2 minute read

Sivuääni

Mikä tekee elämästä merkityksellisen?

OTSIKON KYSYMYS on valtava, mutta vastaus on lähempänä kuin luuletkaan. Tietyt perusasiat ovat merkityksellisen elämän ytimessä kaikilla meillä – ja tämä koskee myös kehitysvammaisia. Ei ole erikseen kehitysvammaisten ihmisten merkityksellistä elämää ja tavallisten ihmisten merkityksellistä elämää. Merkityksellisen elämän perustavat lähteet yhdistävät meitä kaikkia.

Advertisement

Merkityksellisyyden kokeminen ei ole mitään poikkeuksellista, joka on varattu vain harvoille ja valituille. Tutkimukset osoittavat, että valtaosa ihmisistä kokee jo nyt elämänsä varsin merkitykselliseksi – ja että merkityksellisen elämän eväät löytyvät ihan tavallisesta arkielämästä.

Ehkä tärkein merkityksellisen elämän lähde ovat toiset ihmiset. Se että on läheisiä ihmissuhteita – ihmisiä, joista välitän ja jotka välittävät minusta. Kukaan meistä ei halua tulla kohdatuksi vain potilaana tai asiakkaana, vaan kokonaisena ihmisenä. Merkityksellisissä ihmissuhteissa laatu ratkaisee, ei määrä. Muutama aidosti hyvä ihmissuhde riittää valtaosalle meistä merkityksellisen elämän perustaksi.

Toiseksi ihminen haluaa kokea olevansa hyödyllinen. Haluamme pystyä auttamaan toisia tai tekemään jotain, mistä on muille iloa ja hyötyä. Tämän ei tarvitse olla mitään valtavaa, vaan pienet arkiset auttamisen paikat voivat jo toimia tärkeinä merkityksen kokemisen hetkinä.

Yhteys muihin ihmisiin on siis tärkeätä merkityksellisessä elämässä. Mutta yhtä tärkeätä on yhteys omaan itseensä. Se vaatii omien kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien tunnistamista. Mistä asioista ja aktiviteeteista juuri minä pidän? Missä jutuissa pärjään ja koen olevani taitava? Kyky tunnistaa tällaisia asioita ja mahdollisuus tehdä niitä omassa elämässä on se kolmas keskeinen merkityksellisen elämän lähde.

Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija, erityisesti mitä tulee kunkin ainutlaatuisiin tarpeisiin, toiveisiin ja haluihin.

Kirjoittaja toimii tutkijatohtorina Aalto-yliopistossa. Hän oli yksi pääpuhujista Taidot – Skills -virtuaalikonferenssissa, jonka Tukiliitto järjesti yhdessä eurooppalaisen kattojärjestömme, Inclusion Europen kanssa.

ELÄMÄ TUNTUU MERKITYKSELLISELTÄ, kun omassa arjessa on laadukkaita kohtaamisia läheisten ihmisten kanssa, kun on mahdollisuus auttaa, ilahduttaa ja tehdä hyvää, ja kun pääsee tekemään itseään kiinnostavia asioita, joissa kokee pärjäävänsä. Sen enempää ei merkitykselliseen elämään vaadita.

Miten sitten auttaa toista ihmistä elämään merkityksellisempää elämää? Tässä Tukiliiton Kohtaa mut -slogan on asian ytimessä. Kohtaamalla toisen kokonaisena ihmisenä tuemme parhaiten hänen mahdollisuuttaan elää merkityksellistä elämää. Aito kohtaaminen synnyttää laadukasta vuorovaikutusta ja luo pohjaa ihmissuhteelle, jossa ihminen kokee tulevansa nähdyksi omana itsenään.

Kohtaaminen mahdollistaa myös toisen kuuntelemisen. Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija, erityisesti mitä tulee kunkin ainutlaatuisiin tarpeisiin, toiveisiin ja haluihinsa. Tukiliiton vision mukaisesti ”apua ja tukea tarvitsevien ihmisten osallisuus ja oikeudet toteutuvat” parhaiten yhdessä eli sellaisessa suhteessa, jossa auttaja ja apua tarvitseva tuntevat toisensa syvällisesti. Kun toisen tuntee, voi alkaa yhdessä hänen kanssaan rakentaa arkeen enemmän juuri hänelle merkityksellistä tekemistä: paikkoja, jossa hän pääsee toteuttamaan itseään, käyttämään omaa osaamistaan ja tekemään jotakin, josta on muille iloa.

Tämä työ, joka on 60 vuotta täyttävän Tukiliiton toiminnan ytimessä, on todella arvokasta. Se on työtä, joka auttaa tekemään toisen ihmisen elämästä merkityksellisempää.

Parasta on, että tekemällä tätä työtä myös oma elämä tulee merkityksellisemmäksi. Aidossa kohtaamisessa vahvistuu nimittäin tasapuolisesti sekä auttajan että autettavan elämän merkityksellisyys.

FRANK MARTELA, FILOSOFI, TIETOKIRJAILIJA JA TUTKIJA Nro 4/2021 – 51. vuosikerta

PÄÄTOIMITTAJA Merja Määttänen puh. 040 653 1159 merja.maattanen@tukiliitto.fi

JULKAISIJA Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Pinninkatu 51, 33100 Tampere Puh. 0207 718 200 www.tukiliitto.fi

ILMOITUSMYYNTI Emilia Kovanen, puh. 045 1284 623 Tiinu Pärssinen, puh. 040 3518 862 ilmoitusmyynti.tukiviesti@gmail.com

TAITTO Mika Aalto-Setälä Otsomaria Oy

KANNEN KUVA Laura Vesa

TILAUSHINNAT 2021 30 €/vuosikerta Jäsenille maksuton

JÄSENASIAT, LEHTITILAUKSET Jäsensihteeri Sanna Tikkanen Puh. 040 483 9362 jasenpalvelu@tukiliitto.fi

PAINOS 12 500 kpl ISSN-L 0355-7669 ISSN 0355-7669 (painettu) ISSN 2242-9123 (verkkojulkaisu) Aikakauslehtien liiton jäsen

PAINOPAIKKA PunaMusta, Forssa, 2021

AIKATAULU Teemat ja aineisto- / ilmestymispäivät 2021

Nro 1 Poikkeusajan jäljet 18.1. / 26.2. Nro 2 Äiti 12.4. / 21.5. Nro 3 Syntymäpäivät 16.8. / 24.9. Nro 4 Rakkaus 1.11. / 10.12.

H I I LINEUTRAALI PAINOTUOT E

This article is from: