Materia 4/2023

Page 60

In memoriam Jari Rosendal Vuorineuvos Jari Rosendal kuoli Espoossa 31. heinäkuuta 2023 lyhyen sairauden seurauksena. Hän oli syntynyt Karhulassa 20.7.1965.

58

MATERIA 4 – 2023

liittyvät perjantai-illan tanssiaiset ja lauantaipäivän lounas olivat tapahtumia, joissa hän tapasi nykyisiä ja vanhoja kollegoita. Näitä päiviä Jari ei jättänyt väliin mistään hinnasta. Jarille myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan ritarimerkki vuonna 2011. Tasavallan presidentti myönsi hänelle vuorineuvoksen arvonimen vuonna 2020. Jari oli intohimoinen metsästäjä. Jahdeista tuli monivuotinen perinne, josta myös moni läheinen ystävyys sai alkunsa. Vieraillessaan ystävien luona Jarilla oli tapana tuoda tuliaisena riistaa kukkien sijaan. Myös maanpuolustus oli lähellä Jarin sydäntä, ja hän oli aktiivisesti mukana reservin harjoituksissa, viimeksi syksyllä 2022. Hän oli sotilasarvoltaan reservin kapteeni. Perhe oli hänelle hyvin tärkeä. Vuonna 1995 hän avioitui vaimonsa Eryn kanssa ja perheeseen syntyi kaksi lasta. Koko perhe asui Jarin kansainvälisten tehtävien takia niin Kanadassa kuin Yhdysvalloissakin. Suomessa Vihdin kesäpaikka oli keidas, jossa hän tapasi ystäviään ja vietti viikonloppuja, kesiä ja juhlapyhiä. Jari toisti usein mietelausetta ”Voima kertaa äly on vakio”. Tähän mietelauseeseen tiivistyvät ikiteekkarin huumorintaju ja viisaus. ▲ LEENA K. VANHATALO

J

ari Rosendal valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun konetekniikan osastolta vuonna 1991. Teekkaritoiminta ja -henki olivat hänelle tärkeitä niin opiskeluaikana kuin myöhemminkin. Jo opiskeluaikana hän aloitti työt Outokummulla teknologiatuotteiden parissa. Siitä alkoi 25 vuoden ura Outokummulla ja myöhemmin Outotecilla ensin teknologia-asiantuntijana ja lopuksi Outotecin johtoryhmän jäsenenä. Outotecilta Jari kutsuttiin vuonna 2014 Kemiran toimitusjohtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka. Esihenkilönä Jari oli ihmisläheinen ja pidetty johtaja, jolla oli aina aikaa tiiminsä jäsenille. Henkilöstön ja asiakkaiden turvallisuus ja hyvinvointi olivat hänelle tärkeitä arvoja, jotka hän vei käytäntöön kaikissa tehtävissään. Hänet tunnettiin määrätietoisena ja aktiivisena vaikuttajana kaivosteollisuudessa Suomessa ja maailmalla. Jari oli lisäksi kuparintuottajien kattojärjestön ICA:n hallituksen jäsen vuosina 2012–14. Hänen vaikutuksensa ulottui myös laajemmin suomalaiseen elinkeinoelämään, hän oli mm. EK:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsen vuosina 2017–18. Jari toimi myös Vuorimiesyhdistyksen hallituksessa 2012–20, joista kolme vuotta puheenjohtajana. Puheenjohtajana hän oli kannustava ja johti yhdistystä jämäkästi ja perinteitä kunnioittaen. Jokavuotiset Vuorimiespäivät olivat Jarille aina kohokohta. Päiviin

KIMMO KONTOLA KALLE HÄRKKI PENTTI VIHANTO


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääsihteeriltä

2min
page 90

Pekka Suomela: Kriittistä strategiaa ja hallitusohjelman raaka-aineita

3min
page 83

Saku Vuori: Paljon uutta ilmassa

4min
page 82

Leena K. Vanhatalo: Sää ei suosinut puumailatennistä

1min
page 79

Tuomo Tiainen: Pakina: Alkuaine vanadiinin sähköiset seikkailut

4min
pages 88-90

Pertti Voutilainen: Vaihtoehtoina rutto ja kolera

4min
page 87

Olli Salmi: Euroopan ytimessä: Joko pian näemme täysautomaattisen digikaivoksen?

3min
page 85

Kaisa Kaukovirta: Tiivistekioski nopeuttaa palvelua huoltoseisokin aikana

3min
page 81

Annika Männikkö: Uutisia alalta: Sandvik on avannut uudet myynnin ja huollon toimitilat Kajaanissa

2min
pages 78-79

Jarkko Fredriksson ja Ville-Valtteri Visuri: Metallurgijaoston teekkari-info LUT-yliopistolla

2min
page 77

Ville Hakala: Tackling issues of waste rock dilution

7min
pages 71-74

Jukka Kakriainen: UUTISIA ALALTA Ydinfysiikan huippuinnovaatio, joka parantaa prosessiteollisuuden tuottavuutta ja vauhdittaa vihreää siirtymää

5min
pages 66-69

Antti Roine: Tekoäly – menestys vai katastrofi?

2min
pages 63-64

In memoriam, TkT, ylipanostaja Raimo Vuolio 1936-2023

4min
pages 61-62

In memoriam, Jari Rosendal

2min
page 60

Tommi Sappinen: GIFA/METEC/ THERMPROCESS/NEWCAST -messut Düsseldorfissa

9min
pages 55-59

Valtteri Vauhkonen: Nallipaikan vaikutus levysorroslouhosräjäytyksen ryöstöön ja räjähtämättömiin louhosreikiin Kemin kaivoksella

8min
pages 49-52

Nina Tanskanen: Kalliorakennussuunnittelija voi vaikuttaa hankkeen hiilijalanjälkeen

2min
page 47

Tuomo Tiainen: Uudet materiaalit ja teknologiat ohutlevytuotteissa

14min
pages 37-44

Tuomo Tiainen: Vaurioanalyysi on materiaaliosaamisen ytimessä

16min
pages 29-36

Hanna Koponen, Antti Karjalainen, Marko Hyttinen, Pertti Pasanen ja Olli Sippula: TASK-hankkeesta lisätietoa työntekijöiden altistumisesta syöpävaarallisille ilman epäpuhtauksille maanalaisissa kaivoksissa

5min
pages 25-27

Paula Pihlava: Suomalaisen kaivossektorin osaaminen näyttävästi esillä Namibiassa

4min
pages 21-24

Raija Pietilä, Anna Tornivaara, Marleena Hagner, Marja Uusitalo, Juha Heiskanen, Karri Uotila ja Karetta Vikki: Kaivannaisjätealueiden peittoratkaisujen uudet mahdollisuudet – hiilinielu ja kukkaparatiisi?

7min
pages 17-19

Niina Ahtonen, Olli Breilin ja Katja Lalli: Yhteiskunnan geotietohuolto on Geologian tutkimuskeskuksen perustehtävää

4min
pages 14-15

Kristina Karvonen: PILCCU – kaivosjätteestä hiilidioksidia sitovaksi tuotteeksi

7min
pages 10-13

Pääkirjoitus, Pertti Lamberg: FEM 2023 – vihdoinkin täällä taas!

3min
page 9

Frisco: Lukijalle

2min
pages 6-7
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Materia 4/2023 by Materia-lehti - Issuu