Suomalaisen kaivossektorin osaaminen näyttävästi esillä Namibiassa Namibia kuuluu Afrikan johtaviin kaivosalan maihin. Lounais-Afrikassa Atlantin valtamereen ulottuva maa on pinta-alaltaan lähes kolme kertaa Suomen kokoinen, ja sen maaperässä on runsaasti erilaisia mineraaleja, niin timantteja, uraania ja kuparia kuin kultaa ja tinaakin.
K
aivosteollisuus onkin Namibian talouden tukipilari ja tuo yli puolet maan ulkomaan tuloista. Rikkaan maaperän ansiosta kaivossektorilla on pitkä, yli 100 vuoden historia Namibiassa. Sektorin näkymät ovat myönteiset, ja maassa on viime vuosina avattu uusia kaivoksia. Vihreän siirtymän myötä kriittisten mineraalien kysyntä on kasvanut huomattavasti, mikä näkyy Namibiassa useina käynnissä olevina malminetsintähankkeina. Namibian maaperässä arvioidaankin olevan merkittäviä hyödyntämättömiä esiintymiä esimerkiksi akkumineraaleja. Suomen yhteinen historia Namibian kanssa ulottuu aina 1860-luvulle saakka, jolloin ensimmäiset suomalaiset lähetystyöntekijät saapuivat Namibiaan. Suomi tuki
Namibiaa sen itsenäistymispyrkimyksissä ja vuonna 1990 Suomi oli ensimmäisiä maita, joiden kanssa Namibia solmi diplomaattisuhteet. Maiden välinen tiivis kumppanuussuhde on jatkunut vuosien ajan. Aiemmin tänä keväänä Namibian presidentti Hage G. Geingob isännöi tasavallan presidentti Sauli Niinistöä tämän valtiovierailulla Namibiassa. Myös suomalaiset kaivosalan yritykset sekä tutkimuskeskukset ovat tehneet yhteistyötä Namibian kaivossektorin kanssa jo useita kymmeniä vuosia. Delegaatio suomalaisia kaivos- ja tukisektoreiden toimijoita vieraili Namibiassa elokuun lopulla. Mining Finlandin, Geologian tutkimuskeskuksen (GTK), Finnpartnershipin ja Suomen Namibian-suurlähetystön edustajat yhdessä Metson sekä Meriauran yritysedustajien ja
Suomen kauppa- ja kehityssuurlähettiläs Eija Rotisen kanssa vierailivat useilla kaivoksilla ja tapasivat kaivosyritysten asiantuntijoita. Yhteistyön tavoitteena on tukea Namibian kaivossektorin kehittymistä kohti kestävämpää kaivostoimintaa. Suomalaistoimijoiden asiantuntemus vastuullisen kaivosalan kehittämisessä on hyvin tunnettua Namibiassa. Suomalaisosaaminen liittyen erityisesti kestäviin arvoketjuihin, tehokkaaseen kaivosteknologiaan ja korkea luokkaiseen tutkimukseen nousi esille vierailun aikana useita kertoja.
Suomi edustettuna myös Namibia Mining Expossa Vuosittain järjestettävä Namibia Mining Expo on kaivossektorin merkittävin tapahMATERIA 4 – 2023 19
>