Sateenkaaren päässä on kulta-aarre

Retki Lemmenjoen kullan löytöpaikalle kesällä 2021

Teksti ja kuvat Antti Seppälä

HISTORIAA: Lemmenjoen kullan löytäjät

Lemmenjoen kullan kaivoivat maailman tietoisuuteen veljekset Uula, Veikko ja Niilo Ranttila. Sitä ennen se oli löydetty ja unohdettu monta kertaa.

Kultatarinat olivat veljeksille tuttuja lapsuudesta, sillä isoisä ja isä olivat kaivaneet kultaa Skietsimijoella 1910-luvulta lähtien. Isoisä Olli Ranttila oli saanut kosketuksen kullankaivuun työskennellessään Toivoniemen tilalla Kaamasessa. Työnjohtaja Xenofon Nordling oli ollut aiemmin Ivalojoella Kultalan esimiehenä sekä kullankaivajana Palsinojalla.

Veljesten sisar Anna-Mari avioitui Lemmenjoella Aslak Jomppasen kanssa. Nuorin veljes Niilo oli sotavuosina Lemmenjoella sahaamassa pariskunnalle rakennuspuita, kun hän kuuli Lemmenjoen asukkailta alueella ennen sotia kulkeneista kultajätkistä, jotka palasivat Maarestatuntureiden suunnalta pulloissaan kultaa.

Sodan päätyttyä veljekset lähtivät etsimään Lemmenjoen kultaa. Isä-Matti antoi pojille käytännön neuvoja. Njurgalahdessa he kyselivät joen yläjuoksun puroista ja maista alueen tuntevalta poromieheltä, Kaapin-Jouni Aikiolta. Kaapin-Jouni muisteli mielellään, kuinka hän oli saanut Ville

Kangasniemen

kanssa Vaijoen suusta 20 grammaa kultaa.

Veljekset tutkivat ensin Kaapin-Jounin muistelemia paikkoja, tuloksetta. Vihdoin Suohpasavdsin eli Morgamojan varresta Niilo löysi ensimmäisen kolmen gramman hipun 18.9.1945. Niilo puraisi hampaanjäljet hipun pintaan varmistaakseen sen todella olevan kultaa.

Vierestä löytyi 5-grammainen hippu. Kelit kylmenivät, eikä töitä ehditty tehdä kuin muutama päivä. Kultaa saatiin 30 grammaa, enemmän kuin Kaapin-Jouni ja Ville Kangasniemi olivat saaneet parin kesän kaivuun tuloksena Vaijoen suusta. Lemmenjoen kulta oli löytynyt.

Seuraavana kesänä veljekset palasivat Lemmenjoelle tutkimaan muitakin puroja, mutta kiire ja innostus veivät liian pikaisesti eteenpäin. Heidän löytönsä houkutteli Lemmenjoelle lisää kullankaivajia. Kesällä 1947 tieto uudesta löydöstä Lemmenjoella oli levinnyt jo kaikkialle.

Kultaa tuli parina ensimmäisenä kesänä hyvin; parhaimmillaan 275 grammaa päivässä ja 1,2 kilogrammaa viikossa. Uula ja Veikko lopettivat kullankaivuun kesän 1948 jälkeen. Niilo jatkoi vuoteen 1953 uudella valtauksella Miessijoella, josta kultaa tuli 8 kilogrammaa.

Niilo nimitettiin vuonna 1956 perustetun Lemmenjoen kansallispuiston vartijaksi, mutta vielä vanhoilla päivillään Niilo palasi kullankaivajaksi. Niilo muisteli 50 vuotta myöhemmin ensimmäisen kultahipun löytymistä. ”Se nousi vaskoolissa hiekasta esiin keltaisena niin kuin kuu nousee!” (Lähde: Kultahaminan opastaulu)

Niilo Ranttila (kuvassa vasemmalla) valtauksellaan Miessijoella vuonna 1952 seurassaan Juhani Jomppainen ja Akseli Veskoniemi.

Lemmenjoen retkelle kesällä 2021

Kokka kohti Kultahaminaa

Matkaan lähdettiin Njurgalahdesta kesäisenä loppuheinäkuun päivänä. Imas-nimisellä perinteisellä jokiveneellä reilun parinkymmenen kilometrin matkaan arvioitiin kuluvan aikaa vähän reilu tunti.

Muutamaa kivirakkaa lukuun ottamatta maisemat olivat vehreän kasvillisuuden peitossa vastakohtana ympäröivien alueiden lähes puuttomille maisemille.

Luonto oli muovannut rapautuneesta kalliosta selvästi karhun pään. Jokilaaksossa vallitsee lämmin mikroilmasto, tarkoittaahan Lemmenjoen saamenkielinen nimi, Leammi, lämmintä jokea.

Matkan varrella oli pieni lähde, mistä janoinen matkalainen saattoi juoda virkistävän raikasta vettä. Kultahaminan opastaulun mukaan kullan löytöpaikalle, Morgamojalle, on matkaa 4,6 kilometriä.

Morgamojan laaksoon pääsi harjateräksestä tehtyjä rappusia pitkin. Kullan löytöpaikalta luonto oli peittänyt 76 vuoden aikana kaikki kullankaivuun jäljet. Kiveen oli kiinnitetty vain vaatimaton pronssilaatta muistuttamassa paikkaa, mistä alkoi Lemmenjoen kultaryntäys vuonna 1945.