Materia 4/2023

Page 87

KOLUMNI

PERTTI VOUTILAINEN

Vaihtoehtoina rutto ja kolera Suomalaisen politiikan seuraajalle kuluva vuosi on ollut mielenkiintoinen. Kevään vaalitaisto oli tuima. Sen tulos oli ennakko-odotusten mukainen, vaikka muutos voimasuhteissa olikin suuri. Lisää sosialismia emme halunneet, vaan suunta vei oikealle. Ennätyspitkien neuvottelujen tuloksena saatiin maalle juhannuksen alla uusi hallitus ja sille ohjelma, joka lupasi muutosta. Suomi pitää nostaa ylös velka-ahdingosta, jonka syövereihin olemme vajonneet. Vaikeita päätöksiä vaaditaan. On oikein sanoa, että päättäjät ovat ”ruton ja koleran välissä”. Jos valtion kustannuksia karsitaan, kansa napisee ja sanoo, että herrat kiusaavat köyhiä. Jos kustannuksia lisätään, sanotaan, että nyt syödään tulevien sukupolvien eväitä. Ei ole helppoa olla päättäjänä tässä ilmapiirissä. Hallituksen tehtävänä on vaalituloksen valtuuttamana pitää huolta valtakunnan asioista. Vallitsevassa tilanteessa suuri paino on pakko asettaa talousasioille. Siitä aihepiiristä löytyy ristiin meneviä intressejä kansalaisten ja kansanryhmien kesken. Tästä huolimatta tarvittavat päätökset pitää tehdä. Uskallan väittää, että parlamentaarinen järjestelmämme on riittävän vahva sopimaan riitansa. Suomalaisten sanotaan olevan parhaimmillaan, kun yhteisymmärrystä vaikeina aikoina vaaditaan. Saatamme usein unohtaa, että olemme onnekkaita kuuluessamme siihen osaan maailman väestöä, joka oikeasti noudattaa kansanvaltaa. Muistan aikoinaan vaihtaneeni mielipiteitä demokratiasta venäläisen liikekumppanin kanssa. Opin, että itäisellä naapurillamme ei ollut harmainta aavistusta demokratian todellisesta olemuksesta. Tavallisen kansan katsotaan olevan ymmärtämätöntä päättämään isoista asioista. Kansanvaltaa parempi on hyvä tsaari, joka tarvittaessa on tarpeeksi vahva ja julma jopa kurittamaan omaa kansaansa. Kansa ei päätä asioista Kiinassa. Eikä kastijärjestelmän rasittamassa Intiassakaan. Arabimaissa vaimo on miehensä omaisuutta. Voisimmekohan todeta, että elämä meillä maailman mittakaavassa mitattuna on sillä lailla mallillaan, että ei sitä sisäisillä riidoilla kannata pilata. Kun kansa keväällä oli kertonut kantansa, alettiin uskoa. että homma oli kontrollissa. Mutta sitten iski piru. Joku oli huomannut, että monien uusien ministerien vanhat puheet haisivat fasismille ja rasismille. Oppositio ja media nostivat kovan äläkän. Rumaahan käytös oli jo kauan ollut, mutta se oli päässyt jatkumaan, kun kukaan ei ollut siihen puuttunut tarpeellisella vakavuudella. Hölmöt puheet ovat tyypillisiä nuorison keskuudessa. Osa niistä voidaan panna puberteetin syyksi. Onneksi se vaiva yleensä helpottuu, kun aikuistumme. Mutta jos ihmiset pahasti hölmöilevät vielä kaksikymppisinä, perussyytä pitänee hakea huonosta kotikasvatuksesta, joka on tarttuva ja perinnöllinen

tauti. Möläyttelijät hakeutuvat toistensa seuraan ja samaan puolueeseen. Silloin tulee kuvaan mukaan myös ”joukossa tyhmyys tiivistyy”- ilmiö. Pelolla ajattelen sitä päivää, jolloin tulee ilmi uusi möläytys, vaikka valoja on vannottu. Väitetään, että koko kesän jatkunut riitely on tuottanut Suomelle mainehaittaa. Sitä en osaa pitää kovinkaan merkittävänä. Keskustelusta on toivottavasti ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Ehkäpä joku on peräti oppinut jotakin. Pankaamme siis ”jäitä hattuun” ja ryhtykäämme oikeisiin töihin. Kesän työpanos tosin osaksi menetettiin tämän kärhämöinnin takia. Kateeksi käy naapurimme Ruotsi, joka sen lisäksi, että voitti maaottelut on pystynyt pitämään velkatasonsa kurissa. Ruotsia on kauan kutsuttu kansankodiksi yhteiskunnan vakaan kehityksen vuoksi. Toivoa sopii, että suomalainen Orpo-koti menestyy tulevaisuudessa yhtä hyvin. Vaikka rasismikeskustelu on meillä suurelta osin vallannut ilmatilan, on toki muitakin tunteita herättäviä teemoja liikkeellä. Yksi niistä on lajikadoksi kutsuttu ilmiö. Siinäpä on meille visainen pulma ymmärrettäväksi ja käsiteltäväksi. Luin toimittaja Martti Backmanin kirjoittaman artikkelin (Kanava 2/2023). Sen mukaan Suomesta on viimeisten sadan vuoden aikana hävinnyt kolme nisäkäslajia: tammihiiri, mustarotta ja vesikko, jonka minkki on syrjäyttänyt. Linnuista on kadonnut kultasirkku, joka muuttomatkoillaan on joutunut kiinalaisten suihin. Pienempiä ötököitä tulee ja menee runsaammin. Osan niistä voi nähdä vain mikroskoopilla. Tämän luettuani olin onnellinen. Eihän tässä mitään hätää tuntunut olevan. Mutta tätä auvoa kesti vain yhden päivän, kunnes televisioon ilmestyi mies, joka selitti lajikadon olevan suuri uhka maailman tulevaisuudelle. Vielä suurempi uhka tuntui olevan vieraslajien kirjo. Nyt en ollenkaan tiedä, mihin uskoa. Mutta yhdessä asiassa pysyn kannassani. Olen sitä mieltä, että vieraslaji lupiini on arvokas lisä kaunistamaan maisemaa itäisen Suomen maanteiden varsilla loppukesästä. Se on kulkeutunut Suomeen Amerikasta saakka. Sieltä on tullut myös maailman ahkerin ja taitavin insinööri Kanadan majava. Tervetuloa ! Vielä puolustan avohakkuita, joita vihreä liike vihaa. Vahvan argumentin niiden puolesta esitti tämän kirjoituksen alussa mainittu toimittaja. Pöllön ja haukan on paljon helpompaa pyydystää myyriä aukiolla kuin umpimetsässä. Petolinnut varmaan ovat kiitollisia. ▲ ************************************************************* Komitea pohtii, mitkä ovat hyväksyttäviä nimityksiä kuvaamaan erilaisia ammatteja sukupuolineutraalissa tulevaisuudessa. Yksi vaikeimmista tapauksista kuuluu olevan pyykkipoika. MATERIA 4 – 2023 85


