PAKINA TUOMO TIAINEN
Alkuaine vanadiinin sähköiset seikkailut Osa 7. Alkuaine vanadiini ihmeiden edessä Alkuaine vanadiini oli viimeinkin päässyt monimutkaisen prosessin kautta eroon niistä epäpuhtauksista, joita sen matkaan oli tarttunut aikaisemmassa elämässä teräksen valmistusprosessiin osallistumisen seurauksena. Nyt se lepäili kaikessa rauhassa ikiystävänsä hapen kanssa muodostamissaan kahden vanadiiniatomin ja viiden happiatomin muodostamassa ryppäässä odotellen tulevaisuuden tapahtumia. Se oli myös vastaisen varalta selvittänyt itselleen ne erityisominaisuudet, jotka saattaisivat antaa sille käyttöä mahdollisissa sähköisissä sovelluksissa. Nyt odotusaika ei muodostunutkaan pitkäksi. Alkuaine vanadiini ja kaikki sen kavereina olevat samanlaiset atomiryppäät kaadettiin puhdistumisprosessin perusteella tutulta tuntuvaan nesteeseen. Alkuaine vanadiini tunnisti siitä jälleen vety-, happija rikkiatomeja. Nyt kuitenkin lämpötila ja nesteen koostumus olivat sellaisia, että alkuaine vanadiini tunsi polttavaa tarvetta luopua ikiystävistään happiatomeista ja siirtyä nesteeseen yksittäisinä vanadiiniatomeina. Jokainen vanadiiniatomi menetti samalla kolme niistä elektroneistaan, joiden avulla se saattoi käydä vaihtokauppaa ympäristönsä atomien kanssa. Siksi alkuaine vanadiini tunsi olonsa vähän epämukavaksi nesteeseen siirryttyään. Nestesäiliön pohjassa oleva pumppu käynnistyi ja alkoi kierrättää nestettä putkea pitkin uuteen säiliöön. Uudessa säiliössä oli ensinnäkin huopaa muistuttava ohut laatta, josta alkuaine vanadiini tunnisti pelkästään hiiliatomeja. Lisäksi säiliön yhdessä seinässä oli
runsaasti äärimmäisen pieniä reikiä. Ne olivat ensi silmäyksellä katsottuna niin pieniä, etteivät edes yksittäiset vanadiiniatomit niihin mahtuneet suuremmista atomeista tai niiden muodostamista ryppäistä puhumattakaan. Uuden säiliön täytyttyä neste palasi toista putkea pitkin alkuperäiseen säiliöön ja siitä pumpun ajamana taas uudelleen takaisin. Aluksi ei tapahtunut mitään muuta erityistä. Neste ja alkuaine vanadiini sen mukana pyörivät pumpun pakottamina säiliöstä toiseen ja taas takaisin. Äkkiä kuitenkin jälkimmäisessä säiliössä olevasta huopalaatasta alkoi pulputa elektroneja. Sitä mukaa kuin yksittäiset vanadiiniatomit joutuivat nesteen mukana kiertäessään huopalaatan läheisyyteen, ne nappasivat itselleen yhden elektronin helpottaakseen lievää epämukavaa oloaan. Se rauhoitti kummasti vallitsevissa olosuhteissa. Samanaikaisesti alkoi samassa säiliössä olevan reiällisen seinämän rei´istä työntyä nesteeseen vetyatomeja, jotka olivat menettäneet ainoan elektroninsa. Niitä tuntui tulevan yhtä paljon kuin huovasta nesteeseen pulppusi elektroneja, jotka kuitenkin joutuivat vanadiiniatomien kaappaamiksi. Tilanne jatkui tällaisena, kunnes melkein kaikki vanadiiniatomit olivat napanneet itselleen yhden puuttuvista elektroneistaan oloaan rauhoittaakseen. Nesteessä parveili nyt myös runsaasti elektroninsa menettäneitä vetyatomeja. Sitten pumppu pysähtyi ja nestekierto lakkasi säiliöissä. Tilanne ikään kuin jähmettyi paikalleen. Kaikki odottivat jännittyneinä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Jännitys oli aluksi kouriintuntuvaa, mutta laimeni vähitellen, kun mitään uutta ei ilmaantunutkaan.
SOFI PERIKANGAS SOFIISTUDIO.COM
86
MATERIA 4 – 2023
