Purjealuksella maailman merillä

Sea Cloud II kumiveneestä kuvattuna.

Teksti ja kuvat: Marjut Korhonen

Purjeiden nosto.

Koin muutama vuosi sitten merimatkan, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Tavallisesti merimatkatkani ovat taittuneet suurilla valtamerialuksilla. Niillä meno on leppoisaa, laiva ei juuri keinu, vaan tuntuu lähinnä siltä kuin olisi uivassa hotellissa. Kaikki on käden ulottuvilla, kuitenkin aika menee nopeasti ja maisemat vaihtuvat. Vaikka laivassa voi olla 3000 ihmistä ei missään ole ruuhkaa tai jonoja. Halusin kuitenkin kokea jotain vähän erilaista. Kolme mastoiseen Sea Cloud II -purjelaivaan mahtuu 96 matkustajaa ja miehistöä on 63. Se on yksi harvoista suurista purjealuksista, joka todellakin käyttää purjeita aina, kun se on mahdollista. Purjeet reivataan mastoihin miesvoimalla. Kahdeksantoista hengen porukka nostaa ja laskee purjeet, joita on yhteensä 3000 neliömetrin verran. Se on mielenkiintoista seurattavaa. Korkein masto on 57 metriä kannen pinnasta, joten merimies ei voi potea korkean paikan kammoa. Tulee mieleen muinaiset ajat, jolloin purjeet olivat pääosassa merenkulussa. Sea Cloud II on 105 metriä pitkä. Siinä on 5 kantta ja se kulkee 23:n purjeen voimin. Ainahan eivät kaikki purjeet ole käytössä. Moottoreita käytetään satamiin tullessa ja sieltä lähtiessä sekä joskus merenkulullisista tai sääoloista johtuvista syistä. Alus on rakennettu Espanjassa 2000-luvun alussa. Hytit ovat 12-27 neliömetriä. Sviiteissä on melkein koko ulkoseinän kokoinen ikkuna,

joten merinäköaloja voi ihastella, vaikka sängyssä maaten. Siinä on kyllä vaara, että näkymät menevät ohi, koska laivan hienoinen liike ja äänetön meno voivat tuudittaa matkustajan päiväunien maahan.

Ruokailut ovat aina iso osa matkaa. Haetaan uusia makuelämyksiä ja nautitaan hyvästä palvelusta. Ruokailuja on niin monta, että ihan kaikkiin ei ehdi osallistua! Valkoiset liinat ja fine dining-tyyliin esille tuodut mielikuvitukselliset annokset ovat silmiä hivelevän kauniita katsella. Teki mieli ottaa annoksista kuvia, mutta tuntui, että se ei olisi oikein sopinut. Henkilökunnan tehtävä oli nimenomaan pitää vieraista huolta ja katsoa, että kaikki sujui mukavissa merkeissä.

Matkaan sisältyi myös pari meripäivää, jolloin oltiin koko päivä merellä. Ne olivat pidempiä siirtymiä maasta toiseen. Aika ei todellakaan tullut pitkäksi. Joka ilta oli myös ohjelmaa. Erilaisia musiikkiesityksiä, pianokonsertti, laulaja tai tanssija. Meripäivinä oli myös luentoja, joissa kerrottiin muun muassa eri kohteiden historiasta ja luonnosta.

Meripäiviä lukuun ottamatta kuului päiväohjelmaan aina retkikohde. Kiertoajelu tai johonkin paikalliseen nähtävyyteen tutustuminen. Purjealuksen yksi hyvä puoli onkin sen ketteryys. Suuret valtamerialukset eivät pääse näihin pienempiin kohteisiin valtavan kokonsa vuoksi. Tällä reissulla kävimme paikoissa, johon en todennäköisesti olisi muutoin koskaan päässyt tutustumaan. Esimerkiksi englannille kuuluvan Scilly-saariryhmän yksityinen Trescon-saari. Se sijaitsee 30 mailia Cornwallin rannikolta. Siellä oli viehättävä vanha Abbey Gardens -puutarha, joka on perustettu benediktiiniläisluostarin raunioille. Saaren mikroilmasto on subtrooppinen. Aurinko paistaa siellä suurimman osan vuodesta. Tuntuu kuin olisi Karibian saarilla. Sieltä löytyy 20 000 kasvia 80:stä eri maasta ja hiekkarannoilla on pulverimaisen hienoa valkoista hiekkaa. Saaren historiaan kuuluu myös haaksirikkoja ja merirosvoja. Cornwallin maisemat ja Belle-islen korkeakallioinen ja myrskyistään tunnettu rannikko piiskaavan sateen kera oli nähtävyys. Irlannin vanhat tinakaivokset, Bordeauxin kaupunki ja alueen viinitarhat jäivät mieleen. Mukana olivat aina paikalliset oppaat, joilta sai paljon paikkakuntaan liittyvää mielenkiintoista tietoa.

Merimatka alkoi Dublinista. Siellä on paljon näkemistä, joten menin sinne jo päivää ennen ja katselemaan nähtävyyksiä. Matkan viimeinen etappi oli Bilbao ja siellä viivyin myös ylimääräisen päivän, jotta ehdin tutus-

Hytin oleskelutila.

Atlannin tyrskyjä.

Coenwellin tinakaivos.

Belle-Islen jylhää rannikkoa.

Dublinin kuuluisin pubi Temple bar. tua myös Guggenheimin museoon. Irlanti, Englanti, Ranska ja Espanja useine pysähdyksineen antoivat paljon nähtävää ja kuvattavaa. Vanha sanonta, matkailu avartaa pitää paikkansa.

Yksi asia jäi erityisesti mieleen. Yhtenä päivänä kapteeni ilmoitti, että halukkaat voivat mennä pelastusveneellä katsomaan laivaa mereltä käsin. Se olikin paras tapa saada koko alus kuvaan läheltä merenpintaa, jolloin se näyttäytyi parhaimmillaan. Se oli hauska pikku retki ja osoitus miehistön aidosta halusta antaa matkustajille elämyksiä. Yhtenä iltapäivänä kuulutettiin, delfiinejä näkyvillä! Kaikki menivät tietysti niitä ihailemaan. Delfiinikuvia olen käyttänyt myös kuvateoksiini. Valokuvaharrastajana minulle jäi paljon digitaalisia muistoja. Ei tarvitse aina luottaa edes omaan muistiin. Tämä oli niitä kerran elämässä matkoja, joista jäi hyvä ja syvälle ulottuva muistijälki.

Kuva: Marjut Korhonen