä kouluikää minua pyydettiin yhdistyksen hallitukseen, jossa vierähti noin 25 vuotta. Yhdistyksen ja liiton kautta sain paljon tietoa ja rohkeutta vaikuttamistoimintaan.
Elämä ei ole ollut helppoa, mutta erittäin mielenkiintoista. Onnittelen itseäni siitä, että perheen lisäksi olen jaksanut panostaa työhöni. Olen saanut tietynlaista osaamista, jota ei oppikirjoista opiskella. Kiitän itseäni myös siitä, että olen edelleen oma hymyilevä itseni. Kunpa saisin säilytettyä tämän mielenkiinnon elämään vielä kauas eteenpäin.
Kukapa olisi uskonut puolitoista vuotta sitten, että yhdistys joutuu keksimään uudet keinot pitää yhteyttä jäsentensä kanssa. Selvisimme, mutta ikävöimme tapaamisia kasvokkain. Etenkin kehitysvammaiset jäsenemme kaipaavat diskoja, retkiä ja yhdessäoloa.
Onnittelen Tukiliittoa pitkäjänteisestä työstä kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheidensä hyväksi. Jatkukoon tämä hieno työ. Toivoisin yhteiskunnalta ”palvelutarjotinta” perheille, joille syntyy kehitysvammainen lapsi. Kaikkein väsyttävintä on anoa, tehdä valituksia ja muistutuksia. Jospa 60 vuoden kuluttua olisi toisin, toivottavasti jo paljon ennen sitä.
Toivon, että sote-uudistukset toteutettaisiin niin, että ihan kaikille olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet palveluihin paikkakunnasta riippumatta. Paljon on saatu aikaan, paljon on vielä saavutettavaa.
MARJO JUNTUNEN, OULU
Marjo Juntunen.
70
Täyttä elämää, mahtavaa vertaistukea
VIETÄN 70-vuotissyntymäpäivääni lokakuussa. Tukiliittolainen olen ollut noin 40 vuotta. Liityin, kun poikani syntyi ja kaikki ei mennyt niin kuin piti. Aluksi yhdistystoiminta vähän epäilytti. Olin tavannut kehitysvammaisten vanhempia, jotka tuntuivat vain valittavan. Sitten lähdin mukaan ja tutustuin hienoon porukkaan, joka valittamisen sijaan eli täyttä elämää. Vertaistuki oli mahtavaa.
Yhtäkkiä huomasin, että olin rahastonhoitaja, sihteeri ja puheenjohtaja. En koskaan pyrkinyt virkoihin – niihin vain joutuu, kun on kova tekemään. Olen aina ajatellut, että vaikka kehitysvammainen ihminen ei pysty välttämättä itse tuomaan omaa ajatustaan esiin, hän on yhtä oikeutettu elämään rikasta ja merkityksellistä elämää kuin kuka tahansa.
Olen ollut järjestämässä vaikka minkälaista tekemistä, myös vaikeasti kehitysvammaisille ja heidän perheilleen. Itse olen kulkenut kaikkialla oman autistisen Ola-poikani kanssa. Tärkeintä on myötävaikuttaa siihen, miten ihmiset suhtautuvat erilaisuuteen. On mahtavaa myös tuntea iloa siitä, että huomaa jotenkin antaneensa kehitysvammaisille ihmisille onnistumisen ja osallistumisen iloa.
Toiminta liittotasolla on avannut uusia näkökulmia. Vaikuttamisvaliokunnassa sain tutustua eri puolilla Suomea asuviin omaisiin ja kuulla, miten asioita missäkin hoidetaan. Siitä sai todellista vertaistukea.
Onnittelen itseäni siitä, että olen suht’ järjissäni vielä – ottaen huomioon, kuinka paljon olen joutunut tappelemaan poikani puolesta. Olen saanut tehdä kampaajan työtä, jota rakastan. Olen saanut oman ihanan perheen, johon kuuluu kaksi sisarta, heidän neljä lastaan ja kuusi lastenlasta, ja ystävät. Omat vanhempani ja myös poikani isä ovat kuolleet.
Tukiliitto on saanut vahvan roolin, kun päätetään kehitysvammaisille tärkeistä asioista. Kuitenkin liitto on lähellä ihmistä, eikä sellainen liian iso organisaatio, johon ei voi tai uskalla ottaa yhteyttä. Kaikki ovat kuin ystäviä.
Toivon, että 70 vuoden kuluttua jokaisella on omien kykyjen ja taitojen mukainen koulutus ja jokaista ihmistä kohdeltaisiin yhdenvertaisesti. Jos ihminen tarvitsee enemmän apua selviytyäkseen elämästään, sitä pitäisi antaa ilman tätä nykyistä valtavaa taistelua.
MERVI VIRTANEN, VARKAUS
