Mistä ideat kuviin syntyvät

Mistä ideat syntynät kuviin?

Teksti ja kuvat: Marjut Korhonen

Mistä kaikki ideat syntyvät?

Sitä kysellään minultakin aina välillä. Haluaisin kovasti antaa hyvän vastauksen tähän vilpittömästi esitettyyn kysymykseen, mutta se on vaikeaa. Ideat tuntuvat tupsahtavan tyhjästä, niitä vain tulee. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta istua alas tarkoituksena keksiä ideoita.

Kun mietin tätä tarkemmin tuli mieleen kaksi eri tapaa synnyttää ideoita:

Jotkut pitävät kirjaa ajatuksista, joista voi kehittää kuvateoksen. Sieltä voi käydä sitten kurkkaamassa, josko jokin niistä ideoista ottaisi tulta alleen ja innostaisi. Näitä kirjattavia ideoita voi odotella tulevaksi, vaikka silmät kiinni, puoliunessa. Kun mielikuvitus saa vapaat kädet ja mikään ei häiritse. Se toimii joskus.

Toinen tapa on enemmän sattumanvarainen. Käytän tätä tapaa itse useimmiten. Selaan kuvakirjastoani. Se on järjestetty ihan tavallisiin keltaisiin tiedostokansioihin joko paikan nimen mukaan tai esimerkiksi mallin nimen mukaan. Sitten on vielä erikseen kansioita, joissa on pilviä, rakennuksia, eläimiä sekä valmiiksi taustastaan irrotettuaja elementtejä. Selaan kansioita, kunnes jokin kuva alkaa kiinnostaa niin paljon, että haluan käyttää sitä. Siitä se useimmiten lähtee. Sen jälkeen voin alkaa mielessäni hahmottelemaan mitä muuta kuvaan tarvitaan, jotta siitä saa mielenkiintoisen. Usein siihen tarvitaan vielä toinenkin mielenkiinnon kohde.

Tausta, millainen sen tulisi olla, jotta se toisi esiin pikkuhiljaa muotoutuvaa ideaani. Yleensä jotain elävää tarvitaan kuvaan myös. Se voi olla eläin tai ihminen. Käytän usein lintuja, jos muut isommat elävät eivät istu kuvaan.

Kun olen löytänyt kiinnostavat kuvat alkaa varsinainen työ. Miten valittuja elementtejä muokkaamalla saa kuvasta yhtenäisen, ilmaisultaan rikkaan ja mielenkiintoisen kokonaisuuden. Tämän jälkeen tulee vielä jälkityö, joka koostuu valaisusta, sävytyksestä, varjoista ja yksityiskohdista. Se on usein pitkä prosessi. Annankin usein kuvan levätä yön yli ja katson sitä uudelleen aamulla. Voi olla, että päädynkin toisenlaiseen sävytykseen tai vaihdan jonkun elementin. Ajatus lopputuloksesta kypsyy pikkuhiljaa.

Paljon ajatuksia ja mielikuvia jää mieleemme myös lukemistamme kirjoista, elokuvista tai nähdyistä paikoista. Eletty elämä jättää jälkiä mieleen. Niitä matkan varrella kertyneitä muistoja ja kokemuksia voi saada käyttöönsä mielen sopukoista. Tarvitaan kipinä, jokin, joka herättää mielikuvan. Siitä se lähtee.

Kipinän voi synnyttää myös henkilö. Hänen persoonansa tai vaikka mieleen jäänyt kuva, kuinka tämä ihminen juoksi pitkin polkua hiukset hulmuten. Siinä mielikuvassa on jo alku idealle. Mihin hän juoksi, miksi, mitä sitten tapahtui? Myös kuvattava malli voi toimia inspiraationa. Mallin asento, vaatetus tai ilme tuovat mieleen tilanteen, johon se voisi sopia.

Erilaiset kävelykierrokset, vaikka Loviisan vanhalle hautausmaalle, harjun maisemiin tai uimarannalle, toimivat ideoinnissa hyvin. Kulkies-

saan kiinnittää huomiota taas erilaisiin asioihin. Vanhat kallellaan olevat ristit tai jo sammaloituneet muurit ja reunakivet luovat pohjaa idealle. Uimarannan pukukoppirivistö on nostalginen, vanhan Loviisan kapeat mukulakivikujat ja rakennukset luovat mielikuvia. Ne ovat kaikki raaka-ainetta kuville. Kuvillamme haluamme tuottaa hyvää mieltä ja muistoja muillekin. Kuvamme voivat myös tuoda katsojan mieleen asioita hänen omasta elämästään. Jokin esine tai paikka kuvassa tuo mieleen vanhan, jo melkein unohtuneen muiston.

Ehkä mieleen tulee ajatuksia joskus katsotusta tutoriaalista. Myös jo aikaa sitten käydyltä kurssilta voi yhtäkkiä juolahtaa mieleen idean poikanen.

Kauniit pilvimuodostelmat ovat aina kuvaamisen arvoisia. Itse olen kerryttänyt niitä vuosien varrelta, niin, että aina löytyy tunnelmaan sopiva taivas pilvineen. Myös kuu erilaisissa muodoissaan esiintyy kuvissani usein. Siitä saa hauskoja tarinallisia kuvia, joita kuu-ukko on inspiroinut. Lentävät linnut ovat toinen kohde, joita olen keräillyt. Niistä saan mukavan kohteen tasapainoittamaan kuvaa tai täyttämään liian tyhjää taivasta.

Maalla-sanasta tuli taas ensimmäiseksi mieleeni kirjaimellisesti maaseutu. Sieltä löytyy paljon mielenkiintoista kuvattavaa. Vanhat ladot ja pienet punaiset mummonmökit, kukkakedot, tienvarret, hiekkatiet ja metsäpolut, muutamia mainitakseni. Maalta voi löytyä myös kanoja ja muitakin kotieläimiä. Olen käynyt monesti kotieläintiloilla, ja saanut sieltä kuvia strutseista alpakoihin. Monet kansallispuistot tarjoavat kiehtovia maisemia, soita unohtamatta.

Meri on kiinnostava kuvauskohde. Se vaihtaa olomuotoaan vuodenaikojen mukaan. Syksyn myrskyt ja valtamerten tyrskyt ovat kiehtovia, niitä voisi katsella, vaikka kuinka kauan. Myös talviset jäämuodostelmat ovat kuvauksellisia monine yksityiskohtineen. Muitakaan vetisiä kohteita ei sovi unohtaa. Jokien kosket antavat tilaisuuden käyttää pitkää valotusaikaa ja luoda kiehtovaa pehmeää vettä kuviin. Kirkasvetinen järvi taas antaa muita mahdollisuuksia. Jos ei muuta keksi, niin vaikka heittämällä pikkukiviä veteen voi kuvata hauskoja molskahduskuvia. Vedenalaista kuvausta en ole itse kokeillut, mutta se antaisi aivan uuden idearikkaan miljöön ja ulottuvuuden kuviin. Sääilmiöt tuovat vielä oman lisänsä kuviin niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Sade, ukkonen ja lumisade ovat mainioita tunnelman luojia kuvissa. Hyvä kuva tarvitsee tunnetta. Se on yksi hyvän kuvan kriteeri.

Toivottavasti tästäkin kirjoituksesta tuli lukijalle ideoita, joita voi itse toteuttaa. Alkuun pääseminen on tässäkin vaikeinta.