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääsihteeriltä

2min
page 90

Pekka Suomela: Kriittistä strategiaa ja hallitusohjelman raaka-aineita

3min
page 83

Saku Vuori: Paljon uutta ilmassa

4min
page 82

Leena K. Vanhatalo: Sää ei suosinut puumailatennistä

1min
page 79

Tuomo Tiainen: Pakina: Alkuaine vanadiinin sähköiset seikkailut

4min
pages 88-90

Pertti Voutilainen: Vaihtoehtoina rutto ja kolera

4min
page 87

Olli Salmi: Euroopan ytimessä: Joko pian näemme täysautomaattisen digikaivoksen?

3min
page 85

Kaisa Kaukovirta: Tiivistekioski nopeuttaa palvelua huoltoseisokin aikana

3min
page 81

Annika Männikkö: Uutisia alalta: Sandvik on avannut uudet myynnin ja huollon toimitilat Kajaanissa

2min
pages 78-79

Jarkko Fredriksson ja Ville-Valtteri Visuri: Metallurgijaoston teekkari-info LUT-yliopistolla

2min
page 77

Ville Hakala: Tackling issues of waste rock dilution

7min
pages 71-74

Jukka Kakriainen: UUTISIA ALALTA Ydinfysiikan huippuinnovaatio, joka parantaa prosessiteollisuuden tuottavuutta ja vauhdittaa vihreää siirtymää

5min
pages 66-69

Antti Roine: Tekoäly – menestys vai katastrofi?

2min
pages 63-64

In memoriam, TkT, ylipanostaja Raimo Vuolio 1936-2023

4min
pages 61-62

In memoriam, Jari Rosendal

2min
page 60

Tommi Sappinen: GIFA/METEC/ THERMPROCESS/NEWCAST -messut Düsseldorfissa

9min
pages 55-59

Valtteri Vauhkonen: Nallipaikan vaikutus levysorroslouhosräjäytyksen ryöstöön ja räjähtämättömiin louhosreikiin Kemin kaivoksella

8min
pages 49-52

Nina Tanskanen: Kalliorakennussuunnittelija voi vaikuttaa hankkeen hiilijalanjälkeen

2min
page 47

Tuomo Tiainen: Uudet materiaalit ja teknologiat ohutlevytuotteissa

14min
pages 37-44

Tuomo Tiainen: Vaurioanalyysi on materiaaliosaamisen ytimessä

16min
pages 29-36

Hanna Koponen, Antti Karjalainen, Marko Hyttinen, Pertti Pasanen ja Olli Sippula: TASK-hankkeesta lisätietoa työntekijöiden altistumisesta syöpävaarallisille ilman epäpuhtauksille maanalaisissa kaivoksissa

5min
pages 25-27

Paula Pihlava: Suomalaisen kaivossektorin osaaminen näyttävästi esillä Namibiassa

4min
pages 21-24

Raija Pietilä, Anna Tornivaara, Marleena Hagner, Marja Uusitalo, Juha Heiskanen, Karri Uotila ja Karetta Vikki: Kaivannaisjätealueiden peittoratkaisujen uudet mahdollisuudet – hiilinielu ja kukkaparatiisi?

7min
pages 17-19

Niina Ahtonen, Olli Breilin ja Katja Lalli: Yhteiskunnan geotietohuolto on Geologian tutkimuskeskuksen perustehtävää

4min
pages 14-15

Kristina Karvonen: PILCCU – kaivosjätteestä hiilidioksidia sitovaksi tuotteeksi

7min
pages 10-13

Pääkirjoitus, Pertti Lamberg: FEM 2023 – vihdoinkin täällä taas!

3min
page 9

Frisco: Lukijalle

2min
pages 6-7
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.