PUHEENJOHTAJAN KATSAUS
Odottavan aika on pitkä KAUPPAKAMARIMME JOUTUI VIIME VUONNA SOPEUTTAMAAN TOIMINTAANSA RAJUSTI KORONAPANDEMIAN KESKELLÄ. ODOTTAVAN AIKA TUNTUU JUURI NYT TODELLA PITKÄLTÄ, VAIKKA VALOA NÄKYY TUNNELIN PÄÄSSÄ. Keskuskauppakamarin viimeisimmässä jäsenyrityskyselyssä korostuu yritysten huoli ennakoitavuudesta ja päätösten selkeydestä koronatoimissa. Yritykset pystyvät sopeutumaan ikäviinkin asioihin, kunhan ne ovat tiedossa mahdollisimman ajoissa, eivätkä jätä tulkinnanvaraa ja niistä viestitään selkeästi. Alkuvuoden aikana poliittista keskustelua on liiaksi leimannut lakien tulkinta-asiat ja välillä tuntuu, että yksittäisten kansalaisten terveys ja yritysten taloudellinen tilanne ovat jääneet toisarvoiseen asemaan.
misaste on ollut lähes 100 prosenttia. Jäsenmäärämme 568 vuoden lopussa osoittaa, että kauppakamaritoimintaa arvostetaan jäsenyritystemme keskuudessa.
Oma kauppakamarimme joutui viime vuonna sopeuttamaan toimintaansa rajusti koronapandemian keskellä; koulutukset siirrettiin verkkoon, tapahtumat peruttiin, kuluja karsittiin jne. Ketterästi koronapandemian keskellä toimistomme Kotkassa siirtyi uusiin tiloihin Eagle -talossa, järjestimme uudenlaisia verkkotapaamisia, edunvalvontaa terävöitettiin, viestinnässä puhalsivat uudet raikkaat tuulet ja valiokuntatyöskentelyä uudistettiin.
Odottavan aika tuntuu juuri nyt todella pitkältä, vaikka valoa näkyy tunnelin päässä. Onneksi olemme viimepäivinä saaneet THL:ltä myönteistä viestiä kesästä, sillä alkaa näyttää todennäköiseltä, että koko maamme aikuisväestö olisi rokotettu ainakin kertaalleen kesäkuun loppuun mennessä. Nyt peukut ja varpaat pystyyn, ettei tule enää takapakkia vaan paluu arkeen alkaa vihdoin toteutua.
Kauppakamaritoiminnassa arvomme; yhteistyö, vastuullisuus, avoimuus ja asiantuntijuus ovat vaikeassa tilanteessa osoittautuneet arvokkaiksi valinnoiksi. Jäsenyrityksemme ovat aktiivisesti osallistuneet uudistuneeseen toimintaamme. Luottamusmiesverkoston tapaamisissa osallistu-
4
VUOSIKIRJA 2021
Kauppakamarivuosi käynnistyi energisellä Valiokuntavalkeat -tilaisuudella tammikuussa Teamsin välityksellä 83 osallistujan voimin. Tilaisuudessa oli alustajina 2 ministeriä ja 2 kansanedustajaa. Suunnitelmissa on järjestää mm.tuttu Suunta -seminaari marraskuussa Haminassa ja uskon, että patoutunutta kysyntää on tämäntyyppisiin tilaisuuksiin todella paljon.
Haluan lopuksi välittää kauppakamarimme koko jäsenistön puolesta lämpimät kiitokset kauppakamarimme henkilöstölle viime vuodesta. Vaikeissa olosuhteissa toimintavuoden toteutus ja rohkea uudistaminen tehtiin ammattitaitoisesti ja suurella sydämellä.
ARVOMME YHTEISTYÖ, VASTUULLISUUS, AVOIMUUS JA ASIANTUNTIJUUS OVAT VAIKEASSA TILANTEESSA OSOITTAUTUNEET ARVOKKAIKSI VALINNOIKSI
Juha JUHA KORHONEN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA