Materia 4/2023

Page 55

The Bright World of Metals 12.-16.6.2023

GIFA/METEC/ THERMPROCESS/NEWCAST -messut Düsseldorfissa

S

uomen Valimoteknisen yhdistyksen ja Vuorimiesyhdistyksen ulkomaan opintomatka helteisessä Düsseldorfissa on nyt takana. Toista kertaa kyseiselle matkalle osallistuneena voin ainakin sanoa, että kyllä se kannatti. Paljon on siellä nähtävää ja tehtävää, ja tähän mennessä myös hyvät säät ovat pitäneet messutunnelman korkealla. Ensimmäisellä osallistumiskerrallani olin tietysti vain nuori akateemikko ja innokas näkemään ulkomaiden yritystapahtumia. Tällä kertaa minulla oli tietysti vastuutehtäväni niin yhteismatkan yhteyshenkilönä kuin myös jäsenlehden kirjoittajanakin.

Ajattelin tovin sitä, millaista juttua messuista haluaisin tehdä. Jotenkin perinteinen raportointi messujen yleiskuvasta ei minulle sovi, ja olenkin sitä mieltä, että mieluummin kokee messut itse kuin lukee minun suurpiirteistä raporttiani niistä. Niinpä päätin, että mikäs sen paremmin sopisi suomalaisille lukijoille kuin ”Suomi mainittu, torilla tavataan”. Kävin siis messuilla haastattelemassa suomalaisia näytteilleasettajia. Kirjoittamieni juttujen tarkoituksena ei ole todellakaan kattava esittely yrityksestä. Nämä jutut keskittyvät pääosin messuosallistujien tunnelmien kyselyyn ja messuille osallistumisen tavoitteisiin. Päätiedot jokaisesta

yrityksestä kuitenkin kerrotaan. Jos tahtoo näiden haastattelujen perusteella johonkin yritykseen enemmän tutustua, niin kannattaa olla yhteydessä suoraan yritykseen. Minulle voi tietysti myös ehdottaa jatko-osien kirjoittamista. Lisäksi haluan vielä mainita, että jonkinlaiset yleistunnelmat messuilta sekä erityisesti katsaus messujen tärkeimpään ja moderneimpaan tarjontaan esitellään marraskuussa Valun käytön seminaarissa. Osallistuin myös messuilla maailman ja Euroopan valimoyhdistysten (WFO & CAEF) järjestämiin seminaareihin valimoalan ajankohtaisista aiheista sekä nuorten tutkijoiden esityksistä. Sen ju-

ALOITUSKUVA

Kuvassa vasemmalta Ville Moilanen, Heikki Kantola, Jukka Salmela, Ossi Råberg, Tuukka Kivi ja Jari Viidanoja

MATERIA 4 – 2023 53

>


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääsihteeriltä

2min
page 90

Pekka Suomela: Kriittistä strategiaa ja hallitusohjelman raaka-aineita

3min
page 83

Saku Vuori: Paljon uutta ilmassa

4min
page 82

Leena K. Vanhatalo: Sää ei suosinut puumailatennistä

1min
page 79

Tuomo Tiainen: Pakina: Alkuaine vanadiinin sähköiset seikkailut

4min
pages 88-90

Pertti Voutilainen: Vaihtoehtoina rutto ja kolera

4min
page 87

Olli Salmi: Euroopan ytimessä: Joko pian näemme täysautomaattisen digikaivoksen?

3min
page 85

Kaisa Kaukovirta: Tiivistekioski nopeuttaa palvelua huoltoseisokin aikana

3min
page 81

Annika Männikkö: Uutisia alalta: Sandvik on avannut uudet myynnin ja huollon toimitilat Kajaanissa

2min
pages 78-79

Jarkko Fredriksson ja Ville-Valtteri Visuri: Metallurgijaoston teekkari-info LUT-yliopistolla

2min
page 77

Ville Hakala: Tackling issues of waste rock dilution

7min
pages 71-74

Jukka Kakriainen: UUTISIA ALALTA Ydinfysiikan huippuinnovaatio, joka parantaa prosessiteollisuuden tuottavuutta ja vauhdittaa vihreää siirtymää

5min
pages 66-69

Antti Roine: Tekoäly – menestys vai katastrofi?

2min
pages 63-64

In memoriam, TkT, ylipanostaja Raimo Vuolio 1936-2023

4min
pages 61-62

In memoriam, Jari Rosendal

2min
page 60

Tommi Sappinen: GIFA/METEC/ THERMPROCESS/NEWCAST -messut Düsseldorfissa

9min
pages 55-59

Valtteri Vauhkonen: Nallipaikan vaikutus levysorroslouhosräjäytyksen ryöstöön ja räjähtämättömiin louhosreikiin Kemin kaivoksella

8min
pages 49-52

Nina Tanskanen: Kalliorakennussuunnittelija voi vaikuttaa hankkeen hiilijalanjälkeen

2min
page 47

Tuomo Tiainen: Uudet materiaalit ja teknologiat ohutlevytuotteissa

14min
pages 37-44

Tuomo Tiainen: Vaurioanalyysi on materiaaliosaamisen ytimessä

16min
pages 29-36

Hanna Koponen, Antti Karjalainen, Marko Hyttinen, Pertti Pasanen ja Olli Sippula: TASK-hankkeesta lisätietoa työntekijöiden altistumisesta syöpävaarallisille ilman epäpuhtauksille maanalaisissa kaivoksissa

5min
pages 25-27

Paula Pihlava: Suomalaisen kaivossektorin osaaminen näyttävästi esillä Namibiassa

4min
pages 21-24

Raija Pietilä, Anna Tornivaara, Marleena Hagner, Marja Uusitalo, Juha Heiskanen, Karri Uotila ja Karetta Vikki: Kaivannaisjätealueiden peittoratkaisujen uudet mahdollisuudet – hiilinielu ja kukkaparatiisi?

7min
pages 17-19

Niina Ahtonen, Olli Breilin ja Katja Lalli: Yhteiskunnan geotietohuolto on Geologian tutkimuskeskuksen perustehtävää

4min
pages 14-15

Kristina Karvonen: PILCCU – kaivosjätteestä hiilidioksidia sitovaksi tuotteeksi

7min
pages 10-13

Pääkirjoitus, Pertti Lamberg: FEM 2023 – vihdoinkin täällä taas!

3min
page 9

Frisco: Lukijalle

2min
pages 6-7
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Materia 4/2023 by Materia-lehti - Issuu