Loisto-lehti 33/2022

Page 30

­Mistä ­ideat syntynät ­kuviin? Teksti ja kuvat: Marjut Korhonen Mistä kaikki ideat syntyvät? Sitä kysellään minultakin aina välillä. Haluaisin kovasti antaa hyvän vastauksen tähän vilpittömästi esitettyyn kysymykseen, mutta se on vaikeaa. Ideat tuntuvat tupsahtavan tyhjästä, niitä vain tulee. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta istua alas tarkoituksena keksiä ideoita. Kun mietin tätä tarkemmin tuli mieleen kaksi eri tapaa synnyttää ideoita: Jotkut pitävät kirjaa ajatuksista, joista voi kehittää kuvateoksen. Sieltä voi käydä sitten kurkkaamassa, josko jokin niistä ideoista ottaisi tulta alleen ja innostaisi. Näitä kirjattavia ideoita voi odotella tulevaksi, vaikka silmät kiinni, puoliunessa. Kun mielikuvitus saa vapaat kädet ja mikään ei häiritse. Se toimii joskus. Toinen tapa on enemmän

30

LOISTO

sattumanvarainen. Käytän tätä tapaa itse useimmiten. Selaan kuvakirjastoani. Se on järjestetty ihan tavallisiin keltaisiin tiedostokansioihin joko paikan nimen mukaan tai esimerkiksi mallin nimen mukaan. Sitten on vielä erikseen kansioita, joissa on pilviä, rakennuksia, eläimiä sekä valmiiksi taustastaan irrotettuaja elementtejä. Selaan kansioita, kunnes jokin kuva alkaa kiinnostaa niin paljon, että haluan käyttää sitä. Siitä se useimmiten lähtee. Sen jälkeen voin alkaa mielessäni hahmottelemaan mitä muuta kuvaan tarvitaan, jotta siitä saa mielenkiintoisen. Usein siihen tarvitaan vielä toinenkin mielenkiinnon kohde. Tausta, millainen sen tulisi olla, jotta se toisi esiin pikkuhiljaa muotoutuvaa ideaani. Yleensä jotain elävää tarvitaan

kuvaan myös. Se voi olla eläin tai ihminen. Käytän usein lintuja, jos muut isommat elävät eivät istu kuvaan. Kun olen löytänyt kiinnostavat kuvat alkaa varsinainen työ. Miten valittuja elementtejä muokkaamalla saa kuvasta yhtenäisen, ilmaisultaan rikkaan ja mielenkiintoisen kokonaisuuden. Tämän jälkeen tulee vielä jälkityö, joka koostuu valaisusta, sävytyksestä, varjoista ja yksityiskohdista. Se on usein pitkä prosessi. Annankin usein kuvan levätä yön yli ja katson sitä uudelleen aamulla. Voi olla, että päädynkin toisenlaiseen sävytykseen tai vaihdan jonkun elementin. Ajatus lopputuloksesta kypsyy pikkuhiljaa. Paljon ajatuksia ja mielikuvia jää mieleemme myös lukemistamme kirjoista, elokuvista tai nähdyistä paikoista. Eletty elämä jättää jälkiä mieleen. Niitä matkan varrella kertyneitä muistoja ja kokemuksia voi saada käyttöönsä mielen sopukoista. Tarvitaan kipinä, jokin, joka herättää mielikuvan. Siitä se lähtee. Kipinän voi synnyttää myös henkilö. Hänen persoonansa tai vaikka mieleen jäänyt kuva, kuinka tämä ihminen juoksi pitkin polkua hiukset hulmuten. Siinä mielikuvassa on jo alku idealle. Mihin hän juoksi, miksi, mitä sitten tapahtui? Myös kuvattava malli voi toimia inspiraationa. Mallin asento, vaatetus tai ilme tuovat mieleen tilanteen, johon se voisi sopia. Erilaiset kävelykierrokset, vaikka Loviisan vanhalle hautausmaalle, harjun maisemiin tai uimarannalle, toimivat ideoinnissa hyvin. Kulkies-


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Loisto-lehti 33/2022 by Loisto - Issuu